Iso-Naappila – Salonsaaren kätketty salaisuus

Olen asunut osa-aikaisena asukkina Asikkalassa, ihan Salonsaaren kupeessa jo 7 vuotta. Olen veneillyt Salonsalmesta satoja, ellen tuhansia kertoja Vääksyyn, Vääksyn kanavalle sekä Pulkkilanharjulle ja Päijänteen kansallispuistoon. Olen aina ihastellut Salonsaaren rantoja ja kaikkia niitä toinen toistaan upeampia mökkejä vesiltä käsin. Olen lukemattomia kertoja kertonut vieraillemme ”paikallistuntemuksellani”, kuinka vaikeaa on saada mökki Salonsaaresta ja kuinka harvoin siellä on mökkejä, saati rakentamatonta rantaa myytävänä. Minulla ei ole ollut minkäänlaista ymmärrystä, että Salonsaaren kauniit ja rauhalliset rannat, sekä toinen toistaan ihastuttavammat mökit, voisivat olla kenen tahansa saatavilla.

Sain loppuvuodesta 2018 kutsun tutustumaan Iso-Naappilan lomaan Asikkalan Salonsaareen. Kutsun saatuani kirjoitin ensitöikseni Googleen ”Iso-Naappila + Salonsaari”. Ensimmäinen reaktioni oli laittaa viestillä tiedot puolisolleni. Olin positiivisesti yllättynyt, vaikka jouduinkin syömään sanojani nyt moneen suuntaan! Salonsaaresta todella löytyy toimija, joka mahdollistaa ikimuistoisen mökkiloman, kuten omalla mökillä. Se mikä tekee Salonsaaresta ensiluokkaisen, sekä halutun mökkipaikan on se, että mökki sijaitsee juotavan hyvän Päijänteen rannalla. Näiltä rannoilta on vain reilu tunnin ajomatka Helsinkiin, sekä vain kivenheiton verran matkaa Vääksyn keskustan palveluihin, esimerkkinä ravintola- ja kahvilatarjonta.

Tila on kaikkea sitä maalaisromantiikkaa parhaimmillaan, mitä näkee vain suomifilmeistä. Tilan päärakennus on rauhaisan pelto- ja metsämaiseman ympäröimässä maisemassa. Tila on ollut saman suvun omistuksessa jo 1500-luvulta lähtien. Tällä hetkellä tilan yritystoimintaan kuuluvat mökkivuokrauspalvelut, sekä maansiirto- ja metsäpalvelut, joita pyörittävät sisarukset Katja ja Asko. Heidän vastuulleen tila siirtyi sukupolvenvaihdoksen kautta, joka tehtiin 2000-luvun alkupuolella. Heidän vanhempansa perustivat vuonna 1991 Iso-Naappilan lomakylä Ky:n, jonka pääliiketoiminta oli ympärivuotinen mökkivuokraus, sekä kotimaisille, että ulkomaisille asiakkaille. Aina siihen asti tilan pääelinkeino oli maanviljely.

Sovimme treffit Katjan kanssa eräänä kauniina tammikuisena sunnuntaipäivänä osoitteseen Salonsaarentie 486. Kyseisessä kohteessa sijaitsee Iso-Naappilan päätalo, joka toimii juhlien ja kokousten keskittymänä. Hyppään yrittäjänä toimivan Katjan autoon ja lähdemme kierrokselle vapaana oleviin mökkeihin. Mökkien hyvästä sijainnista, sekä viihtyvyydestä kertoo se, että osa mökeistä on pitkäaikaisvuokralla. En ihmettele, sillä Etelä-Päijänne kuuluu halutuimpien mökkirantojen joukkoon, mutta mökkejä ei vaan yksinkertaisesti ole kysyntään nähden tarpeeksi tarjolla. Kesälomasesongin lisäksi Päijänteen hiihto-, luistelu- ja pilkkimahdollisuudet vetävät mökkeilijöitä puoleensa, myös talvisin.

