Browsing Tag

Cape town

turvenuijan täyskäsi

                                                                 Lottovoittajan paluu

Viikko kohta kotona, mutta kroppa luulee edelleen olevansa Aasian kamaralla. Nukkumatti aloittaa vuoronsa klo. 20:03 ja lopettaa klo. 02:15. Klo 04: 06 maha huutaa jo ruokaa. Onneksi on kesä. Partsilla on kiva istuskella kahvia hörppien ja tupakkaa imutellen. Tulo keskelle Suomen kesää on suorastaan luksusta. Hemmottelua isolla hoolla. Ilma on puhdasta ja raikasta. Tuusulantien huminakaan ei kantaudu tänne nyt, koska puiden lehdet blokkaavat kaiken melun. Kuulen ainoastaan lintujen viserryksen. En tiedä, onko tuo se sama satakieli, joka on pitänyt mökää täällä jo kuusi vuotta, mutta tällä kertaa osaan arvostaa sen läpi vuorokauden kestävää laulua todella paljon. Kuinka ihmeessä se jaksaa laulaa päivät ja yöt läpeensä? Myös muut kotimetsäni linnut ovat paikalla. Eräs tintti on taatusti hyvillään paluustani. Hemmottelen herraa kananmunan keltuaisella, ja koska se on miltei käsikesy, se saa aina parhaat palat päältä.

Viinapirua ei ole näkynyt kohta kuuteen vuoteen.

 

  • Neljä kuukautta reissua tuli ja meni, ja kävin kaikkiaan kuudessa eri maassa!  Reissun päällä tuli aika usein fiilis, että olen aivan helvetin onnekas paskiainen. Miten helvetissä tämä kaikki on edes mahdollista? Vain muutama vuosi sitten, ajattelin ettei elämälläni ole enää muuta tarkoitusta, kuin pakoilla tylsää arkea ja toivoa nopeaa kuolemaa. Elämä osaa yllättää niin hyvässä kuin pahassa. Kun viinatonkalla juokseminen loppui, loppui myös itsensä kusettaminen. Elämä ei ollutkaan niin paskaa, vaikka kuinka yritin vakuutella sen niin olevan. En omista juurikaan mitään, mutta tunnen olevani kuin lottovoittaja.

 

                                                                              Cape Town

Etelä-Afrikka kiinnosti minua vain ja ainoastaan valkohaiden takia, mutta kuinkas sitten lopulta kävikään? Näin kuin näinkin valkohain, ja toteutin samalla elämäni pitkäikäisimmän unelmani. Mutta näin minä ja sain paljon muutakin kuin hait. Rakastuin Etelä-Afrikkaan korviani myöten. Maisemat ja kaupungin yleinen ilmapiiri saivat minut tykästymään paikkaan sydänjuuriani myöten. Capetown on moderni ja siisti kaupunki. Siellä oli hyvää ja halpaa sapuskaa ja liikkuminen

 

oli siellä todella vaivatonta. Joo joo, olihan siellä ne slummit, mutta enhän mä niissä pörrännyt. Ei tullut edes mieleen mennä sinne haahuilemaan. Suomessakin on omat slumminsa ja ihmiset, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä. Suomalainen tuhkanharmaa juoppo, on aivan yhtä pelottava ilmestys kuin laiha afrikkalainen narkomaani kollegansa. Ihminen joka kaipaa ongelmia, löytää niitä ihan mistä tahansa. Sama pätee toisin päin. Tutkimusten mukaan, terve maalaisjärjen käyttö lisää elinkää monella vuosikymmenellä.

Simons Town oli aivan älyttömän kiva ja leppoisa mesta. Vähän kuin sellainen eläkeläisten lomakylä, johon tullaan elelemään hissunkissun. False Bay levittäytyy silmien edessä koko komeudessaan, ja kylähän on suorastaan nätti ja idylinen. Kun meri on lähellä, se tuo paikalle aina oman extra lisänsä. False Bayn eläimistökin on aivan omaa luokkaansa. Pingviinit, hylkeet ja merilinnut ovat jatkuvasti läsnä. Kun haluaa nähdä jotain eksootisempaa, ei tarvitse kovinkaan pitkälle lähteä. Delfiinit, valaat ja hait pyörivät siinä aivan kivenheiton päässä. Voisin hyvin kuvitella asuvani Simons Townissa lopun elämääni.

                                                                                Sri Lanka

Mulla taisi olla Sri Lankaa kohtaan liian suuret odotukset. Nyt, liki kolme kuukautta myöhemmin, huomaan etten ikävöi sieltä mitään. En paikkoja tai ihmisiä. En voi sanoa pettyneeni saareen, mutta päälimmäisenä muistoissa on ainoastaan saaren mielipuolinen liikenne, ja sen parissa työskentelevät ihmiset. Kaikki se meteli, pakokaasut ja kusettamisen kulttuuri, pilasivat mun mielikuvani paratiisisaaresta. Saaren kontrastit olivat liikaa mun aisteille. Silmät rekisteröivät aivan eri tuntemuksia kuin nenä ja korvat. Esimerkkinä vaikkapa Ella. Ympärilläsi levittäytyy aivan uskomattoman kaunis vuoristomaisema, mutta nenä ja korvat kertovat sinulle jotain aivan muuta. Ne kertoivat minulle, että olen nyt jossain rakennustyömaalla, missä käytetään polttomoottoreilla toimivia työkaluja ja se mitä nyt näet, on pelkkää valetta. Oloni oli moisten tuntemuksien jäljiltä suorastaan skitsofreninen. Entäpä sitten Kandy? Siellä ei saanut hetkenkään rauhaa kyydin tarjoajilta, tai muiltakaan, jotka olivat kehittäneet kusettamisesta itselleen ammatin. Röökin ostaminen oli välillä yhtä tuskaa, kun paikallinen kauppias halusi rikastua kustannuksellani. Ella-Kandy junamatkaa odotin kuin kuuta nousevaa, mutta edes junassa ei päässyt meteliä karkuun. Siitä pitivät huolen paikalliset trubaduurit, jotka hakkasivat rumpua ja hoilottivat vaunussani kuusi tuntia putkeen. Se mikä aluksi tuntui mukavalta ja eksoottiselta ohjelmanumerolta, muuttui tunnissa silkaksi painajaiseksi. Colombossa taisin viihtyä kaikista parhaiten. Liikenne oli siellä edes jotenkin asiallisella tasolla, ja kertaakaan en huomannut, että minua olisi kusetettu siellä. Sri Lankan ihmiset ovat suomalaisiin verrattuna mukavia, mutta liian usein paikallisten kanssa kaveeramisesta jäi suuhun paskan maku. Sri Lankan kulttuuriin tutustuminen lakkasi kiinnostamasta minua tosi nopeasti. En yksinkertaisesti viihtynyt siellä, minne oli kerääntynyt ihmisiä. Mä olen niitä ihmisiä, joiden on todella vaikeaa irtautua negatiivisista fiiliksistä. En kerennyt ottaa askeltakaan Sri Lankan maaperällä, kun naamani oli jo valmiiksi norsun vituilla. Samalla naaman koostumuksella taisin sitten mennä läpi koko plus kolme viikkoisen retkeni.

