Nusa Penida : sunnuntai motoristin taivas

Raja Ampatin pettymykset on nyt takana päin, ja pyyhitty mielestä pois. Rinta rottingilla, kohti uusia pettymyksiä. Matka saarilta kohti Balia, ei taaskaan sujunut ihan niinkuin olisin toivonut. Tästä piti huolen vanha viholliseni, Lion air. Ostin lennot Batikilta, mutta Makassar-Bali välin lensi Lion air. Maailman paskin lentoyhtiö kilpailun, epävirallinen ja moninkertainen voittaja. Wings airin tapaan, koneen lento oli aikataulutettu lähtemään myöhässä, jo monta päivää sitten. Lion ja Wings airin toimintatapojen kanssa, on kai vain pakko oppia elämään. Lopulta kuitenkin pääsin perille. Oli mahtavaa päästä takaisin sivistyksen pariin, ja Sanurin sykkeeseen.

Niin se maailma ja mielikin muuttuu.Nykyään olen suorastaan rakastunut, mäkkärin sapuskoihin.

Olin bookannut huoneen Sanurista, Gustav Bali homestaysta, 12 euroa yö. Ihastuin paikkaan viime Sanurin reisulla. Mestan hintalaatusuhde on kyllä viimeisen päälle kohdillaan. Lämmin suihku on oikeasti luksusta, kymmenen päivän metsäreissun jälkeen. Gusse, on mainio paikka parin päivän oleskeluun. Kaikki on siinä lähellä, ja parin päivän aikana, saisin kuitattua univelkoja ja syödä paljon roskaruokaa. Gustavin ihana työntekijä Ketut, järkkäsi mulle lipun Lembonganille, 200 000 rupialla. Lipun olisi saanut taatusti jostain halvemmallakin, mutta saipahan neito lompakkoonsa parikymppiä ylimääräistä, ja itse ei tarvinnut vanhenevia eviään liikauttaa mihinkään suuntaan. Ikäväkseni Gustavissa asui ennen aikojaan harmaantunut venakko pariskunta. Taisivat olla siskoksia. He eivät pitäneet tupakan savusta. Jätin sanomatta, etten minäkään pidä ryssistä. Sen sijaan sanoin kohteliaasti, että tupakointi Gustavin ulkotiloissa on sallittu, ja aion polttaa siellä jatkossakin. Nyt ollaan Indonesiassa, röökaajien mekassa, ei Euroopassa missä tupakoitsijoita kohdellaan miltei rikollisina. Naisten naamoista näki, ettei vastaus miellyttänyt heitä. Naisten naamoista myös paistoi, että he vihasivat minua kaikesta sydämmestään, ja munaa he eivät ole nähneet vuosikymmeniin. Kenties eivät koskaan.

Lähtöaamuna satoi ja tuuli tuiversi niin että palmut huojuivat miltei vaakatasossa. Millaistahan kyytiä meri meille mahtaakaan tarjoilla? Sanurin satama on aivan karmea turistihelvetti. Olin likomärkä ja muutenkin kaikki se ihmispaljous otti päähän suunnattomasti. Tajusin yhtäkkiä, että olen aivan kurkkua myöten täynnä reissaamista. Painavan rinkan roudaaminen, paikasta toiseen, oli todellakin alkanut vituttamaan urakalla.

                           Faster, harder, scooter

Näkymä hotellin pihalta, oli aika hieno.

Meri velloi kiitettävästi, mutta mulle se ei tuottanut vaikeuksia. Joillekkin kyllä. Ykäpussit rapisivat kuin karkkipussit Bio Rexin parvella. Lembonganin satamassa mulle selvisi, että lippuuni ei kuulunut kuljetusta hotellille. Kirosin raskaasti ja ääneen. Vettä tuli kuin sieltä Esterin kuuluisasta perseestä. Katsoin kännykästä suuntimat Beach hut lembonganille. Se oli onneksi ihan lähellä. Lähdin lampsimaan kaatosateeseen. Pian joku ukko pysähtyi kohdalleni ja tarjosi kyytiä. Kyydin päätteeksi olinkin jo vuokrannut äijän scootterin. On nämä indot taitavia kauppamiehiä, se on pakko myöntää. Ilman prätkää Lembonganilla ei kyllä pärjää, ellei sitten tykkää maata rannalla tai ryypätä baarissa koko päivää. Mä en harrasta kumpaakaan, joten mopo tuli tarpeeseen.

Beach hut lembongan, oli mainio bungalow tyyppinen hotelli, 14 egeä yö. Hieno maisema näytti merelle ja kohti Balia. Perhe joka paikkaa pyöritti, oli erittäin mukavaa sakkia. Ainut miinus oli, että snorklaus ym. trippien järjestäjät lähtivät, ja tulivat hotellin rannan edustalta. Näin aivan liikaa valkoista selluliittia ja kylki/tribaalitatuoituja kroppia.

Mt.Gunung Agung, iltahämärän aikaan.

Nusa Lembongan on turistirysä. Siitä ei pääse mihinkään. Lembongan on myös  kuin juosten kustu kartalle. Kylän insinöörin on täytynyt seistä pöydällään ja kusta paperille pohjat, tämän pienen saaren infralle. Kaikki se, mitä tästä saaresta olen joskus lukenut, osoittautui mielestäni paskapuheeksi. Paikka oli kaukana siitä mitä kuvittelin. Tiet olivat liian kapeita tälle ihmismäärälle. Prätkäily siellä, tuntui ajoittain jopa vaaralliselta. Nyt oli low season, mitenhän täällä mahtuu kulkemaan high seasonilla? No, se jääköön mulle ikuiseksi arvoitukseksi. Maisemat olivat paikoin kyllä todella hienoja. Lembonganin kaatopaikan soisi kilpailla vuoden ympäristömyrkyttäjä pystin tittelistä, ja ihan niistä kärkisijoista. Paskavuori joka oli roudattu vuosien saatossa saaren mangrove alueelle, valui nyt suoraan Intian valtamereen. Haju kaatiksella oli aivan käsittämättömän etova. Voi rakas Indonesia, miten ne sinua kohtelevatkaan.

                  Puoli vuosisataa, elämän tuskaa

Nusa Lembongan, Ceninganlta nähtynä.

Toisena aamuna lähdin ajelemaan Nusa Ceninganille. Oli mun synttärit. 50 vuotta tällä planeetalla. Enpä olisi uskonut, että tämänkin päivän näkisin. Aivan kuin synttärilahjaksi, Nusa Ceningan tarjosi mulle hiljaiset tiet, upeat maisemat ja muutenkin hienon päivän. Oli hienoa olla elossa. Ihan kuten Lembonganilla, hindulaisuus näkyy täällä joka paikassa. Hindulaisuus on ehdottomasti mun lemppariuskonto, jos sellainen jostain syystä pitäisi valita. Se ei perustu pelotteluun helvetin katkuista tai jumalan alituisesta vihasta. Hindut ovat kiitollisia kaikesta jota ympärillään näkevät, ja pahaa yritetään pitää loitolla erilaisin seremonioin. Hindut ovat taikauskossaan jotenkin lapsellisen hölmöjä mutta sympaattisia. Muslimit ja kristityt ovat taikauskossaan vain ja ainoastaan vastenmielisiä. Puheet rakkaudesta, taivaista ja paratiiseista, synkällä syyllistämisellä ryyditettynä, on etovaa. Mä en myöskään pidä siitä marttyyriasenteesta, joka kumpaakin uskontoa riivaa. Kärsimyksessä tai sen palvomisessa ei ole mitään jaloa. Kun vihainen, olematon satuolento antaa elämälle suuntaviivat, eihän elämästä voi tulla yhtään mitään. Rastoja en laske uskonnoksi ollenkaan. Se olisi melkein sama, jos joulupukkiin uskominenkin olisi uskonto. Rastojen jumalahan on kuollut Afrikkalainen keisari, eli kaveri oli joskus fyysinen olento. Rastojen uskonnossa on paljon hienoja elementtejä, mutta mä en jumalia tarvitse.Mä uskon maalaisjärkeen.

Näkymät veneestä, olivat silmiä hiveleviä.

Pelabuhan Nusa Penida.

Onneksi en bookannut Lembonganilta hotellia pidemmäksi aikaa. Pari päivää täällä, oli ihan riittävästi. Mä jotenkin kyrpiinnyin kaikkeen tällä saarella. Minähän olen turisti, silti mua otti päähän maksaa turistihintaa kaikesta, mihin täällä rahaa käytin. Gileillä olin tottunut, että esim. maidon saa alle 20 000 rupialla, täällä se oli 30 000. Se vaan jotenkin ärsytti suunnattomasti. Oli aika jatkaa matkaa Penidalle.

Kun matkaan lähtee valmiiksi paskan maku suussa, niin eihän siitä yleensä mitään hyvää seuraa. Lähdin Penidanille hampaat irveessä ja puoli väkisin. Pelkäsin Penidanin olevan Lembonganin kaltainen kaatopaikka ja vieläpä isompi sellainen. Hotellin respa kuskasi mut prätkällä Yellow bridgen satamaan, mistä paatit Penidalle lähtivät. Yellow bridgen satama on pelkkä piskuinen hiekkaranta. Matka public boatilla kustansi 75 000 rupiaa, ja matkaan kuluisi vajaa puol tuntia. Veneen kapu oli tyypillinen indonesialainen merenkävijä. Vitut me täällä mistään turvallisuudesta, tyyppi. Paatti oli ääriään täys porukkaa plus merilevän kerääjien korit. Kaiken huipuksi, äijä meinasi ajaa kaksi kertaa vastaantulijoiden päälle.

                                        Nusa Penida, love at first sight

 

Erittäin harvinainen kuva allekirjoittaneesta, hän hymyilee.

Niki beach house.

Nusa Penidan satama on kenties viihtyisin, mitä olen Indonesiassa nähnyt. Satamassa notkuvat myyntitykitkin, olivat ihan toista maata kuin esim. Lombokin Bangsalissa. Hamid, reilu parikymppinen sälli, valikoitui mun riesakseni. Myöhemmin Hamid osoittautuikin tosi mukavaksi ja avuliaaksi jannuksi. Koska en ollut varannut täältä hotellia, vuokrasin Hamidilta prätkän. Hondan kyljessä oli tarra ”ride it forever” ja se jaksoi naurattaa mua. Lause oli kuin jostain huonon pornoleffan kannesta. Lähdin siis hotellin metsästykseen. Vedin pari vesiperää ennen kuin löysin itselleni pesän. Löysin paikan aivan sattumalta. Huomasin eräällä pihalla neidon siivouspuuhissa, ja aloitimme neuvottelut. Minusta 300 000 oli aivan liikaa, ja lopulta päädyimme 270 000 yö. Paikka olisi ollut 10 plus plus arvoinen, jos seinän takana ei olisi tehty pirun äänekästä remonttia. Tuliterä bungalow oli aivan rannan tuntumassa ja sieltä oli suora näkymä Balin Agungille. Olipa onni, etten löytänyt/saanut paikkaa sataman viereisistä paikoista. Satamasta tänne, ajoi n.20 minuuttissa. Bungalowissa oli aivan mie-lett-öm-än mukava sänky, kunnon peitto ja…..rumpujen pärinää, OMG, kolmeosainen pistorasia! Näitä ei ihan joka päivä Indonesiassa näe. Paikan nimi oli Niki beach house. Perhe joka paikaa pyöritti, otti mut kuin perheenjäsenekseen. Aina kun he bongasivat minut, pöydälle kannettin kookospähkinää, kahvia ja kakkua. Perheen pienet monsterit, purkivat muhun heidän kiusantekovietti energiansa. Tunsin itseni todella otetuksi, moisista eleistä. Kyllä vain, suomalaisilla olisi aivan saatanasti opittavaa vieraanvaraisuudesta ja siitä miten ihmisiä kohdellaan. Suomessa ja muualla Euroopassa, lapset opetetaan nykyään vihaamaan ja pelkäämään muukalaisia. Täällä, meininki on täysin päinvastoin.