Itse olen ehdottomasti kevätmökkeilijä, vaikka lempivuodenaikani onkin kesä. Keväisin Päijänteen rannoilla on upeaa seurata, kuinka vesilinnut saapuvat suurina joukkoina etsimään pesimäpaikkoja. Useimmat Etelä-Päijänteen kalastuskunnat ovat kieltäneet lintujen metsästyksen kalastuskuntiensa alueella ja sen vuoksi lintujen määrä ja lintukannan monimuotoisuus on todella vaikuttava. Samanaikaisesti, kun linnut tekevät paluumuuttoaan, niin ympäristö puhkeaa elämään ja vihreys lisääntyy silminnähden päivittäin. Kalastusta harrastaville ja kalaruokia rakastaville Päijänteen upeat kalavedet mahdollistavat tuoreen kalan kohtuullisen vaivatta ”omasta rannasta” ruokapöytään. Kalastaessa on kuitenkin tärkeää muistaa asiaan kuuluvat kalastusluvat, jotka saa tilattua kätevästi netistä.

Saavuttuamme ensimmäisen mökin pihaan, niin vannoutuneena Päijänne-fanina sekä rannat, että talvipäivän aurinko valkoisessa maisemassa tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Luonto mökkien ympärillä vangitsi katseeni täysin. Ensimmäinen kohde johon saavuimme, oli upea ja tilava mökki, joka soveltuu erityisesti perhekäyttöön. Kuten Iso-Naappilan mökit yleisesti, niin myös tämä kyseinen mökki oli hyvin varusteltu ja todella viihtyisä. Mökin rappusilta on vain kivenheiton matka rantaan ja sokerina pohjalla rannasta löytyi myös oma rantasauna. Sijainti oli rauhallinen ja suojaisa, joka mahdollistaa täydellisen irtautumisen kiireisestä arjesta.

Viimeinen ”mökki”, jonka pihaan saavuimme oli upea huvila piharakennuksineen Salonsalmessa. Juuri tämä huvila on yksi niistä kohteista, joita olen aina ihaillut ohi ajaessamme – enkä vähiten suuren ja rauhaisan pihan vuoksi, joka ei ole itsestään selvyys Etelä-Päijänteellä. Saapuessamme tunne oli epätodellinen ja innostunut. On vaikea sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun ajaessasi et tiedä lainkaan mihin olet menossa ja lopulta perille päästyäsi tunnet paikan täysin – tiedät miltä se näyttää kaikkina vuodenaikoina, mutta toisesta perspektiivistä katsottuna. Olo oli hetken kuin kärpäsellä katossa. Vaikka paikka oli niin vieras, niin silti se oli niin tuttu ja kotoisa.

Upea, suuri piha, ihana rantarakennus, palju rannassa. Tämä kohde oli juuri sellainen, jossa voisin kuvitella viettäväni pidemmänkin loman, vuodenajasta riippumatta. Kyseessä on yli kymmenen hengen huvila, jota myös yritykset vuokraavat käyttöönsä. Huvila nimeltään ”Tervatuohinen” on varattavissa sellaisenaan reilu 10 hengen kokouspäiviin tai sen voi varata osana kokouspakettia, johon yhdistyy kokouspäivä Iso-Naappilan päätalossa, sekä majoittuminen luonnonkauniissa Salonsaaressa päätalossa, sekä mökeissä.

Oli ilo käydä tutustumassa Iso-Naappilan mökkeihin ja vielä suurempi ilo oli tavata ihastuttava yrittäjä, joka tätä kaikkea hallinnoi osana kiireistä arkeaan! Iso-Naappilan loma on yrittäjänsä tavoin alati kehittyvä ja ajan matkailutrendejä seuraava, asiakkaitaan kuunteleva yritys. Paikallisvaikuttaminen, sekä yhteiskunnallisesti tärkeät asiat näkyvät niin yrityksen toiminnassa, kuin yrittäjän arjessa ja Katja onkin tällä hetkellä mm. Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:n hallituksessa, Lomarenkaan hallituksessa varajäsenenä, sekä Asikkalan Yrittäjien puheenjohtajana. Tämän kaltaisella vaikuttamisella Katja mahdollistaa yrityksen ja tilan siirtymisen vielä useiden vuosisatojen ajan edelleen. On upeaa nähdä, kuinka perinteet ja nykyisyys kohtaavat ja vieläpä niin, että ajan havina ja henki välittyy asiakkaallekin.