                                                             Dubai

Kun mä suunnittelin tätä reissua ja varailin lentolippuja, halusin ehdottomasti piipahtaa Dubaissa, tuossa rättipäiden Las Vegasissa. Halusin nähdä Burj Khalifan livenä, thats it. National Geographic Channelia ja maan tapahtumia muutenkin seuranneena, mulla oli kyllä jo valmiiksi mielipide Dubaista. Dubai on yhtä kuin rikkaiden egomaanikoiden kyrvänmittauskisa siitä, kuka rakentaa övereimmän pömpelin keskelle hiekka-aavikkoa. Voittaja saa uuden haaremin neitsyeineen ja rekallisen vodkaa. No, pitäähän öljymiehilläkin jotain tekemistä olla, ja pitäähän ne löysät rahatkin jonnekkin törsätä. Mutta sitä mä en ymmärrä, miten Dubaista on tullut niin suosittu matkailukohde? Sikäli kun tiedän, hintataso ei ole sieltä edullisimmista päästä, ja eikö ihmisiä häiritse paikan keinotekoisuus ollenkaan? Burj Khalifa oli upea ilmestys, mutta Petronas on edelleen maailman kaunein rakennus jonka minä olen nähnyt.

 

 

 

 

                                                                                    Indonesia

Ennen Indonesiaa, vietin viisi päivää Kuala Lumpurissa. Tuttujen paikkojen näkeminen, ja tutun kielen kuuleminen, auttoi minua vihdoin riisumaan norsun vitun naamaltani. Iloinen mielikin hiipi takaisin pääkoppaani. Huomasin jännittäväni paluuta takaisin kotikulmilleni. Viime Elokuussa tapahtunut voimakas maanjäristys, oli tehnyt paljon tuhoja Lombokilla ja tuhot ulottuivat myös Gileille. Jännitin ennenkaikkea sitä, olisivatko saaren ihmiset enää entisellään? Olisiko kaikki ne kauheuksien näkeminen, ja niiden läpikäyminen, muuttaneet heitä ja mihin suuntaan? Kun ihminen kokee jotain traumaattista, hän muuttuu pakosti jollain tasolla, ellei sitten satu olemaan psykopaatti. Suureksi ilokseni, kaikki vanhat tuttuni olivat kaikki pysyneet suht järjissään ja muuttuneet ainoastaan parempaan suuntaan. Oli helvetin hienoa huomata, kuinka

Gili T:n auringon nousu on aina upeaa nähtävää.

sitkeitä ihmiset ja ihmismieli ovat. Maanjäristys oli edelleen läsnä, mutta ei pelkästään pahassa mielessä. Tapahtuneesta oppineina, ihmiset olivat alkaneet panostaa nyt puurakentamiseen. Puu on paitsi kaunis, se on myös turvallinen rakennusmateriaali. Moni kuoli tai loukkaantui jäätyään kotinsa betonirakenteiden alle. Maa järisi Lombokin ympäristössä edelleen melko usein. Pari kertaa maakuoren liikehdintä sai minutkin säikähtämään pahanpäiväisesti. 4 richtein järistys on kuin pientä kutitelua verrattuna 7:ään, sanoi eräs tuttuni. 30 kertaa voimakkampaa järistystä mun on mahdoton edes kuvitella, mutta sen täytyy olla helvetin pelottavaa. Kun maailma heiluu silmissä, se on aisteille todella vieras tunne. Siihen voi näköjään tottua, mutta eiköhän ole parempi, että maa pysyy visusti paikoillaan. Piste.

Meni muutama päivä tottua siihen, miten saaren julkisivu oli muuttunut. Osa vanhoista maamerkeistä oli poissa ja raivattu täytemaaksi. Eksyilin vanhoilla kulmilla, koska tilaa ja näkyvyyttä oli tullut lisää. Vanha kotitaloni oli pystyssä, ainostaan muuri oli säpäleinä. Sisälle taloon en uskaltanut mennä, koska siellä asui joku. Oli se kuka hyvänsä, hän ei ollut vaivautunut huolehtimaan pihasta. Piha näytti järkyttävältä kaatopaikalta. Talon omistaja on jämpti mies, joten ihmettelin kovasti, miten hän oli jättänyt kämppänsä noin törkyisiin käsiin.

Tässä on yksi hienoimpia kuvia jonka olen koskaan onnistunut ottamaan.

Naapurin ukon talot, 20 metriä vastapäätä, olivat kumpikin tuusan nuuskana. Ukko parka oli vanhentunut puolessa vuodessa puoli vuosisataa. Ennen niin salskea mies, oli nyt harmaantunut ja laihtunut varjo entisestään. Miehen itku sai minutkin kyyneliin. Mä olen ollut pohjalla, mutta suomalaisena mä en joudu koskaan kokemaan vastaavanlaista menetystä kuin naapurini Indonesiassa. Kun näillä leveysasteilla joutuu aloittamaan kaiken alusta, sen täytyy olla musertava taakka kannettavaksi. On lottovoitto syntyä Suomeen sanonta pitää täysin paikkansa. Sen tajutaakseen pitää hieman matkustella ja pitää silmät ja korvat auki.

 

 

 

 

                         Äärijuntit: Pohjolan ISIS?

Kävin Jakartassa äänestämässä paremman Suomen puolesta. Äänestystulos oli mulle pettymys. Vitut, se oli järkytys. Perussuomalaiset marssittivat jälleen ison lauman rikollisia eduskuntaan lakeja säätämään ja asioiden hoitoa haittaamaan. Ano ”polttakaa se talo” TurtiaisellaMauri ”missä mun rillit on” Peltokankaalla, Sebastian”suu taas paskassa” Tynkkysellä ja Riikka”rabies” Purralla, ei mielestäni pitäisi olla mitään asiaa eduskuntataloon. Suomalainen junttius on mennyt liian pitkälle. Kaukana ovat ne kultaiset ajat, kun Veltto Virtasen nimitystä kauhisteltiin lehdissä. Demokratia on paskana ja siitä tullut kauppatavaraa. Demokratia on nykyään kuin naapuruston uusi Lidl market. Se on kiva olla olemassa, mutta ilman sitäkin kyllä tullaan toimeen. Iso osa suomalaisista haluaa Suomesta ikävän ja entistä ankeamman paikan elää. Tunnen välillä voimakasta vihaa Suomea kohtaan. Miten helvetissä siitä tuli tälläinen vihaa salliva ja epäpätevyyttä arvostava sirkus? Matkustaessani Jakartaan ja sieltä pois, yövyin Balin Kutalla. Ei olisi pitänyt. Se muistutti minua siitä, ettei Indonesiakaan ole lähellekkään täydellinen paikka ihmisen elää. Toki olen tiennyt sen aiemminkin, mutta kaiken sen paskan näkeminen taas, latisti tunnelmaa.

Vietin Gili Trawanganilla pari kuukautta aivan samalla kaavalla kuin aikaisemminkin, eli jotakuinkin tekemättä yhtään mitään. Otin pari uutta tatskaa, istuin Gili Golfilla ja jauhoin paskaa. Yhtenä aamuna pakotin itseni Itä rannalle auringonnousua katsomaan. Siitä oli pitkä aika, kun olin sen viimeksi nähnyt. Näky oli mykistävän upea. Koska en halunut käydä läpi viisumin jatko-operaatiota Mataramissa, jäi Indonesian vierailuni tällä kertaa vain 60 päivän mittaiseksi. Sumatraan tutustuminen sai jäädä seuraavaan kertaan. Lähdin hyvin mielin pois Gileiltä. Sadekauden loppu takasi hyvät ilmat ja yötkään eivät olleet vielä liian kuumia. Ramadanin vietto tuntui tänä vuonna edellis vuosia riehakkaammalta, ainakin mitä tulee metelin pitoon. Moskeijan audiovastaavalla oli ilmeisesti uniongelmia, ja niinpä hän halusi kostaa sen saaren muillekkin asukeille. Yleensä kun olen Gileiltä lähtenyt, olen lähtenyt sieltä itku kurkussa, tällä kertaa oli päin vastoin. Olin ainoastaan helpottunut. Elämä jatkuu ja oli voittanut täälläkin.

