Fuerteventura patikoiden

Lanzarotelta siirryimme laivalla puolessa tunnissa Fuerteventuran puolelle ja siitä bussilla saareen pääkaupunkiin Puerto de Rosarioon, josta olimme vuokranneet toiseksi lomaviikoksemme asunnon. Puerto de Rosario oli pienempi kuin Lanzaroten Arrecife ja täällä ei ollut oikeastaan juurikaan turisteja, vaan he olivat jalkautuneet enemmän saaren isoihin turistikeskuksiin. Meidän asuntomme oli mukavasti lähellä bussiasemaa, josta pääsimme helposti patikkaretkillemme ympäri saarta. Lisäksi talon alakerrassa oli hyvinvarusteltu leipomo-kahvila, josta söimme aina hyvän aamupalan. Mehän emme tällä matkalla ostaneet mitään muuta  jääkaappiin kuin juomisia. Lisäksi pidimme huolta, että meillä oli aina patikkaretkille tarvittavia snackseja mukana kuten pähkinöitä, minisalameita, kuivahedelmiä ja proteiinipatukoita.

Tälläkin saarella ehdimme patikoida neljä reittiä:

  1. Corralejon hiekkadyynit (8 km)

Saaren pohjoisosan Corralejon hiekkadyynit ovat hienojakoisia hiekkaa muuttuen sitten lähempänä kylää pensasmaisemmaksi aromaastoksi. Me emme kävelleet kokonaan tätä reittiä halki hiekkadyynien, vaan koukkasimme rannan kautta, joka olikin kiva reitti. Näimme siellä leijasurffajien valtakunnan ja hauskoja kiviröykkiöitä, joita oli rakennettu tuulen suojiksi auringonpalvojille. Corralejon kalastajakylä ei ole enää mikään pieni kyläpahanen isoine turistilaumoineen ja kauppakeskuksineen.

  1. Casillas de Angel, Tefia ja Tetir (14.5 km)

Tämä reitti oli ehkä kaikkein hienoin reitti kaikista näiden kahden viikon aikana patikoiduista. Reitillä riitti vaihtelevia maisemia ja se kulkee kolmen vuoristosolan kautta, joten jonkin verran on nousuakin (550m). Polut ovat selkeitä ja hyväkuntoisia (vaikka yhdessä vaiheessa kävelimmekin ohi merkkien ja harhauduimme aika korkealle kiipeilemään). Tämä on rengasreitti. Maisemat vaihtuvat uskomattoman nopeasti ja vuorien ja maaston värit olivat ihastuttavat. Täällä tuli koko päivänä (4,5 h) aikana vain yksi patikointipari vastaan.

  1. Costa Calma ja Playa de Sotavento (piti olla 12 km, mutta oli 18 km)

Saaren eteläosassa oleva laguunireitti houkutteli meitä erilaisuudellaan, olisihan kiva päästä kävelemään houkuttelevannäköinen laguuni ympäri. Matkasimme bussilla tunnin matkan etelään ja kävelimme aluksi pitkin kallioisia rantoja ja pian pitkin hienojakoista hiekkarantaa. Reittioppaassa kerrottiin, että Sotaventon matalan vuorovesilaguunin voi kiertää ympäri laskuveden aikaan ja parissa paikassa pitää kahlata vuorivesisalmien yli. Mietimme, että onkohan nyt nousu- vai laskuvesi ja pääsemmekö reitille ja miten kapea se kannas oikein on kävellä. Kun rantauduimme kulmille, niin jouduimme käydä kysymässä, että missä se laguuni on, kun emme löytäneet reitille. Leijasurffikoulusta vastasivat, että tässähän se on, siinä ei vain ole vettä tähän aikaan kuin ihan tuolla rannan toisessa päässä pienellä alueella. No ei tarvinnut jännittää kahluupaikkoja, vaikka olimme niitä fiilistelleet jo etukäteen 😊 Kävelimme rannan toiseen päähän ja takaisin, avojaloin, hiekka teki hyvää jalkapohjille ja värikkäät leijasurffaajat mielelle.

  1. Caleta de Fuste (10 km)

Viimeisen reittimme valikoimme sillä perusteella että voisimme tutustua uuteen kylään helppoja rantareittejä kävellen. Taisimme olla myös jo väsyneitä kiipeilemään vuorille ja vetämään patikkakenkiä jalkaan. Lisäksi toisella meistä oli rasitusvamma jalassa.

