Elämme kesää 2022 ja valmistautuminen loppuvuoden matkaamme on käynnistynyt. Edessämme on kaksi matkaa: Lyhyt, n. viikon reissu Viroon ja loppuvuodesta n. 2kk matka Thaimaan Krabille. Näille matkoille lähdetään jälleen pitkän tauon jälkeen kolmen hengen voimin kun mukaamme liittyy myös Néa.
Omia sukellusvarusteita on hankittu jo pitkin vuotta ja kävimmekin Angelikan kanssa omia varusteitamme kokeilemassa ensi kertaa alkukesästä Kreikassa. Koska kokemusta varusteista oli melko vähän, päädyimme hyvin tunnettujen merkkien alempaa keskihintaa edustaviin valintoihin. Kun varusteiden pitäisi lähtökohtaisesti olla melko laadukkaat, voi sukelluksella keskittyä omaan tekemiseen eikä tarvitse pohtia sitä laukeaako jokin tavara vai ei.
Regulaattoreiksemme päädyimme valitsemaan Apeks XTX50/XTX40 regulaattorisetit. Jonkin verran asioita selvitettyämme päädyimme hankkimaan regulaattorit uusina koska usein käytettyjen hankintaa seuraa regulaattorien huollattaminen , joka lisää käytetyn setin hintaa helposti satasella. Sukellusliiveiksemme löysimme vähän käytetyt xDeep Ghost ja Diverite Transpac II liivit. Omat varusteet pakottavat myös opettelemaan uusia asioita: esim. minkä kokoinen donitsi liivissä on hyvä olla, miten regulaattorit ja painemittarit kiinnitetään 1st stageen. pieniä asioita joita ei ollut tarvinnut pohtia kun käyttää lainattuja varusteita.
Kun Krabin matka vamistui ja päätimme käydä kesällä Viron puolella sukeltamassa, oli tarpeen hankkia varusteet myös Néalle. Néalle löytyikin käytettynä sopiva ja hyväksi todettu Diverite Transpac II liivi ja Diveriten regulaattori-setti, paremmat räpylät ja uusi Seac Feel 3mm märkäpuku.
Tammikuussa Cozumelin sukelluksilla taskulampun pidike murtui ja lamppu putosi pidikkestään mereen. Vahvat virtaukset ottivat taskulamppumme meren omaisuudeksi niin nopeasti ettei mitään toivoa sen löytymisestä enää ollut jättäen meille enää yhden valaisimen. Viron Rummun sukelluksilla tulemme tarvitsemaan taskulamppuja joten näitä hommattiin käytettynä kaksi lisää. Aiemmin meillä on ollut käytössämme Fenix SD11 valaisin, joka on suunniteltu tarjoamaan erittäin leveän keilan valoa ja videoiden kuvaamista helpottava punainen valo. Nyt käytettynä löysimme kaksi lisälamppua: Intova IFL660 sekä Epoque el-1000l.
Vaikka hankintoihin joudutaan nyt satsaamaan melko paljon, on takaisinmaksuaika melko lyhyt kun huomioi varustevuokrien hinnat. Esimerkiksi Cozumelissa n. 20 dollaria kului sukelluspäivää kohden pelkästään kahden henkilön varustevuokriin. Lisäksi vaikka sukelluskeskuksen pitäisi varmistaa että lainavarusteet ovat aina kunnossa, käytännössä tämä on lopulta tuuripeliä. Aika moniin lahonneisiin tiivisteisiin ja puhirepeytyneisiin , liian pieniin, märkäpukuihin olemme matkoillamme törmänneet. On mukava tietää, että varusteet ovat aina samanlaiset sukelluksesta riippumatta ja jos jotain on pielessä, syyllistä puutteisiin voi etsiä peilistä.
Viron Rummuun ja Pärnuun Heinäkuussa 2022
Heinäkuulle olemme suunnitelleet n. viikon reissun Viroon. Matkalla tulemme viettämään aikaa Tallinnassa ja Pänussa sekä sukeltaen Rummun louhoksella.
Tällä kertaa matkan päätarkoitus on sukeltaminen ja kuljemme autolla ja kaupunkien sisällä pääasiassa Uberilla tai sähköpotkulaudoilla. Airbnb asuntomme valitsimmekin tällä kertaa kauempaa kaupunkien keskustasta ja rannoista. Rummu on autolla lyhyen ajomatkan päästä Tallinnasta, joten tarkoituksena on tehdä tänne yksi sukelllusretki Tallinnasta käsin ja toinen matkalla siirryttäessä Tallinnasta Pärnuun.
Vierailimme muutamia vuosia sitten Viron Rummun louhoksella snorklaamassa ja tällä kertaa palaamme samaan paikkaan sukeltamaan. Vesien tulisi olla heinäkuussa kirkkaimmillaan ja lämpimimmillään, joten ajankohdan pitäisi olla yksi parhaita.
Heinäkuun alkupuolella pakkatessamme sukellusvarusteita ensimmäistä matkaamme varten ja kun ensimmäisen kerran kaikki mukana kuljetettavat varusteet on levitettynä eteisen lattialle , tajuan ensimmäisen kerran miten paljon tavaraa tulemme kuljettamaan matkoillamme mukanamme. Yksi suuri matkalaukku täyttyy nopeasti ja yli jää vielä räpylät sekä yksi sukellusliivi. Ts. kun matkustamme kahden, yksi ylimääräinen laukku saattaa juuri ja juuri riittää omille varusteillemme.
