Etusivulle

Saaristossa

Voiko viikonloppua viettää upeammissa maisemissa? Noh, vastaus johdattelevaan kysymykseeni on luonnollisesti jokaisen lukijan kohdalla erilainen, mutta Turun saaristo on ihan käsittämätön paikka. Melkeinpä jopa omalla tavallaan vähän epätodellinen.

Samoihin aikoihin, kun nykynuoret ja muut kansalaiset siirtyivät kohti Ruissaloa kuuntelemaan jotain musiikiksi ehkä luonnehdittavaa ilmiötä (anteeksi), me valitsimme heinäkuisen viikonlopun viettopaikaksemme luontoäidin hoivan. Olimme pakanneet mukaamme teltan, makuupussit sekä rinkat täyteen suklaata vedenpitäviä vaatteita, sillä erinäiset lähteet povasivat kovin sateista viikonloppua.

Lähdimme Turusta Saaristobussin kyydissä kohti Nauvon Pärnäistä (Pärnäs), jonne matka kesti pari tuntia. Bussi pysähtyy aivan yhteysalus M/S Eivorin satamassa, joten bussista merelle kuljetattavaan yhteysalukseen vaihtaminen käy näppärästi. Koska M/S Eivorissa on ravintola, matkan varrella nautimme päiväkahvit kannella. Merituuli sotki hiukseni melkoiseksi takkupehkoksi, mutta aurinko paistoi hellästi, meri pauhasi ja horisontissa makailivat rennosti pienet, kallioiset saaret. Sateen uhkasta ei ollut tietoakaan, vaan ilma vaikutti juuri täydelliseltä saaristoreissulle.

Ensimmäinen kohteemme olisi Jurmo, jonne matka M/S Eivorilla taittui kolmessa ja puolessa tunnissa. Kun olimme nousseet aluksesta maihin, ensimmäinen reaktioni oli, että olemme laskeutuneet pannukakulle – niin tasaiselta maisema näytti. Kun lähdimme koluamaan saarta luontopolkuja seuraten, käsitykseni saaren luonnosta muuttui tyystin. Odotin Jurmolta paljon, mutta saari on paljon enemmän!

Jurmossa voi halutessaan vuokrata mökin, mutta meidän suunnitelmanamme oli telttailla. Ja voi pyhä Sylvi, millaisella alueella telttapaikka sijaitsee – iltatee ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä kuin illan hämärtyessä Jurmossa. Aurinko laski väsyneenä kohti vuodettaan vetäen iltakirjon sävyissä hehkuvan taivastäkkinsä ylleen. Kuu häämötti taivaanrannassa, ja kaukaisuudessa Utön majakka soi pienen valonlähteen sinistä taivasta vasten. Oli henkeäsalpaavan kaunista ja rauhallista. En ole samanlaista rauhaa tavoittanut kuin kotikuntani tuntureilla.

Seuraava kohteemme oli Nötön saari, joka yllätti vehreydellään. Karun ja kivisen Jurmon jälkeen oli hämmentävää kulkea metsiköissä, joissa aika tuntui pysähtyneen. Aivan kuin valtavat, runsaat metsät olisivat ylväästi koreilleet saarella aina ammoisista ajoista saakka. Saaren maasto oli paikoitellen jopa kukkulaista, ja muhkeita siirtolohkareita katsellessa alkoi mieleen hiipiä epäilys siitä, että tarinat jättiläisistä, menninkäisistä ja maahisista eivät olisikaan aivan tuulesta temmattuja. Ehkäpä joskus tuhansia vuosia sitten jättiläiset todella temmelsivät maassamme ja nakkelivat siirtolohkareita kiukunpuuskan yllättäessä.

Nötössä ollessamme sääolosuhteet vaihtelivat lämpimästä ja aurinkoisesta harmaaseen tihkutukseen. Tosin kesäsateen ripsottelu oli meistä lähinnä vain miellyttävä lisä, eikä sunnuntai-iltaa olisi voinut paremmin päättää kuin nauttimalla puusaunan lämmöstä ja pulahtamalla välillä mereen auringon laskiessa. Sadepisaroiden hento ponnahdus teltan kattoa vasten oli todella rentouttavaa kuunneltavaa, joten unen tuloa ei tarvinnut juurikaan odotella.