Tämä reitti ei ollut missään opaskirjassakaan, katsoimme vai karttaa ja ajoimme bussilla kylän laidalle ja kävelimme aika kivaa rakennettua rantatietä pitkin kylään ja sen ohi niin pitkälle kuin päästiin. Saatiin tästä mukava 10 km päiväretki.

Näiden kahden viikon aikana tuli patikoitua näillä kahdella saarella yhteensä 220 km. Olimme oikein tyytyväisiä molempiin saariin, reitteihin, runsaaseen ulkoilmaan ja valon määrään. Nukuimme hyvin päivän retkien uuvuttamina ja saimme taas aimo annoksen energiaa palataksemme arkeen.

Lanzarote patikoijan silmin

Kanarian saaret eivät olleet koskaan kuuluneet matkasuunnitelmiini, mutta sitten huomasinkin tarkastella asiaa patikoinnin näkökulmasta, sillä ilmanalahan olisi varsin miellyttävä talvipatikointiin. Kirjamessuilta onnistuin vielä löytämään hyvin oppaankin, jossa selostettiin yksityiskohtaisesti kymmeniä eri reittejä saarella ja karttojakin oli.

Joulun aikaan teimme ystäväni kanssa kahden viikon reissun saarille, joista toisen vietimme Lanzarotella ja toisen Fuerteventuralle. Vuokrasimme saaren pääkaupungista Arrecifestä asunnon ja teimme siitä päivittäisiä retkiä ympäri saarta paikallisbusseilla. Mietimme aluksi myös auton vuokrausta, mutta valtaosa reiteistä ei ole rengaslenkkejä, joten paikallisbussit olivat hyvä valinta. Bussien aikataulut tosin kannattaa katsoa etukäteen, jos menee kovin pieniin kyliin, mutta muutoin bussiaikataulut pitivät hyvin paikkansa, tiet olivat erinomaisen hyviä ja kulkeminen edullista.

Oppaassa oli reilut parikymmentä vaihtoehtoista reittiä, joista valitsimme reittejä sen perusteella että ne olisivat erityyppisiä ja vähän eri puolilla saarta. Myös matkojen pituus vaikutti, halusimme patikoida kunnon kokoisia matkoja päivämatkoja.

  1. Yaiza – Montana Blanca (16 km).

Tämä reitti on itse asiassa osa saaren läpi kulkevaa pidempää patikointireittiä. Ajoimme bussilla Yaizaan ja onnistuimme jäämään vahingossa oikealla pysäkillä pois. Söimme maittavan aamiaisen pysäkin kohdalla olleessa pienessä ravintolassa ja lähdimme matkaan paikallisen sedän saattelemana (ovat kovin ystävällisiä kun kysyimme missä olisi oppaan lähtöpaikka Antiqua Escuela, niin hän halusi ehdottomasti viedä meidät sinne). Reitti kulki halki mustien laavakenttien, joissa on nykyään viiniviljelmiä. Niitä kasvatetaan mustaan laavamaahan kaivetuissa kuopissa ja näyttivät ainakin tähän vuoden aikaan aika kitukasvuisilta. Nousua, lievää sellaista, oli jonkin verran (480m) ja kävelimme osittain kamelikaravaanien reiteillä saapuen noin reilun neljän tunnin päästä Montana Blancaan.

Juomavedet olivat tässä vaiheessa loppu ja huomasimme, että bussipysäkin lähellä oli ”autotalliin rakennettu baari”, joka oli harmittavasti kiinni, kunnes sen eteen parkkeerasi mies joka kertoi sen olevan nykyään yksityinen klubi. Hän oli sopivasti menossa sinne ja sanoi että voisi kysyä myisivätkö meille cocikset sieltä. Menin vastaanottamaan juomia oven lähelle, vaikka mies yritti livahtaa kovin nopeasti sisään-ulos sieltä ja ymmärsin heti miksi, ”yksityiseltä klubilta” pöllähti kovin vahva pilven tuoksu ja tölkitkin haisivat melkoisesti. No, olimme kovin janoisia, yritimme olla nuolematta tölkkejä, mutta joimme joka pisaran sisältä. Saimme tästä hyvät naurut lopuksi päivää.

