Patikointia Skotlannissa

Patikointivarusteet käsimatkatavaroissa kaiken muun varustuksen lisäksi sai meidät miettimään tarkoin mitä pakkaisimme mukaan 8 päivän reissulle. Lentokoneeseen kävelimme vaelluskengät jalassa ja muutoinkin harrastimme kerrospukeutumista. Hyvin kuitenkin saimme kuljetettua kaiken tarpeellisen mukana vaikka ihan ei repun paino tainnut mennä Finnairin vaatimiin 8 kilon painovaatimuksiin.

Me patikoimme kaksi päivänmittaista vuorivaellusta ja muutoin vain vaelsimme lyhyempiä reittejä tasaisemmassa maastossa. Me emme yöpyneet maastossa, vaan aina mukavasti B&B:ssä, AirBnB:ssä tai hotellissa.

Skyen saarella teimme ensimmäisen vuorille suuntautuneen vaelluksen saaren pohjoisosassa Quiraing -reitillä. Ilman autoa reiteille joutuu vähän kävelemään, tämänkin reitin aloituspaikka oli 3 km paikallisbussilta, mutta maantie oli mukava kävellä vehreine maisemiseen ja lampaineen. Varsinainen vuorelle nouseva reitti on kyllä patikoimisen arvoinen, matkana se on vain noin 8 km ja siihen menee 3,5 – 4 h. Nousua on 543 m. Monet patikoivat vain vuoren laitaa pitkin päätepisteen ”näköalapaikalle” ja takaisin , mutta varsinainen reitti on rengasreitti kun malttaa nousta vuorelle. Meille sattui harvinainen aurinkopäivä +22 astetta ja ah kaikki oli niin kaunista. Katsokaa itse kuvista.

Toinen vuorireittimme oli Fort Williamin Ben Nevis, Brittein saarten korkeimman vuoren 1345 m huiputus. Meidän valitsema reitti on yksisuuntainen, ylös vuorelle ja takaisin alas samaa reittiä. Ben Neviksen ympärillä on kyllä muitakin reittejä jotka eivät nouse vuoren yläosiin ja ovat maisemiltaan varmasti myös näkemisen arvoisia. Tälle reitille lähdettäessä kannattaa ehdottomasti katsoa sääennusteet moneen kertaan, me tiesimme jo edellisenä päivänä että sadetta olisi luvassa, eikä se patikointia estä, mutta sen lisäksi kannattaa tarkistaa myös tuulisuus ja ukkostilanne. Onneksi ukkosta ei ollut luvassa, joten retki voitiin toteuttaa, tuulen kanssa aina selviäisi.

Reitti on noin 17 km pitkä ja siihen tulee varata 6-8 h. Vaikka 1345 m nousua kuulostaa paljolta, niin nousu ei ole ollenkaan suoraa nousua, vaan sinne on rakennettu loivaa nousua olevia luonnonkiviportaita, helposti kuljettavaa sorapolkua ja vain ylin osa on kivikkoa, joka sekään ei ole vaikeaa kävellä kun on kunnon vaelluskengät. Meidän vaelluksen sääolosuhteet olivat pilvisyyden lisäksi sadekuuroja ja kova tuuli, mutta tämä oli ainoa mahdollisuus matkamme aikana patikoida tämä osuus, joten tietenkin menimme silloin. Alaosuuksia patikoidessa näimme vielä hyvin vuoren, ihanat laaksot ja vuoristopurot, mutta ylemmäksi mennessä olimme sadepilvessä ja näkyvyys oli aika huono. Onneksi sinne oli kasattu kivikasoja, joten pysyimme reitillä ja suomalaisella sitkeydellä vedimme ylös saakka ja näppäsimme reippaasti huiputuskuvat ja nopeasti takaisin. Vuoren yläosissa myös tuuli oli todella kovaa ja repi koko ajan sadeviitan tarranauhat irti ja välillä ajattelin, että pystyyköhän se heittämään minutkin kumoon. Ei pystynyt ja onneksi tuuli oli vain ajoittaista ja rauhoittui heti kun kiersimme vuorta vähän eteenpäin.

