Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Malesia

Kuala Lumpur

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 06.02.2015
Kuala Lumpurin suurkaupungissa yhdistyvät vanhat perinteet ja moderni arkkitehtuuri.

Malesian pääkaupunki Kuala Lumpur on kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa. Sykkivässä suurkaupungissa tutustutaan kulttuuriin, shoppaillaan katukojuilla ja ostoskeskuksissa sekä ennen kaikkea syödään hyvin.

KUALA LUMPUR MATKAKOHTEENA

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viihdettä ja kulttuuria Kuala Lumpurissa

Salamavauhtia kasvanut ja kehittynyt Kuala Lumpur on länsimaalaiselle helppo ensikosketus Aasiaan. Toisaalta kaiken uuden ja kiiltävän rinnalla sykkii perinteinen malesialaiskaupunki markkinakojuineen ja katukeittiöineen.

Historiallista Kuala Lumpuria etsivät matkaajat suuntaavat Merdeka Squarelle, joka on kuuluisa siirtomaatyylisestä arkkitehtuuristaan. Aukion rakennuksissa on nähtävissä sekä islamilaiset että eurooppalaiset vaikutteet. Juuri Merdeka Squarella julistettiin Malesian itsenäisyys vuonna 1957.

Golden Triangle on Kuala Lumpurin ostos- ja viihdealue, josta löytyy myös kaupungin tunnetuin nähtävyys Petronas Towers. Pimeässä yössä loistavat valaistut kaksoistornit ovat vaikuttava ilmestys ja upea esimerkki Kuala Lumpurin modernista arkkitehtuurista.

Ympäri vuoden Kuala Lumpuriin

Kuala Lumpur on suosittu matkakohde ympäri vuoden. Trooppisen ilmaston Malesiassa lämpötila pysyy korkeana lähes aina. Eniten vierailijoita Kuala Lumpurissa käy joulu-tammikuussa sekä kesä-, heinä- ja elokuussa. Kesäkuukaudet ovat myös kaupungin kuivinta aikaa.

Kuala Lumpur on ihanteellinen lomakohde kaikenikäisille kaupunkimatkailusta nauttiville reissaajille. Kohteessa voi kätevästi yhdistää kulttuurin, shoppailun ja nähtävyydet. Ruokaharrastajat ihastuvat vilkkaisiin katukeittiöihin, ja lapsiperheille riittää erilaisia teemapuistoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ostoksilla Kuala Lumpurissa

Kuala Lumpurissa ostostenteko on oma ohjelmanumeronsa. Merkkivaatteiden ystävät saavat rahansa palamaan Petronas Towersin juurella sijaitsevassa Suria KLCC -ostoskeskuksessa, josta löytyvät sekä kansainväliset ketjut että ylelliset luksusmerkit.

Chinatownin hulinassa voi tehdä edullisia löytöjä ja testata omia tinkimistaitojaan. Teini-ikäiset puolestaan ihastuvat Berjaya Times Square -ostoskeskukseen, josta löytyy runsaasti vaateliikkeitä, elokuvateatteri sekä huvipuisto.

Retkiä Kuala Lumpurista

Kuala Lumpurissa pidemmän aikaa viihtyvän matkalaisen kannattaa tutustua myös kaupungin lähialueisiin. Intialaista kulttuuria henkiviin Batu-luoliin on tarjolla runsaasti päiväretkiä. Historiallinen Melakan kaupunki taas on viehättävä kohde parin tunnin ajomatkan päässä Kuala Lumpurista. Cameron Highlandsin vuoristoalueella voi tuntea brittiläistä siirtomaatunnelmaa ja ihastella teeplantaaseja ja villejä viidakoita. Cameron Highlandsiin pääsee Kuala Lumpurista noin 3-4 tunnissa.

Jättimäinen Sunway Lagoon teemapuisto eläintarhoineen sekä vesi- ja huvipuistoineen on oivallinen kohde lapsiperheille. Sunway sijaitsee vain vartin ajomatkan päässä Kuala Lumpurista.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KUALA LUMPURISSA

Singaporen kautta Kuala Lumpuriin

Suomesta ei ole tarjolla suoria lentoja Kuala Lumpuriin. Valmismatkoja voi tiedustella matkanjärjestäjiltä.

Omatoimimatkaajalle helpoin tapa päästä Malesian pääkaupunkiin on aloittaa matkanteko Finnairin suoralla yhteydellä Helsingistä Singaporeen (noin 11 tuntia). Edestakaiset lentoliput maksavat noin tuhat euroa. Singaporen Changin kansainväliseltä lentoasemalta voi ottaa tunnin mittaisen jatkoyhteyden Kuala Lumpuriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuala Lumpurissa lennot liikennöivät kolmelle eri kentälle. Suurimpien lentoyhtiöiden koneet laskeutuvat Kuala Lumpurin kansainväliselle lentoasemalle (KLIA), kun taas halpalentoyhtiö Air Asian keskus on Low Cost Carrier Terminal (LCCT). Kolmas kenttä Sultan Abdul Aziz Shah Airport vastaanottaa jonkin verran lyhyen välimatkan kansainvälisiä ja Malesian sisäisiä lentoja.

Siirtyminen Singaporesta Kuala Lumpuriin onnistuu myös maitse. Juna- ja bussiyhteyksiä on lukuisia. Matkaan kannattaa varata noin 5-8 tuntia.

Majoitus Kuala Lumpurissa

Kuala Lumpurissa on lukematon määrä majoitusvaihtoehtoja Golden Trianglen hulppeista luksushotelleista Chinatownin edullisiin majataloihin. Kaupungista löytyvät myös kaikki yleisimmät kansainväliset ketjuhotellit. Keskihintaisen hotelliyön saa noin 30 eurolla.

