Monthly Archives

elokuu 2017

Gili Trawangan : Tyhjäkäyntiä paratiisissa

                                        Onnea on oma keittiö, kaukana Suomesta

Reissua on takana kohta neljä kuukautta. No, reissaamiseksi tätä ei voi enää edes kutsua. Olen jämähtänyt paikoilleni. Kun ihmiset kysyy: mitäs mä täällä teen, vastaan ympäripyöreästi, että pysyttelen pois Suomesta. Kuullostaa hämärämiehen selitykseltä, mutta se nyt vaan taitaa olla lähinnä totuutta. Olen jämähtänyt Gili Trawanganille. Pari kertaa olen pyörähtänyt Balilla ja vieressä sijaitsevalla Lombokilla. Toisaalta oli hyvä, että jämähdin tänne. Täällä pidempään olo, on ollut silmiä avaava kokemus. Jossain vaiheessa tekisi mieli lähteä ajeleman prätkällä Amediin tai katselemaan varaaneja Komodolle. Ehkäpä teen reissut sitten myöhemmin. Tällä hetkellä iloitsen kuitenkin siitä, että minulla on täällä oma kämppä ja keittiö. Omat kokkaukset ovat piristäneet makunystyröitäni ja vihannekset ovat ravinneet vanhoja solujani. Kotisuomen kämppään verrttuna, asun nyt lukaalissa. Iso piha ja puutarha. Täällä on kaikki samat mukavuudet käytössä kuin kotonakin. Pesukonekin tuntuu nyt extra luksukselta. Mutta se keittiö..aaw.

East beach.Lombok ja Mt. Rinjani taustalla.

Kävin ensimmäisen kerran Trawanganilla viime Helmikuussa. Sadekausi oli juuri päättynyt ja aurinko helotti taivaalla joka päivä. Edelliset viikot oli kuulemma satanut niin maan perkeleesti. Vietin täällä silloin 8 päivää. Tykäistyin paikkaan. Turkoosi meri, taustalla siintävät vuoret ja saaren pohjoisosan vehreys

Sama Sama reggae bar

oli kaunista katseltavaa. Kaiken tämän keskellä: lehmät, vuohet, kissat, kanat ja tuhannet möykkäävät kukot, tepastelevat kuin Piippolan vaarin pihalla konsanaan. Loistavaa täällä on myös se, että täällä eivät autot ja mopot päristele. Täällä kuljetaan fillareilla tai jalan. Rikkaat turistit ajelee hevosilla. Kuten myös työläiset. Mä todella vihaan noita hevoskuskeja. Ne ajaa kuin hullut, tuhatta ja sataa. Tiet ovat helvetin ahtaita ja ovat kuin perunapeltoa. Kuinkahan monta turistia ne on tappanut noilla vankkureillaan? Täällä ei ihmishenki tunnu olevan minkään arvoinen.

Tytöt, pimpsat esiin.Nyt lähdetään syömään!

 

UNESCO:n mukaan, maailman yli 14 vuotiaista, n.20% on lukutaidottomia.

Musa soi täällä joka paikassa. Musa on pääasiassa reggaeta, mutta ambient paskaakin kuulee mestoissa, missä pörrää BB nuorisoa. Rastakulttuuri on täällä vahvasti läsnä. Pilveä poltellaan ja tarjotaan vähän joka paikassa. Myös keskellä mukavaa metsäretkeä voi törmätä pilvi tai kräk kauppiaaseen. Rantaravintoloita täällä on satoja ja niiden tuoksut tuovat aina veden kielelle. Bikini tyttöjä vilisee täällä joka puolella. Alkuhuumasta selvittyäni huomaan, että puolialastomat länkkäriakat enemmänkin ärsyttävät. Voisivat vähän kunnioittaa maan tapoja. Puolipaljas pimpsa on maailman kaunein asia, mutta joku tolkku senkin esittelyssä pitää olla. On riettaan ironista, että euroopassa vingutaan musliminaisten burghasta tai hijabista, mutta tänne on ihan ok tulla heilumaan pillu paljaana. Ärsyttävää paskaa.

Itä rantsu, taustalla Gili Meno.

Padang bain satama ei sovellu krapulaiselle.