Nötössä oli ihanan rauhallista. Ehkäpä ailahtelevainen sää oli karkoittanut reissaajat tiehensä tai sitten seuraavan viikon Nötödagen keräisi enemmän porukkaa – yhtä kaikki hiljaisuus oli taivaallista. Taivaallisia olivat myös ihastuttavan Café Skolanin antimet. Tofukeitto oli niin hyvää, että leukaani koristavat vieläkin kuolavanojen jättämät uurteet.

Tarinan opetus olkoon se, ettei saaristoon päästäkseen tarvitse hankkia omaa paattia eikä edes autoa – Saaristobussista pääsee näppärästi Turusta Pärnäistä kohti, josta yhteysaluksella pääsee jatkamaan matkaa. Yhdensuuntainen bussimatka yhdeltä matkaajalta Turun ja Pärnäisen välillä maksoi vajaat 14 euroa, ja yhteysaluksissa matkustaminen on ilmaista. Jurmossa telttailualueella ei peritä maksua, mutta Nötössä telttailualuetta ylläpitää Airiston Veneilijät, joten yhdestä teltasta ja saunavuorosta peritään jokunen euro. Kauniille paikalle sijoitetulta telttailualueelta löytyvät saunan lisäksi keittiökatos, WC sekä vesipiste, joten telttailijoilla on kaikki tarvittavat systeemit lähes käden ulottuvilla.

Paluumatka Turkuun päin kului aivan liian nopeasti yhteysaluksella kalasoppaa mussutellen ja tyytyväisinä torkkuen. Reissu olisi voinut jatkua pitempäänkin, mutta valitettavasti elämä ei oikein mahdollista pysyvää unohtumista saaristoon. Mutta sydämeeni jäi merituulen puhaltama aukko, joten viimeistään ensi kesänä on päästävä uudestaan saarihyppelylle.

Kirjoita kommentti
17.7.2019 by

Vinkkejä Lissaboniin

Maailmassa on hienoja paikkoja, mutta Lissabon on ihana. Rappioromanttinen, vähän rähjääntynyt mutta sellaisenaan täydellisen hurmaava kaupunki.

Lissabon on mainio kohde sekä etukäteissuunnittelijoille että suunnittelemattomille matkaajille. Itse tykkään matkalle lähtiessäni kartoittaa houkuttelevimmat nähtävyydet ja kiinnostavimmat museot ennakkoon, mutta Lissabon mahdollistaa myös päättömän haahuilemisen. Vaikka matkasuunnitelman laatiminen on mukavaa puuhaa, enkä todennäköisesti osaisi ilman jonkinlaista etukäteissuunnittelua lähteä melkeinpä mihinkään matkalle, päämäärättömälle kävelylle on syytä jättää Lissabonissa ollessaan aikaa. Yllätyksille on hyvä antaa sijaa, sillä yllätyksiä Lissabon tarjoaa.

Lissabon on kävelykaupunki. Mihin tahansa kaupungissa suuntaakin, löytää aina jotain jännittävää. Halutessaan voi hyödyntää hurmaavia, keltaisia pikkuratikoita, jotka kiikkuvat Lissabonin kaduilla, mutta jalkaisin liikkuessa näkee enemmän. Ahtaan, täpötäyden ratikan sijaan kävellen näkee paremmin, mitä kaupungissa tapahtuu, ja samalla löytää hienoja näköalapaikkoja – Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle, joten näköalapaikkoja on vähän siellä täällä. Myös välimatkat ovat sopivan lyhkäisiä.