Ensi kesän mökkivaraukset on nyt avattu, joten nyt sinulla on mahdollisuus muuttaa unelmasi mökkilomasta Etelä-Päijänteellä todeksi. Mökkivarauksiin pääset yrityksen verkkosivuilta https://naappila.fi/mokkiloma-naappilassa/.

Yrityksen Facebookista löydät upeita tunnelmakuvia ja asiakasarvosteluja: https://www.facebook.com/naappila/.

Instagramissa löydät ajankohtaisia tietoja ja kuulumisia: https://www.instagram.com/isonaappila/

Kesäkuussa kerron teille miltä tuntuu juhlahumu Iso-Naappilassa. Olen etuoikeutettu päästessäni juhlimaan serkkuni ja kummipoikani äidin 40-vuotispäiviä näihn upeisiin puitteisiin! Iso-Naappilan tilalla on mahdollista järjestää vaivatta jopa 50 hengen juhlia vuodenajasta riippumatta. Lisää Iso-Naappilan juhlatilasta voit lukea täältä.

Artikkelin kuvat ovat Iso-Naappilan kuvapankista. Sillä vuosikaudet minua palvellut kamera päätti lopettaa yhteistyömme juuri, kun saavuimme ensimmäiseen kohteeseen. Kiitos ihanista kuvista ja upeasta vierailusta!

 

Juttu on osa alkuvuonna julkaistavaa juttusarjaa, jonka bloggaaja halusi rakentaa rakkaudesta Asikkalaan.

Vastauksen siihen, miksi oma rakkauskuntani on nostamisen arvoinen, löydät täältä: 3 urbaania legendaa; miksi en matkusta kotimaassa?.

Mikä kotimaan kohde on sinun mielestäsi liian tuntematon ja ansaitsisi tulla löydetyksi?

Hiihtomahdollisuudet Asikkalassa

Parin päivän ajan plussa-asteisiin nousseet lämpötilat aiheuttivat jo sydämentykytyksiä talvilajien harrastajalle Asikkalassa. Alkoi näyttämään siltä, että pääseeköhän kohta enää edes hiihtämään! Mutta huoleni oli onneksi turha. Hiihtolomasesongille ladut ovat mitä parhaimmillaan. Asikkala, joka palkittiin vuonna 2018 Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi, tarjoaakin latumahdollisuuksia kaikentasoisille hiihtäjille.

Me itse hiihdämme useimmiten järven jäällä, joko tehdyillä laduilla Vääksyn Kalmarinrannassa tai hankikantoisilla omalta laiturilta. Mutta huomioiden tänä talvena jäiden tilanteen, niin olemme joutuneet tyytymään muihin vaihtoehtoihin. Mutta niitä vaihtoehtoja löytyy Asikkalasta ja paljon. Joten harrastaminen ei käy yksitoikkoiseksi, kun on runsaasti mahdollisuuksia joista valita. Tämän päivän hiihtolenkit taittui Kanava Golfin hiihtoladuille, jotka on tehty lumen peitossa oleville viheriöille. Kanava Golfin kahvila ei ole näin talviaikaan normaalisti auki, mutta lämpimät kaakaot ja laskiaispullat voi käydä nauttimassa kotiin lähteissä Viipurilaisen kotileipomossa, joka sijaitsee valtatie 24:n toisella puolella.

Yllätyksemme oli kuitenkin tänään suuri, kun hiihtolenkiltä palatessamme muuan herrasmies tuli huutelemaan peräämme ja pyysi poikkeamaan grillimakkaralle ja kahville. Kanava Golf oli järjestänyt hiihtolomien aloituksen kunniaksi tarjoilut aktiivisille lomalaisille. Positiivista pöhinää ja pärinää riitti clubilla, kun eri ikäiset harrastajat olivat nauttimassa lämpimiä tarjoiluja upean aurinkoisessa säässä.