Aikanen aamu ja Mt.Gunung Agung

Ajelin kokonaista kolme päivää Penidan upeissa maisemissa. Tiet mutkittelivat kivasti ylös, alas, sivulle ja taas ylös. Maisemat ympärillä, olivat suorastaan eeppisen komeita. Tiet olivat pääsääntöisesti tosi hyvässä kunnossa. Turistikohteisiin vievät tiet, olivat taas helvetin huonossa kunnossa. Kontrasti oli suorastaan älytön. Miksi helvetissä työ oli jätetty ikäänkuin kesken? Vanhana motocrossarina, selvisin ainoastaan kipeällä perseellä näistä reissuista. Monien ilmeistä näki, että he eivät kyydistä nauti. Eräs likka väänsi itkua tien poskessa. Olisiko tyttöparan käsivarret tai perse krampannut? Endurolla ajo olisi ollut täällä aivan saamarin hauskaa.

Pääteillä ajelu oli kenties parasta, mitä olen kaksipyöräisellä koskaan kokenut. Välillä pysähdyin ja jäin ihastelemaan maisemia. Lehmiä oli puskissa ja kukkuloiden vihreillä rinteillä syömässä. Paikallisilla lehmillä on taatusti maailman upeimmat laidunmaat. Välillä erehdyin luulemaan olevani yksin, siellä korkella korvessa, kunnes puskasta ilmestyi yhtäkkiä joku paikallinen sirppi kädessään, ja hirveä pino oksia päänsä päällä kantaen. Monesti mietin, että mitähän ihmettä nämä ihmiset täällä oikein tekevät? Tuosta puskissa riehumisestako he elantonsa saavat? Maailma on kyllä ihmeellinen paikka.

Nusa Penidan trooppista routaa.

Ensimmäinen nähtävyys, siis turisti nähtävyys, johon päätin ajella, oli Angels Bilabong ja Broken beach. Kumpikin sijaitsee vierekkäin, kävelymatkan päässä toisistaan. Sisäänpääsy 5000 rupiaa, eli 30 centtiä. Kuten jo kerroin, perille pääsy va atii jokinmoista ajotaitoa ja tuuria siitä, että renkaat säilyvät ehjänä perille. Ainahan toki voi lähteä myös autolla, tai jonkun turistipoppoon kyydissä. Tiet ovat paitsi trooppisen roudan syömät, ne olivat täynnä isoja vesi ja mutalammikoita. Kumpikin mesta on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Luonnon ihmeitä ja kauneutta, sieltä parhaimmasta päästä. Ikäväkseni, olin turhan myöhäiseen aikaan liikkeellä. Turisteja oli aivan liikaa selfie keppeineen hillumassa. Huomiselle Kelingking beach reissulle, lähtisin kukonlaulun aikaan.

Niin kuin sitten lähdinkin. Lehmätkin veteli pelloilla vielä sikeitä, kun minä huristelin menemään. Penidan aamut oli mukavan viileitä. Ihankuin kesällä Suomessa. Mä todella tykästyin tähän paikkaan. Ihmiset jotka tulivat tiellä vastaan, tervehtivät hampaattomilla hymyillään. Suitsukkeen tuoksu, joita hindut polttelevat, antoi ajoon extra hienoa lisä fiilistä. Tämän paremmaksi, elämä ei voi juurikaan tulla. No, ainahan olisi mukavampaa, jos penkillä istuisi joku, jonka kanssa tämän kaiken voisi jakaa ja kokea. Mutta saatana, kun ei niin ei. Yksin tätä kaikkea, pitää minun näkemän ja kulkeman.

Kelinking beach oli paitsi älyttömän kaunis, se oli myös helvetin pelottava mesta.

Kaiken sen mudan, rynkytyksen ja paskan keskeltä, saavuin viimeinkin Kelingking beachille. Sisäänpääsy tännekkin, 5000 rupiaa. Parkkipaikan sijainti kertoi jo tulevista kauhuista. Jumalauta kuin jyrkkä se tie sinne alas oli! Nyt oltiin tosi korkealla. Kun kävelin jyrkänteen reunalle, alkoi polvet tutisemaan. Mulla ei olisi mitään asiaa tuonne alas. Jyrkänteen reunalle oli rakennettu paksuista risuista jonkin sortin turva-aita, mutta välillä se aita puuttui kokonaan. Rappuset alaspäin, olivat kapeat, jyrkät ja aivan helvetin pelottavat. No way, en lähtisi tuonne urheilemaan. Tyydyin napsimaan muutaman kuvan itse rannasta. Kuvien jälkeen, painuin pellolle ihmettelemään siellä yksin tallustelevaa lehmää ja kallion kielekkeillä lenteleviä pääskysiä.

 

Alueella on myös hindujen temppeli. Meinasin pudotaa leukani, kun luin mille se temppeli oli pystytetty. Se oli pystytetty autoille. Kyllä, automobiileille. Bil, bilar, bilarna. Myöhemmin illalla, juttelin erään paikallisen ravintolan managerin kanssa ja hän vahvisti tiedon. Temppeli oli kunnianosoitus autoille. Temppelin ympärillä hilluvat apinat olivat onneksi tosi arkoja. Liian kesy apinalauma, voi olla liian kova vastus 172 senttiselle, alle 70 kiloiselle ihmisapinalle. Paluumatkalla kävin myös Dreambeachillä. Tämän päivän maisemien jälkeen, mikään ei voisi enää pudottaa mun leukaperiäni. Niinkuin ei pudottanutkaan. Dreambeach oli ihan perus turistirysä. Snorklaajia oli vedessä pilvinpimein. Mainokset lupasivat turisteille mola molaa ja mantaa. Tuskinpa kalaset eksyvät tälle rannalle…suckers. (Bart Simpson äänellä)

Ai että kun on komeaa maisemaa.

Niinkuin aina reissatessani, ruokailu tuottaa mulle aina suuria vaikeuksia. Himassa teen safkat itse. Reisussa pitää mennä ravintolaan. Ravintolassa syönti on tietenkin kalliimpaa ja aivan liian usein, ei meinaa saada vastinetta rahoilleen. Lembonganilla mulla meni totaaisesti  vati nurin lähi ravintolan kanssa. Myivät silkkaa paskaa ja kehtasivat vielä hymyillä siihen päälle. Niki beach housen lähellä oli Papilas niminen ravintola, joka mainosti italialaista ja paikallista keittiötä. Päätin kokeilla. Sapuska oli saamarin hyvää ja halpaa. Annoskoot ovat läpi Indonesian olleet mulle ongelma,(voi helvetti, on jätkällä ongelmat!) niin täälläkin. Maha pitää saada turvoksiin, ähkyyn. No silti, kävin Papilaksessa syömässä joka päivä, parikin kertaa päivässä. Tarjoilijat samoin kuin paikan managerikin, tulivat juttelemaan ja näistä juttutuokioista jäi aina mukava fiilis. Papilaksen kananrinta riisillä ja kasviksilla, oli paras annos, jonka olin saanut pitkään pitkään aikaan. Hintaa sillä oli 65 000, hintalaatusuhde täys 10.

 

Viimeisenä päivänäni, tein kaksi ajoreissua pitkin saarta. Alkuillan, se viimeiseksi jäänyt lenkki, oli jotenkin katkeransuloinen. Olisin mielellään jäänyt tänne pidemmäksikin aikaa, mutta rahatilanne ei oikein enää jaksa venyä siihen. Passikin pitäisi saada pika pikaa toimitettua agentille takaisin. Päivisin talojen pihat olivat tyhjillään, mutta nyt, perheet asuttivat pihoja. Aina jostain nousi käsi, iloiseen tervehdykseen ja lapset juoksivat tielle iloisesti tervehtimään kruisailevaa ”bulea.” Taas, jälleen kerran, kirosin Suomea ja suomalaisia turvenuijia. Mikä helvetti niitä oikein vaivaa? Miksi junttius ja huono käytös on nykyään melkein kuin hyve? Eikö ne enää edes osaa nauttia mistään? Onko pahan olon tuottaminen itselle ja muille, noiden turvenuijien ainut hupi? Joku paperilappuko nykyään määrittää sen, kenellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään tai miten häntä kohdellaan? Nusa Penidaa on jo nyt ikävä, Suomea ei tippaakaan. Näitä mietin kun ajelin Nusa Penidan viilenevässä illassa, pitkin tyhjiä ja mutkaisia teitä. Ylös, alas, sivulle ja taas alas.

Viidakkoa ja taustalla Agung.

Agung…taas!

Pakollinen selfie.

Temppeleitä tällä saarella riittää…

 

 

Temple of cars.

Tiili, ei hiili kaivos. Saari oli täynnä vastaavanlaisia paikkoja. Näistä kerätyt kivet murskataan ja niistä tehdään tiiliä.

Jumalauta, tämän miehekkäämpää työkalua ei taatusti maapallolta löydy. Diesel sirkkeli!

Lentävä kana!!!!

Näitäkään ei Indonesiassa juuri näe. Näyttäessäni kuvan eräälle Jakartalaiselle opettajalle, hän tuhahti, miltei ivallisesti. Indot eivät moisista kuulema välitä tai osaa edes lukea.

Penidan kuuluisa kitara saundi, syntyy Run Rhythm studiolla.

Kas näin, miltei kolmen viikon reissu, on nyt ohi. Olipa kiva tulla taas kotiin. Reissu oli raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Seuraavaksi, kun jonnekkin lähden, rinkka saa jäädä himaan. Eilen kävin Balilla äänestämässä. En suinkaan siksi, että kokisin sen velvollisuudekseni Suomen kansalaisena, vaan koen sen velvollisuutenani ihmisyyden puolesta. Kun ehdokkaana on Huhtasaaren kaltainen ihmispaska ja natsi, on minunkin tehtävä edes se pienikin osa, ettei moinen hirvitys pääsisi, Suomen ylimmälle jakkaralle toikkaroimaan.

J.M. Gili T. 20.01.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gili Trawangan : Tyhjäkäyntiä paratiisissa

                                        Onnea on oma keittiö, kaukana Suomesta

Reissua on takana kohta neljä kuukautta. No, reissaamiseksi tätä ei voi enää edes kutsua. Olen jämähtänyt paikoilleni. Kun ihmiset kysyy, mitäs mä täällä teen, vastaan ympäripyöreästi, että pysyttelen pois Suomesta. Kuullostaa hämärämiehen selitykseltä, mutta se nyt vaan taitaa olla lähinnä totuutta. Olen jämähtänyt Gili Trawanganille. Pari kertaa olen pyörähtänyt Balilla ja vieressä sijaitsevalla Lombokilla. Toisaalta oli hyvä, että jämähdin tänne. Täällä pidempään olo, on ollut silmiä avaava kokemus. Jossain vaiheessa tekisi mieli lähteä ajeleman prätkällä Amediin tai katselemaan varaaneja Komodolle. Ehkäpä teen reissut sitten myöhemmin. Tällä hetkellä iloitsen kuitenkin siitä, että minulla on täällä oma kämppä ja keittiö. Omat kokkaukset ovat piristäneet makunystyröitäni ja vihannekset ovat ravinneet vanhoja solujani. Kotisuomen kämppään verrttuna, asun nyt lukaalissa. Iso piha ja puutarha. Täällä on kaikki samat mukavuudet käytössä kuin kotonakin. Pesukonekin tuntuu nyt extra luksukselta. Mutta se keittiö..aaw.

East beach.Lombok ja Mt. Rinjani taustalla.

