Pietari, kolmas päivä

Kolmas päivä Pietarissa alkoi sateisena ja harmaana. Viimeinen päivämme Pietarissa sarasti, joten ilmassa oli sadepisaroiden lisäksi hitunen haikeutta ja myös onnellisuutta; Pietari oli jo kahden päivän perusteella tehnyt omaperäisyydellään meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Viimeistään aamupäivän kiepsahdettua iltapäiväksi aurinko onneksi saapui kutittelemaan kaupungin katuja. Aivan kuin se olisi saapunut hyvästelemään meidät, sillä maailmahan luonnollisesti pyörii kahden ihmisen ympärillä. Le monde, c’est nous!

Koska juna lähtisi vasta illasta, meillä oli kokonainen sunnuntai aikaa tutkia lisää Pietarin salaperäisyyksiä. Sunnuntain ohjelmaan kuuluisi ensinnäkin Pietari-Paavalin linnoitukseen tutustuminen, joten viimeisestä aamiaisesta joissain määrin toettuamme kokosimme kamppeemme, jätimme matkalaukut hotelliin säilytykseen ja lähdimme kävelylle kohti Pietarin keskustan liepeillä sijaitsevaa Jänissaarta, jonne linnoitus on rakennettu ja jossa Pietarin kaupunki sai alkunsa.

Karttamestarina toiminut merimies oli laatinut meille todella onnistuneen reitin. Jotkut vaan osaa, toiset ei – minä olisin ehkä onnistunut laatimaan meille onnistuneen reitin, joka olisi suunnannut kaupungin vanhimman osan sijaan jonnekin Siperian takamaille. Suuntavaistoni elää tahdostani riippumatonta elämää, täysin autonomisesti, eikä se halua olla missään tekemisissä minun kanssani.

Matkan varrella saimme kuljimme Mars-kentän läpi. Roomalaisen sodan jumala Marsin mukaan nimen saaneen kentän kohdilla oli aiemmin suoalue, joka kuivattiin 1700-luvulla. Vallankumoukset kytkeytyvät aukion historiaan; alueella on järjestetty hautajaisia vallankumousten tiimellyksessä menehtyneiden kunniaksi, ja myöhemmin alueelle on haudattu myös bolševikkijohtajia. Vallankumoustaistelijoiden muistomerkki pystytettiin aukiolle vuonna 1918, ja samaisen muistomerkin keskiosaan sytytettiin Neuvostoliiton ikuinen tuli 1950-luvulla.

Kesäkuun alussa aukiota koristivat runsaat syreenipensaat ja vehreys oli huumaava. Joka ilmansuunnassa kohosi toinen toistaan upeampi rakennus, joista mainittakoon Verikirkko, Marmoripalatsi sekä Mikaelinlinna. Muhkeat syreenipensaat huojuivat kevyesti tuulen mukana. Verikirkon sipulit nähdessäni en voinut olla makustelematta Jenni Vartiaisen ihanan Minä ja hän -laulun sanoja:

Kohtaammeko eessä
kuulun katedraalin
Venäjän maalla
niinkuin kohdattiin ennenkin

Ylitimme kurittomasti kuohuvan Nevan valtavan Troitskin sillan kautta. Oli tuulista, ja siniharmaista pilvistä ripsotti välillä pikkuruisia sadepisaroita. On todettava, että kaupunki oli sadepilvien tummentamasta taivaasta huolimatta kaunis – ehkäpä kullanhohto jopa vain voimistui harmaansinistä taustaa vasten.

Ja sitten vastassa olikin Pietari-Paavalin linnoitusalue, Talvipalatsin vastarannalla, josta alkoi koko kaupungin historia.