Lissabon on historian ja kulttuurin ystävän paratiisi. Chiadon kaupunginosassa sijaitseva Carmon arkeologinen museo ja kirkonrauniot vetävät hiljaiseksi. Erityisesti Alfaman ja Belémin kadut kuiskivat historiaa, mutta ympäri kaupunkia kulttuuri on monipuolisesti joka kolkassa havaittavissa. Alfamassa maurien vaikutus on vielä havaittavissa, ja Belémissä pääsee kulkemaan löytöretkeilijöiden jalanjäljissä. Alfaman taianomainen Castelo de São Jorge eli Pyhän Yrjänän linna sijaitee aivan Lissabonin keskustassa, ja raunioilta on upeat näkymät kaupunkiin. Belémissä luonnollisesti historiallisesti arvokas torni sekä Hieronymoksen luostari kirkkoineen ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia kohteita!

Belémissä on hieno torni ja upea luostari, mutta alueella on myös makeampi puoli: Pastéis de Belémin leivokset. Kahvilassa, joka on perustettu vuonna 1837, valmistetaan perinteisiä portugalilaisia pastel de nata -leivonnaisia Hieronymoksen luostarin munkkien salaista reseptiä mukaillen. Samankaltaisia herkkuja tarjoillaan ympäri Lissabonia, mutta yhtä mehevää ja muhkeaa torttua ei osunut lautaselleni kuin Belémissä.

Lissabon on museoiden luvattu valtakunta. Olen melko varma siitä, että jokaiselle elämän ilmiölle löytyy oma museo kaupungista. Historiallisten museoiden lisäksi suosittelen lämpimästi tutustumista Fado-museoon, joka on sekä visuaalisesti että rakenteellisesti onnistunut ja toimiva kokonaisuus.

Muutenkin fado on upea ilmiö. Jos on aikaa, kannattaa poiketa fado-ravintolaan ja tutustua aitoon fadoon.

Vihreä viini on parasta. Viini on Portugalissa salakavalan edullista ja uskomattoman hyvää! Valkoisen viinin ystävänä rakastuin vihreään viiniin, joka on valkoista sisartaan hitusen vahvempi ja luonteikkaampi. Myös portviinin maistaminen kuuluu Portugalissa matkaavan listalle, kuten myös gininja, suklaakupista tarjoiltava kirsikkalikööri. Jälkimmäinen on kuin tuore versio liköörikarkeista. Siis hyvä versio, ei etovan esanssinen joulukalenteriliköörikonvehti tai kaapin pohjalle unohtunut liköörikonvehtipussi, jota ei uskalla edes avata.

Portugali on raikkaan ruoan maa. Ylihintaisia turistipaikkoja varmasti piisaa, mutta ravintolat, joissa me kävimme, olivat Suomen hintatasoon verrattuna kohtuullisia. Kalavalikoima on luonnollisesti merikaupungissa kattava, joten kasvis- ja kalapainotteista ruokavaliota suosivalle vaihtoehtoja riittää. Vegaaneillekin Lissabonista löytyy ravintoloita. Kaiken kaikkiaan ruokatarjonnasta jäi hyvä maku suuhun (melkeinpä kirjaimellisesti), ja ihmiset olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Hinta-laatusuhde tuntuu Portugalissa kohtaavan, tosin monissa ravintoloissa alkupalaksi tuotava napostelukori, jossa on usein muun muassa leipää sekä säilykeoliiveja ja -sardiineja, maksaa jokusen euron.

Kortilla voi maksaa suurimmassa osassa ravintoloita ja putiikkeja, mutta joissakin paikoissa käy vain käteismaksu. Kannattaa siis varata jonkin verran käteistä mukaansa.

Keramiikka on kaunista. Lissabon on keramiikan luvattu valtakunta – kaupungissa on kaakeleille omistettu museokin, ja katuja koristavat kaakelipinnat ja rakennusten seiniä kauniit keraamiset koristelut. Jos jotain matkamuistoksi halajaa, keramiikkaan tutustuminen on hyvä vaihtoehto.

