Monthly Archives

heinäkuu 2017

Raja Ampat : Nelos olut vaihtuu neljään kuninkaaseen

                                                     No sense makes sense

No sense makes sense?

Veri alkoi taas vetää maailmalle. Edellisestä reissusta olikin vierähtänyt aikaa jo melkein 6 vuotta. Nuori eläkeläismies kaipaa myös vaihtelua elämäänsä. Edellinen reissuni Thaimaassa oli ja on edelleen, jonkin asteen legenda ja matkakertomusten pohjanoteeraus. Sen verran reissusta voi kertoa, että asuin viikon rahattomana turistipoliisin officessa ja ”nukuin” sikiöasennossa aseman epämukavilla muovituoleilla. Nukkumisen epämukavuutta lisäsi turistipoliisien posketon ryyppääminen ja örvellys. Ennen poliisiasemalle kotiutumista, kävin myös sairaalassa makoilemassa. Lisävoimat tulivatkin tarpeeseen, olinhan putipuhtaaksi ryöstetty ja aivottomaksi huumattu. Ei siis voida puhua mistään unelmien reissusta. Siellä sairaalassa maatessani päätin, että Thaimaa on nyt varmaankin minun osaltani nähty. Tämä oli jo toinen reissuni hymyjen maaahan ja se ensimmäinenkin päättyi kyyneliin. Kummallakin reissulla sairaalaan, joten uskotaan sitä jo vähemmästäkin. Miksi siis pitää matkustaa toiselle puolelle maapalloa ryyppäämään ja hölmöilemään? Miksi törsätä rahaa moiseen, mitä järkeä? Maailmassa on paljon typerämpiäkin rahareikiä kuin matkustelu. Maiseman vaihdolla, on kuitenkin iso merkitys, jokaisen elämän runteleman sieluparan elämään. Suosittelen siis lämpimästi pakkaamaan laukun, vaihtamaan kotisohvan tai Roskapankin jakkaran, palmujen alla notkumiseen. Kännissä tai ei, reissaaminen kannattaa aina. Jos ihmiset reissaisivat enemmän, maailmassa olisi taatusti enemmän suvaitsevampaa ja sivistyneempää kansaa. Perussuomalaiset punaniskatkin puuttuisivat Suomen katukuvasta kenties kokonaan.

Aikaisemmat matkani olivat olleet pääasiassa äkkilähtöjä Välimeren maihin tai Punaisen meren sukelluskohteisiin. Malediiveillakin on tullut käytyä. Tämä olisi kuitenkin elämäni ensimmäinen,”oikea reissu” ja tällä kertaa aikoisin muistaa siitä kaiken. Aion olla juomatta ainuttakaan kaljaa koko matkan aikana.

Jouluinen Siltamäki

Reissun suunnittelu lähti käyntiin seuraavasti. Kirjoitin Googleen: Best snorkeling in the world. Raja Ampat kiinnitti huomioni heti. Googlen kuvat myös hivelivät silmiä. Hylkäsin oitis ajatuksen Balista. Myöhemmin hylkäsin ajatuksen Palausta (liian kallis) ja sitten Bunakenista (roskaa liikaa?) Raja Ampat, neljä kuningasta, ne olisi nähtävä. Raja Ampat kuuluu ns. korallikolmion alueeseen. Karvakolmiot oli jo nähty, korallit kiinnostivat nyt enemmän. Lähtisin reisuun jouluksi. En halua kärvistellä seuraavaakaan joulua loskaisessa Helsingissä. Näillä mietteillä aloinkin valmistautua joulun viettoon vuonna 2016.

Paha pukki

 

Ottaisinko rokotuksia? Enpä taida. Ottaisinko matkavakuutuksen? Kyllä vain. Paljonko tarvitsisin käyttörahaa? No jonkun verran. Homestayssa asuminen olisi edullista, n.25€ päivä, sisältäen kolmet ruuat ja kahvit. Ei ollenkaan paha. Suunnittelin päiväbudjetiksi n.55€ (myöhemmin totesin että 40-45€:llä olisi pärjännyt ihan hyvin.)

                                                       Länsi Papua

Kuva on otettu Sorongissa, eräästä taulusta.

Länsi-papua on Indonesian provinssi, melko lähellä pohjois Australiaa. Saaren itäpäässä sijaitsee Papua-Uusi Guinea, joka on itsenäinen valtio. En tänä päivänäkään tiedä, sijaitseeko saari Tyynessä vaiko Intian valtameressä. Paikka vaikuttaa hyvinkin eksoottiselta ja ennenkaikkea, se on tarpeeksi pitkän matkan päässä Suomesta. Papua? Sanasta tulee outo mielleyhtymä kannibalismiin ja pelottavan näköisiin villimiehiin. Näillä raakalaisilla olisi keihäät käsissään ja muna käärittynä johonkin palmun lehteen. Raja Ampat on suurimmalta osin kristillisten asuttamaa seutua. Lohdutin itseäni tällä tiedolla ja pian loppuivatkin mielikuvat, padassa porisevasta turistista.