Saapuessamme linnoitukseen meidät otti vastaan jänispatsas. Kuten jo saaren nimi vihjannee, jäniksillä on oma roolinsa saaren historiassa; tarina kertoo, että jänis oli tulvaa paetessaan hypännyt itsensä Pietari Suuren laivaan, kun tsaari oli ollut astumassa maihin saarelle. Näin ollen saaren nimeen tungettiin jänis mukaan. Ehkäpä salamatkustava jänis oli merkittävin tekijä siihen, että Pietari Suuri halusi perustaa uuden kaupungin, ei suinkaan sijainti.

Pietari-Paavalin linnoitusta ei koskaan käytetty varsinaisesti sotien yhteydessä, vaikka se rakennettiinkin Pohjan sotaa varten, sillä Kronstadtin linnoituksen sijainnin katsottiin olevan edullisempi. Joka tapauksessa vuonna 1703 perustettu ja vuonna 1740 valmistunut linnoitus on toiminut maan hallitsijoiden hautapaikkana, ja alueelle on sijoitettu myös poliittisia vankeja. Linnoitus kuuluu nykyään Pietarin kaupungin historian museoon, ja osassa linnoitukseen kuuluvissa rakennuksissa on kiehtovia näyttelyitä. Alueella on lisäksi ravintola, kahvila ja niin monta matkamuistomyymälää, etten pysynyt laskuissa perässä, ja Pietarin rahapaja.

Aluksi nappasimme alueen kartan, josta valitsimme kiehtovimmilta vaikuttavat rakennukset, joista yksi oli avaruusmuseo. Odotin näkeväni Sputnikin, mutta silmäni tavoittivatkin katosta roikkuvan kosmonauttifiguurin. Jopa hitusen groteskia, sanoisin.

Valitettavasti moni rakennus tuntui olevan suljettu juuri vierailupäivänämme, mutta avaruusukkeleiden lisäksi tutustuimme venäläiseen taiteeseen ja lopulta alueen kenties merkittävimpään rakennukseen eli vuonna 1733 valmistuneeseen Pietari-Paavalin katedraaliin, jonka jykevä torni kohoaa yli sadan metrin korkeuteen. Kirkkosaliin on tuotu maan edesmenneiden hallitsijoiden marmoriset sarkofagit – myös suurin osa vallankumouksen jälkeen surmatusta viimeisestä tsaariperheestä. Mielenkiintoista on, että kirkkoon on sijoitettu saarnastuoli, jollaista ortodoksinen kirkkoperinne ei tunne. Edistysmielinen Pietari Suuri halusi monin tavoin länsimaistaa ja uudistaa kotimaataan, minkä vuoksi saarnastuoli tuotiin katedraaliin.

Tuntureissa ja katedraaleissa on yksi yhdistävä tekijä: käsittämättömyys. Konkreettisesti valtavien asioiden juurella ymmärtää, kuinka pieni osa maailmanratasta yksi ihminen on.

Katedraali on todella kaunis, ja itse linnoitusalue kokonaisuudessaan on muutenkin kiinnostava kävelyretken kohde. Jos linnoitus tai häikäisevä katedraali eivät muuten innosta, jänispatsaat nyt ainakin ovat varmasti koko ihmiskunnan mielestä vain ja ainoastaan hienoja ilmiöitä!

Oli aika palata linnoitukselta keskustaan. Ensin ylitimme Birzhevoin sillan, seuraavaksi Palatsisillan. Vettä ripsotteli yhä, mutta se ei hidastanut ihmisiä, jotka ottivat selfieitä taustanaan ylpeä Eremitaasi.

Viimeiseksi nähtävyydeksi jäi mystinen ja mykistävä Kazanin katedraali, joka vihittiin käyttöön vuonna 1811. Ennen katedraalin rakentamista paikalla sijaitsi 1700-luvun puolella rakennettu Jumalansynnyttäjän kirkko, jossa Katariina Suuri kruunattiin. Paavali I määräsi kuitenkin uuden kirkon rakennettavaksi, ja niinpä Kazanin katedraali rakennettiin kivi kiveltä, yksityiskohta yksityiskohdalta keskustan kuhinaan.

