Monthly Archives

huhtikuu 2018

Kuta-Legian-Sanur : Terveisiä perseestä

                                                               Haaveet kaatuu

Haluaisinpa olla näkemässä sen onnettoman piruparan ilmeen, joka astuu ensikertaa Balin maaperälle ja Kutan kaduille. Haluaisin kuulla sen voihkauksen, jonka hän suustaaan päästää, kun hän tajuaa joutuneensa totaalisen kusetetuksi. Kaikki ne mielikuvat Balin paratiisirannoista ja vihreydestä, vaihtuvat kertaheitolla syvään pettymykseen ja sen jälkeiseen elämänhalun tappavaan masennukseen. Kaikki se reissun suunnittelu, matkaoppaiden selailu, kuville kuolailu, reissurahojen säästäminen ja reissun odottelu. Tämän vuoksiko? Bali, jumalten saari, Aasian surffailun mekka, vihreiden riisipeltojen tyyssija, se kaikki olikin pelkkää valetta. Miten helvetissä tässä näin pääsi käymään? Ei hätää, lueppa vähän eteenpäin.

 Sillitaco, iso Bintsu ja kaksi pakettia viagraa

Kutalla nähtyä progressiota. Sky garden on Balin tunnetuin lihadisko. Madefucker inkin mainos, suorastaan uhkuu ammattimaista osaamista.

Kutan kaduilla ei voi kulkea kymmentä metriä pidempään ilman että joku kauppaa sulle extaasia, kokaiinia, hassista, sieniä, viagraa tai cialista. Joka viidentoista metrin välein, tytöt blokkaavat tien ja kauppaavat housuissaan muhivaa, kuumaa ja tiukkaa sillitacoaan. Monet heistä ovat elämänsä jo eläneet, aika päivää sitten. Kaupungin tuhansista baareista kuuluu kiimaisten länkkäri sonnien huutoörinää, jumputtavan paskamusan säestämänä. Kauppojen seinillä roikkuu paitoja tai tarroja, joissa lukee mm: Suck my dick, i fuck your ass, im not gay, i have pink pussy, ynnä muuta kauniin lennokasta. Balin jumalat ovat syystäkin vihaisia. Voin sieluni silmin nähdä, Ganeshan repivän persettään ja kärsää naamastaan. Kuta on Indonesian persreikä. Elämän kurjuus ja alennustila näkyy Kutalla pahimmin kuin missään muualla Indonesiassa. Köyhyyttä tässä maassa näkee kaikkialla, mutta Kutan kaltaista rappiota tuskin missään muualla. Toisaalta ymmärrän myös paikan viehättävyyden ja sen, miksi se on niin suosittu lomanvietto paikka. Kun Kutan kaduilla kaahaileva, prätkällä ajava likka, tarjoaa poskihoitoa jo ennen aamukahvia, niin onhan se viimoisen päälle hienoa palvelua.