Ahmin tietoa paikasta kuukauden verran, ennenkuin ostin meno paluulipun Jakartaan. Lähtö olisi Helsingistä, Dohan kautta Jakartaan. Qatar airwaysin lento maksoi 545€. Majoituksen sain järjestettyä Stay in Raja Ampat nettisivuston kautta. Aivan loistava, kaiken kattava sivusto, jossa kaikki matkaan liittyvä on selitetty ja neuvottu melkein kädestä pitäen. Tämän sivuston ylläpitäjät varaavat sinulle majoituksen paikallisilta perheiltä. Mikään ei maksa sinulle yhtään mitään. Missään ei kysellä luottokortin numeroita. Jokainen centti jonka majoituksesta maksat, menee suoraan perheelle, sinun käsiesi kautta, käteisenä. Varaa siis reilu tukko rupioita mukaan! Tässä linkki sivustolle:http://www.stayrajaampat.com. Jatko lennot Jakartasta eteenpäin, otin Garuda airlinesilta. Jälkiviisaana, nyt enemmän tietävänä, ostaisin liput Lion airilta, NAM:ilta tai Batikilta. Säästöä olisi kertynyt iso summa ja kyllä ne koneet taivaalla tuntuu heilläkin pysyvän.

Viettäisin 21 päivää Raja Ampatissa ja muutaman päivän Kuala Lumpurissa. Uusi vuosi KL:ssa tuntui hauskalta ja näkisinpä kunnon uudenvuoden paukuttelun siinä samalla. Pientä lisätutinaa reissuun antoi uutinen, että suistokrokotiili oli tappanut äskettäin venäläisen snorklaajan melko lähellä majapaikkaani. Äijä oli lähtenyt snorklailemaan yksinään ja löytyi myöhemmin revittynä kappaleiksi. Venäläisistä voi olla ihan mieltä tahansa, mutta kenenkään ei soisi krokon hampaisiin joutuvan. Uutisen aiheuttamien järkkyjen mielikuvien ansiosta, päätin olla snorkaamatta yksin. Tämäkin lupaus tuli kyllä rikottua useasti.

Peto on irti!

Matka päämäärään olisi jo itsessään aikamoinen seikkailu, suora lainaus Ann Cabottin reissusta:https://www.intltravelnews.com/2015/09/enjoying-village-accommodations-and-spectacular-underwater-sights-trip-indonesia-s-raja     Dohan kentällä odottelisin 9 tuntia. Yö Jakartassa, josta seuraavana päivänä Sulawesin pääkaupunkiin Makassariin. (7 tunnin odotus) Makassarista Sorongiin. Sorongin satamasta, yleisellä lautalla Waisaihin. Lautta kulkee väliä parikin kertaa päivässä. Waisaista minut noudettaisiin veneellä. Yenros homestayn isäntä, olisi siellä busterinsa kanssa odottelemassa. Matka kaikkinensa, kotiovelta kohteeseen, kestäisi miltei kolme päivää! Tulisin olemaan sellaisen jetlag deliriumin vallassa että oksat pois!

Boeing 787 Screamliner

 

 

 

 

 

 

Dohassa oli rahaa laitettu haisemaan suorastaan älyttömyksiin asti.

Helsinki-Vantaan kenttä on nähty monet kerrat. Kaikki toimii siellä. Siellä on myös kallista ja tylsää. Doha olikin sitten jotain ihan muuta. Todellinen ökykenttä! Täällä oli rahaa laitettu haisemaan oikein kunnolla. Jättimäiset mainoskyltit vilkkuivat joka puolella ja muutoinkin olo oli kuin olisi ollut jossain hienossa shopping centrumissa. Reilu 9 tunnin odottelu ja kävely, pitkin kenttää oli puuduttavaa hommaa. Jakartan lento lähti ajallaan. Odotin kovasti Boeing 787 Dreamlinerin kyytiä. Kone olikin sitten lopulta iso pettymys. Koneessa oli tosi epämukavat penkit. Selkä oli ihan jumissa lennon jälkeen. No, pirun hiljaista kyytiä kone kuitenkin tarjosi. Kone oli täynnä Indonesialaisia muslimeja. Kun kuuntelin takana istuvien naisten jutustelua, ihastuin kieleen oitis. Naisten puhumana se kuullosti ihan kuin joltain laululta. Lensimme kunnon ilmakuoppaan. Porukka kiljui. Se oli helvetin pelottava kokemus. Jakartaan laskeuduttuamme oli jo pimeää mutta ah, niin lämmintä. Mahtava fiilis.

Ihan kuten arvasin, en nukkunut Jakartassa sekuntiakaan. Vietin yön lentokentän lähellä olevassa POP hotellissa. Siinä hotellin pihalla törmäsin ensi kertaa Indojen sähköasennuksiin. Paljaat piuhat oli väännetty yhteen ja siinä ne olivat koko kansan kosketeltavissa. Tulisin törmäämään vielä monesti vastaavanlaisiin asennuksiin. Törmäsin aamupalalla isoon laumaan muslimeja. Noihin ihmispaholaisiin. Ihmisiin, jotka ovat vastuussa kaikesta pahasta, mikä maailmaamme riivaa. Tai ainakin näin minut on uskoteltu luulemaan. Eräs vanhempi nainen bongasi minut nopeasti. Nainen käveli luokseni, tarjosi kättä, tervehti iloisesti ja kysyi englanniksi, mistä olen tulossa ja mihin menossa. Olin hämilläni. Olin lukenut, tai kuullut, etteivät muslimit kättele ja naiset eivät saisi puhua miesten kanssa ollenkaan. Tuon lyhyen, lämminhenkisen keskustelun aikana tajusin, että Suomessa puhutaan muslimeista vain ja ainoastaan pelkkää paskaa.

Lento Makassariin lähti ajallaan. Ennen lentoa kävin Burger kingissä syömässä. Säälittävän noloa touhua. Garudan kone oli enemmän kuin puolityhjä, tämä ei voi olla kannattava bisnes. Palvelu pelasi ja muutenkin putiikista jäi asiansa osaava kuva. Makassarin kentällä odottelua olisi taas mukavat 7 tuntia. Kahvia meni ja röökiä paloi. Lento Sorongiin lähti myös ajallaan.