Kävin ensimmäisen kerran Trawanganilla viime Helmikuussa. Sadekausi oli juuri päättynyt ja aurinko helotti taivaalla joka päivä. Edelliset viikot, oli kuulemma satanut niin maan perkeleesti. Vietin täällä silloin 8 päivää. Tykäistyin paikkaan. Turkoosi meri, taustalla siintävät vuoret ja saaren pohjoisosan vehreys

Sama Sama reggae bar

oli kaunista katseltavaa. Kaiken tämän keskellä: lehmät, vuohet, kissat, kanat ja tuhannet möykkäävät kukot, tepastelevat kuin Piippolan vaarin pihalla konsanaan. Loistavaa täällä on myös se, että täällä eivät autot ja mopot päristele. Täällä kuljetaan fillareilla tai jalan. Rikkaat turistit ajelee hevosilla. Kuten myös työläiset. Mä todella vihaan noita hevoskuskeja. Ne ajaa kuin hullut, tuhatta ja sataa. Tiet ovat helvetin ahtaita ja ovat kuin perunapeltoa. Kuinkahan monta turistia ne on tappanut noilla vankkureillaan? Täällä ei ihmishenki tunnu olevan minkään arvoinen.

Tytöt, pimpsat esiin.Nyt lähdetään syömään!

 

UNESCO:n mukaan, maailman yli 14 vuotiaista, n.20% on lukutaidottomia.

Musa soi täällä joka paikassa. Musa on pääasiassa reggaeta, mutta ambient paskaakin kuulee mestoissa, jossa pörrää BB nuorisoa. Rastakulttuuri on täällä vahvasti läsnä. Pilveä poltellaan ja tarjotaan vähän joka paikassa. Myös keskellä mukavaa metsäretkeä, voi törmätä pilvi tai kräk kauppiaaseen. Rantaravintoloita täällä on satoja ja niiden tuoksut, tuovat aina veden kielelle. Bikini tyttöjä vilisee joka puolella. Alkuhuumasta selvittyäni huomaan, että puolialastomat länkkäriakat enemmänkin ärsyttävät. Voisivat vähän kunnioittaa maan tapoja. Puolipaljas pimpsa on maailman kaunein asia, mutta joku tolkku senkin esittelyssä pitää olla. On suorastaan riettaan ironista, että euroopassa vingutaan musliminaisten burghasta tai hijabista, mutta tänne on ihan ok tulla heilumaan pillu puoli paljaana. Ärsyttävää paskaa.

Itä rantsu,taustalla Gili Meno.

Padang bain satama ei sovellu krapulaiselle.

Gili Trawangan sijaitsee n.100km itään Balilta. Balilta tänne pääsee niin veneellä kuin lentokone\vene yhdistelmällä. Kummalla tahansa tuleekin, siinä vierähtää helposti koko päivä ja hermojen on syytä olla krapulavapaassa tilassa. Halvimmillaan olen tullut tänne 200 000 rupialla, kalleimmillaan reilu 1 000 000 rupialla. Kalleimmassa vaihtoehdossa käytin privaatti kuljetusta.

Trawanganilla riittää vilinää ja vilskettä, ainakin nyt. On turistikauden high season. Trawanganin ruuhkainen keskusta on hermoja raastava paikka. Muuten täällä on kyllä rauhallinen meininki. Phuket tai Gran Canaria, ovat mielestäni pahempia rymistelypaikkoja. Ihmiset ryyppäävät täällä siinä missä muuallakin, mutta kertaakaan en ole törmännyt täällä mihinkään poskettomaan örvellykseen.

Mölytoosa.

Uskonto ei näy täällä mitenkään erityisesti, mutta se kuuluu. Joka päivä, viisi kertaa päivässä, saaren imaamit veisaavat ilmoille, surkealta kuullostavaa lauluaan. Imaamin laulu on kuin suomalaista iskelmää, tosi surullista kuunneltavaa. Koska olen melankolian suurkuluttaja ja fani, mua kiinnostaisi tietää, mikä imaamia surettaa? Olisiko akkansa lähtenyt toisen matkaan? Joitakin joikaaminen ärsyttää, minua ainoastaan huvittaa. Herään kahvinkeittoon joka aamu ennen ensimmäistä aamurukousta. On jotenkin hieno fiilis vetää aamukahvia, kun imaamit ja kukot möykkäävät ympärillä. Tulee semmonen,”Täällä Rauli Virtanen, Damascus fiilis.” Toisin kuin Raulin kohteissa, täällä on leppoisat oltavat. Jos mä saisin nyt valita, en lähtisi täältä Suomeen takaisin enää ikinä. Viisumin suoma puoli vuotta tulee täyteen Lokakuussa. Sen jälkeen onkin sitten pakko häipyä. Ainakin vähäksi aikaa. Nyyh..

Saarella asuu ainakin viisi suomalaista. Muutamaan heistä olen myös tutustunut ja aikaakin heidän kanssaan vietellyt. Kaikilla on täällä työnsä ja elämänsä. He kaikki tuntuvat pärjäävän täällä mainiosti. Euroopan väki on muutenkin vahvasti edustettuna täällä. Sukellusfirmat ja ruokapaikat on täynnä Eurooppalaisia työntekijöitä. Kun tuolla saarella fillaroi, aika usein kuulee Suomea puhuttavan. Välillä on ollut kiva jutskailla tuntemattomien härmäläisten kanssa. Suomessa en ole ikinä moiseen ryhtynyt. Suomalaiset ovat aika hyviä tyyppejä, kunhan pääsevät ensin Suomesta pois.

                                                                       Aivokuolleen arki

Mitä tehdä kun paratiisisaarella huomaa olevansa sama tylsimys kuin kotona suomessa? Mitä tehdä, kun huomaa etteivät maisemat eivät jaksa enää kiinnostaa ja katsot mieluummin läppäriltä Fargon kolmos kautta? Tai makaat pihalla, bambusohvalla puoli päivää, tekemättä juuri mitään. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että raahasin samat manööverit tänne, paheeni joita suorastaan inhosin Suomessa. Tuolla viiden minuutin kävelymatkan päässä on maisema, jonka näkemisestä olisin antanut aikoinaan toisen pallini. Nyt se maisema ei enää säväytäkkään. Enkö osaa enää arvostaa sitä? Olenko epäkiitollinen? No, en ole. Olen edelleen helvetin kiitollinen siitä, että saan olla täällä. Nyt vaan on pakko myöntää se tosiasia, että elämälläni ei ole muuta tarkoitusta kuin vain elää sitä. Wau elämykset eivät jatku loputtomiin.

Tylsistyminen vaanii ja se löysi minut myös täältä. Se on saanut minut tekemään aikoinaan kaikkea typerää, kuten juomaan viikkotolkulla kaljaa. Tylsistyminen seuraa mua näköjään ihan joka paikkaan. Aivokuolleena olossa ei kai sinällään ole mitään pahaa. Aivokuolleena olo on varmaankin autuas olotila. Kun huomaan olevani standby modessa, alkaa omatunto kolkuttaa. Omatunto on aukonut mulle päätään niin kauan kuin muistan. Mä en osaa olla rennosti ja nauttia. Vihaan tylsyyttä ja siitä johtuvaa tyhjäkäyntiä. Aina vaan pitäisi olla aikaansaava. Suomalainen kasvatus on perseestä.

Aamun avaus.

No, onhan mulla täällä myös arjen pyöritys. Se pyörii pitkälti samalla kaavalla kuin suomessa. Aamukahvi on päivän tärkein tapahtuma ja asia. Jos se rituaali menee vituralleen, päivä on pilalla. Kahvi, tupakka ja nettilehtien luku. Samat rutiinit jo vuosia, hautaan asti. Ruuanhaku vaatiikin sitten poistumaan ihmisten ilmoille. Ravintoloissa syönti on jäänyt keittiön myötä rutiineista pois, melkein kokonaan. Se näkyy myös kukkarossa. Leipä (roti) haetaan tuolta ja banaanit (pisang) taas sieltä. Sen jälkeen voi (bisa) haetaan sen vierestä. Perkele, maito (susu) unohtu hakea sieltä toisen paikan vierestä.

Mun kauppakuja.

Viimeisin episodi ruokatarvikkeiden haussa, oli mustapippurin etsintä Lombokilla. Kun kysyin black pepperiä, kaupan likat luulivat mun etsivän black paperia. Google pelasti jälleen suomitollon. Nyt lada hitamin osto onnistuu tosta noin vaan. Tolta näyttää mun arki. Pyörällä ajo kaupasta toiseen on oikeastaan ihan hauskaa. Olen siinä samalla tutustunut naapurostoon ja saanut siinä samalla muutaman, hyvänpäivän tutunkin. Suomessa saatan olla puhumatta viikon tai ylikin, kenekään kanssa. Täällä moiseen ei pysty. Enkä haluaisikaan. Vihaan ihmiskuntaa, en sen yksiloitä.

Kysymys joka valvottaa yöstä toiseen.

Arkeani piristää baari-illat Gili golf sporttibaarissa. Se on saaren viihtyisin kapakka. Siellä ei ole tungosta ja siellä ei tarvitse huutaa, tullakseen kuulluksi. Gili golfin mainoskyltissä lukeva”what’s your favourite hole”on paitsi hauska, se on mielestäni myös yksi parhaita sloganeita, mitä on koskaan keksitty. Baarin omistaja Robert, ”the sperm whale”, on taas yksi hauskimmista tyypeistä johon olen elämäni aikana törmännyt. Äijän kiroilu on samaa luokkaa kuin Joey Pescin esittämillä hahmoilla. Robertin karaoke ym. reissujen kuuntelu on standuppia parhaimmillaan.

Viikko sitten, kävin ostamassa kuukauden salikortin Gilifitiin. Gilifit on miehekäs sali. Se on pimeä, pölyinen, kuuma ja sen helvetin pienissä tiloissa, voi kolistella suolailman raiskaamia rautalevyjä. No, mä en niitä kolistele. Olen tyytynyt vetelemään ainoastaan leukoja.

                                   Indokiina vs. Suomen kermaperseet

Jussi on kuollut ja suot kuivuneet jo ajat sitten.

Indonesian kansa on tehnyt muhun vaikutuksen. Nämä ihmiset ovat sitkeydessään aivan omaa luokkaansa. Täällä ollessani, olen asunut aivan paikallis arjen keskellä. Huomaan tekeväni jatkuvasti vertailua Suomen ja Indonesian väestön kanssa. Mä ihailen näitä ihmisiä monestakin syystä. Suo, kuokka ja Jussi on silkkaa paskaa ja myytti suomalaisesta sisusta tai ahkeruudesta. Sisu on täällä arkipäivää ei mikään sinivalkoinen satu. Sisu näkyy siinä, miten nämä ihmiset arkeaan elävät. He elävät loputtomassa suossa, silti he vaikuttavat elävän arjessaan miljoona kertaa onnellisemmin, kuin yltäkylläisyydessä elävät suomalaiset. Monen elämä pyörii 50 neliön alueella. Työ ja koti on usein samassa paikassa ja sieltä ei poistuta juuri mihinkään. Tuolla näkee ihmisiä, joiden kasvoista suorastaan paistaa elämän kovuus. Zombie katse ja luurankomainen olemus. Suomalaisiin kermaperseisiin verrattuna, nämä ihmiset todella tekevät töitä leipänsä eteen. Vihaan sanaa kermaperse. Sanan ovat raiskanneet ja sitä käyttävät haukkumasanana ihmiset, jotka ovat itse todellisia kermaperseitä. Näille tyypeille ei maistu työt tai ylipäätään mikään yleishyödyllinen. Heitä motivoi ainoastaan makuuasento, syvään hönkäily ja muiden rahat.

Kermaperseen arki.