Eräs rikas aussiporsas, joka omistaa maata pitkin Lombokia, kirjoitti faceen muutama kuukausi takaperin jotakuinkin seuraavaa: Me länsimaalaiset tuodaan tänne kehitystä ja parempaa elämää kaikille. Deal with it.  Joku oli suututtanut äijän sanomalla, että Trawanganille rakennetaan aivan liikaa. Saari ei enää kohta näyttäsi paratiisisaarelta ollenkaan. Asiasta valittava tyyppi, valitti mielestäni silkkaa asiaa. Trawangan näyttää paikoin Beirutilta tai Syyrian sotatantereelta. Vihreän saaren halki kulkeva betonitie, on aussiporsaan mielestä progressiota ja välttämätöntä kehitystä. Paskat sanon minä. Aussiporsas tuskin ajatteli saaren hyvinvointia, tai sen luonnollista kaunetta pätkääkään, ainoastaan omaa bisnestään. Tosta samasta ajattelutavasta, lähti aikoinaan käyntiin myös Balin/Kutan rappio. Isot night clubit ja loisteliaat resortit, ovat kaikki länkkäreiden omistuksessa. Paikalliset työntekijät raatavat niissä jo ties kuinka monennessa sukupolvessa. Paikallisten ihmisten palkka, ei ole tietenkään noussut samassa suhteessa kaljan myyntivoittojen kanssa. Paikallisilla yrittäjillä ei ole rahkeita kilpailla länkkärien kanssa. Kun Kutan viehätys aikanaan loppuu, loppuu paikallisilta myös työt. Länkkärit imivät tyhjiin kaiken minkä saivat, ja jatkavat porsasteluaan sitten jossakin muualla. Tätä samaa touhua on jatkunut Aasiassa jo iät ajat. Britit aloittivat sen jo satoja vuosia sitten. Vietnamin sota jatkoi perinteitä pahempaan suuntaan ja nyt mukaan ovat lähteneet kiinalaiset ja ryssät. Länkkärit ovat tuoneet tälle alueelle paljon hyvää, mutta mielestäni aivan yhtä paljon pahaa. Jokainen jolla on aikaa kierellä täällä pidempään, tajuaa mitä tarkoitan. Jos ja kun matkustat Balille, tai mihin tahansa, kysy itseltäsi kenen haluat saavan rahasi? Keitä haluat valinnoillasi auttaa enemmän? Paikallista köyhää perhettä, vai uima-altaallaan makoilevaa, limaista riistoporsasta? Edellä kirjoitettu vuodatus, ei suinkaan ole pelkästään omien oivalluksien tuotetta. Kun juttelee paikallisten ihmisten kanssa, maailmankuva avartuu kummasti, ja aina se kuva ei ole kovinkaan kaunis.

             Legian-Se kiltimpi sisko

Legianilla oli ihan kelpo oltavat. Maisemat eivät silmiä hivele, mutta voihan siellä yrittää rentoutua.

Kun Kutalta lähdetään kulkemaan pitkin rantaa, kohti pohjoista, vastaan tulee Legian. Rauhallisempi ja paljon ystävällisempi kuin räjähtäneen oloinen, isosiskonsa Kuta. Jos saman tekee Legian streetia kävelemällä, kontrasti on suorastaan dramaattinen. Kuin veitsellä leikaten, kaikki rappio tuntuu loppuvan yhteen risteyksen pätkään. Täällä sinua myös tervehditään, ei pelkästään yritetä kaupata jotakin. Riepu ja kyytikauppiaiden on kai pakko yrittää, ainahan joku saattaa tarttua syöttiin. Monesti olen ajatellut tarttuvani kyydin kauppaajaa veljellisesti kaulasta ja kertoa sille, että länkkäri ottaa aina mieluummin taksin. Vaihda nyt hyvä mies työpaikkaa. Hukkaat energiaa ja elämääsi siinä istumalla, ja huutelemalla kuuroille korville. Bule ei helposti tuntemattoman kyytiin hyppää, ellei katolla lue Taksi tai ei jaksa kontata enää.

Kutalla kuin myös Legianilla, huomio kiinnittyy satoihin, ei vaan tuhansiin, tatska studioihin. Niitä on pilvinpimein ja se on jotenkin aivan järjetöntä. Nuoret sällit istuvat siinä ulkona toimettomina ja yrittävät näyttää cooleilta. Monet ovat ottaneet mallia tositeeveestä, ja hankkineet ison koiran studion terassille makoilemaan. Aikansa kuluksi, he ovat myös hakanneet oman nahkansa piloille. Mitähän näiden urpojen päässä on aikoinaan liikkunut? ”Hei jätkät, nyt aloitetaan kunnon bisnes. Tatskat tulevat olemaan meidän uusi kultakaivos. Rahaa tulee pursuamaan ovista ja ikkunoista.” Näiltä neropateilta taisi unohtua katsoa ovesta ulos. Katsoa oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kohti vastapäisen talon fasadia. Jos olisivat, niin olisivat kenties tajunneet, miksi bisnes ei täällä ota sujuakseen. Sanoin kenties ihan tarkoituksella. Joistakin kundeista suorastaan paistaa läpi, että ovat nyt löytäneet unelma-ammattinsa. Tunnen Suomessa monta samanlaista vätystä, joita toimettomuus houkuttaa enemmän kuin mikään muu.