Asikkalan ajankohtaiseen latutilanteeseen voi tutustua kunnan nettisivuilla. Tänä viikonloppuna ladut löytyvät ainakin Vesivehmaalta, Kanava Golfilta, sekä legendaariselta Aurinkovuorelta. Lisäksi kesäasukkaille ja kesäturisteille tutulle kanavanpuistoon on tehty 2 kilometrin mittainen latu perinteisen tyylin hiihtäjille. Suora lainaus (15.2.2019) tilanteesta on;

  • Aurinkovuorella on hiihtokunnossa 2 km, 3 km ja 7 km perintein ja vapaa tyyli. Urheilukentällä on mahdollista hiihtää perinteisellä/luistelu tyylillä  400 metrin lenkkiä.
  • Kanavapuistoon on ajettu noin 2 km lenkki ja hiihtäminen on mahdollista perinteisellä tyylillä.
  • Vesivehmaan Jenkkapirtillä valolatu 1 km sekä 4 km ja 6,5 km ladut laavulle kunnossa sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä.
  • Golfkentällä ladut 2,2 km ja 4,6 km. Hiihtämään pääsee sekä perinteisellä, että vapaalla tyylillä.  Lähtö golfin parkkipaikalta.

Hiihtolomalaisten kannattaa ottaa siis sukset mukaan maalle tullessaan. Asikkalasta ei matkalaisen harmiksi löydy suksivuokraukseen mahdollisuutta. Mikäli kuitenkin sukset uupuvat, niin lomailuun Päijät-Hämeessä voi yhdistää yhden rinnepäivän Messilän laskettelukeskuksessa ja lähteissään vuokrata sieltä suksisettiä loman ajaksi (saatavuuden salliessa).

Juttu on osa alkuvuonna julkaistavaa juttusarjaa, jonka bloggaaja halusi rakentaa rakkaudesta Asikkalaan.

Vastauksen siihen, miksi oma rakkauskuntani on nostamisen arvoinen, löydät täältä: 3 urbaania legendaa; miksi en matkusta kotimaassa?.

Mikä kotimaan kohde on sinun mielestäsi liian tuntematon ja ansaitsisi tulla löydetyksi?

 

 

Apteekinmajoitus

Laitoin loppuvuodesta ilmoituksen Asikkalan ilmoitustaulu-nimiseen Facebook-ryhmään kysyen: ”Mitä sinun mielestäsi jokaisen hiihtolomalaisen ja ohikulkijan tulisi tietää Asikkalasta?” Sen kysymyksen myötä sain yhteydenoton käydä tutustumassa muutamiin paikallisiin majoitusmahdollisuuksiin, joihin ei mökkiläisenä ole koskaan tullut tutustuttua. Yksi näistä paikoista on tunnelmallinen Apteekinmajoitus Vääksyn vanhassa keskustassa.

Ottaessani loppuvuodesta näiden ilmiantojen tiimoilta yhteyttä Armiin, joka on nainen Apteekinmajoituksen takana, en osannut arvata millainen tarina majoitusliikkeellä voi olla. Olen nähnyt Apteekinmajoituksen kyltit jo vuosien ajan asioidessani vanhassa Vääksyssä. Mutta en koskaan ollut ajatellut sen kummemmin mitä tuo vanha puutalo kylänraitin varressa kätkeekään sisäänsä.

Apteekinmajoitus Asikkala

Töissä kotona vai koti töissä?

Saavun pimeänä talvi-iltana töiden jälkeen majoituksen pihaan. Piha on valaistu todella näyttävästi upeilla kausivaloilla. Pihan puolella on kaksi ulko-ovea, kuten paritalossa konsanaan. Mietin hetken, että kummalle ovelle minun piti mennä, kunnes huomasin kyltit oven päällä, jotka ohjasivat minut koputtelemaan oikean puoleisen oven taakse. Oven avaa tummatukkainen nainen, jonka kasvot hymyilevät kilpaa kesäisin näyttäytyvän Naantalin auringon kanssa. Astun sisään ja silmäni ohjautuvat heti vanhoihin suuriin lasisiin lääkepulloihin. Sisääntuloaulassa on paljon kaunista rekvisiittaa, joka kertoo yrityksen nimen mukaisesti rakennuksen historiasta. Rakennus on toiminut 50-luvulle asti apteekkina.