Näiden tyyppien mieltä kaihertaa jos jollakin on kesämökki, auto ja luottotiedot kunnossa. Näitä tyyppejä vituttaa se, että turvapaikanhakijat saavat ”ilmaiseksi” rahaa syömiseen. Näiden tyyppien mielestä, pakolaiset ovat pilanneet heidän elämänsä ja he saisivat hukkua välimereen. Mun mielestä, todellinen kermaperse on toisen, jopa kolmannen polven Kela elätti. Tämä ikuisesti elämäänsä valittava, katkera, selkärangaton vätys, kylvää katkeraa valitustaan joka paikkassa ja kaikkialla. Tosi kermaperse, ei ole valmis tekemään mitään. Ei itsensä tai muidenkaan eteen. Kermaperseitä on suomen vankilat, kerrostalot ja keskikaljakuppilat pullollaan. Kermaperseiden vastenmieliseen lahkoon kuuluvat myös ne, jotka ovat hyötyneet asemastaan yhteiskunnan rattaissa tai elelevät perintönsä turvin kuin siat pellossa. Yhteistä heille on,  Kaikki mulle, muille ei mitään. Sain jo kaiken, mutta haluan lisää, ajattelu. Minua ei vituta Nalle Wahlroosin miljoonat tippaakaan. Äijän naama kylläkin.

Kermaperseily on vakava, henkinen sairaus.

Täällä ollessani, olen vihdoinkin oivaltanut, mitä sanonta: on lottovoitto syntyä Suomeen tarkoittaa. Suomessa voi ihan oikeasti elää läpi koko elämänsä, napanöyhtää ja persettään kaivaen. Sohvalla makoilu sormi hanurissa, olisi monelle täällä, jonkin asteinen lottovoitto. Suomen sukupuuhaaroissa elää kokonaisia metsällisiä kermaperseitä, jotka on opetettu ja kasvatettu elämään pelkkien tukien tai korkotuottojen varassa. Täällä ei ole luotu kansalaisille järjestelmää, joka mahdollistaisi kermaperseilyn. Täällä on pakko tehdä töitä tai kuolet nälkään. Lahjusten vastaanotto, takaa täällä joillekkin helpon elämän. Myönnän olevani jonkin sortin kermaperse. Mun elämä on aivan helvetin helppoa. Omatuntoni jaksaa kyllä muistuttaa siitäkin säännöllisesti.

Mun himapiha.

Jonkun toisen himapiha.

 

 

 

 

 

 

                                       Siltamäen kreivin kosto!

Happily leeching life.

Kun mä katson tätä kuvaa, omatuntoni suorastaan syväpuhdistuu.

Elän täällä eläkkeeni turvin ihan mukavasti, mutta mitään kreivin elämää mä en todellakaan vietä. Kun katselen ympärilleni, tajuan kuin etuoikeutettu mä olen. Eriarvoisuus maailmassa on paska tosiasia. Sattumien oikuista mä Suomeen synnyin. Mä en saanut valita syntypaikkaani. Suomi takasi mulle näennäisen helpon ja huolettoman  elämän. No, helpon ja helpon. Hampaat irvessä mä osuuttani aikoinani tein. Oli monen monta aamua, jolloin halusin ampua itseni ennen töihin lähtöä. Oli monen monta yötä, kun haaveilin vetäväni itseni kiikkuun. Velvollisuuden tunne, tapaa suomalaisia siinä missä viina ja tupakka. Työlläni mä elätin myös kolmea tulevaa kermapersettä. Lopulta, kun mut oli viimein ajettu loppuun, mulle laitettiin loppulasku kouraan ja toivotettiin hyvää loppuelämää. Koen suoranaista vahingoniloa ja ylpeyttä siitä, että olen nyt pelkkä loinen. Hyvällä tuurilla mä saatan elää ja loisia vielä 30 vuotta. Täydellinen kosto!

Kaikki Suomen kansalaiset eivät koskaan pääse nauttimaan eläkkeestään. Sairaus tai joku onnettomuus katkaisee monen eläkepäivä unelmat. Onkohan mikään niin surullista kuin se, että kuoltuasi, valtio tekee siitä plus merkinnän budjettiinsa? Tähän väliin ihan tosi tapaus, elävästä elämästä. Pekka 45 vuotta, sähköliiton mies, ei ikinä sairaslomilla. Kahvipöytäkeskustelujen topic nro.1: ”Minähän en ole sairaslomalla ollut koskaan! kipeänäkin tulen töihin! Saatana, vaikka olisi pää irti, töihin on tultava!”  No yhtenä aamuna ei sitten tullutkkaan. Sydänkohtaus ja henki pois. Toinen loistava esimerkki on oma äitini. Kaksi kuukautta eläkkeelle pääsystään, sai syöpä diagnoosin. Kolme vuotta sai ”nauttia” eläkkeestään. Kipeänä ja yksin. Mutsi erakoitui sairastuttuaan ja ne viimeiset vuodet, oli helvetin kaukana kultaisista eläkepäivistä. Olen monesta asiasta Suomelle kiitollinen, mutta en ikinä niin kiitollinen, että antaisin sen paskoa haudalleni.

Suomi 2017

Suomi paskoi niskaani ja kusi silmilleni jo eläessäni. Mä haluan tuottaa tästedes ainoastaan miinusmerkkiä, valtion kaikkiin mahdollisiin laskelmiin. Minua ei ole kiinnostanut vuosikymmeniin, onko ostamissani tuotteissa, joutsen tms. merkintä. Suomi matelee nykyisin hakaristi merkin alla. Mun isänmaallisuuden tappoi Oy Suomi Ab ja sitä kipparoivat kusipäät. Häpeämättömästi mä toivotan itselleni, monen monta, hyvää ja onnellista loisimisvuotta jatkossakin!

 

Äsken hehkutin Indokansan sitkeyttä, mutta on sillä sitten se toinenkin puoli. Työn tehottomuus on välillä pirun raivostuttavaa. Kun laskun saaminen kestää tunnin, ei voi olla miettimättä, mikähän nyt mättää. Joskus leivän ostoon tarvitaan kolme ihmistä, ennenkuin se saadaan pussiin ja ulos vietäväksi. Työmoraalissakin olisi usein parantamisen varaa. Paikallisten palkkataso oli minulle kauhistus. 12 tuntiset työpäivät, 3-5 euron päiväpalkalla, vuodesta toiseen. Jatkuva, ympäri vuotinen raataminen, vaatii kyllä pientä säästöliekillä ajoa. Pieni löysäily on ihan jees, mutta sen voisi tehdä hieman tyyllikkäämminkin. Asiakaspalvelu on myös aika tuntematon käsite täällä. Jos sitä onnistuu saamaan, sen kyllä huomaa heti. Ihmiset ovat täällä ystävällisiä, mutta Balilaisiin verrattuna, hieman yrmeämpää sakkia. Poikkeuksiakin tietysti löytyy. Muslimit  ovat maailman päähänpotkituin kansanryhmä, joten sitä taustaa vasten, he ovat oikein mukavaa porukkaa.

                                                   Perhe on paras….tai paskin.

Perhesiteet on täällä tärkeitä. Se on tullut selväksi. Sitä näkee joka päivä ja joka puolella. Perhe pitää jokaisesta huolen. Vauvasta mummoon ja vaariin. Se on jotenkin helvetin hienoa ja kunnioitettavaa. Täällä ei yksinkertaisesti pysty jäämään yhteisönsä ulkopuolelle. Suomikin oli varmaan joskus samanlainen. Kaupunkilaistuminen rikkoi ja rikkoo edelleen suomalaisia perheitä. Kaikkia ei houkuta katsella saman pirtin seiniä koko ikäänsä. Suomalaiset kitisee kuinka vanhuksia kohdellaan huonosti. Suomi kohtelee kaikkia heikompiosaisia huonosti, niitä jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Suomalaisiin on iskostunut oletuksena ajatus, että kyllä se kunta vanhukset sitten loppumetreillä silmistä pois hoitaa. Vanhukset ikäänkuin kuuluu laittaa laitoksiin kuolemaan. Mun mielestä se on surullista ja karmivaa.

Näitä kasvaa lisää suomen kodeissa.

Täällä näkee kurttuisia mummoja istuskelemassa talojensa edustoilla ja siinä ympärillä hyörii sitten nuorempaa sukupolvea. Siinä he istuskelevat porukalla nauraen ja jutellen. Siinä samalla he tonkivat toistensa hiuksia ja laittavat saparoita kondikseen. Se on jotenkin lutusta katseltavaa. Täällä ei myöskään näe lapsilleen raivoavia ja kiroilevia äitejä. Äidit ja isät pitävät lapsia sylissään ja lepertelevät niille. Suomessa lapsille huudetaan ja kiroillaan ihan julkisesti, julkisilla paikoilla, vailla mitään itsesensuuria. Tolla metodilla ei voi olla mitään positiivista vaikutusta lapseen. Jotenkin musta tuntuu, että nykyajan äidit Suomessa, ovat ihan hulluja kusipäitä. Kuukausi takaperin näin Balilla suomalaisäidin kiroilevan ja huutavan jälkikasvulleen. Muija helähti tulipunaiseksi kun tokaisin, Täällähän kuullostaa ihan samalta kuin Malmin S-marketissa. Terveisiä sinne Suomeen jos satut lukemaan tätä. Andreas Breivik kasvatettiin samalla metodilla kuin sinä teet. Onnea teille. Mua vituttaa suunnattomasti lukea, kun Suomen turvenuijat julistavat paskaa islamisaatiosta ja sen uhkakuvista. Suomalaisuus on pahimillaan yhtä paha uhkakuva maailmalle, kuin islamilainen ääriajattelu. Savolainen, sukurutsainen isäntä, sahtiämpäri ja haulikko, tuskin tarvitsee enempää jatkaa.

                                                  People dont have a power!

Sähkokatkot vituttavat mutta inspiroivat kekseliäisyyteen.Kännykkä ja kaljapullo yhdistelmä luo tunnelmaa.

Tolppa-apina työssään.

Viimeaikoina saarta on piinannut sähkökatkot ja kuivuus. Saareen rakennetaan jatkuvasti lisää ja sähköverkkoa ei ole päivitetty samaan tahtiin. Muuntajat pamahtelevat ja piuhat roihuavat kuin tehoja yritetään repiä liiaksi. Indojen sähköviritykset ovat pelottavia. Todella pelottavia. Indonesian sähköasennukset, sotivat kaikkea sitä vastaan, mitä mulle aikoinaaan opetettiin. Sen opin mukaan, kaikkien täällä, pitäisi olla jo kuolleita ja talot palaneet poroksi. Kun mä aikoinaan opiskelin sähköturvallisuuden alkeita, tärkeimpänä asiana oli maadoitus ja sen toimivuus. Täällä maadoituspiuhaa ei edes kytketä. Täällä, sähköverkko ns. kelluu. Sähköiskun tapahtuessa, henkilö joka piiriin koskee, toimii maadoituselektrodina. Täällä luotetaan myös ns. puhtaaseen oikosulkuun Oikosulkuhan tuottaa aina kipinöintiä, aina se ei edes välttämättä polta sulaketta. Tulipalo tai yllättävä sähköisku, vaanii täällä siis vähän joka paikassa. Eräs päivä katselin kauhulla, kun jätkät veti paksua kaapelin jötkälettä tolppaan. Piuha oli kolme kertaa paksumpaa kuin nykyinen. Hyvä niin, mutta se tolppa ei tule kestämään piuhan painoa, kun myrsky alkaa kunnolla tuivertamaan. Tuuli on täällä viimeaikoina tuiverrellutkin. Kuivat tiet pöllyävät kuin 80 vuotiaan immen jalkoväli. Hiekkapölyä on joka paikassa. Se tuntuu myös keuhkoissa. Sade olisi nyt enemmän kuin tervetullut.

                                                            Missä on kobrat?

Virtahepokatti.

Gili Menolla sammakko pariskunta vilvoitteli vesihanan alla.