Sanurin meno, vaatiikin sitten nitrolääkityksen.

Kun Kutan ja Legianin menoon kyllästyy, on hyvä siirtyä Sanurin nitroille maistuvaan meininkiin. Sanur on tylsä, mutta lempeä paikka. Sanur on yhtä kuin Tena seniorien kahinaa ja Hardys supermarketin kajareista kuuluvaa, aivotonta rallatusta. Sanur on kuin Kutan ja Legianin pullaa leipova, mukava isoäiti. Sanurissa kaikki on mukavan lähellä ja siellä pärjää hyvin pelkällä jalkapelillä. No, taksikuskit ovat tästä kyllä toista mieltä. Taksikuskit tööttäävät joka kerta, kun näkevät jalankulkijan. Sanurissa ei ota päähän muu, kuin taksien jatkuva tööttäily. Illantullen Sanur on parhaimmillaan. Ravintoloita on joka lähtöön ja niissä voi syödä ja jutella rauhassa. Sanurin ranta on siisti ja siellä on hyvä polskutella, vauvasta mummoon ja vaariin. Auringon laskiessa, ranta on täynnä paikallisia perheitä aikaa viettämässä. Sanurissa myös hindulaisuus on mukavasti edustettuna. Toivottavasti minä en koskaan elä niin pitkään, että joku päivä löytäisin itseni Sanurin kahviloista istuskelemasta, ja fiilistelemästä sen tunnelmaa. Sanur on loisto paikka ladata akkuja reissaamisen tai kunnon rymistelyn jälkeen. Thats it.

Nusa Penidalla maisevat hivelevät silmiä, missä tahansa päin saarta olet.

Niille jotka haluavat nähdä niitä maisemia, joista Bali parhaiten tunnetaan, kannattaa suunnata Ubudiin ja Amediin. Nusa Penida kuuluu myös Baliin. Penida on mielestäni parasta, mitä Bali voi reissaajalle tarjota. Bali on yllättävän iso paikka. Pari viikkoa on aivan liian lyhyt aika nähdä Bali kunnolla. Ensi kertaa Balille tulijan, kannattaa suunnata äkkiä Denpasarin suunnalta huit helvettiin, ellei sitten välttämättä halua kokea, stoorin alussa kuvailemaani fiilistä. Jos olet varannut hotellin etukäteen Denpasarin ulkopuolelta, kannattaa jo Suomen päässä alkaa kyselemään hotellin porukoilta kyytiä lentokentältä pois. Facebook, Messenger ja Watsapp toimii täällä yhteydenpidossa yhtä hyvin, kuin lanka tai kännyliittymät Suomessa. Moni homestay ilmoittaa mm. Watsapp numeronsa yhteystiedoissaan.

Suuri ja mahtava Agung.

Denpasarin lentokenttätaksit ovat ensikertaiselle ensimmäinen koetin ja kompastus kivi. Lentokentän taksipalvelut on annettu paikallisten huijareiden, toutsien käsiin. Älkää kysykö miksi. Kentällä on ukkoja pilvinpimein tarjoamassa kyytiä hyvällä hinnalla. Kun he kysyvät, monesko kerta tämä on Balilla, kannattaa valehdella pokkana, että kymmenes. Reilusti paskaa puhumalla, tulet kenties vähemmän huijatuksi. Kentän ulkopuolella, taksipalvelut toimivat hyvin. Mittarilla varustettuja takseja on saatavilla helposti. Jos pitkän lennon jälkeen haluaa hieman jaloitella ja nähdä lisävaivaa, vältellen huijareita, mene Departure drop zonen tien päähän, sieltä saa Bluebirdin. Mittaritaksit eivät saa päivystää Denpasarin kentällä. Indonesia on täynnä näitä erikoisia sääntöjä.