Gili Trawangan sijaitsee n.100km itään Balilta. Balilta tänne pääsee niin veneellä kuin lentokone\vene yhdistelmällä. Kummalla tahansa tuleekin, siinä vierähtää helposti koko päivä ja hermojen on syytä olla krapulavapaassa tilassa. Halvimmillaan olen tullut tänne 200 000 rupialla, kalleimmillaan reilu 1 000 000 rupialla. Kalleimmassa vaihtoehdossa käytin privaatti kuljetusta.

Trawanganilla riittää vilinää ja vilskettä, ainakin nyt. On turistikauden high season. Trawanganin ruuhkainen keskusta on hermoja raastava paikka. Muuten täällä on kyllä rauhallinen meininki. Phuket tai Gran Canaria ovat mielestäni pahempia rymistelypaikkoja. Ihmiset ryyppäävät täällä siinä missä muuallakin, mutta kertaakaan en ole törmännyt täällä mihinkään poskettomaan örvellykseen.

Mölytoosa.

Uskonto ei näy täällä mitenkään erityisesti, mutta se kuuluu. Joka päivä, viisi kertaa päivässä, saaren imaamit veisaavat ilmoille surkealta kuullostavaa lauluaan. Imaamin laulu on kuin suomalaista iskelmää, tosi surullista kuunneltavaa. Koska olen melankolian suurkuluttaja ja fani, mua kiinnostaisi tietää, mikä imaamia surettaa? Olisiko akkansa lähtenyt toisen matkaan? Joitakin joikaaminen ärsyttää, minua ainoastaan huvittaa. Herään kahvinkeittoon joka aamu ennen ensimmäistä aamurukousta. On jotenkin hieno fiilis vetää aamukahvia, kun imaamit ja kukot möykkäävät ympärillä. Tulee semmonen”Täällä Rauli Virtanen, Damascus fiilis.” Toisin kuin Raulin kohteissa, täällä on leppoisat oltavat. Jos mä saisin nyt valita, en lähtisi täältä Suomeen takaisin enää ikinä. Viisumin suoma puoli vuotta tulee täyteen Lokakuussa. Sen jälkeen onkin sitten pakko häipyä. Ainakin vähäksi aikaa. Nyyh..

Saarella asuu ainakin viisi suomalaista. Muutamaan heistä olen myös tutustunut ja aikaakin heidän kanssaan vietellyt. Kaikilla on täällä työnsä ja elämänsä. He kaikki tuntuvat pärjäävän täällä mainiosti. Euroopan väki on muutenkin vahvasti edustettuna täällä. Sukellusfirmat ja ruokapaikat on täynnä eurooppalaisia työntekijöitä. Kun tuolla saarella fillaroi, aika usein kuulee Suomea puhuttavan. Välillä on ollut kiva jutskailla tuntemattomien härmäläisten kanssa. Suomessa en ole ikinä moiseen ryhtynyt. Suomalaiset ovat aika hyviä tyyppejä, kunhan pääsevät ensin Suomesta pois.

                                                                       Aivokuolleen arki

Mitä tehdä kun paratiisisaarella huomaa olevansa sama tylsimys kuin kotona suomessa? Mitä tehdä, kun huomaa etteivät maisemat eivät jaksa enää kiinnostaa ja katsot mieluummin läppäriltä Fargon kolmos kautta? Tai makaat pihalla, bambusohvalla puoli päivää, tekemättä juuri mitään. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että raahasin samat manööverit tänne, paheeni joita suorastaan inhosin Suomessa. Tuolla viiden minuutin kävelymatkan päässä on maisema, jonka näkemisestä olisin antanut aikoinaan toisen pallini. Nyt se maisema ei enää säväytäkkään. Enkö osaa enää arvostaa sitä? Olenko epäkiitollinen? No, en ole. Olen edelleen helvetin kiitollinen siitä, että saan olla täällä. Nyt vaan on pakko myöntää se tosiasia, että elämälläni ei ole muuta tarkoitusta kuin vain elää sitä. Wau elämykset eivät jatku loputtomiin.