 

Keskustelun alkumetreillä käy ilmi, että yrittäjäpariskunta lapsineen asuu rakennuksen toisessa päässä. Toinen ovi olisikin ollut heidän kotiovensa. Koti on rakennettu rakennuksen toiseen päähän majoitusliikkeen ehdoilla ja mm. kodinhoitohuone on sijoitettu siten, että se palvelee ennen kaikkea majoitusliikkeen tarpeita.

Koti majoitusliikkeen yhteydessä mahdollistaa asiakkaille ensiluokkaisen kokemuksen, sekä avun saatavuuden, jos sille nousee tarvetta. Läsnäolo ja välittäminen onkin niitä asioita, joista yrittäjä on saanut kiitosta. Hän on saatavilla, kun asiakas apua tarvitsee, mutta asukkailla on kuitenkin oma rauha, niin halutessaan. Tällainen ratkaisu mahdollistaa myös majoitusliikkeen pyörittämisen lähes yhden hengen voimin, pois lukien sesongit.

Tarjousideakilpailu mahdollisti Apteekinmajoituksen

Asikkalan kunta järjesti yli 10 vuotta sitten tarjousideakilpailun, jossa kiinteistöä myytiin. Kiinteistö oli ollut aiemmin myynnissä jo hyvän tovin, menemättä kuitenkaan kaupaksi. Yrittäjäpariskunnalle Asikkala oli tuttu entuudestaan ystävien kautta. He asuivat pääkaupunkiseudulla ja heillä ei varsinaisesti ollut tarkoitus muuttaa maalle. He kuitenkin kuulivat tästä tarjouskilpailusta ja päättivät käydä katsomassa kiinteistöä.

Saapuessaan ensi kertaa nykyisen majoituksen tiloihin, ensireaktio oli ”EI IKINÄ”. Tila oli ollut kansalaisopiston käytössä ja se oli päällystetty lattiasta kattoon lastulevyllä ja muovimatolla. Nyt ympärilleen katsoessaan on vaikea kuvitella, että millainen tila on voinut edes olla. Mies, joka käy edelleen pääkaupunkiseudulla palkkatöissä uskoi kuitenkin niin paljon rakennuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin, että sai puhuttua vaimonsa ympäri ja innostettua ajatukseen. Ensimmäinen ajatus oli remontoida rakennuksesta paritalo, mutta hetken aikaa asiaa pyöriteltyään alkoi muodostumaan idea aamiaismajoituksesta.

Pitkään kestäneen saneerauksen jälkeen majoitus avasi ovensa 10 vuotta sitten juhannuksena. Rakennus koki todellisen muodonmuutoksen ja kiinteistö remontoitiin lattiasta kattoon hyvällä maulla ja vanhaa kunnioittaen.

Tällä hetkellä majoituskapasiteettia on 25:lle hengelle lisärakennukset huomioiden. Huoneissa on omat WC:t ja kylpytilat ja asukkailla on käytössään pieni keittiö, jossa tarjoillaan myös aamiainen asiakkaan niin halutessa.

Täydellinen työnjako

Olin ennakkoon käynyt tutustumassa yritykseen Googlen, sekä erilaisten matkailusivustojen kautta ja huomasin ilokseni, että asiakkaat ovat arvioineet yrityksen lähes viiden tähden tai 10 pisteen arvoiseksi. Syy siihen selvisi kovin nopeasti jutellessani Armin kanssa. Hän kertoi, että heillä on selkeä työnjako miehensä kanssa: mies hoitaa hallinnolliset asiat ja hän keskittyy positiivisuuteen, sekä asiakkaisiin. Se itseasiassa näkyy ja kyseessä on ollut varsin toimiva yhdistelmä. Se helpotti yrittäjäpariskunnan arkea vuosikaudet, kun mies kävi töissä edelleen pääkaupunkiseudulla, eikä ollut kuin lomillaan mukana operatiivisessa toiminnassa. Nyt mies on jäänyt täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja tuo oman ammattitaitonsa paikkakunnalle LVI Apteekki-nimisen yrityksen kautta.