Vaikka pääosin rakennus on uusklassistinen, on piirteitä barokistakin havaittavissa. Kirkon rakentamisessa esikuvana oli Pietarinkirkko. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kirkko on toiminut keskuksena, jossa on esitelty Venäjän sotasaavutuksia – jopa Napoleonin kukistanut marsalkka Mihail Kutuzov haudattiin kirkkoon. Kirkon historiasta mainittakoon myös se, että aiemmin kaupungin pääkirkkona toiminut katedraali suljettiin neuvostovallan aikana, ja sinne sijoitettiin uskonon ja ateismin historian museo. Sittemmin katedraali on saanut takaisin pääkirkon statuksensa.

Kuten muutkin Pietarissa näkemäni kirkot, on Kazanin katedraali uskomattoman kaunis; taidokkaat maalaukset, ylellinen marmori, runsaat kultaukset ja valtavat pylväät vaativat kukin katselijan huomion. Kokonaisuus on varsin massiivinen. Koska museo toimii kirkkona, on tunnelma kuitenkin varsin erilainen kuin esimerkiksi Iisakinkirkossa tai Verikirkossa, ja vierailijakunnasta suurin osa vierailuhetkellämme koostui uteliaiden turistien sijaan ortodokseista. Harras, tunnelmallinen, rauhallinen ja seesteinen ovat adjektiiveja, joilla ensimmäiseksi kuvailisin Kazanin katedraalia. Kultaa piisaa, mutta tunnelmaa arvioidessa korostuu arvokkuus, muttei pelkästään kimaltavassa ja kultaisessa merkityksessä.

Tunnit kuluivat, kello kiirehti. Me emme sen sijaan kiirehtineet paikasta toiseen, vaan kävimme syömässä, herkuttelimme kahvilla ja kakulla sekä viimeisen kerran kuljimme Nevski Prospektilla ja sen sivussa. Iltapäivän vaihtuessa iltaan meinasi iskeä aivan haikeus, sillä en olisi halunnut matkamme päättyvän. Viikonloppureissumme oli kokonaisuutena ollut onnistunut, ja Pietarissa oli hyvä olla. Pietari tuntui niin värikkäältä, vivahteikkaalta ja sopivasti vinksahtaneelta, että olisin mieluusti jäänyt muutamaksi päiväksi tunnustelemaan kaupungin arkea. Alkukesäisenä viikonloppuna ainakin fiilis oli Pietarissa enemmän kuin kohdallaan!

Ehkäpä tiemme kulkevat vielä itäisen naapurimme helmeä, Pietaria, kohti uudelleen. Voin sieluni silmin kuvitella, kuinka ihastuttavilta pastellirakennukset näyttävätkään lumihunnun saatuaan joulukuussa, hmm.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply hannamarihenrika 5.7.2019 at 08:10

    Hyviä vinkkejä sinun Pietari-postauksissa ja Pietari näyttää niin kauniilta! Mitä luulet, kerkeääkö yhdessä ja puolessa päivässä (kaksi yötä) nähdä ”mitään”? Eli onko järkeä lähteä Pietariin niin lyhyeksi ajaksi ensikertalaisena, vai pitäisikö varata vähintään tuo pidennetty viikonloppu aikaa? 🙂

    • Reply Maarit 7.7.2019 at 15:45

      Kiitokset kommentistasi ja erittäin hyvästä kysymyksestä! 😊 Sanoisin, että tuossakin ajassa ehtii nähdä kaupunkia – kannattaa etukäteen pohtia, haluaako ajan käyttää esimerkiksi kaupungin tutustumiseen kävellen ja haluaako vaikkapa käydä tutkimassa yhden lukuisista nähtävyyksistä. Pietari on sen verran ihana kaupunki, että ehdottomasti lähtisin ite seikkailemaan kaupunkiin vaikka vain päiväksi!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.