Tylsistyminen vaanii ja se löysi minut myös täältä. Se on saanut minut tekemään aikoinaan kaikkea typerää, kuten juomaan viikkotolkulla kaljaa. Tylsistyminen seuraa mua näköjään ihan joka paikkaan. Aivokuolleena olossa ei kai sinällään ole mitään pahaa. Aivokuolleena olo on varmaankin autuas olotila. Kun huomaan olevani standby modessa, alkaa omatunto kolkuttaa. Omatunto on aukonut mulle päätään niin kauan kuin muistan. Mä en osaa olla rennosti ja nauttia. Vihaan tylsyyttä ja siitä johtuvaa tyhjäkäyntiä. Aina vaan pitäisi olla aikaansaava. Suomalainen kasvatus on perseestä.

Aamun avaus.

No, onhan mulla täällä myös arjen pyöritys. Se pyörii pitkälti samalla kaavalla kuin suomessa. Aamukahvi on päivän tärkein tapahtuma ja asia. Jos se rituaali menee vituralleen, päivä on pilalla. Kahvi, tupakka ja nettilehtien luku. Samat rutiinit jo vuosia. Hautaan asti. Ruuanhaku vaatiikin sitten poistumaan ihmisten ilmoille. Ravintoloissa syönti on jäänyt keittiön myötä rutiineista pois, melkein kokonaan. Se näkyy myös kukkarossa. Leipä (roti) haetaan tuolta ja banaanit (pisang) taas sieltä. Sen jälkeen voi (bisa) haetaan sen vierestä. Perkele, maito (susu) unohtu hakea sieltä toisen paikan vierestä.

Mun kauppakuja.

Viimeisin episodi ruokatarvikkeiden haussa oli mustapippurin etsintä Lombokilla. Kun kysyin black pepperiä, kaupan likat luulivat mun etsivän black paperia. Google pelasti jälleen suomitollon. Nyt lada hitamin osto onnistuu tosta noin vaan. Tolta näyttää mun arki. Pyörällä ajo kaupasta toiseen on oikeastaan ihan hauskaa. Olen siinä samalla tutustunut naapurostoon ja saanut siinä samalla muutaman hyvänpäivän tutunkin. Suomessa saatan olla puhumatta viikon tai ylikin, kenekään kanssa. Täällä moiseen ei pysty. Enkä haluaisikaan. Vihaan ihmiskuntaa, en sen yksiloitä.

Kysymys joka valvottaa yöstä toiseen.

Arkeani piristää baari-illat Gili golf sporttibaarissa. Se on saaren viihtyisin kapakka. Siellä ei ole tungosta ja siellä ei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi. Gili golfin mainoskyltissä lukeva”what’s your favourite hole,”on paitsi hauska, se on mielestäni myös yksi parhaita sloganeita mitä on koskaan keksitty. Baarin omistaja Robert ”the sperm whale” on taas yksi hauskimmista tyypeistä johon olen elämäni aikana törmännyt. Äijän kiroilu on samaa luokkaa kuin Joey Pescin esittämillä hahmoilla. Robertin karaoke ym. reissujen kuuntelu on standuppia parhaimmillaan.

Viikko sitten kävin ostamassa kuukauden salikortin Gilifitiin. Gilifit on miehekäs sali. Se on pimeä, pölyinen, kuuma ja sen helvetin pienissä tiloissa voi kolistella suolailman raiskaamia rautalevyjä. No, mä en niitä kolistele. Olen tyytynyt vetelemään ainoastaan leukoja.

                                   Indokiina vs. Suomen kermaperseet

Jussi on kuollut ja suot kuivuneet jo ajat sitten.

Indonesian kansa on tehnyt muhun vaikutuksen. Nämä ihmiset ovat sitkeydessään aivan omaa luokkaansa. Täällä ollessani olen asunut aivan paikallis arjen keskellä. Huomaan tekeväni jatkuvasti vertailua Suomen ja Indonesian väestön kanssa. Mä ihailen näitä ihmisiä monestakin syystä. Suo, kuokka ja Jussi on silkkaa paskaa ja myytti suomalaisesta sisusta tai ahkeruudesta. Sisu on täällä arkipäivää ei mikään sinivalkoinen satu. Sisu näkyy siinä, miten nämä ihmiset arkeaan elävät. He elävät loputtomassa suossa, silti he vaikuttavat elävän arjessaan miljoona kertaa onnellisemmin, kuin yltäkylläisyydessä elävät suomalaiset. Monen elämä pyörii 50 neliön alueella. Työ ja koti on usein samassa paikassa ja sieltä ei poistuta juuri mihinkään. Tuolla näkee ihmisiä, joiden kasvoista suorastaan paistaa elämän kovuus. Zombie katse ja luurankomainen olemus. Suomalaisiin kermaperseisiin verrattuna, nämä ihmiset todella tekevät töitä leipänsä eteen. Vihaan sanaa kermaperse. Sanan ovat raiskanneet ja sitä käyttävät haukkumasanana ihmiset, jotka ovat itse todellisia kermaperseitä. Näille tyypeille ei maistu työt, tai ylipäätään mikään yleishyödyllinen. Heitä motivoi ainoastaan makuuasento, syvään hönkäily ja muiden rahat.