Lissabon on oikeasti Kissabon. Eläinten ystävänä sanoisin, että Lissabon on mahtava kaupunki – kaduilla tassuttelee mukavasti kissoja, ja monella vastaantulijalla on koira mukanaan. Se vaan, että kissat ovat aina kissoja, missä päin maailmaa liikkuukin, eivätkä kissabonilaiset ole sen kiinnostuneempia kahjon kissamuijan huomiosta kuin suomalaiset serkkunsa. Höh.

Julkisilla pääsee edullisesti ja kätevästi paikasta toiseen, esimerkiksi lähikaupunkeihin tai vaikkapa keskusta-alueelta Belémiin. Me hankimme Viva Viagem -kortit, joita vilauttamalla matkasimme junalla Sintraan ja Cascaisiin sekä lautalla Almadaan.

Sintra on unelma. Voisin muuttaa Sintraan vaikka ihan saman tien! Hurmaava, romanttinen kaupunki on lähellä merta ja vehreää kansallispuistoa, ja historia on alati läsnä pikkukujilla kulkiessa. Aivan kuin olisimme päätyneet todellisuuden sijaan jonkin kivan satukirjan maailmaan. Jos Lissabonissa ollessaan ehtii käydä vain yhdessä naapurikaupungissa, Sintra on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, johon suosittelen varaamaan päivän. Sydämestäni jäi ainakin puolikas jonnekin syvänvihreän taikametsän syövereihin.

Jos Lissabonin-matkaan haluaa yhdistää sekä Sintrassa että Cascaisissa piipahtamisen, en suosittelisi yhdistämään reissuja samalle päivälle. Meillä oli alun perin yltiöoptimisesti aikomus ajoittaa reissut yhdelle päivälle, mutta Sintrassa vaeltamisen jälkeen totesimme, että molemmat kaupungit ansaitsevat omat päivänsä. Molemmissa paikoissa nimittäin riittää nähtävää!

Lissabon on aivan ihana kaupunki. Suosittelisinko Lissabonia matkakohteena? Ehdottomasti kyllä, mutta kannattaa varautua siihen, että kaupunki nipsaisee ison lohkareen sydämestä. Jos vieläpä saman matkan aikana ehtii käydä Sintrassa tai Cascaisissa, sydänvaurioiden riski on kymmenkertainen.

2 kommenttia
14.7.2019 by

Cascais ja luola manalaan

Ihmiset menevät yleensä rannalle auringon paistaessa. Noh, sitten olemme me – merimies ja minä – ja me menemme rannalle sateisena ja varsin harmaana päivänä. Ja ranta tarkoittaa luonnollisesti pehmeän hiekan sijaan jykeviä rantakallioita, karua maisemaa, vinhasti viheltävää tuulta ja Atlantin sineä.

Neljäs eli viimeinen matkapäivämme Lissabonissa alkoi sateisena. Kolmen varsin intensiivisen päivän (kävelykilometrejä tuli jokaiselle päivälle viidestätoista kahteenkymmeneen) jälkeen oli vuorossa letkeä ja rento päivä rantakaupunki Cascaisissa – tarkoituksemme oli kävellä rennosti paikasta toiseen ja nauttia meren läheisyydestä sekä upeasta luonnosta. Oli sunnuntai, ja lentomme kotia kohti lähtisi samana iltana, joten leppoisa päiväretki Atlantin liepeille oli hyvä idea.

Cascais on niin kutsutulla Portugalin Rivieralla sijaitseva pieni kunta, joka aikoinaan asuivat kalastajat. 1800-luvun loppuvaiheissa kuningasperhe valitsi kylän vuosittaiseksi lomapaikakseen, ja vähitellen alueesta muodostui suosittu kohde, jossa eritoten aateliset aikoinaan viihtyivät. Nykyisin Cascaisin suunnilla asuu parisensataa tuhatta henkilöä, ja alue on yksi Portugalin vauraimmista.