                                                                                Kuala Lumpur

Kuala Lumpuriin on aina tosi kiva tulla. Pidän älyttömästi paikan ätmösfääristä. Ei ikinä uskoisi, että olemme keskellä ahdasmielistä islamkulttuuria. Vai onko islam edes ahdasmielinen kulttuuri? Minä tiedän olevani ahdasmielisempi kuin yksikään tuntemani muslimi. Kuala Lumpur on salliva ja monimuotoinen ympäristö ja siellä on todella rento fiilis. Kaupungin kaduilla kävellessään, näkee tuhansia eri kulttuureista tulevia ihmisiä, ja kaikki sulassa sovussa keskenään. Kuala Lumpur on helppo paikka olla. Hyvää sapuskaa saa joka paikasta ja liikkuminen on siellä todella helppoa. Kaksi viikkoa kaupungissa, sai jotkut arvuuttelemaan mielenterveyttäni, mutta ei mulla ollut vaikeuksia ajankäytön kanssa ollenkaan. Bnb kämppäni sijainti teki minusta melko aktiivisen liikkujan, joten päivät menivät kuin siivillä. Batu Caves oli ainut turistirysä vierailuni tällä reissulla. Tällä kertaa rappuset eivät tuottaneet minulle mitään ongelmia. Olin suorastaan liikuttunut huomatessani kuin paljon liikuntakykyni on parantunut reilu parissa vuodessa.

Kävin äänestämässä Kuala Lumpurin konsulaatissa paremman Euroopan puolesta. Taas kerran jouduin pettymään. Suomea lähtevät edustamaan mm. T. Hakkarainen ja L. Huhtasaari. Suomalaiset ovat maailman toiseksi idiootein kansa. He äänestävät kaksi täysin epäpätevää idioottia korkeapalkkaiseen virkaan, ainoana motiivinaan sokea viha islamia ja EU:ta kohtaan. Konsuli yritti kaupata minulle Suomi 100 vuotta pinssiä. Kerroin etten voisi pitää moista paskaa päälläni. Perussuomalaiset ym. ”isäm_maalliset” tappoivat mun isänmaallisuuteni. En halua kantaa päälläni mitään, minkä he ovat raiskanneet. Olen jokseenkin varma, että tämä maailmaa paljon nähnyt, älykkään oloinen nainen, ymmärsi tasan tarkkaan mitä tällä tarkoitin.

                                           Hong kong

Kuala Lumpurin viimeiset päivät olivat tuskallisia. Odotin jo kovasti pääsyä Hong Kongiin. Olin nähnyt kaupungin pari kertaa ilmasta käsin, mutta tämä olisi ensi kertani kaupungissa. Olin lukenut kaupungista paljon, ja pari tuttuani myös antoivat vinkkejään matkaeväiksi. Yksi kallisarvoisimmista vinkeistä oli ostaa metrokortti jo lentokentältä. Octopus kortti maksoi 180 HKD ja ostin siihen vielä päälle 120:llä lisää arvoa. Myöhemmin ostin vielä 100:lla lisää, josta lunastin pois lähtiessäni 70 HKD. Käytin siis viikossa 330 HKD kaupungissa liikkumiseen,(n.37€) joka tuntuu äkkiseltään melko kalliilta, mutta koska liikkumiseni kattoi niin ison osan kaupunkia ja liikkuminen oli niin helppoa, se oli ehdottomasti hintansa väärtti. Sim kortin ostin 7 elevenistä vasta seuraavana päivänä. Totesin kaupungin Wifi hotspottien olevan mulle riittämättömät. Hinta 5 päivän rajattomalle 4G yhteydelle oli 80 HKD.

Pak kok street 2-24

Kaikki se ihmispaljous oli ensikertalaiselle turvenuijalle shokki. Kun astuin Airport Express junasta Hong Kong Central asemalle, se iski tajuntaan kuin vasara otsaan. Paniikki! Uskon nyt tietäväni, miltä paniikkikohtaus tuntuu. Kahden painavan rinkan kanssa liikkuva turisti ei mahtanut mitään, kun se joutui valtavan ihmismassan imuun ja sen vietäväksi. Olisin halunut pysähtyä, mutta se tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta. Minut olisi varmaankin tallottu hengiltä. Kaikki kulkivat kuin robotit, ja kaikilla naamat kiinni kännykässä! Vannon, että näin ihmisiä kävelevän ja nukkuvan samaan aikaan. Olin pahimpaan iltaruuhka-aikaan liikenteessä, mutta en olisi ikinä uskonut ruuhkan olevan mitään tämän kaltaista!

Onnekseni, Hong Kongin kadut olivat toista maata kuin maan alla. Ihmisvilinää oli, mutta sitä oli siedettävissä määrin. Mong Kok MTR asemalta oli ihan kivenheitto kämpille, mutta eksyilin monta kertaa ja olin kämpillä vasta klo. 9 jälkeen. Bnb kämppään pääsykin meni pidemmän kaavan mukaan. Menin ensin väärään rappuun haahuilemaan. Vartijan englanti oli luokkaa zero, ja lopulta äijä heitti minut kiukkuisena talosta ulos. Kirosin kadulla kuin merirosvohuora, mutta lopulta löysin oikean rapun. Isäntäni oli kehoittanut minua pysymään näkymättömissä, matalaa profiilia pitäen, mutta toisin kävi. Taloyhtiössä oli kaksi rappua ja tottakai menin juuri siihen väärään. Nyt kummankin rapun vartijat tiesivät tulostani ja koitin sönkätä heille olevani Ms. Yeingin ystävä. Jessus mitä paskaa! En tiedä, mitä vuokraisäntäni peitteli tällä varjoissa  hiippailulla, mutta sehän ei ole minun ongelmani. Huoneeni oli 7 neliön koppero. Hinta kuudelta yöltä: 206 euroa.

Ensi tuntumat kaupungista olivat kuitenkin hyvät. Iltavalaistuksessa Hong Kong oli juuri sitä, mitä sen kuvittelinkin olevan: Aivan mielettömän päheä mesta! Ihmisvilinästä huolimatta, tykkäsin talsia neonin värittämillä kaduilla. Juuri näiden fiilisten takia reissaaminen on niin hauskaa. Olen varma, että minut tunnisti kadulla turistiksi, mutta sulauduin muiden sekaan loistavasti. Muutaman päivän oleskelun jälkeen olin suorastaan ylpeä itsestäni. Osasin liikkua siellä ihmishelvetin keskellä eksymättä ja muutenkin vaivattomasti. Tähän tietysti auttoi Google maps ja Hong Kongin aivan loistava julkinen liikenne. Kaupungin MTR järjestelmä on uskomaton insinööri taidonnäyte. Se kuskaa älyttömän määrän ihmisiä tehokkaasti ja se kuskaa heidät perille, juuri sinne minne halusivatkin. Ei tarvittu enää bussia, ratikkaa tai junaa päästääkseen kohteeseen. Helsingin julkinen liikenne tuntuu tämän nähtyäni aivan harrastelija meiningiltä.

