Halusin käydä katsomassa, millainen se ”turismin pilaama bilesaari” Phi Phi oikein olikaan, ja täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti. Mielestäni meininki oli verrattavissa melkein mihin vaan saareen, missä olen Thaimaassa ollut (paitsi Lantaan, Lanta on ollut ihan omaa luokkaansa). Asiaan saattoi vaikuttaa toki se, että Thaimaan matkustelun sesonkiaika on pikkuhiljaa jäänyt unholaan joten saari saattoi olla tavallista rauhallisempi. Of-season näkyi myös melkoisen sateisessa säässä, mutta onneksi auringonpilkahduksistakin saatiin välillä nauttia.
Tutustuin heti alkupäivinä lontoolaiseen naiseen ja losilaiseen pariskuntaan, joiden kanssa tuli vietettyä mukavasti aikaa. Satuimme kaikki olemaan samassa ravintolassa syömässä ja yhtäkkiä huomasimme huutelevamme toisilleme yli pöytien. Seuraavassa hetkessä istuimmekin jo saman pöydän ääressä tilaten aina vaan uudet Changit pöytään. Musta onkin kuin vaivihkaa tullut täällä ollessa kaljanjuoja, mutta luulen sen harrastuksen loppuvan kunhan Suomeen pääsen. Koska kalja, yök.
Phi Phi oli paljon pienempi kuin kuvittelin ja joka paikkaan pääsi näppärästi kävellen. Yhtenä päivänä kävimme Lontoomuikkelin kanssa reippailemassa itsemme view pointille, joka oli kyllä pohkeiden hapottamisen ja kaikkien niiden hikipisaroiden arvoista. Melkein voisin sanoa, että jos Phi Phille menee, siellä on käytävä. View pointilla olevassa kiskassa oli hauska vanhempi herrasmies töissä ja hän sai meidät nauramaan mm. leikatessaan ruohoa lyhyemmäksi keittiösaksilla. Heh.
Yhtenä päivänä kävin kahden sukelluksen reissullakin ja se oli taas niin kivaa. Mitään erikoista ei pinnan alla näkynyt, eikä näkyvyyskään ollut edellisten paikkojen vertainen, mutta olin iloinen huomatessani tekniikkani taas menneen eteenpäin. Käytin myös lähtöaamun tehokkaasti ja buukkasin itseni kello kuudelta starttaavalle veneretkelle, jolla pääsimme näkemään mm. kuuluisan Maya Bayn ja aivan ihanan kirkkaan laguunin. Retki oli kiva ja oli ihan kivaa myös, ettei ihan koko ajan satanut. Suosittelen menemään juuri tuollaiselle varhaiselle retkelle ainakin, mikäli haluaa välttää ruuhkat Maya Baylla! Jo ennen puolta päivää alkaa paikka nimittäin olemaan pullollaan turisteja ja kun me saavuimme sinne ennen seitsemää, olimme lähes ainoita ja saimme nautiskella vedestä ja maisemista rauhassa.
Onnelliset lomavarpaat toivottavat hyvää viikonloppua (mielestäni tänään on perjantai?)!
xx Janika