Suureksi pettymyksekseni en ole törmännyt saarella vielä erityisen eksoottisiin eläimiin. Hyttysiä ja kärpäsiä kyllä riittää, mutta kobrat loistavat edelleen poissaolollaan. Ison varaanin jötkäleen olen nähnyt ja muutaman pienemmänkin olen bongannut. Kimalaiset, koppakuoriaiset ja heinäsirkat ovat täällä varpusen kokoisia. Meressä olen käynyt vain uimassa. Mä en uskalla lähteä yksinään snorklailemaan. Virtaukset ovat sen verran kovia ja mä luulen että mun tuuri kuoleman välttelyssä, on käytetty loppuun. Olen katsellut kuolemaa silmästä silmään, kolme kertaa vajaan vuoden aikana. En uhmaa kohtaloa tai tuuriani enempää. Kerran kävin snorklausretkellä ja se oli iso pettymys. Mulle on kyllä kerrottu, että elämää tuolla riittää yllinkyllin katseltavaksi. Joku päivä lähden kyllä katselemaan uudestaan. ilppareita kuulemma näkee päivittäin saaren itärannalla.

Kobra parka.

Muurahaiset on kyllä ihan uskomattomia elukoita. Niitä ei voi kuin ihailla. Ne löytää ja syö ihan kaiken! Mä olen jemmannut ja ripustanut leivät milloin mihinkin, mutta ne paskiaiset löytää ne aina! Pari muurahaista patongilla ei haittaa, mutta kun se on mustanaan niitä, menee ruokahalu. Yhtenä päivänä nuudelipussi oli ihan täys muurahaisia. Miten helvetissä ne löytää sen pienenkin reiän tuoman hajujäljen tuntosarvillaan? Jääkaappi on ainut paikka jonka ne jättävät rauhaan.

Edit 10.08.2017 Olin eilen keskustassa etsimässä yhtä homestayta ja katselin luurista suuntimia kyseiseen paikkaan. Kuinka ollakkaan, sain just samalla hetkellä viestin,”kobra tilanne pihalla.” Kaahasin kuin heikkopäinen, saaren toiseen päähän. Uudesta reittiennätyksestä huolimatta, kobra parka oli jo hengetön. Saarella asuvan, Suomineito Patzyn piha, tuntuu olevan oikea kobrakeskittymä. Tämä oli jo toinen kerta, lyhyen ajan sisällä, kun kobra pullistelee Patzyn pihalla. Ikävä kyllä, kumpikin käärme on päässyt hengestään.

Elokuu 2017

Täällä on nyt siis kuiva kausi. Maisemat eivät ole enää kovinkaan kauniita. Tuulee ja kaikki vehreys on vaihtunut keltaiseen, kuivaan jänkään. Monesti ilmassa on tuntunut se sama ”fiilis” minkä tuntee Suomessa, kun syksy on tuloillaan. Se sama fiilis on tuntunut myös täällä, jotenkin helvetin pahaenteiseltä ja masentavalta. Se fiilis tietää pitkän talven tuloa. Se fiilis tietää pitkää ja melkein totaalista tyhjäkäynti modea. Flunssa iski muhun toissapäivänä, nokka vuotaa ja kurkku on kipeä. Sängyn pohjalta, innostuin tätäkin sepustusta kirjoittamaan. Onneksi täällä on kuitenkin lämmin. Olenhan sentään päiväntasaajalla. Kaukana kotoa.

Täällä Rauli Virtanen, Damascus.

Sama paikka kuvattuna viime Helmikuussa.

Helmikuussa riitti vielä ruohoa syötäväksi.

Heinäkuun lopulla joutuu syömään kuivia risuja.

Laiduntavat lehmät Elokuussa.

View to die for.

Lehtisirkka, minuutti ennenkuin cekko söi sen.

Kyrpäotsa koppis.

Kitara, patteri kaljaa ja kuva olisi täydellinen.

Saaren pohjois kärki.

Murhattu merikäärme.

Trawangan, Gili Menolta nähtynä.

Trawangan, Lombokilta nähtynä.

View to die for pt. II

Mansikki avasi turvallaan roskiksen ja rupesi syömään.

Aamukokous.

Molly on söpö, hänestä ei voi sanoa samaa.

Anssi tuli aamukahville.

Molly, söpöin kissa ikinä.

Kissarovio

 

 

 

 

 

 

Kuala Lumpur : Transuja, apinoita ja pandoja

                                                                                                Ensi puraisu

Air Asian kahvi oli sitä itseään

Laskeuduin KLIA 2:lle iltapäivällä.Air Asian kahvi on taatusti surkeinta mitä maapallo voi kahvin ystävälle tarjota.Kahvi maistui tupakan stumpeilta.Muuten, lento sujui oikein mukavasti.Pakko myöntää, että oli vähän perhosia vatsassa.Tämä olisi ensimmäinen”oikea”reissuni suurkaupunkiin.Olen ollut Kairossa, mutta näin sen vain turistibussin ikkunasta.Raja Ampatista lähdön jälkeen, olin ollut alamaissa, mutta en enää.Nyt minua ainoastaan vitutti.Eilen illalla, saavuttuani Jakartaan ja hotellille, huomasin että laukkuni oli pengottu ja kaikki arvokas varastettu.Voron matkaan oli lähtenyt kameraa ja kännykkää.Jopa turpahöylät ja Sorongista ostetut hiustenhoitoaineet oli pöllitty.Niin ja neljä askia röökiä.Suomeksi sanottuna, minua vitutti nyt.Vitutus voittaa alakulon.Onneksi mulla oli matkatavaravakuutus.Päätin tehdä imoituksen vakuutusyhtiöön myöhemmin illalla.Petronaksen tornit, oli nähtävä ensin.

Lentokenttäjuna kulkee kätevästi lentoasemalta keskustaan.Ensi töikseni, jouduin pienimuotoiseen rähinään juna-aseman työntekijän kanssa.En päässyt juna-asemalta ulos.Äijä väitti, että yritän matkustaa pummilla.Olin tunkenut lipun laitteeseen, mutta laite ei toiminut.Kieltäydyin maksamasta uutta lippua.Olen periaatteen mies.Paikalle pyyhälsi isompi herra joka kävi turvakamerasta katsomassa, puhunko paskaa.Minä tiesin jo vastauksen.Iso herra tunki uuden biletin laitteeseen ja portit aukenivat minulle.Keskustasta otin taksin hotellille.En viitsinyt lähteä rinkkojeni kanssa eksyilemään tuntemattomaan.Katselin taksin ikkunasta huuli pyöreänä näitä korkeita taloja.Petronaksen ja Menoran näin jo istuessani junassa.Petronaksessa on vain sitä jotakin.Minua ei kiinnosta tippaakaan Dubain feikkitornit.Petronas on vanhanliiton pilvenpiirtäjä.Pian näkisin sen sitten ihan livenä.

 

 

 

 

Majotuin Apple hotelliin, Bukit Bintangin alueelle.Hotelliin sisäänkirjautuminen oli yhtä tuskaa.Vitutus kalvoi ja olin muutenkin kärsimätön.Respan ukko, kävi jotenkin vajailla rattailla.Oli myös vähän sen näköinenkin.Olisiko aikoinaan jäänyt junan alle tai jotain.No viimein kuitenkin pääsin kämppääni.Kämpästäni piti olla näköyhteys torneille, mutta sainkin ”jakomäki vm. 85” näköalan.Kaiken kukkuraksi, kämpässä oli vain yksi pistorasia eurooppalaiselle sähköpistokkeelle.

Näköala jakomäen torneille.

En malttanut kauaa lojua kämpässäni.Halusin nähdä tornit ja vähän äkkiä! Kadulla seistessäni tajusin, että minulla ei ole hajuakaan minnepäin pitäisi lähteä kävelemään.Kännykän karttaohjelmasta katselin apuja ja pian oivalsin oikeat suuntimat.Sinne siis, kohti torneja.Kuala Lumpur on päheä mesta! Päheä isolla Peellä.En osaa sanoa miksi, mutta rakastuin siihen heti.Rakennukset on korkeita, tyylikkäitä ja ihmisvilinän seassa lipuminen oli vaan niin siistiä! Olen ankeiden lähiöiden kasvatti, täällä on sitä suuren maailman tuntua.Ihmekkös, jos sitä ei tämmöisestä tykkää.Täällä näkee kyllä kaiken sortin ihmeitä.Nainen hijab päässään, mikroshortsit sukkahousujensa päällä, sehän oli suorastaan pornoa!

Olin kävellyt mielestäni jo tosi pitkään, mutta ei vilaustakaan torneista.Missä ne tornit oikein luuraa? Täällä katoaa suuntavaisto tyystin.Kaikki maamerkit ovat korkella taivaissa.Viimeinkin olin löytänyt ”putken” jota pitkin torneille pitäisi päästä, mutta mitään tornien tapaistakaan ei silmiini osunut.Viimein, silmiini osui kyltti, jossa luki ”Petronas towers.”Rappuset ylös ja siinähän ne sitten yhtäkkiä möllötti.Ihka elävinä ja niin epätodellisina.Olin aika puhki kävelystä ja helvetin nälkäinen.En ollut syönyt koko päivänä yhtään mitään.Olin puiston laidalla, joten tornit olivat minusta vielä melko kaukana.En viitsinyt lähteä ahnehtimaan lähemmäs.Istahdin maahan ja jäin tuijottamaan torneja.Oli ne mahtava näky.Painuin syömään ja päätin tulla takaisin myöhemmin illalla.Iltavalossa, tornit ovat taatusti, vieläkin hienommat.

At last,Petronas towers

Illalla solahdin takaisin ihmismassaan.Pimeässä, KL näytti todelliset kyntensä.Kaupungin valot ja valomainokset olivat aivan käsittämättömän upeaa katseltavaa.Ihmisiä oli liikkeellä tuhansittain, mutta se tungos ei tuntunut yhtään ahdistavalta.Painuin Paviljongin ostosparatiisiin ihmettelemään menoa.No, se meno oli helvetillinen.Joululaulut raikasivat edelleen ja ihmisiä oli liikkeellä tungokseen asti.Paviljong oli hulppean tyylikäs ostosrysä.Täällä ei kuitenkaan olisi minulle yhtään mitään.Olen persaukinen turisti.Menin Subwayn jonoon ja söin tonnikala patongin.Yhtäkkiä, huomasin jalkani kipeytyneen kävelystä.

 

Lähdin kävelemään hotellille.Saatanan jalka! Penikkatauti oli iskenyt pahemman kerran, oikeaan sääreen.En ole aikoihin kävellyt, näin pitkiä matkoja ja nyt sitten kinttujen kunto, päätti loppua kesken.Päätin hylätä Petronas reissun tältä illalta.Siinä köpötellessä kotiin, eteeni astui liki kaksi metrinen transu, kaikessa kauneudessaan ja/tai komeudessaan.Kaikki leidin ulkomuodossa oli vedetty niin viimeisen päälle ja överiksi.”I wanna suck your dick” se sanoi.Jessus sentään.I really love this place!

Myöhemmin illalla, rustasin Tapiolaan ilmoituksen pöllityistä kamoistani.Olin aivan saletti että en tulisi saamaan penniäkään korvauksia.Miten olinkaan ollut niin idiootti, että pistin arvotavaraa ruumaan menevään rinkkaan? Pientä lohdutusta sain siitä, että vedenalainen kamera, veti viim

Paviljongissa on edelleen joulu.

eisen hönkäyksen, vikalla snorklausreissullani. Mini kameran akku, oli taas minulla toisessa rinkassa.Rosvolle ei olisi kameroista mitään iloa.Hahaa! Vihaan rosvoja! Mutsi vainaan kännykkä, polarin sykemittari, turpahöylät, röökiaskit ja hiusmyrkyt, koituivat ainoastaan tappioikseni.

Kaupungin valoja.