Kermaperseen arki.

Näiden tyyppien mieltä kaihertaa, jos jollakin on kesämökki, auto ja luottotiedot kunnossa. Näitä tyyppejä vituttaa se, että turvapaikanhakijat saavat ”ilmaiseksi” rahaa syömiseen. Näiden tyyppien mielestä pakolaiset ovat pilanneet heidän elämänsä ja he saisivat hukkua Välimereen. Mun mielestä todellinen kermaperse on toisen, jopa kolmannen polven Kela elätti. Tämä ikuisesti elämäänsä valittava, katkera ja selkärangaton vätys, kylvää katkeraa valitustaan joka paikkassa ja kaikkialla. Tosi kermaperse ei ole valmis tekemään mitään. Ei itsensä tai muidenkaan eteen. Kermaperseitä on suomen vankilat, kerrostalot ja keskikaljakuppilat pullollaan. Kermaperseiden vastenmieliseen lahkoon kuuluvat myös ne, jotka ovat hyötyneet asemastaan yhteiskunnan rattaissa tai elelevät perintönsä turvin kuin siat pellossa. Yhteistä heille on:  Kaikki mulle, muille ei mitään. Sain jo kaiken, mutta haluan lisää, ajattelu. Minua ei vituta Nalle Wahlroosin miljoonat tippaakaan. Äijän naama kylläkin.

Kermaperseily on vakava, henkinen sairaus.

Täällä ollessani olen vihdoinkin oivaltanut, mitä sanonta: on lottovoitto syntyä Suomeen tarkoittaa. Suomessa voi ihan oikeasti elää läpi koko elämänsä napanöyhtää ja persettään kaivaen. Sohvalla makoilu sormi hanurissa, olisi monelle täällä, jonkin asteinen lottovoitto. Suomen sukupuuhaaroissa elää kokonaisia metsällisiä kermaperseitä, jotka on opetettu ja kasvatettu elämään pelkkien tukien tai korkotuottojen varassa. Täällä ei ole luotu kansalaisille järjestelmää, joka mahdollistaisi kermaperseilyn. Täällä on pakko tehdä töitä tai kuolet nälkään. Lahjusten vastaanotto takaa täällä joillekkin helpon elämän. Myönnän olevani jonkin sortin kermaperse. Mun elämä on aivan helvetin helppoa. Omatuntoni jaksaa kyllä muistuttaa siitäkin säännöllisesti.

Mun himapiha.

Jonkun toisen himapiha.

 

 

 

 

 

 

                                       Siltamäen kreivin kosto!

Happily leeching life.

Kun mä katson tätä kuvaa, omatuntoni suorastaan syväpuhdistuu.

Elän täällä eläkkeeni turvin ihan mukavasti, mutta mitään kreivin elämää mä en todellakaan vietä. Kun katselen ympärilleni, tajuan kuin etuoikeutettu mä olen. Eriarvoisuus maailmassa on paska tosiasia. Sattumien oikuista mä Suomeen synnyin. Mä en saanut valita syntypaikkaani. Suomi takasi mulle näennäisen helpon ja huolettoman  elämän. No, helpon ja helpon. Hampaat irvessä mä osuuttani aikoinani tein. Oli monen monta aamua, jolloin halusin ampua itseni ennen töihin lähtöä. Oli monen monta yötä, kun haaveilin vetäväni itseni kiikkuun. Velvollisuuden tunne tapaa suomalaisia siinä missä viina ja tupakka. Työlläni mä elätin myös kolmea tulevaa kermapersettä. Lopulta, kun mut oli viimein ajettu loppuun, mulle laitettiin loppulasku kouraan ja toivotettiin hyvää loppuelämää. Koen suoranaista vahingoniloa ja ylpeyttä siitä, että olen nyt pelkkä loinen. Hyvällä tuurilla mä saatan elää ja loisia vielä 30 vuotta. Täydellinen kosto!