Kun Denpasar on taakse jäänyttä elämää, voi jo alkaa nauttimaan Balin parhaista puolista. Ubudin ympärillä on maisemaa joka mykistää vihreydellään. Prätkä on mielestäni ainoa oikea tapa kulkea Balilla. Se on myös aivan naurettavan halpaa, 50 000- 70 000 rupiaa päivä. Riippuen turistikauden ajankohdasta, Ubudilla ajelu oli mielestäni turvallista. Kun Ubud on nähty, voikin siirtyä Amedin maisemiin. Hotellit/homestayt järjestävät kyytejä tälle matkalle ja ovat mielestäni hinnaltaan ihan kohtuullisia. 500 000 rupiaa ei ole yhtään paha hinta parin tunnin ajelusta, ilmastoidun auton kyydissä. Gunung Agungin ympärillä kruisailu tarjoaa aivan poskettoman hienoja maisemia, ja ihmisetkin ovat siellä aivan toista maata, kuin Denpasarin ympärillä olevissa paikoissa. Amedin tiet mutkittelevat aivan meren rannan tuntumassa, joten jatkuva meren läheisyys antaa ajoon extra hienoa lisää. Snorklaus Amedissa,

Amedin vehreyttä.

on ehdottomasti myös kokeilemisen arvoista. Vesi on kristallinkirkasta ja veden alla on myös elämää. Amedin majoitusten hinnat on tosi halpoja verrattuna muuhun Baliin. Amedista saa myös miltei stressi vapaan kyydin Gileille. Matka kestää about tunnin ja lippua kannattaa kysyä majoittajalta. Stressiä Amedissa aiheuttavat taksi suharit. Myös Amedissa toimii jonkin sortin taksimafia. Kyytipalveluita pyörittää paikalliset perusjantterit ja systeemi tuntuu aluksi aika hämmentävältä. Kyydin tarjoajia löytyy jatkuvalla syötöllä. Ensin kysytään kohteliaasti nimeä ja heti perään aletaan tarjoamaan kyytiä Amedista pois. Älä lupaa kenellekkään yhtään mitään, saati anna etumaksua kenellekkään. Anna majoittajasi järjestää sulle tarvitsemasi palvelut, näin vältyt turhalta skitsoilulta ja rahan menetykseltä. Näiden ihmisten elanto on täällä todella tiukassa. Heitä ei parane suututtaa parin euron takia. Eräs autokuski kusetti mut ostamaan palveluitaan, ja äijästä eroon pääseminen meni suorastaan naurettavuuksiin. No, mun homestayn isäntä sai äijän lopulta perääntymään. Kantapään kauttahan mä olen aina parhaiten oppinut. Niin myös nyt. Joskus on hyvä osata myös valehdella. Eli, jos joku tulee kysymään sinulta: ”onko sulla kyydille tarvetta,” vastaa: ”ei ole.”  Tidak.

Mun tämän kertainen reissuni alkaa olemaan loppusuoralla. Puoli vuotta meni kuin siivillä. Paljon tuli taas nähtyä: Komodo, Rinca, Labuan bajo, Raja Ampat, Nusat lembongan ja penida, Bali ja Lombok useampaakin otteeseen, puhumattakaan kotisaari Trawanganista. Ikävä tulee. Seuraavaksi kutsuu Jakarta. 12 päivää Jakartan sekamelskassa, on kuin siedätyshoitoa tulevaan Helsingissä oleskeluun. Kaiken täällä kokemani jälkeen, mun elämä tulee olemaan helvetin tylsää ja yksinäistä tyhjäkäyntiä. No takaisinhan mä kuitenkin taas tulen.