Puolitoista viikkoa sitten täällä Israelissa alkoi toinen lockdown, ensimmäisenä maailmassa. Tämän vuoden turismi on täällä mennyttä , mutta pitää olla optimistinen ja toivoa että jossain vaiheessa turistit voivat taas tulla tänne, ja elämä muuttua normaaliksi, mitä se normaalius silloin lieneekään.
Eli toivossa on hyvä elää, ja sillä välin muistelen helmikuussa tehtyä retkeä Monyn viinitilalle, joka sijaitsee Juudean vuoristoalueella, Jerusalemin lähistöllä. Tämä oli toinen vierailuni tähän paikkaan, ja sekä viinitila että sen yläpuolella oleva luostari niin viehättäviä paikkoja, että vierailisin tuolla uudestaankin.
Mony -viinitilalla on mielenkiintoinen historia: viinitilan perusti vuonna 2000 Artulin perhe Galileassa sijaitsevasta Maghar druusikylästä, mutta perheen jäsenet ovat arabikristittyjä. Perheen pää, oliivikauppias Shakeeb Artul, rakastui alueeseen ja päätti muuttaa kylästään laaksoon , ja istutti sinne viiniköynnöksiä. Viinitarhan alueen hän vuokrasi luostarilta, jonka alueella sijaitsevat sekä viinitila-että tarha. Viinitila sai nimensä perheen edesmenneen pojan, Monyn, mukaan. Viinitarhan kaupassa myydään viinien lisäksi perheen omia oliiviöljyjä ja oliiveja. Kaupan takana on luola, joka löytyi kuulemma sattumalta, ja sielläkin pari pöytää joidenka ääressä voi nauttia viiniä ja pientä naposteltavaa . Luolasta löytyy myös huone, jossa viinit kypsyvät tammitynnyreissä, lasioven takana. Viinitarha sijaitsee kukkulalla , Sorek-laakson yläpuolella . Yksi Shakeeb Artulin lapsenlapsista on opiskellut viinintekoa Ranskan Bordeauxissa, ja viinit kehitelläänn tilalla yhdessä Sasson Ben Aharonin kanssa, joka on yksi maan parhaimpia viinintekijöitä. Viinitilan kellareissa kypsyy vuosittain 300,000 viinipulloa. Tilalla tuotetaan myös korkealaatuista oliiviöljyä.
Monyn terasseilla voi juoda viinitilan viinejä, ja tilata vaikka juustolautasen viinien seuraksi. Täällä ei pahastuta jos tuo omat eväät mukanaan . Tästä terassilta on upea näkymä alas laaksoon, jossa viinirypäleet kypsyvät.
Kuten alussa jo mainitsin , viinitila sijaitsee luostarin alapuolella. Deir Rafatin katolisen luostarin katolla seisoo 6 metrin korkuinen Neitsyt Marian patsas. Luostarin perusti Jerusalemin patriarkka Luigi Barlassina vuonna 1927. Alussa luostarissa toimi orpokoti ja sisäoppilaitos, mutta tänään se toimii vierasmajana pyhiinvaeltajille. Luostarin toiminnasta vastaa Betlehemin munkkien ja nunnien luostariperhe.
Näkymä viinitilalta ylöspäin.
Luostarin pihalla voi levähtää.
Levähdyspaikka on tainnut olla ennen hevosten levähdyspaikka, josta muistona tuo hevosten juottopiste.
Luostarin kirkon ovessa on Ave Maria-tekstejä eri kielillä.
Luostarin kirkko on pieni ja yksinkertaisen kaunis. Kirkon katto on katseenvangitsija, ja siihen ja seinille on kirjoitettu Ave Maria 280 eri kielellä!
Luostarin kauppa oli vierailupäivänä kiinni.

Näistä oliiveista syntyy hyvää oliiviöljyä, jota myydään viinitilan kaupassa. Vierailu viinitilalle ja luostariin kannattaa yhdistää alueen muiden viinitilojen vierailun kanssa.
Deir Rafat luostari
Tel :+972 2-991-6629