Cascaisisin historia ulottuu lomailijoiden aikakautta rutkasti kauemmas. Cascaisissa lienee ollut asutustua jo paleoliittisella kaudella, ja alueella ovat vuorollaan käyneet piipahtamassa niin roomalaiset kuin muslimit. Nimi Cascais juontunee keskiajalle ja viitannee simpukankuoriin – meren antimet muodostivat jo satoja vuosia sitten Cascaisin tärkeimmän elinkeinon.

Cascais sijaitsee vain noin 40 minuutin junamatkan päässä Lissabonista, joten Lissaboniin reissaaville Cascais on mainio päiväretken kohde. Lissabonin asemalta Cais do Sodre kulkee suora junayhteys Cascaisiin, ja koska juna puksuttaa aivan rannikon tuntumassa, näkymät matkan varrella ovat huikean kauniit. Jos lataa käyttöönsä Viva Viagem -kortin, junamatka maksaa vain muutaman euron, joten matkustaminen ei pahemmin verota kukkaroa, vaan pienellä hinnalla pääsee näkemään erilaisen puolen Portugalista.

Kun juna oli saapunut perille, suuntasimme kohti Boca do Infernoa, joka tarkoittaa suoraan käännettynä ”Helvetin suuta”. Pari kilometriä Cascaisista pohjoiseen sijaitseva hautavajoama näytti hitusen harmaana ja tuulisena päivänä todellakin jonnekin manalan perukoille johtavalta suuaukolta. Oli jokseenkin epätodellinen olo nähdä ja kuunnella, kuinka Atlantin mahtipontiset, turkoosin siniset aallot iskevät rajusti luolansuuta vasten synnyttäen valtavia vaahtomassoja. Siinäpä oli yhdellä turistilla ihmettelemistä, kun Atlantti jylisi ja puhisi.

Jo itsessään luolamainen muodostelma on vakuuttava, mutta oman mystisen lisänsä tunnelmaan luo se, että Aleister Crowley lavasti kuolemansa vuonna 1930 juuri Boca do Infernon tuntumassa.

Boca do Infernoa ihmetellessä vierähti tovi, mutta aikamme ihmeteltyämme kuljimme rannikkotietä pitkin kohti keskusta-aluetta. Matkan varrella maisema oli epätodellisen kaunis! Atlantin valtameri hehkui turkoosina, siniset sadepilvet peittivät taivaankannen ja kasvillisuus oli karun kaunista. Ajoittainen tihkusade ei haitannut yhtään, pikemminkin päinvastoin. Minun mielestäni sadepäivät ovat ihania, varsinkin kauniissa Cascaisissa.

Cascaisin keskusta on pienehkö mutta viehättävä. Vanhoissa kalastajamökeissä on nykyään putiikkeja ja ravintoloita, ja kaupungissa on upeita 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa rakennettuja palatsimaisia kartanoita, joista esimerkkinä mainittakoon hurmaava Casa de Santa Maria. Kaunista rakennusta vastapäätä sijaitsee satumaiselta näyttävä majakka, jossa nykyään toimii museo. Vaikka museoita olisi Cascaisissa riittänyt, halusimme tällä kertaa kävellä pitkin kaupunkia ja erityisesti nauttia meren muovaamasta rannikkomaisemasta.

Myös vuonna 1902 kesämökiksi rakennettu Castro Guimaraes -museo, joka on mielenkiintoinen yhdistelmä muun muassa uusgotiikkaa, portugalilaista manueelista tyyliä sekä maurilaista arkkitehtuuria, on todella pirteä tuttavuus, jos nyt rakennuksesta voi moista adjektiivia käyttää. Melkoinen arkkitehtuurinen sekametelisoppa se ainakin on, mutta kaunis sellainen!

Söimme ehkä reissumme herkullisimman lounaan ravintolassa nimeltä 5 Sentidos, joskin ruoka oli maittavaa jokaisessa käymässämme ravintolassa. Raikasta kalaa, herkullisia oliiveja ja puhtaita makuja – ja ah, vihreä viini!