Kiireisimpänä sesonkiaikana huoneet kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä juhlapyhät ja paikallisten loma-ajat täyttävät hotellit ja majatalot.

Liikkuminen Kuala Lumpurissa

Kuala Lumpurissa voi liikkua edullisilla paikallisbusseilla, mutta aikataulut eivät ole järin luotettavia ja reitit saattavat olla hämmentäviä. Kätevämpää julkista liikennettä edustavat Kuala Lumpurin paikallisjunat. Näistä esimerkiksi KL Monorail eli yksiraiteinen juna tarjoaa turistin tarpeisiin sopivia reittejä.

Taksimatkoilla hinnasta kannattaa sopia kuskin kanssa jo etukäteen – monet kuljettajat kieltäytyvät käyttämästä takseihin asennettuja mittareita. Hotellista voi tiedustella normaalitaksoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keskeiselle paikalle majoittuneet pärjäävät Kuala Lumpurissa pitkälti jalkaisinkin. Tärkeimmät nähtävyydet ovat suhteellisen lyhyen välimatkan päässä toisistaan, joten mukavilla kengillä ja vesipullolla varustautuneena voi kaupunkiin tutustua jalkapatikassa.

KUALA LUMPURIN NÄHTÄVYYDET

Petronas Towers on Kuala Lumpurin maamerkki

Kuala Lumpurin tunnetuin rakennus on kansallisen öljy-yhtiön pääkonttori Petronas Towers. Kaksoistornit eivät enää kanna maailman korkeimman pilvenpiirtäjän titteliä, mutta näyttävä maamerkki on edelleen. Liput torniin ovat ilmaisia, ja niitä voi alkaa jonottaa kahdeksalta aamulla.

Petronas Towersin kierros vie vierailijat kahta tornia yhdistävälle näköalatasanteelle 41. kerrokseen. Vartin mittainen visiitti on kuitenkin hyvin pikainen, ja paremman näkymän kaupungista saakin läheisestä Menara Towerista. Kiireinen matkaaja voi huoletta jättää lippujen jonotuksen väliin, ihailla kaksoistorneja ulkoapäin ja tsekata maisemat Menarasta.

Parhaat näkymät Menarasta

Telekommunikaatiotorni Menara Kuala Lumpur on paras paikka nähdä kaupunki lintuperspektiivistä. 276 metrin korkeuteen kohoava näköalatasanne tarjoaa loistavan näkymän Petronas Towersiin ja Kuala Lumpurin pilvenpiirtäjien ja viheralueiden täyttämään kaupunkikuvaan.

Normaalihintainen lippu maksaa reilut 10 euroa ja tarjoaa sisäänpääsyn myös pieneen eläinpuistoon samalla alueella. Menarassa riittää muutenkin katseltavaa ja koettavaa koko perheelle.

Lake Gardens on keidas keskellä kaupunkia

Vilkkaassa suurkaupungissa kaivataan välillä lepohetkiä. Lake Gardensin puistoalue on Kuala Lumpurin vehreä keidas, jossa voi vaikka soutaa veneellä tai ihailla värikkäitä lintuja. Puiston kätköistä löytyy myös orkideapuutarha ja perhospuisto. Lake Gardens on oivallinen vierailupaikka kaikenikäisille lomailijoille – myös lapsiperheet viihtyvät puistossa.

Kuala Lumpurin museot

Lake Gardensin puistoalueen kupeessa sijaitsevat myös Kuala Lumpurin kiinnostavimmat museot. Kansallismuseo tarjoaa vierailijalle värikkään kurkistuksen Malesian historiaan ja kulttuuriin. Esillä on paikallisen taiteen lisäksi muun muassa perinteisiä asuja, käsitöitä ja musiikkisoittimia.

Toinen visiitin arvoinen museo on omistettu islamilaiselle taiteelle ja löytyy niinikään Lake Gardensin laitamilta. Kävijät voivat tutustua kuuluisien moskeijoiden pienoismalleihin sekä islamilaisiin kirjoituksiin, keramiikkaan ja käsitöihin. Museon yhteydessä on Lähi-Idän herkkuja tarjoileva ravintola sekä kirjakauppa.

Moskeijat Kuala Lumpurissa

Suurin osa malesialaisista on muslimeja, mutta maassa on myös runsaasti buddhalaisia ja kristittyjä. Kuala Lumpurissa on muutama näyttävä moskeija, joissa kannattaa vierailla.

Siirtomaa-alueella Merdeka Squaren liepeillä sijaitseva Masjid Negara on yksi Kaakkois-Aasian suurimmista moskeijoista. Masjid Jamek puolestaan on rauhallinen moskeija palmulehdossa. Vierailijan tulee muistaa pukeutua kunnioittaen islamin periaatteita.

KUALA LUMPURIN PARHAAT

Kuala Lumpurin upeimmat elämykset

  1. Näe Petronas Towers iltavalaistuksessaan.
  2. Ihaile siirtomaatyylistä arkkitehtuuria Merdeka Squarella.
  3. Näe Kuala Lumpurin panoraamamaisema Menara Towerista.
  4. Rentoudu Lake Gardensin puutarha-alueella.
  5. Kierrä kaupungin valtavilla ruokamarkkinoilla – maista vähän kaikkea!

Parhaat retket Kuala Lumpurista

  1. Näe Batu Caves, luolarakennelma noin 13 kilometrin päässä Kuala Lumpurista.
  2. Cameron Highlandsin vuoristoalue on lumoava pala Malesiaa.
  3. Sunway Lagoonin monipuolinen teemapuisto sopii lapsiperheille.
  4. Tee retki historialliseen Melakan kaupunkiin.
  5. Näe Selangor Riverin tulikärpäset opastetulla retkellä.

Lisätietoa

Malesian viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: SXC ja Maria Hietala