Bombardien CRJ 900

Oli vielä pilkkopimeää, kun bussi lähti kuskaamaan meitä Bombardien CRJ 900 koneen luo. Kone oli sisältä todella ahdas, mutta penkit olivat mukavat. Koneen pienet suihkumoottorit pitivät erikoista ääntä. Kun kone viimein nousi, näin upeimman auringonnousun ikinä. Usvaiset vuoret ja viidakko näyttivät aivan mielettömän hienoilta. Tämä lento oli maisemallisesti hienoin lentoni ikinä. Sorongin lähestyessä, ikkunasta näkyi korallisaaria turkoosissa vedessä lillumassa. Viidakot puskivat uumenistaan höyryjään, aivan mieletöntä!!!!

Sorongin lentoasemalta en muista juurikaan mitään, olin aivan poikki. Lentokentän vessassa, sain vihdoin vaihdettua farkut shortsheihin. Taksikuskit kiljuivat pihalla. Valitsin kuskikseni ”näteimmän” äijän minkä silmiini sain. Papualaiset miehet ovat melko rujon näköistä sakkia.

Lähtö Makassarista.

 

Aurinko nousee

 

Matkan hinnaksi sovittiin 150 000 idr. Sorong vaikutti kaaottiselta ja likaiselta kaupungilta. Pyysin taksikuskia ajamaan johonkin markettiin. Tarvitsin jotain syötävää ja juotavaa. Ostin omenoita, vettä ja jäätelöä. Istuskelin marketin pihalla ja ihmettelin kaupungin menoa. Olin aika saamarin kaukana kotoa. Hieno fiilis, täytyy sanoa. Liikenne täällä, oli yhtä sekamelskaa. Katselin silmät pyöreinä, kun nelihenkinen perhe ajeli mopollaan keskellä sitä sekasotkua. Kaikki samassa kyydissä, ilman kypärää, koko perhe. Suomessa tommosesta joutuisi linnaan. No, nyt ei onneksi ollakkaan Suomessa.

Sorong city,West Papua

Pelabuhan Rakyat satamassa oli vilskettä ja tunnelmaa. Kännisiä seiloreita heilui pitkin poikin laituria. Yhdellä oli päällään Korn paita. Laivoja lastattiin käsipelillä ja muutenkin täällä oli semmoista vanhanajan tunnelmaa. Meinasin saada slaagin kun yksi betlepähkinää järsivä, punahampainen ja jurrinen papuan äijä, tuli pyytämään röökiä. Äijän punaiset hampaat ja ulkoinen olemus oli kuin mun pahimmista krapula unista. Äijä sai röökinsä.

Ostin lauttaan vip lipun, joka oikeutti ilmastoituun osastoon. Big mistake! No, enhän mä voinut sitä tässä vaiheessa tietää. Lipun hinta oli 220 000 idr  ja perusbiletti olisi ollut 50 000 idr. Huomasin virheeni vasta siinä vaiheessa kun lautta alkoi olla valmiina lähtöön. Ilmastoitu osasto oli kuin pakastearkku ja karaoke vehkeet säädettiin huutamaan puolikuuroja varten. Olin koko matkan umpijäässä ja laitteet huusivat elämänhalun tappavalla volumella. Jos jossakin on merenpäällinen helvetti, se oli täällä, tässä ja nyt! Seuraavalla kerralla matkustaisin kyllä rahvaan osastolla.

Alhaalla on kuvaamani video matkan kulusta, ihan kotisaaren rantaan asti.

 

Olin aivan pallo hukassa Waisain satamassa. Pysyin hädin tuskin tolpillani kahden painavan rinkkani kanssa. Olin todella ventti. En ollut syönyt kunnolla moneen päivään, saati nukkunut ollenkaan. Kävin maksamassa pakollisen Marin park feen, (1 000 000 idr) jolla kuulemma pidetään huolta alueen luonnosta. Paskapuhetta, sanoivat isot pojat. Isomahaisten taskuun ne kuulemma menee. Odottelin tovin laiturilla. Pian joku pieni ukko minut bongasikin. Hän oli homestay yhteyteni. Tätäkin tapaamista olin hermoillut etukäteen jo monasti. Pelkäsin, että ei siellä kummiskaan ketään ole. Pelkoni oli siis turha. Odottelin tunnin ja vihdoin perhe saapui veneineen. Olen ujo mutta nämä ihmiset, olivat vieläkin ujompia. Kevin ja Corason, lapset Tera ja April, esittäytyivät vienosti. Ainostaan Kevin puhui englantia, papuan ralli englantia. Rojut veneeseen ja matka Gam saarta jatkukoon.