Sen verran pitää olla turisti, että rantakaupungissa ollessaan pitää käydä uittamassa varpaitaan meressä. Niinpä ennen paluujunaan hyppäämistä hengähdimme hetken rannalla. Iltapäivää kohti taivas oli alkanut kirkastua ja aurigon säteet alkoivat puhkoa pilvipeitettä. Oli miellyttävän lämmintä ja kaunista. Koska kaupungin liepeillä on lukuisia pikkuruisia hiekkarantoja, etenkin lämpiminä ja aurinkoisina päivinä alueella on kuhinaa, mutta vähemmän kirkkaana päivänä oli miellyttävän rauhallista.

Cascais on varsin nätti kaupunki, jossa viihtyvät niin auringonpalvojat kuin luontoihmiset. Lisäksi runsas museoiden joukko ja ihastuttava arkkitehtuuri ovat historiasta kiinnostuneiden mieleen. Kaikkein vaikuttavimmiksi nähtävyyksiksi määrittelisin kultaisten rantojen ja romanttisten kartanoiden sijaan kuitenkin Boca do Infernon ja jylhän rannikon.

Kokonaisuutena Cascais on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki, jossa voisi helposti viihtyä pitempäänkin kuin päiväretken verran.

Kirjoita kommentti
10.7.2019 by

Lumoava Sintra

Jos satumaailma on olemassa, se löytyy Sintrasta. Unescon maailmanperintölistalle kuuluva kaupunki on täynnä hurmaavia palatseja, satumaisia katuja ja vehreyttä. Jos suunnittelee matkaa Lissaboniin, suosittelisin ehdottomasti päivämatkaa Sintraan, joka sijaitsee niin sanotulla Portugalin Rivieralla.

Sintraan lähdimme kesäkuisena lauantaiaamuna. Auringon porottaessa taivaankannella lämpötilat kohosivat sopivan lämpimiksi, mutta ilmanala ei kuitenkaan tuntunut liian tukalalta. Juna kohti Sintraa lähti Rossio-aukiolta – Sintra sijaitsee 25 kilometrin päässä Lissabonista, mutta junan kyydissä matkan taittaa noin 30-40 minuutissa.

Suunnitelmanamme oli käydä Maurien linnan, Castelo dos Mouros, tuntumassa ja jatkaa sieltä matkaa aina hurmaavaa Penan palatsia kohti. Olimme etukäteen lukeneet joistain oppaista, että Sintran maasto on varsin mäkinen ja kohteisiin päästäkseen olisi hyvä hyödyntää turistibussia. Kissan viikset, me totesimme – kaupunki on toki kukkulainen, mutta jos on tottunut kävelemään ja varaa vettä mukaansa, laittaa hyvät kengät jalkaansa sekä mukavat vaatteet ylleen, ei kaupungissa kulkeminen ole niin vaivalloista kuin erinäiset lähteet ehkä antavat ymmärtää. Sitä paitsi kävellessä näkee enemmän, ja nähtävyyksien ihastelun lomassa hyötyliikunta on aina mukava bonus!

Joka tapauksessa kävelimme ensin asemalta kohti Maurien linnaa. Emme tainneet ehtineet kulkea kuin ehkä kaksi ja puoli metriä, kun jo totesin rakastuneeni Sintraan; kaupunkia leimaavat upeat, romanttista arkkitehtuuria edustavat rakennukset, joita kehystävät merinäkymä ja runsas vehreys. Romantiikka tyylisuuntauksena on kaikessa runsaudessaan ja yltäkylläisyydessään hurmaava, mutta portugalilaiset taitavat koristeellisuuden toteuttamisen tyylikkäästi.

Maurien linnaa rakennettiin jo 700-ja 800-luvuilla. Nykyään kansallismonumentiksi nostettu linna-alue on henkeäsalpaavan kaunis ja salaperäinen; odotimme hetkenä minä hyvänsä lohikäärmeiden lentävän linnan uumenista pelottelemaan linnaan uskaltautuvia turisteja, mutta valitettavasti olentoja ei näkynyt missään.