Hong Kong oli koko viikon sateinen ja harmaa.

Näkymä Victoria Peakilta.

Viikko Hong Kongissa oli jokseenkin riittävä aika ensikertalaiselle bongata kaupungin perus nähtävyydet. Victoria Peak ja Star ferryn lauttamatka, olivat ne meikäläisen must jutut. Pääsaaren pilvenpiirtäjien ensipuraisu, oli vaikuttava ja leuan pudottava näky. Victoria Peakilla vietin koko päivän. Ei ikinä olisi uskonut, että nyt ollaan suurkaupungin ytimessä. Perhoset ja linnut lentelivät ja vihreää oli niin tiheässä, että se blokkasi näkymät paikoin kokonaan. Tällä käynnillä mä ihastuin Hong Kongiin entistä enemmän. Bussimatka ylös kukkulalle oli maisemien ansiosta aivan mielettömän hieno. Maineikas ratikkalinja huipulle, oli remontin takia pois käytöstä. Kävin pariin otteesseen Jordan streetin night marketilla, ja ostin sieltä pakolliset T-paidat himaan vietäväksi. Jordanilla, neon valojen sykkeessä, näki kaikkea hauskaa. Tien varrella päivystävät tytöt olivat vetäneet lookinsa viimeisen päälle överiksi, ja tarjosivat hot massagea. Vieri vieressä olevissa karaoke kuppiloissa hoilattiin tärykalvoja rikki, ja jotkut hoilaajat olivat aivan totaalisen pelti kiinni. Vähemmän mukavia nähtäviä olivat vesitankeissa ja grilleissä kituvat ja kidutetut eläimet.

Kiinalaiset ovat liikunnallista sakkia. Joka paikassa näkee hölkkääjiä, power walkkaajia, kävelijöitä ja venyttelijöitä. Olisiko tässä yksi syy kiinalaisten pitkään elinikään? Indonesialaiset eivät liiku mihinkään ilman apulaitteita ja heidän ruokavalionsakin koostuu hyvin pitkälti samoista aineksista kuin kiinalaistenkin, mutta indot rupsahtavat ja kupsahtavat paljon nuorempina kuin kiinalaiset. Täällä näki todella paljon hyväkuntoisia vanhuksia edelleen hyvävoimaisen näköisinä. Täällä tupakoivat niin miehet kuin naiset, mutta röökaaminen naisilla tuntuu olevan enemmänkin nuorten naisten juttu. Täällä on myös rajoitettu tupakointia paljon ankarammalla kädellä kuin Indonesiassa. Sakko rapsahta jos röökaat väärässä paikassa. Mulle tuli yllätyksenä, ettei maahan saanut tuoda kuin yhden avatun röökiaskin mukanaan. Tällä kertaa en ruvennut salakuljetus puuhiin. Uskon, että tuurini on tämänkin asian suhteen jo kulutettu loppuun.

Kirjojen parissa viihtyvät ihmiset, käyvät aina vain harvinaisemmiksi.

Kiinalaiset ovat kännyköidensä kanssa kyllä aivan omaa luokkaansa. Puhelin on suorastaan kasvanut heihin kiinni. Joskus tulevaisuudessa, evoluution oikusta, he varmaan syntyvät ilman toista kättään, ja toisen käden tilalle on kasvanut puhelin. Täällä on miltei mahdoton nähdä ihmistä joka ei näpräisi kännykkäänsä. Kaduilla kävelee tuhansia ihmisiä naama kiinni puhelimessa, ja he näyttävät elävän täysin omissa maailmoissaan. Pakostakin tuli mietittyä, millaista näiden ihmisten elämä mahtaa oikeasti olla? Kuinka he suoriutuvat päivän askareistaan, kun puhelin näyttelee noin isoa osaa heidän elämässään? Kun hieman vakoilin, mitä he ruudultaan tuijottivat, se oli silkkaa huttua. Piirrettyjä, facebookia ym. paskaa. Yhtenä aamuna näin metrossa naisen joka luki kirjaa. Olisisin halunut polvistua hänen eteensä ja kosia häntä samointein. Näky oli sen verran kaunis ja herttainen.

Hong Kongin kaduilla näkee paljon koiria omistajineen. Eteen tuli niin kassissa kuljetettavia puudeleita, kuin myös isompia rekkuja. Koirat kuseksivat ja paskoivat ihan pokkana jalkakäytäville, josta omistajat onneksi noukkivat jätökset talteen. Jotkut hienostuneemmat koiran omistajat kaatoivat pullosta vettä kusilammikon päälle hajuhaittoja helpottamaan. Autoliikenne Hong Kongissa oli paljon rauhallisempaa kuin mitä olisin ikinä osannut odottaa. Espan alue on ruuhkaisempi kuin mitä kertaakaan honkkarissa näin. Kaupungin metelikin oli ihan siedettävällä tasolla. Kiinalaiset ovat lainkuukiaista kansaa. Punaisia päin ei kävellä vaikka tie olisi tyhjä autoista. Niinkuin kaikkialla maailmassa, tuloerot näkyivät täälläkin. Oli rapistuvia murjuja ja poskettoman övereitä lukaaleja.

Lobsterin pyytäjä kohtaa asiakkaan.

Uutuuden viehätys, ja kaupungin hyväntuulinen pössis, sai viikon kulumaan tosi nopeasti. Kävelin taas aivan älyttömiä matkoja ja niinpä söinkin hyvällä omatunnolla järkyttävän määrän roskaruokaa. McDonalds oli aivan kulman takana, joten siellä tuli käytyä joka päivä. Välillä kaksikin kertaa päivässä. Kun jätkä on jo muutenkin laiha, kalorivajetta oli hyvä hoitaa energiapitoisella pöperöllä. Tykästyin Hong Kongiin aivan älyttömästi. Vaikka ihmiset olivat siellä kuin zombeja, he olivat kuitenkin symppaattisia zombeja. Ainut asia mikä minua oikeasti vitutti viikon aikana, oli taloni hissi. Se oli modernin oloinen, mutta sen ohjausyksikkö oli kivikaudelta. Alas pääseminen 15 kerroksesta, saattoi kestää välillä yli 10 minuuttia. Kun seuraavan kerran lähden maailmalle, Hong Kongin uusintakierros kuuluu ehdottomasti matkasuunnitelmaan.

                                                    Aeroflot-Kursk with the wings?

Minulla ei ole venäläisistä mitään hyvää sanottavaa. Ei ole koskaan ollut. Siksi on suorastaan ilo hehkuttaa Aeroflotia. En ole koskaan lentänyt yhtä hyvällä hinta-laatusuhteella, kuin mitä Aeroflot mulle tarjosi. Antaisin putiikille täydet kymmenen pistettä, mikäli molemmat lentoni eivät olisi olleet pari tuntia myöhässä. Hong Kongista lennettiin lempparikoneellani, eli Boeing 777-300:lla. Kone oli ääriään myöten kiinalaisturisteja, jotka olivat taas ostaneet lentonsa Garudalta. Kone oli siisti ja palvelu hyvää. Sapuskat olivat silkkaa apetta, mutta kyllähän niitä söi. Karjalanpaisti pasta oli eksoottinen kokemus, ja sillä pärjäsi muutaman tunnin mainioisti. Snackseja ja juomaa sai hakea keittiöstä. Kahvia ei tarjottu vaunuista, koska se oli kuulemma vaarallista. Oli siinä pokassa pitelemistä, kun ryssä piti minulle turvallisuusluentoa kuuman veden vaaroista. Lennon jälkeen koneen kapu tuli hyväntuulisena toivottamaan asiakkaat helvettiin koneestaan. Aeroflotista tuli kertaheitolla mun uusi lemppariyhtiö. (Aeroflot AirAsian lentoemoilla…awww) Moskova-Helsinki välin lensin Finnairin puolityhjällä koneella. Ero Aeroflotiin oli huomattava. Finnair on törkeän yliarvostettu firma. Lentoni maksoi 305 euroa, eli samaa luokkaa kuin Norweiganin, jonka palvelu on silkkaa paskaa ja ruoasta pitää maksaa.

Kun pääsin puoliltaöin kotipihaani, haistoin sateen ja leikatun nurmikon tuoksun. Kämppäni oli ehjä ja siisti. Keitin ensitöikseni kahvia ja ihailin näkymää partsiltani. Satakieli piti sooloaan jossain metsän kätköissä. Oli aivan helvetin hieno fiilis olla takaisin kotona.

J.M 09.06.19

Tekstin suoltamisessa minua auttoi tällä kertaa Anathema ja Gojira.

Cape Town: Luontoihmisen mekka

Kun palasin edelliseltä reissulta kotiin viime Toukokuussa, tajusin melko pian, ettei minulla ollut mitään kiirettä lähteä samantien uudestaan tien päälle. Suomessa oli pitkästä aikaa hyvä olla. Kuntoilu ja ruokatarvikkeiden hankinnan helppous, oli pitkästä aikaa niin pirun hauskaa. Kuntoni oli päässyt rapistumaan ja painoni tippunut järkyttävät 8 kiloa!!! Muutaman pitkän lenkin jälkeen, suoneni vihdoin suostuivat kuljettamaan happea entiseen malliin. Säännöllinen ruokailurytmi, kuntoilusta huolimatta, sai myös painoni pikkuhiljaa nousemaan normilukemiin. Sain hyvän muistutuksen siitä, että kun ikää tulee lisää, fyysinen kunto rapistuu todella nopeasti. Sosiaalinen elämäni tippui takaisin nollille, mutta sehän olikin odotettavissa. Olin kuitenkin melkein päivittäin yhteydessä Indonesiaan, mutta eihän se ole sama asia, kuin kasvotusten jutustelu. Seuraava reissu kuitenkin kutitteli jo mielessäni. Se suuntautuisi tällä kertaa suoraan kohti etelää. Viime reissulla tuli nähtyä Komodon varaanit, tällä kertaa haluaisin nähdä eläinmaailman ehdottoman kingin: Carcharodon carchariaksen eli valkohain. Opintomatka Cape Towniin ja Sri Lankaan, ei kuullostaisi yhtään huonolta suunnitelmalta.

Vuonna 2010 makoilin pelti kiinni sohvallani, ja seurasin kotisohvallani jalkapallon MM kisoja. Vaikka en edes muista, kuka kisat voitti, muistan ihailleeni Cape Townin maisemia, aina kun lähetys alkoi. Tuolloin en osanut  aavistella, että jonain päivänä minäkin tallustelisin tuon stadionin kupeessa. En tiennyt Etelä-Afrikasta oikeastaan mitään. Tiesin Apartheidin, Nelson Mandelan ja Zola Buddin. Niin ja tietysti valkohait. Kun selailin netistä juttuja Etelä-Afrikasta, melkein kaikissa jutuissa oli maininta paikan turvattomuudesta. Päätin olla varovainen, ja tälläkään kertaa en aikoisi örveltää kännissä missään.

                                Ihvaa ja laukkuryssiä

14 York Street Woodstock

Reissu Cape Towniin starttasi Helsinki-Vantaalta, Qatarin valko-violetein siivin. Kahden tunnin vaihto, ja viimeinkin pääsisin testaamaan Airbus 350:sen. Lento tulisi olemaan pitkä ja tuskallinen. Olin varannut itselleni ikkunapaikan, koska halusin tutkailla Afrikan mannerta koneessa kärvistellessäni. Järkytyin kun näin vierustoverini. Vierustoverini oli reilusti ylensyönyt, kielitaidoton venäläinen, joka sairasti flunssaa ja haisi ihvalta. Niille jotka eivät tiedä mitä on ihva, voin valistaa lyhyesti. Se on se töhnä, jota löytyy viikon patikoinnin jälkeen persvaosta pesemättömyyden jälkituotteena. Pyysin kohteliaasti lentoemoa etsimään minulle toisen istumapaikan, jos sellainen vain löytyisi. Vetosin kipeään selkääni ja jatkuvaan jaloittelun tarpeeseeni. Käytäväpaikan ryssä osasi sen verran englantia, että tarjoutui vaihtamaan kanssani paikkaa. Sehän passasi. Wuhuu, olipa ihana hengitellä taas vapaasti. Lennon lopulla sain seurata aivan aitiopaikalta varsinaista ryssänäytelmää. Taas kerran sain todistaa, ettei venäläisistä kerrotut ikävät tarinat ole pelkästään tuulesta temmattuja ja ilkeämielisiä satuja. Isolla salkulla matkustava ryssä lappasi salkkuunsa kaiken, minkä edestään vain löysi. Salkkuun katosi niin ruokailuastiat, kuulokkeet ja lopulta viltillekkin löytyi tilaa. Totta se on; Kasakka vie kaiken, minkä irti vain saa. Airbus 350 ei saanut minua pauloihinsa. Se oli lentokone siinä kuin muutkin taivaalla kaartelevat häkkyrät.

                                                            Central Cape

Cape Towin lentoasema oli jotenkin ankean oloinen ja passintarkastuksessa oli aivan helvetinmoiset jonot. Pitkän ja tuskallisen lennon jäljiltä, hermoni olivat riekaleina ja kaipasin nikotiinia äkkiä verenkiertoani elvyttämään. Kun olin selvinnyt paperihommista, hain Vodacomin tiskiltä etukäteen tilatun simkorttini. Paikallinen Sim on täällä jokseenkin välttämätön Uberin tilaamisia varten. 2 gigaa dataa maksoi aivan törkeän paljon: 21 euroa! Kaiken lisäksi kortti ei myöskään toiminut. Tiskin takana häärivä poitsu teki kaikkensa, ja lopulta tunnin ähertämisen jälkeen, hän sai kortin toimimaan. Ystävällinen jannu vei minut ulos ja tilasi minulle uberin. Ensimmäisen viikkoni viettäisin Woodstockissa, aivan Table Mountainin kupeessa sijaitsevassa lähiössä. Varasin majoituksen Airbnb:ltä, 10 euroa yö. Paikkaa pyöritti Nazeem perheineen. Nazeemin vaimo Ayah, oli minua vastassa ja vaikutti ihanan herttaiselta afrikkalaisen naisen perikuvalta. Tukka oli käärittynä pyyhkeeseen ja hänen murteensa oli niin vahvaa, ettei siitä meinanut saada mitään selvää. Asunto oli hintalaatusuhteeltaan oikein mainio. Yhteiset keittiö ja suihkutilat eivät minua häirinneet. Keittiö kuhisi torakoita, mutta olin tottunut niihin jo aikaisemmin. Tunsin oloni hyvin kotoisaksi näiden köyhien ja ystävällisten ihmisten kanssa. Nazeem oli muslimi, ja hänen sukujuurensa olivat Jaavalta, kuten monen muunkin näillä kulmilla. Yllätyksekseni täällä sanottiin kiitos, myös Indonesian kielellä. Terima kasih oli tullut minulle tutuksi jo pari vuotta aikaisemmin. Eräänä aamuna sain videopuhelun Indonesiasta. Oli hauska seurata vierestä, kun Nazeem ja Mifta vaihtelivat salaam aleikumeja toisilleen. Juttelimme maailman menosta joka päivä, välillä jopa useita tunteja. Trump, Putin ja Etelä-Afrikan nykyhallinto saivat joka päivä kuulla kunniansa. On hienoa tavata ihmisiä toiselta puolelta maapalloa ja kulttuurieroista huolimatta, tuntea yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Nazeem oli vähän sellainen jokapaikassa sähläävä jokapaikan höylä, mutta tosi symppaattinen ukko. Aina kun joku naapuruston naispuolinen käveli pihan ohi, alkoi Nazeemin flirtti. En tiedä minkälainen pukki hän oikeasti oli, mutta naisia hän ainakin osasi naurattaa. Nazeem opasti minua isällisesti naapuruston suhteen: Tässä on hyvä olla, mutta älä mene tuonne, siellä on pahoja ihmisiä.

