Äkäslompolo kevättalvella

Turussa kevät ehti jo ennättää hiirenkorviakin pitemmälle, kunnes iski hetkeksi takatalvi, joten hyvin heppoisen ja kömpelön aasinsillan kautta siirryttäköön vielä hetkeksi talven ihmemaahan.

Tarkalleen sanottuna Kolariin.

Kolarin kunta on monipuolinen matkakohde, josta sielulleen ravintoa saavat niin kulttuurinnälkäiset kuin luonnonrauhaa kaipaavat. Kunnassa sijaitsee maamme pohjoisin rautatieasema, ja varsin viehättävästä, neuvostoliittohenkisestä arkkitehtuurista innostuneille etenkin kirkonkylä on taatusti kiehtova tutkimuskohde. Kirkonkylän merkittävimmistä nähtävyyksistä mainittakoon koulurakennusten tuntumaan sijoittuva alaparkki, joka toimii paikallisen korttelirallin aloituspisteenä. Tai ainakin johonkin maailmanaikaan paikallisen nuoren väestön harrastus numero yksi oli kortteliralli, joka sijoittui alaparkilta silloisen Valintatalon kulmille Saarentielle.

Kylän tuntumassa sijaitsee hautausmaa, ja hautausmaan liepeiltä löytää idyllisen metsätien, jossa autokoululaiset lienevät kautta aikain harjoitelleet mäkistarttia. Muutaman kilometrin päässä ydinkeskustassa sijaitsee Sverige eli Ruotti ja vielä tarkemmin ilmaistuna paikallinen Ica eli Ruottin kauppa eli Allanti, josta lapsuudessani käytiin hakemassa voita, Snöre-karkkia ja toiveita paremmasta tulevasta, sillä länsinaapurissa tunnetusti kaikki on paremmin.

Kirkonkylän tuntumassa on myös ihka oikea pyramidi. Jotkut sanovat sitä kodan muotoon rakennetuksi kirkoksi, mutta olen varma, että kyse ihka oikeasta pyramidista. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on tosin joskus roikkunut vähän rivonpunainen risti, joka on antanut rakennuksen oikealle käyttötarkoitukselle jokseenkin kyseenalaisen sävyn.

Tuoretta kuvamateriaalia eurooppalaisesta kyläkauneudesta ei valitettavasti ole tässä postauksessa tarjolla, vaan jätän kolarilaisen sielunmaisemaan tutustumisen ihan teidän harteillenne. Niin, varför Paris, vi har ju Kolari ja niin edelleen. Rappioromanttisen arkkitehtuurin kehto. Shabby chic!

Sitten kunnassa on myös muutama tunturi, jotka ovat keskittyneet Äkäslompolon ja Ylläsjärven alueille. Tunturikunta voikin olla otollinen matkailukohde kulttuuripainotteisen arkkitehtuurikierroksen ystäville ja myös valtavista kivikasoista kiinnostuneille kiviharrastajille.

Nyt päästään siis viimein asiaan!

Jos hurmaavan kirkonkylän alueelta suinkin malttaa siirtyä noin neljäkymmentä kilometriä pohjoiseen päin, mitä suosittelen hyvin lämpimästi, maisema muuttuu tyystin. Uinuva kylänraitti jää taakse, ja horisonttia hallitsevat majesteetilliset tunturit. Kun näkee ensimmäisen pilkahduksen Ylläksestä, tajuaa olevansa todella mitättömän pieni osa maailmankaikkeutta (hyvässä mielessä, sillä mehän olemme pieni osa maailmankaikkeutta), ellei moista ajatusta ole jo aiemmin muodostanut.

Tuntureilla vaeltaminen on todella rentouttavaa minä vuodenaikana tahansa, mutta kevättalvesta maisema on jotenkin erityisen kaunis. Olen tosin kuullut luotettavahkosta lähteestä eli lähipiiristäni, että tapanani on hokea jokaisen vuodenajan ja jopa yksittäisen kuukauden kohdalla, että maisema on vallitsevana ajankohtana erityisen hurmaava, joten en taida olla paras henkilö arvioimaan ajankohtaa, jolloin luonto on todella viehättävimmillään. Ehken ole muutenkaan paras henkilö kuvaamaan seitsemän tunturin kuntaa objektiivisesti, sillä kannan kolarilaiset juureni suurella ylpeydellä ja rakkaudella.

Kevättalven, etenkin maalis-huhtikuun vaihteen, upeutta puolustavat auringon kirkas hohde sinistä taivasta vasten ja lumi. Kevättalven aurinko luo lumeen heijastuessaan lumoavan, vahvan valon, ja lumi puolestaan mahdollistaa kaiken hauskan. Nimittäin hiihtämisen, lumessa kahlaamisen, talvipatikoinnin. Narskuvan äänen, joka syntyy askeltaessa pehmeän lumipeiton päällä. Lumipesun. Lumilyhdyt. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kyllä te tiedätte – kevättalvi on hurmaava kausi sen vuoksi, että on vielä talvi, mutta lämpötila on jo miellyttävän keväinen ja on kovin valoisaa.

Runollisesti ilmaistuna kevättalvessa on ripaus sanoinkuvaamattoman ihastuttavaa taikaa; auringon kilon heijastuessa vitivalkoisia hankia vasten lumitimantit säihkyvät kauniimmin kuin yksikään jalokivi. Talvi alkaa vähitellen luopua otteestaan, mutta kevät ei ole vielä valmis siirtymään vuodenaikojen hallitsijaksi. Siirtymäajassa on jotain kiehtovaa, varsinkin jos sattuu viettämään kevättalvea tuntureiden juurella.

Pyrin vuosittain sihtaamaan talvilomapäiväni siten, että pääsen käymään pohjoisessa mutkan edes muutaman päivän ajan juuri kevättalvesta. Niinpä tänäkin vuonna vietin lyhkäisen mutta kauniin loman pohjoisessa, ja sain vieläpä erittäin mieluisan matkaseuralaisen eli yhden merimiehen mukaani. Kukas, Kesänki ja Kuer mahtuivat tällä kertaa listallemme ja lisäksi patikoimme kukkuloilla, joita nimitän kotivaaroikseni, ja haahuilimme päättömästi pitkin Äkäslompoloa tunturipatikoinnin päätteeksi.

Ilma oli lempeän lämmin, ja välillä keväinen tuuli pyyhkäisi auringon lämmöstä syntyneet hikikarpalot otsalta pois. Tuntureiden huipulla tuiskutti, mutta se kuuluu asiaan – vaikka tunturimetsikössä tuuli ei pääse sujahtamaan puiden välistä, paljakalla tunturin laella voi olla lähes tulkoon aina varma siitä, että tunturituuli puhaltaa varsin voimakkaasti.

Tunturikunnassa viihtyisin pitemmänkin ajanjakson, mutta jo muutaman päivän aikana ehtii nähdä, kokea ja aistia tunturin lumon. Vaikka aika monta kertaa olen tutuilla tuntureilla ehtinyt vaeltaa, jokaisella kerralla mieleni valtaa tunne tyyneydestä. Onni löytyy kaurapuuron lisäksi tuntureilta.

Tuntureista, vaeltamisesta ja erilaisista reittivaihtoehdoista tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä selostamaan enemmän jatkossa, mutta todettakoon, että kevättalvi on todella miellyttävää aikaa ja tunturit ovat parhautta. Molen ylpeästi tunturin tyär.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.