Vuoden 1755 maanjäristyksessä linna kärsi vaurioista, mutta kuningas Ferdinand II aloitti kunnostustyöt 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Nykyään se on turistien suosima nähtävyys (ja oletettavasti lohikäärmeiden lymyämispaikka). Onneksi linnaa on vuosisatojen varrella kunnostettu, sillä linna-alue on todella vakuuttava. Ajatus siitä, että massiivinen kivirakennelma on loihdittu keskiajalla, jolloin rakennustyömaalla ei pahemmin näkynyt moderneja vempaimia ja työkaluja, vetää nöyräksi.

Maurien linna sijaitsee Sintran ja Cascaisin kansallispuistossa, joten maisema on rehevä ja vehreä. Alueella on rikas kasvisto ja eläimistö, mutta linnakierroksemme ajoittui aamupäivään, jolloin lintujen laulanta ja perhosten suhailu olivat ainoat merkit eläimistä.

Maurien linna on mykistävän upea. Vaikka etukäteen nettitutkailun perusteella olin osannut odottaa näkeväni runsaasti kauneutta, linna oli paikan päällä kuviakin upeampi kokonaisuus.

Maurien linnan tietämiltä pääsee kätevästi metsäistä reittiä kävellen Penan palatsia kohti. Vuosien 1842-1854 rakennettu Penan palatsi eli Palacio da Pena on ehkä yksi hienoimmista linnoista, jonka olen koskaan nähnyt. Kukkulalla, josta upean palatsin löytää, on ollut linna jo keskiajoilta lähtien, tosin aikojen saatossa alkuperäinen linna romahti raunioiksi. Kuningas Ferdinand II määräsi uuden kesäpalatsin rakennutettavaksi raunioihin. Kuningas halusi palatsin muistuttavan oopperakohtausta, minkä huomaa; yltäkylläiset värit, arkkitehtuurisesti jännittävät rakenteet ja koristeellisuus yhdistettynä taustalla häämöttävään kukkulaiseen tekevät linnasta satumaisen. Eri tyylisuuntia ja kulttuurisia elementtejä yhdistelevä kompleksi on erittäin viehättävä kokonaisuus.

Linna on restauroitu siihen ulkomuotoon kuin se olisi ollut vuonna 1910 vallankumouksen alla, kun kuningatar Amélia vietti viimeisiä lomapäiviään palatsissa ennen pakoaan Brasiliaan.

Koska Penan palatsi on todella suosittu turistikohde, jono linnan sisätiloihin oli matkapäivänämme loputon. Tuntikausien jonottamisen sijaan meille riitti hyvin linnan mailla ja hurmaavassa metsikössä haahuilu. Sisätiloissakin toki olisi ollut runsaasti ihasteltavaa, mutta jonottamisen sijaan itse Sintraan tutustuminen houkutti meitä enemmän.

Tosin palatsialueen pikkuruisessa kirkossa ehdimme käydä. Kirkon löytää punaisen kellotornin tuntumasta.

Penan palatsista kävelimme takaisin keskusta-alueelle päin metsästämään ruokaa. Linnakiertelyn aikana silmämme ja sielumme olivat saaneet ravintoa yllin kyllin, mutta kukkuloilla kiertely sai vatsat kurisemaan suhteellisen äänekkäästi. Sintrassa on rutkasti hyvältä vaikuttavia ravintoloita, ja meidän valintamme oli Metamorphosis-niminen ravintola, jossa ruoka oli todella hyvää ja ihan kohtuuhintaista. Erityisesti aterian yhteydessä maistamamme vihreä viini oli todella hyvää!

Jos tekstistä ei ole käynyt vielä ilmi, satumainen Sintra on todella hurmaava kaupunki. Olin jo kahtena matkamme ensimmäisenä päivänä aivan ihastunut Lissaboniin, mutta Sintrassa haahuilun jälkeen aloin harkita vakavasti satukaupunkiin muuttamista. Portugali on ihmeellinen maa, ja Sintrassa on taikaa.

6 kommenttia
7.7.2019 by