Ajoin joka päivä Cape Townin Waterfrontiin, joka on ikäänkuin sellainen iso markkina/ostos/huvittelualue. Siellä on ravintoloita sadoittain, kuten myös muita paikkoja, joissa voi törsätä rahojaan. Paikka on tosi viihtyisä turistirysä. Siellä näkee kaikenvärisiä naamoja, ja livemusiikista piti huolen Afrikan oma väestö. Meren läheisyys antoi paikalle oman extra lisänsä. Hylkeet köllöttelevät laitureilla ja meininki on muutenkin rennon leppoisaa. Oli helppo ymmärtää, miksi Cape Townia niin kovasti kehutaan. Siellä on siistiä ja moderni meininki. Niin kovasti kuin paikan yleisilmeeseen tykästyinkin, niin onnistuin näkemään myös kaupungin nurjemman puolen. Bussiasema ja sen lähiympäristö, oli täynnä ihmiszombie narkomaaneja. En ole missään nähnyt yhtä surkean näköistä porukkaa kuin siellä oli. Mä en osaa enää tuntea sympatiaa narkomaaneja tai juoppoja kohtaan. Mä ymmärrän heitä, mutta sääliä tai sympatiaa he eivät minulta enää saa. Siistin kaupungin ulkopuolella sijaitsevat hökkelikylät, olivat järkyttävä ilmestys. Aaltopeltikylää jatkui silmänkantamattomiin, ja en voinut olla ihmettelemättä, miten kaikki ne ihmiset siellä selvisivät hengissä? Mistä he kuskaavat vetensä? Missä he peseytyvät? Vilkkaan moottoritien varrella, 40 asteen helteessä, naiset kauppasivat itseään. Olin näystä jokseenkin huvittunut. Huvittavan asiasta teki se, kun mietin niitä äijiä jotka noille kulmille eksyivät. Pimpsahampaan kolotuksen täytyy olla melkoinen, jos lievitystä lähtee noilta nurkilta hakemaan.

                               Terveiset Soinille

Yhtenä iltana menin erääseen Waterfrontin pizzeriaan ja äkkiä kuulin takaani: Oletko Suomesta? Menin hämilleni, kunnes tajusin lippikseni paljastaneen minut. Kirkkaan oranssi Hankkija lippikseni paljasti minut takuuvarmaksi turvenuijaksi. Naurahtaen myönsin olevani Suomesta. Seppo, Suomesta ja ulkoministeriö

House of Horrors. Tämän talon historia on täynnä järkyttäviä ihmiskohtaloita ja kauhua. En halunnut mennä sisälle taloon niitä miettimään.

n edustaja, oli täällä jossain kaivostoimintaan liittyvässä tapahtumassa. Seppo naureskeli lippikselleni ja tuli istumaan pöytääni. Seppo kertoi olevan täällä Timo Soinin valtuuttamana ja edustamassa Suomea. En voinut itselleni mitään. Tilaisuus oli liian otollinen. Annoin Sepon kuulla mielipiteeni Soinista.  Sen jälkeen kun Soini toi Perussuomalaiset Suomen politiikkaan, Suomi on mennyt henkisesti vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Soinin ja persujen myötä, Suomen sohvaperunat ja paskasakki nousi viemäreistään, ja heistä tulikin yh

täkkiä Suomen selkärankaa. Tämän vastenmielisen sakin uho, lisääntyi katukuvassa kuin rutto, ja he rupesivat pitämään meteliä siitä, kenelle tai minkä värisille ihmisoikeudet kuuluisivat, tai eivät kuuluisi. Soini on Suomen poliittisen historian vastenmielisin tyyppi ja toivon sydämmestäni, että Soini kokee yksinäisen ja surulisen lopun. Aamen. Oli Sepon vuoro olla hämillään. Hän tuskin oli varautunut moiseen vuodatukseen. Kun Seppo viimein lähti omille teilleen, olin salaa ylpeä itsestäni. Sain kerrankin suuni auki, enkä alkanut nöyristelemään tätä ulkoministeriön edustajaa. Ja miksi olisikaan pitänyt? Minähän osaltani tämänkin herran matkustelut ja gini tonicin maksoin.

 

 

Waterfront Cape Town

70 luvun lopulla, kun olin ensimmäisellä tai toisella luokalla, minulta leikattiin nielu ja kitarisat. Makoilin muutaman päivän Kivelän sairaalassa, selviämässä kammottavasta eetterikrapulasta ja kipeästä nielusta. Yhtenä päivänä faija toi toipilaalle luettavaa.  Asterix ja Aku Ankka olivat tietysti ne lemppari sarjikset, mutta mukana oli myös uusi tuttavuus: Merten salaisuudet lehti. Kiiltäväkantinen lehti, oli täynnä upeita värikuvia merenalaisesta elämästä ja tuon lehden myötä, kiinnostukseni luontoon ja mereen hypähti aivan uusiin ulottuvuuksiin. Faija tuskin tajuaa tänä päivänäkään, kuin paljon ne lehdet mulle silloin merkkasivat, puhumattakaan miten ne vaikuttivat muhun, läpi koko eletyn elämäni. Vanhempani tilasivat lehden kotiin, ja liityin siinä samalla Cousteau societyyn. Pian ahminkin lisää tietoa merten elämästä. Varsinkin hait ja valaat kiehtoivat minua älyttömästi. Valkohai oli ja on edelleen, kaikkien otusten kuningas. Osaan vielä tänä päivänäkin piirtää melko hienon kuvan valkohaista.

Nyt, viimein yli 40 vuotta myöhemmin, olin matkalla Gansbaain kalastajakylään katsomaan myyttistä valkohaita. Minua oli varoiteltu, ettei nyt olisi paras valkohaikausi, ja alueen miekkavalaat, jotka tappavat ja syövät haita, olivat pelotelleet hait pois alueelta. Kuparihaita me kuitenkin melko varmasti tulisimme näkemään. Hai kuin hai, kaikki kelpaisi kyllä mulle. Meitä oli autossa viisi tyyppiä, ja taas kerran, minä olin se yksinäinen takapenkillä matkustava. Matka Gansbaaihin kesti parisen tuntia ja maisemat ympärillä olivat eeppisen komeita. Gansbaai saa näköjään elantonsa kokonaan valkohairetkistä. Joka paikassa oli kylttejä, joissa mainostettiin valkohaihin liittyviä aktiviteetteja.