 

 

 

 

 

 

                                                                               Batu caves

Olin tehnyt jo ajat sitten selväksi KL reissun suunnitelmat.Batu caves ja Zoo negara, olisivat ne”must see” kohteet.Tänään tempoisin menemään ne kummatkin.Olin pystyssä jo kukonlaulun aikaan ja olin ryypiskellyt kahvia koko aamun huoneessani.Batu cavesiin voi mennä jo klo.9.Koska olen tylsä ja paskahousu, päätin mennä paikalle taksilla.Taksilla suhaaminen on täällä kuulemma naurettavan halpaa, joten se helpotti päätöstäni.Jotkut taksikuskit, eivät suostu ajelemaan mittarin kanssa.Mä valitsin taksin, joka suostui kuskaamaan mittarin kanssa.Luolille pääsee kätevästi myös junalla, mutta nyt,  tätä turistia laiskottaa.Batu caves näytti vaikuttavalta paikalta jo netin kuvien perusteella, sitä se oli myös luonnossa.Batu caves on hindujen pyhiinvaellus paikka.Siellä järjestellään jos jonkinmoista juhlaa ja seremoniaa.Portaat on pirun jyrkät ja niitä on monta.Wikipedian mukaan 272.Portaat näyttävät vaarallisilta ja kaiken lisäksi ne on päällystetty apinan paskalla ja banaanin kuorilla, joten varovainen saa olla.Apinat ovat myös röyhkeitä ja vievät kaiken irtaimiston mukanaan.Hill street blues, komissaariota lainatakseni,”let’s keep careful out there.” Pettymyksekseni, itse luolastossa oli remontti käynnissä..Koto suomessa remonttimelu oli tehnyt elämästäni helvettiä jo pidemmän aikaa.Nyt saatana sitten täälläkin.Remonttimelu oli sitä luokkaa, etten jaksanut sitä kauaa kuunnella.Melu on perseestä, oli sitä missäpäin maailmaa tahansa.

Batu caves oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, todella vaikuttava.Seuraavaksi lähdinkin katsomaan vangittuja eläimiä.Pandojen takia, halusin alunperinkin tulla Kuala Lumpuriin.

 

 

 

                                                           Zoo Negara

 

Gaviaali kroko

Intian norsu

Upea maisema Zoo Negaralta

Sisäänpääsy maksu lännenmieheltä oli 85RM, eli aika suolainen hinta(n.20€)En antanut sen häiritä, vaan iloisesti loikin tarhaan sisään.No, tunnelmaa latisti tieto siitä, ettei täällä saanut polttaa röökiä.Sakko olisi 5000 MR, eli about 1000€.En aikoisi polttaa täällä, mistään hinnasta!Röökin polttajia kohdellaan nykyisin todella ala-arvoisesti.Uus natsit saavat temmeltää vapaasti kaduilla, mutta röökaajat lakaistaan maan alle häpeämään.Häpeällistä.Ensiaskeleet tarhaan lupasivat silti hyvää.Paikat oli siistissä kunnossa ja eläinten mökää kuului vähän joka puolella.Eka paikka johon pysähdyin, latisti tunnelman heti.Isot ja vanhat rautahäkit sulkivat sisäänsä apinat, jotka eivät näyttäneet kovinkaan onnellisilta.Surullista katseltavaa.Laahustin pois.Ikäänkuin häveten olemassaoloani.Seuraavaksi eteen tuli papukaija näytös, ei kiinnostanut sekään.Tulin katsomaan tänne pandoja.Kiertelin ja kaartelin.Silmäni löysivät ”panda observatory” kyltin monet kerrat, mutta aina se tuntui olevan löytämättömissä.Näin krokotiilin, virtahevot ja norsut, ennenkuin saavuin observatorion pihalle.

Virtahepo pariskunta,awww

                                                                         Pandoja ja Arabi Persuja

Panda observatorio, Kuala Lumpur

Söpöläinen

Ennen pandataloon astumista, kysyin talon henkilökunnalta paikkaa vetää savut.Olin ollut jo liian kauan ilman häkää ja nikotiinia.Tarvitsen niitä verenkiertooni.Ystävällinen poitsu vei mut pandatalon taakse myrkyttämään itseäni.Kiitos siitä, vielä näin jälkikäteen.Pandataloon pääsi vain 30 henkeä kerralla ja vain puolen tunnin ajaksi.Salamalaitteita ei myöskään saa käyttää kameroissa.Ja ennen kaikkea, on pidettävä päänsä kiinni.Pandatkaan eivät pidä metelistä.

Siinä ne vihdoin olivat.Kolme pandaa.Ihka elävänä.Ihan lähellä.Luoja kuin söpöjä otuksia.Yksi pandoista istui maassa järsien laudan pätkiä ja toinen koikkelehti parrun päällä.Kolmas panda, oli toisella puolella tarhaa ja yksinään.En yhtään ihmettele miksi pandoista tykätään, ne on aivan helkkarin söpöjä ja eläväisiä otuksia.Niitä katsoessa, ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle.Sillalle oli kerääntynyt porukkaa kameroineen.Äkkiä alkoi kuulua mökää jostakin.Arabeja! Arabi perhe oli päättänyt tulla ja pilata muilta tämänkin päivän.Arabit, muslimimaailman Perus-Suomalaiset.Ei mitään tapoja.

Pandat ovat ketteriä.

Kakkos nelonen maistuu hyvältä.

 

 

 

 

 

 

                                                                                 Sääri hajoaa

Somehow,so sad

Olin kävellyt koko aamun.Ensin Batu cavessa ja nyt täällä elukkatarhassa.Sääri oli kipeä.Jalka ei kestänyt varaamista enää ollenkaan.Silti, päätin klenkata pidemmän kaavan kautta.Halusin nähdä orangit, simpanssit ja kiraffit.Tallustin varovasti eteenpäin.Tulin orankien palstalle ja ekaa kertaa eläessäni, näin nämäkin luontoäidin ihmeet.Uros ja naaras oranki olivat tulleet lätäkölle piknikille.Kauniita otuksia.Sen sijaan yksin puussa kököttävä simpanssi, oli jotenkin sydäntäsärkevän surullinen ilmestys.Albiino tiikerikin tuli nähtyä.Lähdin jalka ja sydän rampana kävelemään ulos Zoo Negarasta.Jouduin pitämään pitkän paussin kirahvien luona.Sääreni suorastaan itki kivusta.Tänään on pakko antaa sen levätä, muutoin olen kusessa.Zoo Negarasta jäi ristiriitainen tunnelma.Osalla eläimistä asiat näyttivät olevan oikein hyvin, osalla ei.Aivan kuin maailma mini koossa.Eriarvoisuus rules!

 

              

Muistin hotellilla, että minullahan on paketti buranaa matkassa ja löysinkin vettyneen paketin rinkan pohjalta.Otin heti kaksi.Selailin nettiä ja yritin tappaa aikaa.Mun olisi kuitenkin pakko lähteä myöhemmin käymään Paviljongin ruokamarketissa ja syömässä.

Buranat auttoivat! Jalka oli paljon parempi jo pari tuntia pillereiden ottamisen jälkeen! Wuhuu.Jalka oli edelleen kipeä, mutta ei läheskään niin kipeä.Oli jo pimeää kun kömmin ulos Paviljongista.Olin käynyt syömässä ja nyt matkassa oli hedelmiä ym.hotellievästä.Huoneessa on jääkaappi ja vedenkeitin, joten aamupalat järjestyy siellä hyvin.Kipeästä jalasta huolimatta, olin edelleen KL:n lumoissa ja loistavalla tuulella.Istuin erään hotellin edessä katselemassa ihmisvilinää, kun luokseni ilmestyi tällä kertaa ihan oikea nainen.Nainen kauppasi minulle helmikoruja.Totesin etten tarvitse moisia.Nainen tuumasi jospa ostaisin tyttöystävälle.No kun semmoista ei ole! Nainen lupautui sellaiseksi.No mikä ettei.

                    Vuosi 2017

Vuoden viimeinen päivä, valkeni iloisissa merkeissä.Olin saanut Tapiolalta sähköpostia.Pöllityt kamani korvattaisiin täysmääräisenä.500€ puhtaana käteen.USKOMATONTA! KÄSITTELY AIKA? YKSI PÄIVÄ! Tämä oli oikea ilon ja onnen päivä! Tätä ilon ja onnen päivää piristi myös uusi tuttavuuteni, Juan.Kotoisin Hong Kongista.Juan oli helmikauppias ja kuskannut helmiä, tai niinkuin hän sanoi,”salakuljettanut” tänne jo muutaman vuoden.Juanin englanti oli huvittavaa kuunneltavaa.Sitä ei voinut kuunnella hymyilemättä.Sovittiin uudet tällit myöhemmin illemmalla.Juan ei pääsisi kuitenkaan lähtemään torneille uuden vuoden paukuttelua katsomaan.Harmi.Kiertelin ja eksyilin koko päivän ja jalkaa alkoi taas jomottaa.Ei auttanut muu kuin painua hotellille odottelemaan iltaa.

Käytiin syömässä Juanin kanssa.Kerroin sille jalkavaivastani ja se lähti kädestä pitäen roudaamaan mua apteekkiin.Apteekki olikin kiinalainen luontaistuotekauppa.Ei saatana! Sanoin Juanille että mä en moisia syö.

Kiinalainen apteekki

Mä luotan kemikaalien voimaan, en eläimistä jauhettuihin ruumiinosiin.Juan loukkaantui.Loukkaantukoot! Kuinkahan moni eläin, jonka jäänteet oli sullottu noihin muovipusseihin, oli elänyt hirvittävän elämän, ennenkuin pääsivät hengestään.Vihaan aasialaista lääketiedettä, jossa eläinten hyväksikäyttö on mukana kuvioissa.Akupunktio ja yrtithän on jees, eläinrääkkäys ei koskaan! Ihme kyllä, Juan ymmärsi kiukkuni.Ehkäpä nuorempi polvi Kiinalaisia, on valveutuneempaa sakkia.Perinteet on ok, mutta kyllä niitäkin pitää voida päivitää tähän päivään sopiviksi.

Wau!

Lähdin käppäilemään torneille jo hieman klo 9 jälkeen.En jaksanut lojua huoneessani.Ulkona oli jo juhlan tuntua.Porukkaa oli kadut täys ja ne saatanan vuvuzela torvet! Ne huusivat joka paikassa.Miten joku voi olla niin ääliö, että tulee toisen korvaan sitä huudattamaan.Porukka valui tornille päin.Livuin jengin mukana.Välillä annoin jalalle lepoa ja poltin röökin.Lapsiperheitä oli paljon liikkeellä.Juoppoja ei näkynyt missään.Tunnelma oli katossa.Huomasin, että ainoat jotka osasivat olla kusipäitä,  olivat arabit.Niillä oli jotenkin aggressivinen meno päällä koko ajan.He eivät olleet kännissä, mutta joku niitä selvästi riepoi.George Bush Sr tai ehkäpä Jr?

Kohta paukahtaa, mutta väärässä suunnassa.

 

Petronaksen tornit, olivat vaikuttava näky iltavalaistuksessa.Aivan älyttömän hienot! Pommitteluun olisi melkein pari tuntia.Kaiken sen melskeen keskeltä, etsin itselleni paikan jossa saatoin pistää pötkölleni.Porukkaa oli liikkeellä tuhansittain.Löysin itselleni hyvän mestan. ruohoiselta kukkulalta.Siinä oli hyvä kölliä ja toijotella torneja.Tiesin, että tornien suunnittelussa ja arkkitehtuurissa oli käytetty islamiin liittyviä muotoja ja kuvioita.Jotenkin se myös näkyi.Tornit ovat todella kauniita katsella.

Sitten se alkoi.Jengi luuli, että paukuttelu alkaa siellä, missä tornit sojottivat.Ei, se alkoi selkiemme takaa.Jytinä oli mieletön! Kuvasin videolla mutta puut olivat edessä jatkuvasti.Paukuttelu kesti about 15 minuuttia.Sitten se loppui.Olihan show.Kiitos KL ja Malesia.