  1. Costa Teguise – Guatiza (15 km).

Tämä oli itse soveltamamme reitti ja vain osittain oppaassa olevan reitin mukainen. Costa Teguise on turistikylä, jonne ajoimme bussilla päätepysäkille rannan tuntumaan ja lähdimme sieltä liikkeelle rantapenkereitä pitkin kävellen. Reitti oli kivistä ja kiipeilimme aluksi ylös ja alas pitkin rannan tuntumassa olevia rinteitä ja sitten tuli tasaisempaa. Maisemat olivat  silmiä hiveleviä, meri toisella puolella, aavikkoa toisella puolella ja kaukana kaukana siinsi jokin kylä. Tällä reitillä tuli vastaan muutamia porukoita, mutta muutoin olimme saaneet käveleksiä aika itsekkeen useimmilla reiteillä. Eikö ihmiset tiedä näistä vai ei vain kiinnosta?

Kun rantapenkereet alkoivat väistyä ja meidän piti koukata sisämaahan päin, alkoi maisemat vaihtua, talojen pihoissa ja aroilla oli laajoja kaktusviljelmiä. Näitä kuulemma ihan viljellään ja niistä saadaan mm. jotain kasvien kirvoja tuhoavaa valmistetta. Kauniita olivat nämä kaktukset ja hoidetun näköisiä. Meidän matkamme jatkui Guatizaan ja vähän sen ohikin kohti kaktuspuistoa. Ja ah mikä puisto, se oli rakennettu ison pyöreän ”muurin” sisään, jossa alimmalla tasolla oli jos minkalaista kaktusta ja sitten ympärillä kohoavilla porrastasanteilla lisää eri kaktuslajeja. Ihana puisto, olimme täällä monta tuntia. Tämä oli oikein mukava tapa viettää joulupäivää.

  1. Tiagua – Caleta de Famara (16 km).

Tämä reitti kulki läpi hiekka-aavikon ja näimme jo lähtiessämme määränpäähän, vaikka emme tienneetkään sitä vielä siinä vaiheessa. Reitti kulkee El Jablen (=hiekka) halki ja voisi luulla ettei täällä ole muuta kuin tylsännäköistä hiekkaa, mutta ei pidä paikkaansa. Reitin maisemat ovat ihmeen vaihtelevat, on hiekkaa, aroa ja pientä kasvillisuuttakin, loppupuolella myös pieniä ”vuoria” ja merenrantaa. Tasaista kyllä on ja tämä ei vaadi liikoja ponnisteluita jos muutoin vain jaksaa kävellä. Eikä vaadi patikkakenkiä. Caleta de Famaran kylä on rento surffareiden kylä hiekkakatuineen, kimppakämppineen ja surffikeskuksineen. Söimme täällä maailman huonoimman hampurilaisen, mutta palvelu oli taas ystävällistä ja tuttavallista.

  1. Costa Tiagua ja Montana Tinaguache (8 km)

Tämän vuori on tulivuoren kraateri, jonka päälle kiivetään ja kävellään tulivuoren harjalla ja laskeudutaan toiselta puolelta alas. Tänne pitää olla ehdottomasti patikkakengät, koska rinteet ovat paikka paikoin jyrkät ja niillä on paljon pieniä irtokiviä. Jonkinlaista kuntoa se myös vaatii kiivetä pitkin jyrkkää rinnettä, mutta kävely tulivuoren harjalla kraaterin ympäri palkitsee tämän vaivan. Maisemat ovat hienot ja kävely kapealla kaistaleella sen arvoista, kaistale ei kuitenkaan ole niin kapea, että tarvitsisi pelätä, ainoastaan kovalla tuulella tänne ei kannata lähteä seikkailemaan.

Kaiken kaikkiaan patikoiminen Lanzaroten tulivuorisaarella oli unohtumaton kokemus ja voimme suositella patikointia, niin saaren pääsee näkemään saaren ihan uusin silmin.

Kap Verde, ennakko-odotuksia parempi kohde

Otimme äkkilähdön Kap Verdelle marraskuussa tarkoituksena vain päästä valoon ja aurinkoon sekä levähtää työsyksyn jälkeen. Poikani halusi lisäksi suorittaa sukelluslisenssin, joka hoitui hyvin Kap Verden Salin saarella, joka sitten valikoitui kohteeksemme.

Kap Verdellä on 10 saarta ja yleensä kahdelle saarelle, Bonavistalle ja Salin saarelle järjestetään pakettimatkoja. Enpä muista milloin viimeksi olisimme olleet pakettimatkalla, mutta oli varsin helppoa kun opas oli vastassa kentällä, bussi valmiina viemään hotelliin ja hotellihuone varaukset hoidettu. Kävimme jopa tervetuliaiskävelyllä katsomassa ja kuulemassa kylämme tärkeimmät faktat.