Kuparihait olivat kuin hiiriä verrattuna valkohaihin.

Veneen kapu oli hauska äijä. Vitsiejä sateli kuin liukuhihnalta. Matka merelle kesti about puoli tuntia. Kapu kertoili turvallisuuteen liittyviä asioita ja viimeinkin syötit ja häkki torpattiin mereen. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen kuparihai uiskenteli paikalle. Otus oli iso ja komea. Pian pari muutakin uiskenteli paikalle. Porukkaa alkoi kapuamaan häkkeihin. Yksi häkkivuoro oli noin puolentunnin pituinen. Huudoista päätellen vesi olisi kylmää. Räpsin kuvia veneen etukannelta, jossa ei tarvinnut kilpailla tilasta muiden haituristien kanssa. Pian sitten tuli minunkin vuoro hypätä häkkiin. Perkele kuin kylmää vesi oli! Se salpasi hengityksen ja kädet jäätyivät samantien. Häkissä oli pirun epämukavaa muutenkin. Asento oli staattinen ja se kävi selän päälle. Sain muutaman hyvän otoksen haista, jotka tulivat narun päästä hakemaan purtavaa. Kuparihait olivat kauniita, mutta helvetin tylsiä. Onneksi pääsin häkistä pois. Muutamaa päivää myöhemmin sain todeta, ettei minun olisi pitänyt häkkiin koskaan edes mennäkkään.

07.02.19 yli 40 vuoden odotus palkittiin, kun tämä neito pamahti paikalle. Otuksen asenne oli aivan mieletön. Se todella näytti, kuka on merien kovin kala.

Olin veneen uumenissa repimässä märkäpukua pois päältäni, kun kapu huusi: It’s a great white! Porukka luuli ensin hänen vitsailevan. Jengi ryysi veneen reunalle ja perkele sentään, kapu ei puhunut paskaa. Näin tumman hahmon noin 50 metrin päässä. Se oli iso ja tumma hahmo keskellä sinivihreää merta. Valkohai! Otus ui kohti ja aivan yhtäkkiä, se olikin jo veneen vieressä. Mistä pirusta se tuohon ilmestyi? Kun se ui veneen ohi, aivan sen pyrstön tuntumassa ui hylje. Oumai gaad!! Avaraa luontoa tarjoiltiin nyt oikein urakalla. Tällä hailla oli asenne kohdillaan. Se todellakin näytti kuka oli pomo. Hain yllättävä ilmestyminen, sai ainakin minut, sekoamaan pasmoissani sen verran, että kuvasin kännykällä aivan miten sattuu. Otin kuvaa pystyasennossa ja myöhemmin kirosin tyhmyyttäni rankasti. Sain pari hyvää otosta, mutta olisin pystynyt parempaankin. Niin tai näin, olin aivan haltioissani. Kun viimein lähdimme ajelemaan kohti Gansbaaita, liikutuin tästä kaikesta. Olin haaveillut tästä päivästä aivan pikku jätkästä asti. Olin haaveillut valkohain näkemisestä kauemmin, kuin naisen kanssa olemisesta silleen. Aivan kuten naisten kanssa, tahdoin tätä herkkua lisää. Päätin tehdä vielä yhden reissun lisää päästyäni Simons Towniin.

Ennen lähtöäni Woodstockista, kävin Pöytävuorella ja kuuluisalla Clifton Beachilla. Reissu Robben Islandille peruttiin liian kovan merenkäynnin takia. Sääli, olisin kovasti halunut nähdä tuonkin paikan. Pöytävuorelta oli loistavat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Seurasin monttu auki, kun turistit nappailivat toisistaan idioottimaisen uhkarohkeita kuvia. He tasapainoilivat jonkun kivenmurikan päällä, kilometrin pudotus allaan. Aivan järjetöntä. Itseäni kouri mahanpohjasta, kun kävelin jyrkänteen reunaa vietävää polkua. Olen kiitollinen siitä, että itsesuojeluvaistoni pitää minut tiukasti ohjaksissaan. Korkeanpaikankammoni on tosiasia, ja en ole koskaan edes halunut voittaa sitä.

Viikko Woodstockissa hurahti nopeasti. Kun tein lähtöä, ainoastaan Nazeem oli paikalla. Annoin Nazeemille hieman ”tippiä” tarjotuista kala-aterioista ja hyvistä juttutuokioista. Nazeem liikkuttui silminnähden eleestä ja leuka väpättäen kertoi minun olevan tervetullut heidän luokseen milloin tahansa.

                                                                         Simons Town

Nandi heimon äijä rokkaa.

Airbnb isäntäni Kelly, lähetti mulle jo Suomeen viestin, jossa kysyi lähtisinkö heidän mukaansa kapakoimaan, katsomaan jotain paikallisia trubaduureja. Tarjolla olisi bluesia, Afrikan sävyillä ryyditettynä. No tottahan toki lähtisin. Kerroin Kellylle, että juuri tämän takia suosin nykyisin Airbnb:tä. Reissusta saa paljon enemmän irti, kun pääsee paikallisten mukaan hillumaan. Kelly hommaisi meille liput, ja tällit sovittiin Kalk Bay:n juna-asemalle, josta Kelly ja vaimonsa Gilda minut nappaisivat mukaansa. Kelly vaikutti  heti alkuunsa äijältä, jonka kanssa tulee toimeen kuka tahansa. Gilda oli hieman ujohko ja jessus,  kuin hiljainen ja matala ääni hänellä oli. Onkohan tuollainen se kuuluisa makuukammari ääni ? Iltapäivä sujui mukavasti ja Kelly kavereineen kyselivät minulta Suomesta. Yksi heistä tiesi Suomen olevan hi-techissä kova sana, samoin kuin sen, että Suomella on ongelmia syntyvyyden kanssa. Lavalla raikasi ajoittain rankasti jauhava blues ja afrikkalaiset rytmit. Söin aivan loistavan kanapasta aterian ja nautin musasta. Kitaristi Albert Frost, oli ilmiselvä kitaravirtuoosi, joka oli taatusti syntynyt kitara kädessään. On upeaa nähdä joku, joka osaa hommansa. Kun lähdimme alkuillasta ajelemaan kohti Simons Townia, Kelly sanoi olevansa jurrissa juotuaan kolme tuoppia. Olipa halvat kännit, sillä kapakassa tuoppi maksoi vain 2 euroa. Ilta päättyi Kellyn kaveri Steven luokse, jossa herrat alkoivat soittelemaan kitaraa. Äijät ihmettelivät sitä, että osasin virittää kitaran korvakuulolta. Ukot soittelivat Sweet Home Alabamaa, minä taas Anarchy UK:n ja U2:n Onen, jotka kummatkin tulee selkärangastani vaivattomasti. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että mitään tällaista tekisin. Minä selvinpäin, rimputtelemassa kitaraa tuntemattomien ukkojen kanssa.

 

Harbour Heights Close 28

Kellyn ja Gildan kämppä oli kuin kartano verrattuna Woodstockin kämppään. Se ei ollut mikään loistelias, mutta tyylikäs ja kodikas se oli. Huoneeni oli aivan poskettoman mukava ja näköalat majesteettisen komeat. Legendaarinen False Bay levittäytyi aivan suoraan edessäni ja takana oli karua vuoristoa. Halusin ehdottomasti nähdä auringonnousun ja viritin luurini herättämään minut klo 6.