Majoitusliikkeestä ja elämästä vanhassa Vääksyssä on tullut pariskunnan elämäntapa. Toisinaan iskee kaipuu kaupunkiin, mutta onneksi sinne pääsee aina piipahtamaan, niin halutessaan.

Vanhan Vääksyn tunnelma ja aktiviteetit

Pariskunta avasi ovet aivan uudelle asiakasryhmälle joku aika sitten liittyessään Booking.com varaussivustolle. Se on tuonut paljon sekä ulkomaalaisia, että suomalaisia turisteja niin lyhyeksi, kuin pidemmäksikin aikaa. Uudet asiakkaat ovat löytäneet tiensä Asikkalaan, erityisesti kesäaikaan. Vanha Vääksy, sekä Vääksyn keskusta tarjoavat erilaisia aktiviteetteja. Mutta ennen kaikkea rikkaus, joka saa turistit palaamaan kerta toisensa jälkeen on luonto.

Vääksystä ja Vääksyn aktiviteeteista on tulossa oma kirjoituksen, mutta sitä odottaen voit tutustua majoituksen lähipalveluihin vanhan Vääksyn sivuilta.

 

Juttu on osa alkuvuonna julkaistavaa juttusarjaa, jonka bloggaaja halusi rakentaa rakkaudesta Asikkalaan.

Vastauksen siihen, miksi oma rakkauskuntani on nostamisen arvoinen, löydät täältä: 3 urbaania legendaa; miksi en matkusta kotimaassa?.

Mikä kotimaan kohde on sinun mielestäsi liian tuntematon ja ansaitsisi tulla löydetyksi?

 

 

Vintage Cafe.

Ajellessa vanhaa valtatie 4:sta, Lahti-Jyväskylä välillä, vähän ennen Vääksyä Lahden suunnasta, on tienvarressa huomaamaton monien mahdollisuuksien aarreaitta. Paikan pihapiirissä oleva ABC:n kylmäasema mahdollistaa matkailijalle oivallisen taukopaikan ”yhden pysähdyksen taktiikalla”. Tottuneetkin automatkailijat saattavat nähdä tienvarressa vain teollisuushalleja, sekä ajan patinoimaa rautaromua puolillaan olevan tienoon. Ensinäkemältä ei uskoisi, että tienvieressä olevan hallin sisään kätkeytyy paljon muutakin…

Tienvarressa oleva kyltti, joka kertoo kahvilasta, voi jäädä tottuneemmaltakin matkailijalta huomaamatta, sillä tienviitta on kuten aarreaitta itsekin, omalle tyylilleen uskollinen ja hieman ajanpatinoima, ilman neonvaloja. Siitä syystä mainittakoon tuo ABC:n kylmäasema, jonka riemunkirjavat valotaulut ja tankkauskatos kaikkine kirjavine huomioväreineen, toimii mahdollisesti varmempana maamerkkinä risteykselle, jota varten kannattaa hidastaa.

Pihassa on paljon aarteita, joita jopa keräilijät maailmalta ovat havitelleet ne nähtyään. Ja kuten yrittäjähenkisyyteen kuuluu, niin lähes kaikki on kaupan, jos vain hinta on oikea. Ja näin ollen mm. tien varressa oleva autoharvinaisuus on tällä hetkellä neuvottelujen keskipisteenä ulkomaisen ostajan ja yrittäjän kesken. Tarkemmin kun katselee pihapiirissä, voi huomata talvehtivia veneitä ja veneiden siirtelykalustoa ja eipä ihme. Sillä kahvilayrittäjän poika pyörittää veneiden huoltoon ja talvisäilytykseen keskittynyttä liiketoimintaa samassa pihapiirissä. Yritys on aikanaan perustettu kahvilayrittäjän miehen toimesta, joka on yrittäjä itsekin.