Ajelimme n. tunnin ja alkoi olla jo hämärää. Sataman hälinä oli jo taakse jäänyttä elämää. Kaikkialla oli niin rauhallista ja aivan älyttömän kaunista. Ketään ei näkynyt missään. Äkkiä Kevin huudahti,”look zari, dolphin!” ja kas, kaks delffiiniä siinä uiskenteli, ihan lähellä venettä. Sain kylmiä väreitä. Se oli upea näky.

cuscus

Vihdoinkin perillä, ilman ainuttakaan kaljaa. Vaikka oli jo melkein pimeää, aistin tämän paikan mielettömän fiban. Ei ketään missään, ainoastaan viidakon ja meren äänet. Olin homestayn ainut asukki. Majapaikkoja oli kolme. Bambusta rakennettuja viihtyisiä mökkejä. Sähköä saataisiin generaattorista ja ainoastaan vain iltaisin.(18-22) Istuttiin porukalla keittiöön ja äiti alkoi rakentamaan iltapalaa. Siinä tutustuessamme toisiimme, bambukeittiön katonrajasta sisään puikkelehti cuscus. Delffiinit ja nyt cuscus, tunnin sisään molemmat! Cuscus on yksi evoluution ihmeitä. Se on älyttömän söpö otus, jolla on rotan pitkä, karvaton häntä, koiran naama ja vampyyriapinan kädet. Cuscus elää vain Papualla ja aivan pohjois Australian kärjessä. Kevin tarjosi sille banaania ja palkaksi se kynsi ukkoparan käden verille. Sain iltapalaksi riisiä, kalaa ja vihreää kakkua. Kakku maistui ihan Suomelta. Ruoka oli to-del-la hyvää. Mökkisuihkun (palju ja kauha) jälkeen nukkumaan. Patja bambumökin lattialla ajoi sängyn virkaa. Hyttysverkko oli kätevästi rakennettu ja sen sai pingotettua tiukasti patjan alle. Siinä kölliessäni ja kuunnellessani viidakon ääniä, totesin olevani aivan älyttömän kiitollinen elämästäni. Nukuin muistaakseni aika hyvin.

                                                      Loppusanat

Jos matkustat Raja Ampatiin, tässä muutama vinkki mitä siellä tarvitset tai voit tarvita: Vedenalainen kamera, kuvattavaa riittää. Taskulamppu, hyönteismyrkkyä, (keltamuurahaiset olivat mulle iso riesa) kynä ja paperia. Englanti ei ole paikallisten hallussa, piirtämällä paperille erillaisia koukeroita ja kuvia, sain monet asiat ratkottua. Röökiä tarpeeksi. Matka lähikauppaan voi tulla kalliiksi. Telkomsel 4G simkortin saa ostettua Jakartasta tai Sorongista. Gam saarella ja sen lähiympäristössä, 4G toimi loistavasti, Kri:llä vaihtelevasti. Majoituksissa ei ole lukkoja ovissa. Mielenrauhan takia joku kassalipas on hyvä olla matkassa. Power bank tms.kännykän ym.lataamisia varten. Sähköt ovat päällä vain muutaman tunnin ajan päivässä. Kondomeja. suomalaisia on jo ihan liikaa maapallolla.

Kapisawar village jetty

Raja Ampat on todella ainutlaatuinen paikka. Se on oikea paratiisi. Ei mikään ”thaimaa paratiisi.” Siellä on todella kaunis ja puhdas luonto. Ihmiset ovat ystävällisiä ja oloni oli siellä aina turvallinen. Rahanikin säilytin lukottomien ovien takana vailla huolen häivää. Mä pörräsin lähinnä Gam saarella ja sen lähiympäristössä. Friwen on ihan vieressä. Sieltä saa kylmää kaljaa tai jaffaa. Kri on vajaan tunnin päässä Gamista. Se on kaikista turistunein paikka. Siellä oli myös roskaa ympäristössä.

Kri oli mulle iso pettymys. Se oli tavallaan jo pilalla. Kri on sukeltajien tukikohta ja saari saa elantonsa sukeltajista. Rahaa oli virrannut paikallisille jo sen verran, että ikäänkuin vitut välittivät enää mistään. Esimerkkinä voisin mainita Mambetron homestayn isännän. Isäntä heilui kännissä pitkin rantaa, naurettava kipparihattu päässään, viinalekkeri kourassaan ja sammuili yhteiskeittiön penkille. Sammumisten välillä, Yudas riiteli vaimonsa kanssa. Viimeinen niitti mulle oli kun perheen 13 vuotias poika, tuli heittämään aamukusensa kämppäni nurkalle. Vihdoin mulle selvisi miksi kämpässäni haisi kusi! En aikonut jäädä ottamaan selvää, koska jätkä tulisi aamupaskomaan rapuilleni. Soitin Yenrosin Kevinille ja hän haki minut takas Gam saarelle. Pianemo, Friwen ja Arborek tuli myös nähtyä, kaikki hienoja paikkoja. Pianemo on yksi Raja Ampatin suosituimpia retkikohteita ja eikä syyttä. Aivan järjettömän kaunis paikka.

Merenalainen elämä oli aivan uskomatonta. Kilpikonnat, hait, mantat, valaat, delffiinit ja papukaijat ym, olivat ihan jokapäiväinen näky. Hornbill pariskunnan näkeminen oli mahtava kokemus, varsinkin lintujen siivistä lähtevä ääni. Raja Ampatiin pääseminen oli hankalan ja pitkän tien takana, mutta se oli kaiken sen vaivan arvoista.

Kun tulin reissusta kotiin, 5.1.2017, muhun iski posketon masennus. Kaiken kokemani jälkeen, tajusin että elämäni on aivan älyttömän tyhjää ja pelkkää tyhjäkäyntiä. En oikein vain ollut tajunnut sitä aikaisemmin. Ostin lipun Balille kaksi päivää myöhemmin ja lähdin tien päälle uudestaan, 7.2.17. Nyt 9.7.17  pienien mutkien jälkeen, olen reissun päällä edelleen. Elelen aikuisikäni parasta aikaa, melkein viisikymppisenä. Olen onnekas. Olen terve ja saan reissata. Kaikki eivät sitä mahdollisuutta saa koskaan.