Kaikki Suomen kansalaiset eivät koskaan pääse nauttimaan eläkkeestään. Sairaus tai joku onnettomuus katkaisee monen eläkepäivä unelmat. Onkohan mikään niin surullista kuin se, että kuoltuasi, valtio tekee siitä plus merkinnän budjettiinsa? Tähän väliin ihan tosi tapaus elävästä elämästä: Pekka 45 vuotta, sähköliiton mies, ei ikinä sairaslomilla. Kahvipöytäkeskustelujen topic nro.1: ”Minähän en ole sairaslomalla ollut koskaan! kipeänäkin tulen töihin! Saatana, vaikka olisi pää irti, töihin on tultava!”  No yhtenä aamuna ei sitten tullutkaan. Sydänkohtaus ja henki pois. Toinen loistava esimerkki on oma äitini. Kaksi kuukautta eläkkeelle pääsystään, sai syöpä diagnoosin. Kolme vuotta sai ”nauttia” eläkkeestään. Kipeänä ja yksin. Mutsi erakoitui sairastuttuaan ja ne viimeiset vuodet olivat helvetin kaukana kultaisista eläkepäivistä. Olen monesta asiasta Suomelle kiitollinen, mutta en ikinä niin kiitollinen, että antaisin sen paskoa haudalleni.

Suomi 2017

Suomi paskoi niskaani ja kusi silmilleni jo eläessäni. Mä haluan tuottaa tästedes ainoastaan miinusmerkkiä valtion kaikkiin mahdollisiin laskelmiin. Minua ei ole kiinnostanut vuosikymmeniin, onko ostamissani tuotteissa Joutsen tms. merkintä. Suomi matelee nykyisin hakaristi merkin alla. Mun isänmaallisuuden tappoi Oy Suomi Ab ja sitä kipparoivat kusipäät. Häpeämättömästi mä toivotan itselleni monen monta hyvää ja onnellista loisimisvuotta jatkossakin!

 

Äsken hehkutin Indokansan sitkeyttä, mutta on sillä sitten se toinenkin puoli. Työn tehottomuus on välillä pirun raivostuttavaa. Kun laskun saaminen kestää tunnin, ei voi olla miettimättä, mikähän nyt mättää. Joskus leivän ostoon tarvitaan kolme ihmistä, ennenkuin se saadaan pussiin ja ulos vietäväksi. Työmoraalissakin olisi usein parantamisen varaa. Paikallisten palkkataso oli minulle kauhistus. 12 tuntiset työpäivät, 3-5 euron päiväpalkalla, vuodesta toiseen. Jatkuva, ympäri vuotinen raataminen vaatii kyllä pientä säästöliekillä ajoa. Pieni löysäily on ihan jees, mutta sen voisi tehdä hieman tyyllikkäämminkin. Asiakaspalvelu on myös aika tuntematon käsite täällä. Jos sitä onnistuu saamaan, sen kyllä huomaa heti. Ihmiset ovat täällä ystävällisiä, mutta Balilaisiin verrattuna hieman yrmeämpää sakkia. Poikkeuksiakin tietysti löytyy. Muslimit  ovat maailman päähänpotkituin kansanryhmä, joten sitä taustaa vasten he ovat oikein mukavaa porukkaa.

                                                   Perhe on paras….tai paskin.

Perhesiteet on täällä tärkeitä. Se on tullut selväksi. Sitä näkee joka päivä ja joka puolella. Perhe pitää jokaisesta huolen. Vauvasta mummoon ja vaariin. Se on jotenkin helvetin hienoa ja kunnioitettavaa. Täällä ei yksinkertaisesti pysty jäämään yhteisönsä ulkopuolelle. Suomikin oli varmaan joskus samanlainen. Kaupunkilaistuminen rikkoi ja rikkoo edelleen suomalaisia perheitä. Kaikkia ei houkuta katsella saman pirtin seiniä koko ikäänsä. Suomalaiset kitisee kuinka vanhuksia kohdellaan huonosti. Suomi kohtelee kaikkia heikompiosaisia huonosti, niitä jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Suomalaisiin on iskostunut oletuksena ajatus, että kyllä se kunta vanhukset sitten loppumetreillä silmistä pois hoitaa. Vanhukset ikäänkuin kuuluu laittaa laitoksiin kuolemaan. Mun mielestä se on surullista ja karmivaa.