Kotimatka olikin sitten yhtä kaaosta.Kaikki se ihmispaljous, halusi puistosta pois heti.Puistoon sulloutuminen oli taasen kestänyt tunteja.Huonostihan siinä kävi.Jengille iski paniikki.Turva-aitoja kaatui.Prätkiä kaatui.Ihmisiä kaatui.Autoja ruttaantui.Ei helvetti! Ja taas, arabit olivat pääosassa tässäkin näytelmässä.Aivan käsittämätöntä porukkaa.

                                                                      Chinatown

 

Kuvassa äärimmäisenä oikealla, valtuutettu ranta Rolex kauppias.

Viimeisen päivän Kuala Lumpurissa, aion viettää Chinatownissa, ostoksia tehden.Taksikyydillä tietty.Kaikki ylimääräinen kävely, olisi silkkaa tyhmyyttä.Lopulta, en sitten ostanutkaan kuin”genuine Rolex replican.”Ostos oli tsoukki.Laitoin sen faceen palkinnoksi sille, joka kertoo sydäntä särkkevimmän tarinan siitä, miksi hänen pitäisi saada kyseinen, aito Rolex jäljitelmä.Voittaja kyllä löytyi, mutta kello on yhä laatikossa kotona.Chinatown oli ihan kiva mesta pörrätä.Hienoja kiinalaistyylisiä rakennuksia ja ostoskujia.Kävin ties monennko kerran syömässä Subwayssa.Huomasin taas olevani allapäin.Lähtö kotiin, otti päähän.Ihmekkös tuo, olin saanut reissata, kuukauden verran upeissa paikoissa, jutella hienojen ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa.Kotona vetelisin taas tuttua tyhjäkäyntiä.Kenties lopun elämääni.

Kuala Lumpur on saamarin hieno kaupunki.Siellä on hyvä pössis.Siellä on loistava julkinen liikenne jota käytin kuitenkin ainoastaan kaksi kertaa.Taksilla ajelu oli halpaa ja jalkani takia välttelin ”turhaa”kävelyä.Jos ja kun, KL tulee uudestaan ajankohtaiseksi, ajelen monoraililla päätepysäkiltä toiselle.Sieltä yläilmoista näki kaupunkia tosi hyvästä perspektiivistä.KL:ssa, kaikki tuntui toimivan ja sapuska on hyvää.KL on poikamiehen paratiisi jos puntissa on vipinää.Itse en lähtenyt sitä tietä tutkimaan.Indonesialaisiin verrattuna, Malesialaiset ovat hieman kyrpiintyneen oloista kansaa, mutta hyvin heidän kanssaan juttuun tulee.Ainoastaan yksi taksikuski poltti päreensä kanssani.Se on jo todella hyvin.Mulla ei ole antaa yhtäkään hyvää tippiä Kuala Lumpurista.Ummikkona matkustamisessakin on hyvät puolensa.Yllätykset joita itse koin, olivat kaikki positiivisia.

 

 

Itä-Helsinki : Maailman surullisin kolkka


                                                        Pohjoinen kohtaa idän

Kyllä poromiehen taas kelpaa.

Olin nyhjännyt jo liian pitkään kotinurkissa. Pitkä talvi takana ja töitä aamusta iltaan. Kaljaakin on tullut kitattua melkein joka ilta. Viinaa minä en juo, kaljaa kyllä. Viinan suhteen, olen vähän outo lapinmieheksi. Muiden poroisäntien marina lähikapakassa, oli alkanut jo tympimään. Kesän turistit olivat tuloillaan ja lapin rauha olisi taas kohtavmennyttä. Lappi kuuluu Lappalaisille, ainakin joidenkin isäntien mielestä. Minua taas, turistien tulo piristi. Oli mukava jutella vaihteeksi muidenkin ihmisten kanssa. Olin perillä muun maailman asioista, ainoastaan kaiken lukemani, että näiden turistien ansiosta. Omat työt porotilalla olivat hyvällä mallilla. Isän taloon asennettava poreamme, saapuisi Ranskasta vasta ensi viikolla. Nyt olisi hyvin aikaa, pistäytyä pikavisiitillä Helsingissä. Isä viettää kesät ja talvet Fuengrigolassa. Golffaavat, uima-altaalla makoilevat poroisännät, ovat sitä nykyaikaa. Isä tulee kotiin ainoastaa syksyisin, kun pääsee metsälle taas  ammuskelemaan. Isä ei siedä turisteja kotinurkillaan. Isä on vähän hankala tapaus. No, hänhän on lappalainen. Nyt olisi hyvä hetki lähteä Helsinkiin, ja tutustumaan sen yhteen helmeen, Itä-Helsinkiin. Olen jo pitkään harkinnut muuttoa Helsinkiin, viimeistään sitten isän kuoltua. Ostin Finnairin nettisivuilta lennot. Edestaikaiselle lennolle, Rovaniemi-Helsinki, kertyi hintaa 627€. Taksimatka kotoa kentälle kustansi 346€ . Juu tiedän, sillä rahalla olisi päässyt vaikka minne kaukomaille. Ihoni ei siedä aurinkoa ollenkaan. No, olenhan minäkin Lappalainen.

 

 

Itä-Helsinkiin pääsee lentokentältä kätevästi, kun menee ensin junalla Helsingin keskustaan. Sieltä matkaa voi jatkaa metrolla aina Mellunmäkeen asti. Toinen metrolinja kulkee taas Vuosaareen. Jos Vuokkiin haluaa, pitää jäädä Itäkeskuksessa pois. Seikkailunhaluisille voi suositella bussien poikkittaislinjoja. Itse kuitenkin päädyin taksiin. Halusin nähdä Helsingin ilmastoidun auton ikkunasta. Poreammeista huolimatta, poromieskin kaipaa pientä hemmottelua aina silloin tällöin. Taksi ajoi hotelli Kämpiltä Kontulaan, vajaassa tunnissa. Oli ruuhka-aika, hintaa matkalle kertyi miltei 80 euroa.

             Kontulan kapakkakierros

Ensimmäinen matkakohteeni oli Kontula ja sen maineikas ostoskeskus. Kontulan legendaarisimmat ravintolat lienevät Wenla ja Viljon pub. Tarunhohtoinen, Mäntybaarikin kuuluu Kontulan legendoihin. Siitä puhutaan vielä tänä päivänä, vaikka se ei ole ollut pystyssä vuosikausiin. Lukuisten väkivaltaisten tapausten jälkeen, se jouduttiin lopulta sulkemaan. Mäntybaari oli Kontulalle sama, kuin hyppyrimäet ovat Lahdelle. Lähdin hakemaan vauhtia päivään Pub Kipparista. Tilasin A-oluen. Se oli hinnaltaan keskikaljan hintainen. Siemailin tuoppia ja aistin Kontulan tunnelmaa. Yhtäkkiä, salin oikeasta nurkasta alkoi kuulumaan huutoa ja ryskettä. Pokeriautomaatilla oli rähinä pystyssä. Olin nähnyt erään miehen pelaavan siellä pokeria, mutta nyt siellä oli kaksi kaljupäistä nuorta miestä, raivokas katse silmissään. Olin nähnyt tuon saman katseen poron silmissä, kun se on hätää kärsimässä. Näillä karjuilla, katse oli mielipuolinen. Miehet olivat ryssiä. Murre paljasti heidät. Toinen potkaisi automaattia ja toinen retuutti miestä takista. Myyntitiskin takana oleva tarjoilija kirkui. Nainen uhkasi soittaa poliisit paikalle. Rähisevät ryssät ottivat jalat alleen. Pokerimiehen suupielestä valui verta. Pubissa oli hiiren hiljaista. Join tuoppini tyhjäksi. Matkani ei ollut alkanut lupaavasti. Väkivaltaa heti aamusta. Kello oli vasta 9:33.

Isämmaan toivot ja heillä on sanam vappaus.

Ulkona tapahtui jotain outoa. Joukko maastohousuisia, humalaisia ja pönäköitä miehiä öykkäröivät kauppakujalla. Suomen liput heiluivat heidän tatuoiduissa, porsaan potkaa muistuttavissa kourissaan. Yksi virtsasi maahan ja toinen rummutti paljasta rintaansa. Kuvitteliko hän olevansa Tarzan? Tarzanilla oli sixpäk, läskimahalla ei. Missä on poliisi? Miehet suorastaan uhkuivat ongelmia. Yksi miehistä sai kusisuihkun jaloilleen. Nenää nyrpistäen, hän pyyhki jalkansa kädellään kuivaksi. Pelästyneet ihmiset kaartoivat miehet kaukaa. En tiedä mistä sirkuksesta olivat karanneet, mutta omalle pihalleni en noita otuksia päästäisi kyläilemään. Losauttasin haulikolla oitis. Oliko tuon apinalauman tarkoitus tulla tänne häpäisemään Suomen lippua? Siinä he kyllä onnistuivat. Hehän suorastaan raiskasivat sen.

Olin vieläkin järkyttynyt näkemästäni. Tarvitsin oluen ja äkkiä. Seuraava kohteeni olikin ihan vieressä. Cafe Paris. Nimi ainakin lupasi hyvää. Asiakkaita baarissa riitti ainakin enemmän kuin Kipparissa.
Naurun remakka raikasi täällä jo aamusta. Tilasin jälleen A-oluen. Matkajännityskin oli jo tiessään. Istuin ikkunan viereen ja katselin ohi käveleviä ihmisiä. Kaikilla oli kai jokin päämäärä kuljettavanaan, liikkellä kun kerran olivat. Miehiä, naisia ja lapsia. Yksin tai porukalla. Kaikki menossa johonkin. Tavallisia ihmisiä, yhtä kaikki. Kontulassa oli ainakin tänään, melko vilkas meininki. Kontulan ostoskeskuksessa on tiettävästi eniten ravintoloita, neliömäärään kohden, koko Suomessa. Kontula on siis oikea olutharrastajan paratiisi. Onhan täällä myös uimahalli ja kuntosali. Sipoon golf viheriöille, ajelee vajaassa tunnissa. Rantaelämää haikaileville, löytyy hiekkarantaa Vuosaaren ympäristöstä. Kontulasta Vuosaareen, ajelee bussilla, noin puolessa tunnissa. Kallahden luonnonsuojelualue, on taas lintubongarien paratiisi. Kontulasta ja sen lähistöstä, löytyy kyllä jokaiselle jotakin.

Aurinkolahti houkuttelee rannoillaan.

Sipoon griinit kutsuvat golffaria

                        Elämää ja erotiikkaa

Naapuripöydässä oli sutinaa. Marja (nimi muutettu) ehdotti Penalle (nimi muutettu) suuseksiä ravintolan vessassa. Vastapalveluksena, Penan pitäisi tarjota Marjalle olut. Yllätyksekseni, Pena kieltäytyi päätään pudistellen. Marja haistatteli Penalle törkeästi. Marja häipyi toiseen pöytään. Olen lukenut, että alkoholi ja kevät saa naisten hormoonit hyrräämään. Marjalla ehkä hieman tavallista vilkkaammin. Toisessa pöydässä, tuhkanharmaa, ruokottoman näköinen mies, manasi raskaasti. Tupakkayskän takaa kuului valitus, ettei hän ollut tänäänkään saanut rahojaan sossusta. Mitä hän kiroilee ja valittaa? Miehellähän on tuoppi nenänsä alla. Muut yhtyivät kiroiluun, ikäänkuin solidaarisuuden merkiksi. Nurkkapöydässä taas vaihdettiin veikkaus ja keno vihjeitä. Unelma äkkirikastumisesta koukuttaa täälläkin. Menin tupakalle. Ulkona eteeni astui tyylikkäästi pukeutunut mies. Mies kysyi kelloa. Se oli 10:08 ,vastasin. Aamulla vai illalla? No, aamulla. Hienoa, kuului reipppaasti, leveän hymyn kera. Siitä on pitkä aika, kun olen nähnyt ”ottohymyn” noin aitona.