Kuvakimaran alta löytyy itse kuvaama videopätkä Raja Ampatin kiertoajelusta.

Näkymä mökkini terassilta.

April

Sisko ja sen veli Tera

 

 

 

 

 

 

 

Vedet täällä ovat kalaisia..

ja konnaisia

 

 

 

Minä ja Kevin

 

 

Yenbubba jetty. Loistava mesta snorkkeloida.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Friwen wall,pehmyt korallia

Carilloa,carilloa ovat pulloni minun…

 

 

 

 

 

 

 

Hosea ja Lena,tuleva pariskunta.Sen näki jo tässä vaiheessa.

 

 

Teran tekemä hiekkakakku.

 

 

 

 

 

 

 

Kri vitutti vaikka hammokissa olikin hyvä kölliä.

Beautiful

 

 

 

 

 

 

 

Lähtöaamu

Hifistin piha Friwenissä.

 

Kelfin ja mun antamat bökät.

Kabui passagen lapset tuli ihmettelemään.

Vessassa törmää tällaisiin otuksiin.

 

 

 

 

Kelfin, Hosea, Corason, April, Tera ja Kevin. Yenros homestay family. Kuvattu lähtö aamuna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itä-Helsinki : Maailman surullisin kolkka


                                                        Pohjoinen kohtaa idän

Kyllä poromiehen taas kelpaa.

Olin nyhjännyt jo liian pitkään kotinurkissa. Pitkä talvi takana, ja töitä aamusta iltaan. Kaljaakin on tullut kitattua melkein joka ilta. Viinaa minä en juo, kaljaa kyllä. Viinan suhteen olen vähän outo lapinmieheksi. Muiden poroisäntien marina lähikapakassa oli alkanut jo tympimään. Kesän turistit olivat tuloillaan ja lapin rauha olisi taas kohta mennyttä. Lappi kuuluu Lappalaisille, ainakin joidenkin isäntien mielestä. Minua taas turistien tulo piristi. Oli mukava jutella vaihteeksi muidenkin ihmisten kanssa. Olin perillä muun maailman asioista, ainoastaan kaiken lukemani, että näiden turistien ansiosta. Omat työt porotilalla olivat hyvällä mallilla. Isän taloon asennettava poreamme, saapuisi Ranskasta vasta ensi viikolla. Nyt olisi hyvin aikaa pistäytyä pikavisiitillä Helsingissä. Isä viettää kesät ja talvet Fuengrigolassa. Golffaavat, uima-altaalla makoilevat poroisännät, ovat sitä nykyaikaa. Isä tulee kotiin ainoastaa syksyisin, kun pääsee taas metsälle ammuskelemaan. Isä ei siedä turisteja kotinurkillaan. Isä on vähän hankala tapaus. No, hänhän on lappalainen. Nyt olisi hyvä hetki lähteä Helsinkiin, ja tutustumaan yhteen sen helmeen: Itä-Helsinkiin. Olen jo pitkään harkinnut muuttoa Helsinkiin, viimeistään sitten isän kuoltua. Ostin Finnairin nettisivuilta lennot. Edestaikaiselle lennolle: Rovaniemi-Helsinki, kertyi hintaa 627€. Taksimatka kotoa kentälle kustansi 346€  Juu tiedän, sillä rahalla olisi päässyt vaikka minne kaukomaille. Ihoni ei siedä aurinkoa ollenkaan. No, olenhan minäkin Lappalainen.

 

 

Itä-Helsinkiin pääsee lentokentältä kätevästi, kun menee ensin junalla Helsingin keskustaan. Sieltä matkaa voi jatkaa metrolla aina Mellunmäkeen asti. Toinen metrolinja kulkee taas Vuosaareen. Jos Vuokkiin haluaa, pitää jäädä Itäkeskuksessa pois. Seikkailunhaluisille voi suositella bussien poikkittaislinjoja. Itse kuitenkin päädyin taksiin. Halusin nähdä Helsingin ilmastoidun auton ikkunasta. Poreamme tai ei, poromieskin kaipaa pientä hemmottelua aina silloin tällöin. Taksi ajoi hotelli Kämpiltä Kontulaan vajaassa tunnissa. Oli ruuhka-aika, joten hintaa matkalle kertyi miltei 80 euroa.

             Kontulan kapakkakierros

Ensimmäinen matkakohteeni oli Kontula ja sen maineikas ostoskeskus. Kontulan legendaarisimmat ravintolat lienevät Wenla ja Viljon pub. Tarunhohtoinen Mäntybaarikin kuuluu Kontulan legendoihin. Siitä puhutaan vielä tänä päivänäkin, vaikka se ei ole ollut pystyssä vuosikausiin. Lukuisten väkivaltaisten tapausten jälkeen, se jouduttiin lopulta sulkemaan. Mäntybaari oli Kontulalle sama, kuin hyppyrimäet ovat Lahdelle. Lähdin hakemaan vauhtia päivään Pub Kipparista. Tilasin A-oluen. Se oli hinnaltaan keskikaljan hintainen. Siemailin tuoppia ja aistin Kontulan tunnelmaa. Yhtäkkiä, salin oikeasta nurkasta alkoi kuulumaan huutoa ja ryskettä. Pokeriautomaatilla oli rähinä pystyssä. Olin nähnyt siellä erään miehen pelaavan pokeria, mutta nyt siellä seisoi kaksi kaljupäistä nuorta miestä, raivokaat katseet silmissään. Olin nähnyt tuon saman katseen poron silmissä, kun se on hätää kärsimässä. Näillä karjuilla katse oli suorastaan mielipuolinen. Miehet olivat ryssiä. Murre paljasti heidät. Toinen potkaisi automaattia ja toinen retuutti miestä takista. Myyntitiskin takana oleva tarjoilija kirkui. Nainen uhkasi soittaa poliisit paikalle. Rähisevät ryssät ottivat jalat alleen. Pokerimiehen suupielestä valui verta. Pubissa oli hiiren hiljaista. Join tuoppini tyhjäksi. Matkani ei ollut alkanut lupaavasti. Väkivaltaa heti aamusta. Kello oli vasta 9:33.