Kun Néa on mukana, loppuja varusteita on levitettävä vielä normaaleihin vaatelaukkuihin. Aiempi reissu Thaimaahan antoi oppina sen että kovin paljon vaatteita ei tarvita mukaan. Tämä on oikein hyvä koska hiukan alle puolet jokaisesta matkalaukusta tulee täyttymään näillä varusteilla ja matkavaatteita tulee mukaan väkisin vähemmän. Seuraavaksi huolena on paino. Vaikka hankittaessa varusteita pyrittiin hankkimaan suhteellisen kevyitä laitteita. Silti osa varusteista on nimittäin järkyttävän painavia : esimerkiksi halvimmasta päästä olevat Din/Yokee adapterit painavat yllättävän paljon vaikka kyseessä on melko pieni osa.
Rummun tulevilla sukelluksilla meillä on pientä jännitysmomenttia: tulemme sukeltamaan ensimmäistä kertaa ilman opasta. Meidän täytyy nyt itse hoitaa jälleen pykälää verran enemmän asioita, jotka olemme yleensä jättäneet oppaan harteille. Suunnistaminen ja kompassin käyttö, sukelluksen suunnittelu ja nousupoijun käyttäminen. n. 40 sukellusta historiassamme olemme valmiit lähtemään näille sukelluksille, vaikka jännittävää tämä tulee kyllä olemaan.
Krabille Joulukuussa 2022
Joulukuun alkupäivinä suuntaamme kohti Thaimaan Krabia. Tarkoituksena on palata suomeen vasta helmikuun alussa, joten tiedossa on n. kahden kuukauden mittainen reissu. Varaamamme asunto on kaksikerroksinen melko uusi ja kookas omakotitalo uima-altaalla hiukan Krabin keskustasta sivummalla. Sukelluskeskuksen opas, jonka kanssa olemme viestitelleet sukelluksista antoi meille hyviä vinkkejä asuinalueen valinnasta ja asuntomme pitäisikin nyt sijaita ”parhaalla” alueella, mutta järkimatkan päässä rannasta ja keskustasta.
Koronan aikaan heräsi ajatus pidemmästä oleskelusta ulkomailla ja sen perään haave ehkä jopa muutosta ulkomaille ja sukelluskeskus/kahvilan perustaminen. Nämä kaikki ovat vielä vain puoli vakavia haaveita, mutta ensimmäinen askel on joka tapauksessa kokeilla pidempää jaksoa ulkomailla – se näyttäisi nyt toteutuvan. Rento ja stressitön elämä palmun alla paratiisirannoilla kuulostaa mielikuvituksessa hienolta, mutta todellisuus on varmasti paljon muutakin. Arjen askareet ja huolet sekä stressi seuraa todennäköisesti sinne minne arjen vie ja tämä matkamme tuleekin olemaan hyvää harjoittelua ja haaveiden koestamista – voisiko se todella olla meidän ”juttumme” ?
Sukelluksillamme olemme nähneet jännittävimpinä bongauksina mm. Rauskuja, kilpikonnia ja haikaloja sekä mureenoita. Delfiini ja Valashai ovat vielä näkemättä- Virossa näitä ei kyllä tulla näkemään, mutta ehkä Krabilla ?
Yksi Thaimaan matkaan liittyvä valmistelu liittyy akvaarioomme. Myös matkamme aikana akvaarion vedenvaihto tulisi hoitaa ainakin kerran viikossa ja tähän liittyen olemmekin jo selvittäneet mahdollisuuksia. Akvaariomme pääkaloina toimii seitsemän kiekkokalan parvi. Kiekkokalat ovat melko tarkkoja vedestään ja alkavat oireilla ja voimaan huonosti todella nopeasti jos vedenlaatu ei ole kunnossa. Vedenvaihtoja näille veijaeille saisi tehdä vaikka päivittäin, mutta n. viikon vaihtoväli on osoittautunut sykliksi jolla kalat pärjäävät. Olemmekin pohtineet vaihtoehtoja: joko on hankittava n. 400-500 € hintainen palvelu paikallisesta lemmikkiliikkeestä, jonka edustaja käy hoitamassa akvaariota tai sitten toisena vaihtoehtona on myydä akvaario kaloineen ja luopua harrastuksesta. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole mielekäs, koska etenkin kiekoista on tullut jo lemmikkejä meille ja kumma kyllä, myös kaloihin voi kiintyä. Viikon huoltoväli on kuitenkin vähimmäismäärä ja on mahdollista, että melko arvokkaasta palvelusta huolimatta pahimmillaan meillä ei enää ole kiekkokaloja takaisin palattuamme kotiin. Tämä päätös on tehtävä kesän jälkeen.

Kiekkokalaparvemme.
1 Comment
Me ei olla vielä laitesukellusta kokeilleet, mutta snorklailu / vapaasukellus on todella mieleen. Nytkin ollaan lähdössä Filippiineille, mutta sielläkin tarkoitus ”vain” snorklata. Mitä tuo n. 400-500 € palvelu muuten pitää sisällään?