Kahvilan sisääntulolla on vanhoja bensamittareita kertomassa vanhasta hyvän ajan tunnelmasta huoltamohengessä. Bensaa mittareista ei kuitenkaan tule, mutta ne saavat asiakkaan vähintäänkin hymyilemään ovelle saapuessaan. Pihalla on myös kesää silmällä pitäen terassikalusteet ja pieni pihakioski.

Astuessa ensimmäisen askeleen sisään tilaan, tulee jotenkin epäuskoinen olo. Ensimmäinen ajatus on, että oliko tämä sama paikka, jonka ovesta juuri astelin? Tekisi mieli mennä takaisin pihalle, kurkata ja katsoa sitä teollisuushallia vielä kerran ulkoa, todetakseen että voiko tämä todella olla se sama..?  Sisään tullessa erilaiset upeasti entisöidyt ja ennen kaikkea erityiset ja ainutlaatuiset tavarat vievät kaiken huomion. Sirkusnainen, joka on tullut Linnanmäeltä toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi. Upea vanha rahapeli, jollaista ei koskaan minun ikäiseni ole nähneet edes lapsuudessaan. Tuolla kauniilla, vaikkakin hieman karulla esineellä, verraten nykyisiin muovisiin ja valoshow:llaan huomion varastaviin RAY:n laatikoihin, on eroa kuin yöllä ja päivällä! Vastaavanlaisia tavaroita on rekvisiittana ympäri liiketilaa ja jokainen yksilöllinen ja ainutlaatuinen esine muodostaa uskomattoman upean kokonaisuuden. Tilassa näkyy sisustamisen taito, jota kadehdin – sen vuoksi oma kotimme on hyvin pelkistetty ja skandinaavinen, jotta yleisvaikutelma ei olisi sekava tavaroiden sekametelisoppa. Jota se varmasti olisi, jos itse yrittäisin yhdistellä noita upeita eri vuosikymmeniltä peräisin olevia esineitä kokonaisuudeksi. Tavaroita on hankittu tarkkaan harkitusti ja vuosien ajan. Tavarat ovat löytyneet vuosien mittaan ja ympäri Suomea, sillä kahvilayrittäjän miehellä on laaja verkosto, jota kautta suurimmat löydöt usein löytyvätkin.

Kun eteisen alkujärkytyksestä (positiivisesta sellaisesta) pääsen yli, avautuu minulle uusi maailma. Ihan uusi ulottuvuus. Oikealla kädellä on myymälä ja vasemmalla on kahvila. Myymälässä on uniikkeja ja varta vasten juuri tänne myyntiin otettuja tuotteita. Yrittäjä on toiminut pitkään töissä erään tavaratalon sisustusosastolla ja se näkyy myös myymälässä. Eroavaisuutena on se, että yrittäjä pääsee vihdoin myymään niitä tavaroita, joita ei pääsääntöisesti ketjuvetoisessa tavaratalossa oteta valikoimiin. Myymälä on hänen näköisensä, joka on ennen kaikkea upea asia! Jokainen myyntiin otettu tuote on tarkkaan harkittu ja jokainen tuote, sekä ennen kaikkea tuotteen valmistaja täyttää yrittäjän korkeat laatuvaatimukset. Myyntiin valikoituu tuotteita yrittäjän hyvien kokemuksien kautta ja ennen kaikkea laatu on se asia, jota yrittäjä haluaakin vaalia valikoimissaan.

 

Laatu näkyy myös kahvilan puolella. Kaikki kakut ja leivonnaiset, sekä lounaskeitto on yrittäjän omin käsin valmistamia ja laadukkaista raaka-aineista. Tarjolla on joka päivä tuoreita munkkeja, sekä mitä upeampia kakkuja. Kahvi on Löfbergsin korkealaatuisista kahvipavuista valmistettua, jolloin kahvikupillisen ottaessaan voi olla varma, että kahvissa maistuu vastapaahdetun kahvin maku. Kahvivalikoimaa löytyy laidasta laitaan ja erikoiskahvit ovat saatavilla vaativampaankin makuun. Kahvilan tunnelma on ihanan lämmin ja kotoisa ja siitä huokuu se tunnelma, miksi kahvila on ylipäätään olemassa. Yrittäjä, joka rakastaa matkustamista, on kiertänyt useita vanhoja kaupunkeja ja niiden pieniä katukahviloita. Usein kahviloissa istuessaan mieleen vallannut ajatus ”kyllä minäkin tämän osaisin”, muuttui lopulta todeksi. Kerättyään yli 20 vuotta kaupanalan kokemusta yrittäjä oli lopulta todennut, että aika olisi kypsä lähteä tavoittelemaan niitä asioita, joita oikeasti haluaa. Jos rakkaus on vanhoissa tavaroissa, niin silloin ketjuvetoisessa tavaratalossa työskentely ei ollut kutsumus, vaikka olisi kuinka hyvä työssään. Niin alkoi syntymään konsepti Vintage Cafeen ympärille.