Isämmaan toivot ja heillä on sanam vappaus.

Ulkona tapahtui jotain outoa. Joukko maastohousuisia, humalaisia ja pönäköitä miehiä öykkäröivät kauppakujalla. Suomen liput heiluivat heidän tatuoiduissa, porsaan potkaa muistuttavissa kourissaan. Yksi virtsasi maahan ja toinen rummutti paljasta rintaansa. Kuvitteliko hän olevansa Tarzan? Tarzanilla oli sixpäk, läskimahalla ei. Missä on poliisi? Miehet suorastaan uhkuivat ongelmia. Yksi miehistä sai kusisuihkun jaloilleen. Nenäänsä nyrpistäen hän pyyhki jalkansa kädellään kuivaksi. Pelästyneet ihmiset kaartoivat miehet kaukaa. En tiedä mistä sirkuksesta olivat karanneet, mutta omalle pihalleni en noita otuksia päästäisi kyläilemään. Losauttasin haulikolla oitis. Oliko tuon apinalauman tarkoitus tulla tänne häpäisemään Suomen lippua? Siinä he kyllä onnistuivat. Hehän suorastaan raiskasivat sen.

Olin vieläkin järkyttynyt näkemästäni. Tarvitsin oluen ja äkkiä. Seuraava kohteeni olikin ihan vieressä. Cafe Paris. Nimi ainakin lupasi hyvää. Asiakkaita baarissa riitti ainakin enemmän kuin Kipparissa.
Naurun remakka raikasi täällä jo aamusta. Tilasin jälleen A-oluen. Matkajännityskin oli jo tiessään. Istuin ikkunan viereen ja katselin ohi käveleviä ihmisiä. Kaikilla oli kai jokin päämäärä kuljettavanaan, liikkellä kun kerran olivat. Miehiä, naisia ja lapsia. Yksin tai porukalla. Kaikki menossa johonkin. Tavallisia ihmisiä, yhtä kaikki. Kontulassa oli ainakin tänään, melko vilkas meininki. Kontulan ostoskeskuksessa on tiettävästi eniten ravintoloita neliömäärään kohden, koko Suomessa. Kontula on siis oikea olutharrastajan paratiisi. Onhan täällä myös uimahalli ja kuntosali. Sipoon golf viheriöille ajelee vajaassa tunnissa. Rantaelämää haikaileville, löytyy hiekkarantaa Vuosaaren ympäristöstä. Kontulasta Vuosaareen, ajelee bussilla noin puolessa tunnissa. Kallahden luonnonsuojelualue, on taas lintubongarien paratiisi. Kontulasta ja sen lähistöstä, löytyy kyllä jokaiselle jotakin.

Aurinkolahti houkuttelee rannoillaan.

Sipoon griinit kutsuvat golffaria

                        Elämää ja erotiikkaa

Naapuripöydässä oli sutinaa. Marja (nimi muutettu) ehdotti Penalle (nimi muutettu) suuseksiä ravintolan vessassa. Vastapalveluksena Penan pitäisi tarjota Marjalle olut. Yllätyksekseni Pena kieltäytyi päätään pudistellen. Marja haistatteli Penalle törkeästi. Marja häipyi toiseen pöytään. Olen lukenut, että alkoholi ja kevät saa naisten hormoonit hyrräämään. Marjalla ehkä hieman tavallista vilkkaammin. Toisessa pöydässä, tuhkanharmaa ja ruokottoman näköinen mies manasi raskaasti. Tupakkayskän takaa kuului valitus, ettei hän ollut tänäänkään saanut rahojaan sossusta. Mitä hän kiroilee ja valittaa? Miehellähän on tuoppi nenänsä alla. Muut yhtyivät kiroiluun, ikäänkuin solidaarisuuden merkiksi. Nurkkapöydässä taas vaihdettiin veikkaus ja keno vihjeitä. Unelma äkkirikastumisesta koukuttaa täälläkin. Menin tupakalle. Ulkona eteeni astui tyylikkäästi pukeutunut mies. Mies kysyi kelloa. Se oli 10:08 vastasin. Aamulla vai illalla? No, aamulla. Hienoa, kuului reipppaasti, leveän hymyn kera. Siitä on pitkä aika, kun olen nähnyt ”ottohymyn” noin aitona.

Kolmannen tuopin jälkeen päätin karistaa Kontulan pölyt jaloistani. Sain tarpeekseni Cafe Parisin tekoreippaasta metelistä. Seuraavaksi lähtisin ”isolle kirkolle,” Itäkeskukseen. Lukemani mukaan, Itäkeskus on suorastaan hengenvaarallinen paikka. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi tai tapetuksi, ihan vaan keskellä päivää. Itäkeskuksessa teurastetaan eläimiä parvekkeella, lämmitetään asuntoja sähköhelloilla ja saunan kiukailla. Netti suorastaan pursuu näitä uskomattomia tarinoita. Facebookista saa lukea harva se päivä, näiden islaminuskoisten, kurittomien ihmisten edesottamuksista. Tähän mielettömyyteen syyllistyvät lähinnä Rastilan ja Vuosaaren alueen (lue Mogadishu) tummahipiäiset ja karvaranteiset asukkaat. Olen joko tyhmä tai uhkarohkea, mutta päätin silti lähteä matkaan. Minä en ihan kaikkea nielemättä usko. Haluan nähdä ensin omin silmin. Pientä vääntöä mahanpohjassa kuitenkin oli, sillä minulla ei ole matkavakuutusta. Ei myöskään henkivakuutusta. Rokotuksista puhumattakaan.

Metroasemallakin oli rähinää. Kaksi asemavartijaa käskytti maassa makaavaa miestä. Miehellä oli jalka kipsissä. Kumpikin vartija oli kaljupäinen. Eikö vartijoilla tai poliiseilla saa olla hiuksia päässä nykyään? Maassa makaava mies itki tuskissaan. Olisiko jalka murtunut uudestaan? Minun kävi sääliksi maassa makavaa, itkevää miestä.

Nälkä ajaa ihmiset liikkeelle.

Metron ajaessa Myllypuron asemalle, vaunu täyttyi ääriään myöten ihmisistä. Muovikassit pursuilivat elintarvikkeista. Mummojen vedettävät kärryt, pursuilivat patongeista. Samalla muistinkin jutut Myllypuron leipäjonoista. Siitäkö tässä oli kyse? Sitten näin ikkunasta ulkona seisovan ihmismeren. Ihmisiä oli silmän kantamattomiin. Satoja vai tuhansia? Tätä en olisi halunnut nähdä. Eräs laihaakin laihempi mummeli pisti joukosta erityisesti silmään. Nainen näytti hauraammalta kuin heinän korsi. Kuinka ihmeessä noin heikon näköinen mummeli pystyy nousemaan aamuisin sängystään, saati matkustaa metrolla leipää hakemaan? Tältäkö näyttää Suomi 100 vuotiaana? Kadulla kuseksivia natseja ja leipäjonoja?

Itäkeskus

Itäkeskus vaikutti ainakin tänään rauhalliselta. Missään ei näkynyt  rättipäisiä terroristeja. Suunnistin metrolaiturilta oikealle ja sitten rullaportaisiin. Google maps on loistava apu täällä Helsingin vilinässä. Räpsin portaissa pari kuvaa kännykälläni. Suutani kuivasi. Kaipasin lisää kaljaa. Katsoin kännykästä lähimmän kapakan ja kas, Idän piste olikin ihan tuossa vieressä. Sinne siis. Ravintolassa oli iso sali, mutta vähän asiakkaita. Marssin baaritiskille. Ystävällisesti hymyilevä tarjoilija kaatoi tuopin. Nainen oli väsyneen näköinen. Silmäpusseihin ei enää auttaisi kurkut, ainoastaan kirurgi. Hiuksetkin olivat harmaantumassa. Naisen ikää oli vaikea arvioida. Jossain 40-60 vuoden välissä. Turhan iso haarukka. Katselin kännykästä mitäs muuta Itäkeskuksella olisi tarjottavanaan. Eihän täällä ole oikeasti juuri mitään. Ravintolamaailma kuullosti kyllä houkuttelevalta. Sinne siis myöhemmin.

Toista tuoppia tilatessani, tarjoilija kyseli kuulumisiani.  Sanoimme käsipäivät. Kerroin että olen vain pikavisiitillä täällä. Tulevaisuudessa kenties muuttaisin näille nurkille asumaan. Juttelimme niitä näitä. Tarjoilija kertoi elämästään. Irtisanottu Nokialta viisi vuotta takaperin. Asuntolaina kävi ylivoimaiseksi maksaa. Ulosotto vei asunnon. Nyt ulosotto vei palkastakin osan. Perintätoimistot tulisivat olemaan hänen koko elinikäinen riesansa. Työnsä ohella hän joutuu käymään myös sossussa. Tunsin sympatiaa naista kohtaan. Leukani loksahti auki, kun hän alkoi yhtäkkiä raivokkaasti avautumaan. Tarjoilija suorastaan sylki sanoja ulos suustaan. Kaikki tämä, hänen henkilökohtainen epäonnensa, olikin jostain kumman syystä pakolaisten aikaansaamaa. Hädänalaisten, sotaa pakenevan ihmisryhmän aiheuttamaa? Mitä tekemistä heillä oli Nokian alasajossa? Pakolaiset saavat kuulemma kaiken valmiina. Pakolaisilla on kaikki paremmin kuin suomalaisilla. Sen verran elämästä jotain minäkin tiedän, että syyllisiä maailman epäoikeudenmukaisuuteen on turha edes etsiä. Ne, jotka siitä kenties ovat vastuussa, osaavat kyllä piiloutua siltä. Pakolaiset eivät ole vastuussa Suomen surkeasta jamasta, tai siitä miten se kansalaisiaan kohtelee. Luonnollisestikkaan en laukonut mielipiteitäni tarjoilijalle. Olen oppinut pitämään kylillä pääni kiinni. Poromiestä ei parane suututtaa.

                                                                            KELA työnantajana

Idän pisteessä oli ankea tunnelma.