Kolmannen tuopin jälkeen päätin karistaa Kontulan pölyt jaloistani. Sain tarpeekseni Cafe Parisin tekoreippaasta metelistä. Seuraavaksi lähtisin ”isolle kirkolle”, Itäkeskukseen. Lukemani mukaan, Itäkeskus on suorastaan hengenvaarallinen paikka. Siellä voi joutua raiskatuksi, hakatuksi tai tapetuksi, ihan keskellä päivää. Itäkeskuksessa teurastetaan eläimiä parvekkeella, lämmitetään asuntoja sähköhelloilla ja saunan kiukailla. Netti suorastaan pursuu näitä uskomattomia tarinoita. Facebookista saa lukea harva se päivä, näiden islaminuskoisten, kurittomien ihmisten edesottamuksista. Tähän mielettömyyteen, syyllistyvät lähinnä Rastilan ja Vuosaaren alueen (lue Mogadishu) tummahipiäiset ja karvaranteiset asukkaat. Olen joko tyhmä tai uhkarohkea, mutta päätin silti lähteä matkaan. Minä en ihan kaikkea nielemättä usko. Haluan nähdä ensin omin silmin. Pientä vääntöä mahanpohjassa kuitenkin oli, sillä minulla ei ole matkavakuutusta. Ei myöskään henkivakuutusta. Rokotuksista puhumattakaan.

Metroasemallakin oli rähinää. Kaksi asemavartijaa käskytti maassa makaavaa miestä. Miehellä oli jalka kipsissä. Kumpikin vartija oli kaljupäinen. Eikö vartijoilla tai poliiseilla, saa olla hiuksia päässä nykyään? Maassa makaava mies itki tuskissaan. Olisiko jalka murtunut uudestaan? Minun kävi sääliksi, maassa makavaa, itkevää miestä.

Nälkä ajaa ihmiset liikkeelle.

Metron ajaessa Myllypuron asemalle, vaunu täyttyi ääriään myöten ihmisistä. Muovikassit pursuilivat elintarvikkeista. Mummojen, vedettävät kärryt pursuilivat patongeista .Samalla muistinkin jutut Myllypuron leipäjonoista. Siitäkö tässä oli kyse? Sitten näin ikkunasta ulkona seisovan ihmismeren. Ihmisiä oli silmän kantamattomiin. Satoja vai tuhansia? Tätä en olisi halunnut nähdä. Eräs laihaakin laihempi mummeli, pisti joukosta erityisesti silmään. Nainen näytti hauraammalta kuin heinän korsi. Kuinka ihmeessä noin heikon näköinen mummeli, pystyy nousemaan aamuisin sängystään, saati matkustaa metrolla leipää hakemaan? Tältäkö näyttää Suomi 100 vuotiaana? Kadulla kuseksivia natseja ja leipäjonoja?

Itäkeskus

Itäkeskus vaikutti ainakin tänään rauhalliselta. Missään ei näkynyt  rättipäisiä terroristeja. Suunnistin metrolaiturilta oikealle ja sitten rullaportaisiin. Google maps, on loistava apu, täällä Helsingin vilinässä. Räpsin portaissa pari kuvaa kännykälläni. Suutani kuivasi. Kaipasin lisää kaljaa. Katsoin kännykästä lähimmän kapakan ja kas, Idän piste olikin ihan tuossa vieressä. Sinne siis. Ravintolassa oli iso sali mutta vähän asiakkaita. Marssin baaritiskille. Ystävällisesti hymyilevä tarjoilija kaatoi tuopin. Nainen oli väsyneen näköinen. Silmäpusseihin ei enää auttaisi kurkut, ainoastaan kirurgi. Hiuksetkin olivat harmaantumassa. Naisen ikää oli vaikea arvioida. Jossain 40-60 vuoden välissä. Turhan iso haarukka. Katselin kännykästä, mitäs muuta Itäkeskuksella olisi tarjottavanaan. Eihän täällä ole oikeasti juuri mitään. Ravintolamaailma kuullosti kyllä houkuttelevalta. Sinne siis myöhemmin.

Toista tuoppia tilatessani, tarjoilija kyseli kuulumisiani.  Sanoimme käsipäivät.Kerroin, että olen vain pikavisiitillä täällä. Tulevaisuudessa kenties muuttaisin näille nurkille asumaan. Juttelimme niitä näitä. Tarjoilija kertoi elämästään. Irtisanottu Nokialta viisi vuotta takaperin. Asuntolaina kävi ylivoimaiseksi maksaa. Ulosotto vei asunnon. Nyt ulosotto vei palkastakin osan. Perintätoimistot tulisivat olemaan hänen elinikäinen riesansa. Työnsä ohella hän joutuu käymään myös sossussa. Tunsin sympatiaa naista kohtaan. Leukani loksahti auki, kun hän alkoi yhtäkkiä raivokkaasti avautumaan. Tarjoilija suorastaan sylki sanoja ulos suustaan. Kaikki tämä, hänen henkilökohtainen epäonnensa, olikin jostain kumman syystä, pakolaisten aikaansaamaa. Hädänalaisten, sotaa pakenevan ihmisryhmän aiheuttamaa? Mitä tekemistä heillä oli Nokian alasajossa? Pakolaiset saavat kuulemma kaiken valmiina. Pakolaisilla on kaikki paremmin kuin Suomalaisilla. Sen verran elämästä minäkin tiedän, että syyllisiä maailman epäoikeudenmukaisuuteen on turha edes etsiä. Ne, jotka siitä kenties ovat vastuussa, osaavat kyllä piiloutua siltä. Pakolaiset eivät ole vastuussa Suomen surkeasta jamasta tai siitä miten se kansalaisiaan kohtelee. Luonnollisestikkaan en laukonut mielipiteitäni tarjoilijalle. Olen oppinut pitämään kylillä pääni kiinni. Poromiestä ei parane suututtaa.

                                                                            KELA työnantajana

Idän pisteessä oli ankea tunnelma.

Viereeni istui humalainen mies. Samaa ikäluokkaa kuin minä. Mies mittaili minua katseellaan. Hihat oli kääritty ylös, jotta tatuoidut käsivarret varmasti näkyisivät. Kaiken sen muste sekasotkun keskeltä, paistoi HIFK logo. Mies esittäytyi Nikoksi (nimeä ei ole muutettu) Niko kysyi lähdenkö tänään mielenosoitukseen. Vastasin kieltävästi. En tiennyt mitään mistään mielenosoituksista. Niko kertoi että Suomi on vaarassa. ISIS on jo täällä. Islam veisi Suomen perikatoon. Nyt tarvitaan järeitä otteita isänmaan pelastamiseksi. Naurahdin hiljaa. Mieshän oli täys idiootti. Suu kävi mutta en kuunnellut. Niko on nykyään äitinsä omaishoitaja. Kela on Nikon mukaan paska työnantaja. Se on leikannut monena vuotena äidin etuuksia. Aina vain lisää ja lisää, aina ei ole varaa edes lääkkeisiin. Nikon vankilassa istutut, 12 vuotta, eivät vakuuttanet minua Nikon elämänkokemuksen laadusta tai kovuudesta. Hän ei ole ollut päivääkään normi töissä. Rahaa sai kuulemma helpommallakin. Kuka hullu sitä töissä viitsii käydä, vouti vie ne samantien, hän meuhkasi tuoppiinsa. Kyllästyin Idän pisteen ankeaan tunnelmaan. Jätin tiskille puoliksi juodun tuopin.

Kesäinen Itäkeskus

Kävelin jo hieman hoippuen, kohti Tallinnan aukiota. Aukiolla otettiin aurinkoa. Suurin osa ihmisistä tuntui olevan humalassa. No nythän on melkein kesä. Elämästä saa ja pitää nauttia. Poliisiauto seisoi aukion nurkassa. Istuin penkille. Samantien joku tuli pyytämään minulta tupakkaa. Annoin. Minuutti edellisestä ja taas sama juttu. Tällä kertaa en antanut. Miehen asenne ei vaan miellyttännyt. Aistin hänestä samanlaista röyhkeyttä kuin äsken tapaamassani Nikossa. Tähän kohtaan pieni matkavinkki. Kun matkustat Itä-Helsinkiin, ota mukaan reilusti tupakkaa ja taskun pohjalle, muutama kahden euron kolikko. Tupakoitsijoita ja rahanruinaajia, idässä riittää. Päätin lähteä syömään. Kävelin Hansasiltaa ja löysin etsimäni. Kiinalainen ravintola jota netissä oli vuolaasti kehuttu, löytyi vaivattomasti. Ruoka oli hyvää ja edullista. Kävin myös Gigantissa. Gigantin sisäänkäynnin edessä notkui nuoria miehenalkuja auringossa paistatellen. Yksi istui seinää vasten kyykkypaskalla, idiootimainen hymy naamallaan. HIFK lippis, vinosti päässään, hän näytti minulle peukkua ylöspäin.

                                                                         Muistakaa kondomit !

Karismaattinen saarnamies?

Oli kulunut pari tuntia siitä, kun viimeksi olin ollut Tallinnan aukiolla. Nyt aukio oli tupaten täynnä ihmisiä. Poliisiautoja oli tullut parkkiin lisää. Täällä oli selvästi jonkun sortin torikokous käynnissä. Väkijoukko oli kerääntynyt aukion laitaan. Joku puhui mikrofoniin. Sain jonkin verran selvää puheesta. Taasko puhuttiin pakolaisista? Eikö Itä-Helsinkiläisillä ole muuta puheenaihetta, kuin pakolaiset? Oma elämä taitaa olla aika hyvällä mallilla, kun energiaa riittää vain ja siitä puhumiseen? Puhuja puhui voimakkaalla Tampereen murteella. Lippalakki päässään, hän julisti jotain. Miehen sekavassa ulosannissa oli jotakin samaa, kuin kylillä pidätetyn miehen selityksissä, muutama vuosi takaperin. Mies jäi verekseltään kiinni porovarkaudesta. Kotietsinnässä miehen tietokoneelta löytyi video, jossa hän harrasti seksiä poron kanssa. Samassa kotietsinnässä, selvisi kotikyläämme vuosia piinannut mysteeri. Ukon autotallista löytyi kymmeniä, naisten polkupyöristä varastettuja satuloita. Luonnollisesti, hän kiisti kaiken. Pian tapauksen jälkeen hän muutti kylästä pois, vaihtoi nimensä ja muutti jonnekkin etelään.

Katselin väkijoukkoa, joka pui nyrkkejään ilmassa. Kaljatölkit heiluivat käsien tahdissa, ylös ja alas. Väkijoukko oli kuin samasta kylästä, samoista vanhemmista lähtöisin. Kukaan ei näyttänyt kovinkaan terveeltä. He kaikki olivat kuin yhtä, kuin samasta puusta veistetyt. Ruumiin rakenne, kasvojen piirteet ja vaatteet. Kuin juuri merestä noussut alkueläin, se hengitti. Väkijoukko myötäili mikrofoniin puhujaa .Aistin väkijoukon aggressiivisuuden. Älämölö kiihtyi. Nyrkit puristuivat valkoisina lisää. Tallinnan aukiolta puuttui enää roihuava rovio. Täydellinen, mielipuolisuuden näytelmä, oli enää viittä vaille valmis. Oksensin rajusti kukkapenkkiin. Halusin äkkiä kotiin, takaisin pohjoiseen. Olin saanut tarpeekseni Itä-Helsingistä. Tämä on surullisin maailman kolkka, jonka koskaan, olen eläessäni nähnyt. Seuraavaksi matkustaisin kyllä jonnekkin muualle. Tallinnaan? Tänne en myöskään koskaan muuttaisi asumaan. Facebookin terroristitkin, loistivat poissaolollaan. Matkani oli siis monelta osin, suuri pettymys.