Meidän hotelli oli saaren eteläkärjessä Santa Marian kaupungissa. Se oli hyvä valinta, koska kylällä oli monenlaista aktiviteettia, ravintoloita ja palveluita. Useimmat pakettimatkalaisethan suuntaavat isoihin hotellikomplekseihin, jotka ovat ei-missään hiekan keskellä kaukana kaikesta. Tosin heillä on siellä varmasti kaikenlaisia omia aktiviteettia ja all inclusive.

Majoituimme Porto Antico -hotellissa, jossa meillä oli kunnon kokoinen huoneisto isoineen terasseineen ja keittiöineen. Hotellissa oli aivan ihana vihreä puutarha puineen ja kukkineen, joka oli harvinaista kun katsoo miten kuiva ja hiekkainen saari on. Lisäksi kunnon uima-allas ja meren ranta olivat tarjolla.

Majoituksemme Porto Anticossa ja lähellä olevan kantispaikkamme smoothiet

Matkan evästyksenä olimme kuulleet saarella aiemmin käyneiltä ettei siellä olisi mitään tekemistä. Itse aktiivilomailijana olen toista mieltä, saarella turismi on iso bisnes ja siellä on paljonkin erilaisia retkiä ja tekemisiä tarjolla. Veteen liittyvät tekemiset ovat tietenkin itsestään selvyys saarella, siellä voi sukeltaa, snorkkeloida, kalastaa (retkiä tarjolla) ja tehdä katamaraani- että purjehdusretkiä. Lisäksi kuiva aromaa tarjoaa hyvän pohjan erilaisten ranta-autojen, mönkijöiden ja (sähkö)pyöräretkien tekemiselle ympäri saarta.

Rantaelämää saarella on myös hyvä viettää, varsinkin jos on leijasurffaaja, paikkoja riittää, mutta myös ihanat pitkät rantakävelyt on mahdollisia varsinkin tuolla Santa Mariassa.

Capoeiraa autiomaassa

Hyvää ruokaa on tarjolla Santa Marian lukuisissa ravintoloissa ja hintataso on tietenkin edullisempi kuin Suomessa. Kalaa ja äyriäisiähän täällä kannattaa syödä jos niistä nauttii, mutta täältä löytyy myös italialaisia ja aasialaisia ravintoloita. Meille oli lähtiessä kerrottu ettei täällä sitten käy kortit missään, käteistä rahaa pitää olla kaikkialla, mutta tämä ei pidä enää paikkaansa kortit käyvät yhä useammassa paikassa nykyään. Tosin joissakin paikoissa luottokortilla maksettaessa, he lisäävät luottokortin komission (noin 2% hintaan), kannattaa vahvistaa tämä aina maksaessa ettei tule yllätyksenä, tämä on onneksi kuitenkin vähenemään päin. Nämä komissiot on yleisimpiä palveluissa kuin ravintoloissa.

Saari kehittyy kovaa vauhtia, sinne rakennetaan aivan valtavasti isoja matkanjärjestäjien hotellikomplekseja, rakennustyömaita on kaikkialla. Nettiin pääsy on helpottunut ja ainakin hotelleissa on ihan kohtuulliset nettiyhteydet nykyään. Muualta muuttaa myös paljon väkeä saarelle ja se globaalistuttaa sitä entistä enemmän ja alkuperäiskulttuuri väistyy ja kuihtuu väkisinkin. Santa Marian ”pääkatu” on kuulemma muutamassa vuodessa muuttunut hienoksi asfaltoiduksi, valaistuksi kaduksi penkkeineen ja istutuksineen ja yhä enemmän sinne avataan moderneja kauppoja ja muita palveluita kuten kauneushoitoloita, retkikeskuksia, joogastudioita ja jäätelöbaareja. En ihmettelisi yhtään jos sinne muutaman vuoden sisällä avattaisiin Burger King tai Pizza Hut.

Perinteisyys on vähenemään päin

Kaiken kaikkiaan me vietimme saarella mukavan viikon, joka oli varsin sopivan pituinen aika saarella oleiluun. Ilmasto on varsin miellyttävä marraskuussa, kun tuulet saavat kuuman auringonpaisteen tuntumaan juuri sopivalta. Vesi uima-altaassa oli sopivanlämpöistä ja oli kyllä meressäkin, mutta sinne kannattaa mennä vain suojaisista paikoista, kun valtaosin merenkäynti ja virtaukset ovat sen verran kovia. Leppoisaa lomailua Kap Verdelle jos olet sinne suuntaamassa!