Näitä kasvaa lisää suomen kodeissa.

Täällä näkee kurttuisia mummoja istuskelemassa talojensa edustoilla,  ja siinä ympärillä hyörii sitten nuorempaa sukupolvea. Siinä he istuskelevat porukalla nauraen ja jutellen. Siinä samalla he tonkivat toistensa hiuksia ja laittavat saparoita kondikseen. Se on jotenkin lutusta katseltavaa. Täällä ei myöskään näe lapsilleen raivoavia ja kiroilevia äitejä. Äidit ja isät pitävät lapsia sylissään ja lepertelevät niille. Suomessa lapsille huudetaan ja kiroillaan ihan julkisesti, julkisilla paikoilla, vailla mitään itsesensuuria. Tolla metodilla ei voi olla mitään positiivista vaikutusta lapseen. Jotenkin musta tuntuu, että nykyajan äidit Suomessa, ovat ihan hulluja kusipäitä. Kuukausi takaperin näin Balilla suomalaisäidin kiroilevan ja huutavan jälkikasvulleen. Muija helähti tulipunaiseksi kun tokaisin, Täällähän kuullostaa ihan samalta kuin Malmin S-marketissa. Terveisiä sinne Suomeen jos satut lukemaan tätä. Andreas Breivik kasvatettiin samalla metodilla kuin sinä teet. Onnea teille. Mua vituttaa suunnattomasti lukea, kun Suomen turvenuijat julistavat paskaa islamisaatiosta ja sen uhkakuvista. Suomalaisuus on pahimillaan yhtä paha uhkakuva maailmalle kuin islamilainen ääriajattelu.

                                                  People dont have a power!

Sähkokatkot vituttavat mutta inspiroivat kekseliäisyyteen.Kännykkä ja kaljapullo yhdistelmä luo tunnelmaa.

Tolppa-apina työssään.

Viimeaikoina saarta on piinannut sähkökatkot ja kuivuus. Saareen rakennetaan jatkuvasti lisää ja sähköverkkoa ei ole päivitetty samaan tahtiin. Muuntajat pamahtelevat ja piuhat roihuavat kuin tehoja yritetään repiä liiaksi. Indojen sähköviritykset ovat pelottavia. Todella pelottavia. Indonesian sähköasennukset sotivat kaikkea sitä vastaan, mitä mulle aikoinaaan opetettiin. Sen opin mukaan, kaikkien täällä pitäisi olla jo kuolleita ja talot palaneet poroksi. Kun mä aikoinaan opiskelin sähköturvallisuuden alkeita, tärkeimpänä asiana oli maadoitus ja sen toimivuus. Täällä maadoituspiuhaa ei edes kytketä. Täällä sähköverkko ns. kelluu. Sähköiskun tapahtuessa, henkilö joka piiriin koskee, toimii maadoituselektrodina. Täällä luotetaan myös ns. puhtaaseen oikosulkuun Oikosulkuhan tuottaa aina kipinöintiä, aina se ei edes välttämättä polta sulaketta. Tulipalo tai yllättävä sähköisku, vaanii täällä siis vähän joka paikassa. Eräs päivä katselin kauhulla, kun jätkät veti paksua kaapelin jötkälettä tolppaan. Piuha oli kolme kertaa paksumpaa kuin nykyinen. Hyvä niin, mutta se tolppa ei tule kestämään piuhan painoa, kun myrsky alkaa kunnolla tuivertamaan. Tuuli on täällä viimeaikoina tuiverrellutkin. Kuivat tiet pöllyävät kuin 80 vuotiaan immen jalkoväli. Hiekkapölyä on joka paikassa. Se tuntuu myös keuhkoissa. Sade olisi nyt enemmän kuin tervetullut.

                                                            Missä on kobrat?

Virtahepokatti.

Gili Menolla sammakko pariskunta vilvoitteli vesihanan alla.