 

 

 

Kysyessäni juhlapalveluista, yrittäjä kertoo, ettei toistaiseksi ole ollut juhlapalveluita, vaikka niitä on joskus kyseltykin. Haasteena on nykyisten tilojen osalta myymälän irtaimisto ja niiden valvominen vahinkojen välttämiseksi. Juhlapalvelun tarjoamiselle yrittäjällä olisi kaikki mahdolliset puitteet muuten. merirosvoteemaiset häät ja 50-lukuteemaiset 50-vuotisjuhlat ja monet muut upeat juhlat järjestäneenä, ei ideat varmasti loppuisi kesken! Yrityksille on kuitenkin jo nyt myyty kokouspalveluja ja parin kymmenenhengen seurueiden kokoustilaisuudet ovatkin mahdollisia.

Yritys kokonaisuutenaan on täynnä mahdollisuuksia ja oikeasti innolla jo odotan, että mitä kaikkia mahdollisuuksia ulkoa niin mitään sanomaton tila voi vielä mahdollistaakaan ohikulkijoille, sekä paikallisille ja mökkiläisille. Tälläkin hetkellä jo tilassa järjestetään Pin Up-kuvauksia ja samalla teemalla on suunnitteilla naisteniltoja. Kesätorstaisin järjestetään mobilistitapahtuma, joka vetää vanhojen autojen harrastajia paikalle niin läheltä, kuin kaukaa ihastelemaan upeita autoja ja verkostoitumaan. Mobilistitapahtuma tulee yrittäjän miehen harrastustoiminnasta, mutta vastaavasti yrittäjän oman harrastustoiminnan ja LC Asikkala Leijonien aktiivisuuden kautta pihalla järjestetään myös peräkonttikirppistä, jonka paikkamyynnin tuotto kerätään hyväntekeväisyyteen. Lisäksi sisätiloihin on suunnitteilla loosseja, joihin voidaan perustaa pop up-myymäliä sesongista riippuen. Ideoita on paljon ja paljon on jo toteutuksessakin. Kaikki vaatii kuitenkin sen, että jokainen asiakas uskaltaa rohkeasti ottaa sen ensimmäisen askeleen ja astua sen kynnyksen yli ennakkoluuloitta.

Mikäli ajelet etelästä kohti pohjoista, niin pistä mieleesi vanha nelostie ja nykyinen valtatie 24. Täytä tankkisi ennen Vääksyä ja piipahda yllättymään Vintage Cafeeseen. Tiskillä sinua suurimmalla todennäköisyydellä palvelee yrittäjä itse, joka työskentelee yrityksessään itse, pois lukien kesäsesonkia, jolloin apuna on kesäapulainen.

 

Vintage Cafeehen voit tutustua:

http://www.vintagecafe.fi/

Vintage Cafe Tripadvisorissa

 

Samassa tilassa palveleva täyden palvelun venepaikka; http://www.rantarosvo.fi/home/

 

Juttu on osa alkuvuonna julkaistavaa juttusarjaa, jonka bloggaaja halusi rakentaa rakkaudesta Asikkalaan.

Vastauksen siihen, miksi oma rakkauskuntani on nostamisen arvoinen, löydät täältä: 3 urbaania legendaa miksi en matkusta kotimaassa.

Mikä kotimaan kohde on sinun mielestäsi liian tuntematon ja ansaitsisi tulla löydetyksi?