Enkä pettynyt. Auringonnousu oli kenties komein koskaan näkemäni. Gileillä on myös todella upea auringonnousu, mutta senhän minä olen oikeasti jo unohtanut. Terassilla kävi myös kolibreja ja ihastelin niiden räpiköintä kovaa tuulta vastaan. Simons Townissa aamut olivat viileämpiä kuin ytimessä ja kurkussani tuntuva kutina, enteili flunssaa. Haihäkissä vietetty aika oli ollut mulle liikaa. Paska mikä paska. Florida ja Torrelimos, täältä tullaan.

Simons Townia vaivasi erikoinen ongelma. Sähköverkkoa kuormitettiin liikaa, ja päättäjät olivat ratkaisseet asian todella suoraviivaisesti: Pistämällä asukkailta sähköt poikki. Välillä sähköt olivat poikki monta kertaakin päivässä. Ravintoloista ei saanut sapuskaa ja ihmiset ajettiin pois töistä, menettäen samalla päivän ansionsa. Yhtenä aamuna istuessani Pick n Payn parkkipaikalla, nuori likka tuli pyytämään minulta tulta, ja raivosi siinä samalla kuinka hänen pomonsa oli ajanut hänet pois töistä. Myös Gilda joutui kärsimään monesti samasta pelleilystä. Suomessa moisesta pelleilystä synttyisi mellakka.

 

Yksi pingviini…

Kaksi pingviiniä..

Flunssata ja kipeistä keuhkoistani huolimatta, en alkanut lepäilemään, vaan painuin heti aamusta katselemaan Afrikan pingviinejä. Menin ensin maksuttomalle biitsille, mutta meri oli tyhjä linnuista. Lähdin kävelemään kohti Bouldersia ja äkkiä edessäni oli kaksi ihqua pingviiniä! Pian niitä alkoi kömpimään puskien kätköistä aina vain lisää. Voi helvetti kuin söpöjä ne olivatkaan! Pingviini on kyllä mun uusi lempielukkani. Siilit, sori nyt vaan.

 

 

Monta pingviiniä.

Kelly ja entinen valas.

Flunssa teki elämästäni melko tukalaa, ja isäntäperheeni huolestui kovasta yskästäni. Tuumasivat ettei minun pitäisi ainakaan tupakkaa poltella. Pyh sanoin minä. Tupakan savu on minulle kuin vuoristoilmaa vetelisi sisuksiinsa sanoin. Kelly kuunteli haavi auki juttujani tupakan tuomasta parantavasta voimasta. Kelly vei Gildan töihin ja me pojat lähdimme tarunhohtoiselle Cape Pointille. Afrikan eteläisempään kärkeen, jossa Atlantti ja Intian Valtameri kohtaavat. Maksoin Kellylle bensat ja sisäänpääsymaksun. Kelly suoritti aamutuimaan pienimuotoisen petoksen,  ja pääsin paikallishemmon hinnalla puistoon sisään. Turisteilta pääsymaksu oli kolmikertainen. Kellyä oli purrut viikolla hämähäkki jalkaan, ja nyt se oli nyt turvoksissa ja kipeä, joten hän jäi kahvilaan odottelemaan kun minä lähdin kipuamaan kohti majakkaa. Hintaa koko retkelle tuli lopulta 600 randia eli vajaa 40 euroa. Paikallisoppaani ajelutti minua paikoissa, joihin perusturre ei olisi päässyt ilman omaa autoa. Maisemat olivat komeita ja luonto karun kaunista. Maastosta hohkaava kuumuus, oli kenties pahinta, mitä olen koskaan kokenut. Yhdellä kivikkoisella rannalla makoili kuollut ryhävalas, maha kohti taivaita. Valaan reilu metrin mittainen jortikka, roikkui irvokkaasti ulkona ja muistutti minua Suomen juhannushukkujista.

Afrikan mantereen loppu.

Flunssasta huolimatta, pääsin huipulle asti ja sain otettua kuvan paikasta johon Afrikan manner virallisesti päättyy. Manner on järkyttävän iso kivenmurikka ja sinne se vain katosi mereen, aivan silmieni edessä. Myös oma reissuni oli loppusuoralla, joten tuohon kuvaan tuli tiettyä metafooraakin mukaan. Etelä-Afrikka oli jo hurmannut minut, ja tiedän, että tulen tänne uudestaan. Ennen lähtöäni tekisin vielä yhden reissun. Kuuluisa valkohaiden bongauspaikka, Seal Island, päätää tämän turneen. Saaren edustalla on kuvattu satoja, ei vaan tuhansia tunteja materiaalia, kun valkohait pistävät Afrikan hylkeitä kitaansa. Kuva saalistavasta haista, olisi ensikertalaiselle kyllä aika hieno lopetus.

No kohtalo oli määrännyt toisin. Valkohaista ei näkynyt vilaustakaan. Retken järjestäjä, legendaarinen Rob Lawrence kertoi, että täällä on nähty viimeksi valkohai viime Elokuussa. No saatana, olisitte voinut kertoa sen minulle aikaisemmin, kirosin mielessäni. Valkohaiden katoaminen on askarruttanut paikallisten mieliä ja teorioita oli kai yhtä monta, kuin on retkien järjes

Yli 60 000 hyljettä pitää aikamoista mekkalaa. Myös haju oli melkoisen paha.

täjiäkin. Kun False Bayn huippupeto katoaa, se tietää ongelmia alueen ekosysteemille. Kuten myös kalastajille. Kun hylje populaatio kasvaa, vähenevät saaliitkin. Rob oli otettu siitä, että tiesin asioista näinkin paljon. Kerroin Robille, että luen paljon maapallon tilaa käsitteleviä juttuja ja False Bayn ongelma on globaali. Suomen kalastajilla on aivan samat ongelmat, vaikkakin sillä erolla, että Seal islandilla elää yksinään enemmän hylkeitä kuin koko Suomessa yhteensä. Kun Saimaan Sakari ei saa enää verkkoihinsa lohta, se ilmeisesti oikeuttaa hänet

Seven gill shark/Cow shark, kävi mässyttämässä kalan päätä.

tappamaan norpat sukupuuttoon? Lopulta en kuitenkaan voinut olla pettynyt tähän retkeen. Näin monta seven gill sharkia, sadoittain delfiinejä, tuhan

sia hylkeitä ja muutaman valaan. Loppujen lopuksi, päivä oli täydellinen luontoelämys.

 

 

 

Cape Town ylitti odotukseni moninkertaisesti. Se on siisti ja moderni kaupunki ja siellä on todella vaivatonta liikkua halvan taksin ansiosta. Sieltä saa hyvää ja edullista ruokaa. Paikalliset ruokakaupat pärjäävät leikiten Suomen S-Marketeille. Ihmiset ovat siellä todella ystävällisiä. Oli suorastaan outoa, että valkonaamoilta onnistuu moiset käytöstavat. Toki suomalaisetkin osaavat sen taidon, mutta katukuvassa sitä taitoa ei huomaa. Upea luonto ja maisemat ovat jatkuvasti läsnä, vain kivenheiton päässä. Pyöräilyä harrastavana luontofriikkinä, Simons Town olisi minulle täydellinen mesta viettää eläkepäiviäni hamaan loppuun asti. Moni muukin tapaamani henkilö oli todennut saman, ja köllöttelivät nyt valkoisella hiekalla pingviinien kanssa.

Ella Sri Lanka 25.02..19