Joulutonttuna Münchenin joulumarkkinoilla

Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmismassoja välttelevää kotihiirtä, jotka eivät juhli joulua, lähtevät joulumarkkinoille, jotka ovat yhdet Euroopan parhaista?

Tämä on asia, jonka nostin esille jo perjantaisessa kirjoituksessani;  joulupukkia etsimässä Münchenissä. Huolimatta näistä lähtökodista, viikonloppumme Münchenissä oli mitä onnistunein. Olimme matkassa pienen punanuttuisen ystävämme kanssa, joka keräsi kulkiessamme arvoisensa huomion. Lapsia joulutonttu nauratti ja aikuisia hymyilytti tontun tuoma joulumieli.

Tavoitteenamme oli ottaa selvää yhdessä pienen punanuttuisen ystävämme kanssa saksalaisesta joulupukista tai ehkä ennemminkin joulupukkikulttuurista. Ensi alkuun on pakko sanoa, että se kulttuuri on kyllä hyvin piilotettu tai sitten sitä ei vain ole. Pettymykseksemme emme nähneet markkinahumussa yhtään joulupukkia tai Pyhää Nikolausta. Mikäli sitten illan hämärtyessä liikkunutta polttariseuruetta ei lasketa mukaan.

Joulu kokonaisuudessaan on kuitenkin saksalaisille vuoden tärkein juhla, joten huolimatta siitä, että joulupukki ei ole suuressa roolissa, niin se ei heikennä joulun merkitystä, edes suomalaisittain katsottuna. Jouluperinteet vaihtelevat Saksassa sen perusteella, että onko alue vahvasti katolilaista vai protestanttialuetta. Nykyisin nämä perinteet ovat laajentuneet ja sekoittuneet vahvemmin, mutta eroavaisuuksia silti voi havaita eri puolella Saksaa kulkiessa.

Esimerkiksi Pyhä Nikolaus on vahvasti katolilainen perinne ja katolilaisilla alueilla joulupukin ruumillistuma. Pyhä Nikolaus on meidän joulupukkia ulkoisesti muistuttava partasuu, joka on pukeutunut pitkään viittaan, mutta päähineenä on katolilaisesta kirkosta tuttu päähine. Pyhän Nikolauksen päivää vietetään 6.12., jolloin on tapana jakaa pieniä lahjoja. Lahjoja varten jätetään ulko-ovelle pussi, nyssykkä tai vaikka kenkä, johon lahjat sitten yöllä ilmestyvät. Joissakin perheissä Pyhä Nikolaus ajaa myös joulupukin virkaa jouluaattona. Christkind, eli Jeesus-lapsi on taas vahva perinne alun perin protestanttien alueelta. Joissakin protestanttiperheissä jouluaaton lahjojen tuonnin hoitaa kuvainnollisesti Jeesus-lapsi. Lahjat jätetään ulko-ovelle tai pihaan, josta ne sitten kerätään säkeissä tai pusseissa talteen.

Meidän tuntema joulupukki on tuoreempi hahmo saksalaisessa joulussa ja sen osalta kulttuuri joulupukista joululahjojen jakajana on vasta tuloillaan maahan. Länsimainen, Coca Colan tutuksi tuoma punanuttuinen, suomalaistenkin rakastama korvatunturin joulupukki on siis harvinainen näky.

Huolimatta siitä, että joulupukki jäi löytymättä, me koimme kaikkea muuta mukavaa yhdessä. Lisää joulumarkkinoista seuraavassa kirjoituksessa ja meidän TOP 5, Münchenin joulumarkkinoille matkaaville!

 

Lisää punanuttuisen ystävämme edesottamuksia Münchenin matkalta löydät blogin instagram-tilillä. Ota tili seurantaan ja katso, mihin kaikkiin seikkailuihin tontun tie käy joulua odottaessa ja pukkia etsiessä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply