Monthly Archives

syyskuu 2018

Eurooppa, Viro, Yleinen

SuperMummot Tallinnassa

Olen vieraillut eteläisen naapurimaamme pääkaupungissa kymmeniä, ellen satoja kertoja, sekä työn, että vapaa-ajan merkeissä. Tänä syksynä koin retken, joka jää elämään muistoissani aina ajasta ikuisuuteen. Elokuun alussa julkaisin kirjoituksen Jessican VIP – Vikkelään ilman päämäärää: Tallinna, jonka…

Eurooppa, Ranska

Peillon – rakasta veljeäsi.

Olimme 4 vuotta sitten minilomalla Nizzassa ja Meri-Alpeilla syys-lokakuun vaihteessa. Matkamme yksi odotetuimmista kohteista allekirjoittaneelle oli Meri-Alpeilla sijaitseva Peillon. Tuo kaunis vajaan 1500 asukkaan kaupunki on noin 20 kilometrin päässä Nizzasta. Pelkästään jo kaupunkiin…

Intian valtameri, Kaukomaat, Yleinen

Throwback – matka rakkauteen – Seychellit

Syksyn käynnistyessä hieman turhankin rivakasti on blogi käynyt muutaman viikon tyhjäkäynnillä. Suurin yksittäinen syy tähän hiljaiseloon on käynnistämämme rakennusprojekti, joka on vienyt käytännössä kaiken ylimääräisen vapaa-ajan, organisoidessa, etsiessä tavarantoimittajia, sekä tehden sisustussuunnittelua tuleville neliöille, sekä niille…