Suureksi pettymyksekseni en ole törmännyt saarella vielä erityisen eksoottisiin eläimiin. Hyttysiä ja kärpäsiä kyllä riittää, mutta kobrat loistavat edelleen poissaolollaan. Ison varaanin jötkäleen olen nähnyt ja muutaman pienemmänkin olen bongannut. Kimalaiset, koppakuoriaiset ja heinäsirkat ovat täällä varpusen kokoisia. Meressä olen käynyt vain uimassa. Mä en uskalla lähteä yksinään snorklailemaan. Virtaukset ovat sen verran kovia ja mä luulen, että mun tuuri kuoleman välttelyssä on käytetty loppuun. Olen katsellut kuolemaa silmästä silmään kolme kertaa vajaan vuoden aikana. En uhmaa kohtaloa tai tuuriani enempää. Kerran kävin snorklausretkellä ja se oli iso pettymys. Mulle on kyllä kerrottu, että elämää tuolla riittää yllinkyllin katseltavaksi. Joku päivä lähden kyllä katselemaan uudestaan. Kilppareita kuulemma näkee päivittäin saaren itärannalla.

Kobra parka.

Muurahaiset on kyllä ihan uskomattomia elukoita. Niitä ei voi kuin ihailla. Ne löytää ja syö ihan kaiken! Mä olen jemmannut ja ripustanut leivät milloin mihin, mutta ne paskiaiset löytää ne aina! Pari muurahaista patongilla ei haittaa, mutta kun se on mustanaan niitä, menee ruokahalu. Yhtenä päivänä nuudelipussi oli ihan täys muurahaisia. Miten helvetissä ne löytää sen pienenkin reiän tuoman hajujäljen tuntosarvillaan? Jääkaappi on ainut paikka jonka ne jättävät rauhaan.

Edit 10.08.2017 Olin eilen keskustassa etsimässä yhtä homestayta ja katselin luurista suuntimia kyseiseen paikkaan. Kuinka ollakkaan, sain just samalla hetkellä viestin,”kobra tilanne pihalla.” Kaahasin kuin heikkopäinen, saaren toiseen päähän. Uudesta reittiennätyksestä huolimatta, kobra parka oli jo hengetön. Saarella asuvan, Suomineito Patzyn piha, tuntuu olevan oikea kobrakeskittymä. Tämä oli jo toinen kerta, lyhyen ajan sisällä, kun kobra pullistelee Patzyn pihalla. Ikävä kyllä, kumpikin käärme on päässyt hengestään.

Elokuu 2017

Täällä on nyt siis kuiva kausi. Maisemat eivät ole enää kovinkaan kauniita. Tuulee ja kaikki vehreys on vaihtunut keltaiseen ja  kuivaan jänkään. Monesti ilmassa on tuntunut se sama ”fiilis,” minkä tuntee Suomessa, kun syksy on tuloillaan. Se sama fiilis on tuntunut myös täällä, jotenkin helvetin pahaenteiseltä ja masentavalta. Se fiilis tietää pitkän talven tuloa. Se fiilis tietää pitkää ja melkein totaalista tyhjäkäyntimodea. Flunssa iski muhun toissapäivänä, nokka vuotaa ja kurkku on kipeä. Sängyn pohjalta innostuin tätäkin sepustusta kirjoittamaan. Onneksi täällä on kuitenkin lämmin. Olenhan sentään päiväntasaajalla. Kaukana kotoa.

Täällä Rauli Virtanen, Damascus.

Sama paikka kuvattuna viime Helmikuussa.

Helmikuussa riitti vielä ruohoa syötäväksi.

Heinäkuun lopulla joutuu syömään kuivia risuja.

Laiduntavat lehmät Elokuussa.

View to die for.

Lehtisirkka, minuutti ennenkuin cekko söi sen.

Kyrpäotsa koppis.

Kitara, patteri kaljaa ja kuva olisi täydellinen.

Saaren pohjois kärki.

Murhattu merikäärme.

Trawangan, Gili Menolta nähtynä.

Trawangan, Lombokilta nähtynä.

View to die for pt. II

Mansikki avasi turvallaan roskiksen ja rupesi syömään.

Aamukokous.

Molly on söpö, hänestä ei voi sanoa samaa.

Anssi tuli aamukahville.

Molly, söpöin kissa ikinä.

Kissarovio