Patikointia Skotlannissa

Patikointivarusteet käsimatkatavaroissa kaiken muun varustuksen lisäksi sai meidät miettimään tarkoin mitä pakkaisimme mukaan 8 päivän reissulle. Lentokoneeseen kävelimme vaelluskengät jalassa ja muutoinkin harrastimme kerrospukeutumista. Hyvin kuitenkin saimme kuljetettua kaiken tarpeellisen mukana vaikka ihan ei repun paino tainnut mennä Finnairin vaatimiin 8 kilon painovaatimuksiin.

Me patikoimme kaksi päivänmittaista vuorivaellusta ja muutoin vain vaelsimme lyhyempiä reittejä tasaisemmassa maastossa. Me emme yöpyneet maastossa, vaan aina mukavasti B&B:ssä, AirBnB:ssä tai hotellissa.

Skyen saarella teimme ensimmäisen vuorille suuntautuneen vaelluksen saaren pohjoisosassa Quiraing -reitillä. Ilman autoa reiteille joutuu vähän kävelemään, tämänkin reitin aloituspaikka oli 3 km paikallisbussilta, mutta maantie oli mukava kävellä vehreine maisemiseen ja lampaineen. Varsinainen vuorelle nouseva reitti on kyllä patikoimisen arvoinen, matkana se on vain noin 8 km ja siihen menee 3,5 – 4 h. Nousua on 543 m. Monet patikoivat vain vuoren laitaa pitkin päätepisteen ”näköalapaikalle” ja takaisin , mutta varsinainen reitti on rengasreitti kun malttaa nousta vuorelle. Meille sattui harvinainen aurinkopäivä +22 astetta ja ah kaikki oli niin kaunista. Katsokaa itse kuvista.

Toinen vuorireittimme oli Fort Williamin Ben Nevis, Brittein saarten korkeimman vuoren 1345 m huiputus. Meidän valitsema reitti on yksisuuntainen, ylös vuorelle ja takaisin alas samaa reittiä. Ben Neviksen ympärillä on kyllä muitakin reittejä jotka eivät nouse vuoren yläosiin ja ovat maisemiltaan varmasti myös näkemisen arvoisia. Tälle reitille lähdettäessä kannattaa ehdottomasti katsoa sääennusteet moneen kertaan, me tiesimme jo edellisenä päivänä että sadetta olisi luvassa, eikä se patikointia estä, mutta sen lisäksi kannattaa tarkistaa myös tuulisuus ja ukkostilanne. Onneksi ukkosta ei ollut luvassa, joten retki voitiin toteuttaa, tuulen kanssa aina selviäisi.

Reitti on noin 17 km pitkä ja siihen tulee varata 6-8 h. Vaikka 1345 m nousua kuulostaa paljolta, niin nousu ei ole ollenkaan suoraa nousua, vaan sinne on rakennettu loivaa nousua olevia luonnonkiviportaita, helposti kuljettavaa sorapolkua ja vain ylin osa on kivikkoa, joka sekään ei ole vaikeaa kävellä kun on kunnon vaelluskengät. Meidän vaelluksen sääolosuhteet olivat pilvisyyden lisäksi sadekuuroja ja kova tuuli, mutta tämä oli ainoa mahdollisuus matkamme aikana patikoida tämä osuus, joten tietenkin menimme silloin. Alaosuuksia patikoidessa näimme vielä hyvin vuoren, ihanat laaksot ja vuoristopurot, mutta ylemmäksi mennessä olimme sadepilvessä ja näkyvyys oli aika huono. Onneksi sinne oli kasattu kivikasoja, joten pysyimme reitillä ja suomalaisella sitkeydellä vedimme ylös saakka ja näppäsimme reippaasti huiputuskuvat ja nopeasti takaisin. Vuoren yläosissa myös tuuli oli todella kovaa ja repi koko ajan sadeviitan tarranauhat irti ja välillä ajattelin, että pystyyköhän se heittämään minutkin kumoon. Ei pystynyt ja onneksi tuuli oli vain ajoittaista ja rauhoittui heti kun kiersimme vuorta vähän eteenpäin.

Monta kivaa reittiä jäi vielä tällä reissulla patikoimatta, mutta onhan hyvä syy tulla tänne uudestaan. Ensi kerralla sitten kävellään ehkä vähän pitempi yhtäjaksoinen reitti ja yövytään reitin varrella olevissa kylissä.