Viereeni istui humalainen mies. Samaa ikäluokkaa kuin minä. Mies mittaili minua katseellaan. Hihat oli kääritty ylös, jotta tatuoidut käsivarret varmasti näkyisivät. Kaiken sen muste sekasotkun keskeltä, paistoi HIFK logo. Mies esittäytyi Nikoksi (nimeä ei ole muutettu) Niko kysyi lähdenkö tänään mielenosoitukseen. Vastasin kieltävästi. En tiennyt mitään mistään mielenosoituksista. Niko kertoi että Suomi on vaarassa. ISIS on jo täällä. Islam veisi Suomen perikatoon. Nyt tarvitaan järeitä otteita isänmaan pelastamiseksi. Naurahdin hiljaa. Mieshän oli täys idiootti. Suu kävi mutta en kuunnellut. Niko kertoi olevansa äitinsä omaishoitaja. Kela on Nikon mukaan paska työnantaja. Se oli leikannut monena vuotena äidin etuuksia. Aina ei ole varaa edes lääkkeisiin. Nikon vankilassa istutut 12 vuotta, eivät vakuuttanet minua Nikon elämänkokemuksen laadusta tai kovuudesta. Hän ei ole ollut päivääkään normi töissä. Rahaa sai kuulemma helpommallakin. Kuka hullu sitä töissä viitsii käydä, vouti vie ne samantien, hän meuhkasi tuoppiinsa. Kyllästyin Idän pisteen ankeaan tunnelmaan. Jätin tiskille puoliksi juodun tuopin.

Kesäinen Itäkeskus

Kävelin jo hieman hoippuen kohti Tallinnan aukiota. Aukiolla otettiin aurinkoa. Suurin osa ihmisistä tuntui olevan humalassa. No, nythän on melkein kesä. Elämästä saa ja pitää nauttia. Poliisiauto seisoi aukion nurkassa. Istuin penkille. Samantien joku tuli pyytämään minulta tupakkaa. Annoin. Minuutti edellisestä, ja taas sama juttu. Tällä kertaa en antanut. Miehen asenne ei vaan miellyttännyt. Aistin hänestä samanlaista röyhkeyttä kuin äsken tapaamassani Nikossa. Tähän kohtaan pieni matkavinkki: Kun matkustat Itä-Helsinkiin, ota mukaan reilusti tupakkaa, ja taskun pohjalle muutama kahden euron kolikko. Tupakoitsijoita ja rahanruinaajia, niitä nimittäin idässä riittää. Päätin lähteä syömään. Kävelin Hansasiltaa ja löysin etsimäni. Kiinalainen ravintola, jota netissä oli vuolaasti kehuttu, löytyi vaivattomasti. Ruoka oli hyvää ja edullista. Kävin myös Gigantissa. Gigantin sisäänkäynnin edessä notkui nuoria miehenalkuja auringossa paistatellen. Yksi istui seinää vasten kyykkypaskalla, idiootimainen hymy naamallaan. HIFK lippis vinosti päässään, hän näytti minulle peukkua ylöspäin.

                                                                         Muistakaa kondomit !

Karismaattinen saarnamies?

Oli kulunut pari tuntia siitä, kun viimeksi olin ollut Tallinnan aukiolla. Nyt aukio oli tupaten täynnä ihmisiä. Poliisiautoja oli tullut parkkiin lisää. Täällä oli selvästi jonkun sortin torikokous käynnissä. Väkijoukko oli kerääntynyt aukion laitaan. Joku puhui mikrofoniin. Sain jonkin verran selvää puheesta. Taasko puhuttiin pakolaisista? Eikö Itä-Helsinkiläisillä ole muuta puheenaihetta kuin pakolaiset? Oma elämä taitaa olla aika hyvällä mallilla, kun energiaa riittää vain ja siitä puhumiseen? Puhuja puhui voimakkaalla Tampereen murteella. Lippalakki päässään hän julisti jotain. Miehen sekavassa ulosannissa oli jotakin samaa kuin kylillä pidätetyn miehen selityksissä muutama vuosi takaperin. Mies jäi verekseltään kiinni porovarkaudesta. Kotietsinnässä miehen tietokoneelta löytyi video, jossa hän harrasti seksiä poron kanssa. Samassa kotietsinnässä selvisi kotikyläämme vuosia piinannut mysteeri. Ukon autotallista löytyi kymmeniä naisten polkupyöristä varastettuja satuloita. Luonnollisesti hän kiisti kaiken. Pian tapauksen jälkeen, hän muutti kylästä pois, vaihtoi nimensä ja muutti jonnekkin etelään.

Katselin väkijoukkoa joka pui nyrkkejään ilmassa. Kaljatölkit heiluivat käsien tahdissa. Ylös ja alas. Väkijoukko oli kuin samasta kylästä, samoista vanhemmista lähtöisin. Kukaan ei näyttänyt kovinkaan terveeltä. He kaikki olivat kuin yhtä, kuin samasta puusta veistetyt. Ruumiin rakenne, kasvojen piirteet ja vaatteet. Kuin juuri merestä noussut alkueläin se hengitti. Väkijoukko myötäili mikrofoniin puhujaa. Aistin väkijoukon aggressiivisuuden. Älämölö kiihtyi. Nyrkit puristuivat valkoisina lisää. Tallinnan aukiolta puuttui enää roihuava rovio. Täydellinen mielipuolisuuden näytelmä oli enää viittä vaille valmis. Oksensin rajusti kukkapenkkiin. Halusin äkkiä kotiin, takaisin pohjoiseen. Olin saanut tarpeekseni Itä-Helsingistä. Tämä on surullisin maailman kolkka, jonka olen koskaan eläessäni nähnyt. Seuraavaksi matkustaisin kyllä jonnekkin muualle. Tallinnaan? Tänne en myöskään koskaan muuttaisi asumaan. Facebookin terroristitkin loistivat poissaolollaan. Matkani oli siis monelta osin suuri pettymys.