Monta kivaa reittiä jäi vielä tällä reissulla patikoimatta, mutta onhan hyvä syy tulla tänne uudestaan. Ensi kerralla sitten kävellään ehkä vähän pitempi yhtäjaksoinen reitti ja yövytään reitin varrella olevissa kylissä.

Skotlanti

Kauan uinunut haaveemme oli pian toteutumassa kun lensimme kohti Edinburghia. Vaikka olimme unelmoineet kohteesta kauan, niin kaikki tapahtui kuitenkin niin äkkiä, että suunnittelu jäi turhan vähälle lomaa edeltävien kiireiden vuoksi.

Matkamme ajoittui keskelle suurinta turistisesonkia heinäkuulle ja se kyllä näkyi kaikkialla ja tuntui majoitusta etsiessä. Meidän matkamme kesti 8 päivää ja olimme varanneet vain kahden ensimmäisen yön majoituksen etukäteen, mutta olisi kannattanut varata kaikki majoitukset etukäteen, niin olisi välttynyt etsimiseltä ja turhan isoilta majoituskuluilta. Majoituksen lisäksi olimme hankkineet Scottrail -passit, joilla meidän piti päästä matkustamaan kaikissa junissa, monien bussiyhtiöiden busseissa, paikallismetroissa jne. matkamme aikana. Tämä ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömssössä, nimittäin jos jollain välillä on junayhteys tarjolla, niin silloin ei saa käyttää busseja, joilla olisi ollut paljon paremmat aikataulut, niitä kulki useammin ja niissä oli kaikille istuinpaikka. Emme siis suosittele scottrailin ostamista, vaan liput kannattaa ostaa paikanpäältä suoraan siihen kulkuneuvoon millä haluaa kulkea.

Reittimme: Edinburgh – Inverness (junakuva) – Skyen saari – Fort William  – Edinburgh

Muutoin nautimme kyllä Skotlannista ja ihmisistä, jotka jaksoivat olla aina ystävällisiä, hyväntuulisia ja auttaa kaikessa mahdollisessa vaikka turisteja riitti. Esimerkiksi saapuessamme Skyen saaren pääkaupunkiin Portreehen, kaikki majoitukset olivat täynnä, joten menimme paikalliseen täpötäyteen hotelliin kyselemään neuvoa mistä voisimme vielä hakea majoitusta, avulias respantyttö kertoi, että heillä on saaren oma facebookryhmä, josta hän löysi ja varasi meille B&B majoituksen. Ja minkälaisen majoituksen, meillä oli ehkä kaupungin kauneimmat näkymät rinteen päältä sinisenä välkkyvänä lahdelle, jonne purjeveneet olivat ankkuroituneet. Huoneessa oli maisemaikkunat lahdelle, loistoaamiainen, ihastuttava emäntä sekä saaren halvin majoittumishinta. Joskus käy tuuri.

Muita nauttimisen arvoisia aiheita Skotlannissa on ruoka, varsinkin jos tykkää erikoisista mauista. Maistoimme mm. skotlantilaista perinneruokaa haggista, joka paistetaan lampaan mahalaukussa ja täytteenä on lampaan maksaa, kaurahiutaleita, keuhkoa, sydäntä ja ihraa ja se tarjoillaan viskikastikkeen kera. Meille suomalaisille kuitenkin ihan tutun makuista, muistuttaa maksalaatikkoa, ainakin tämä meidän maistama versio (pois lukien viski). Toinen tuttu maku löytyi skolantilaisesta aamupalasta, jossa oli veriletun tapaisia lätysköitä tarjolla, ihan kaikkea muuta tarjolla olevaa emme tunnistaneet, mutta söimme kyllä hyvällä ruokahalulla. Tuhtia ainakin oli, pystyimme sen avulla helposti kiipeämään Brittein saarten korkeimmalle vuorelle Ben Nevikselle (1345m). Yksi mainitsemisen arvoisimmista asioista on Afternoon Tea, joka ei suinkaan ole vain kupponen teetä ja pari pullaa, vaan kokonainen kolmikerroksinen tarjotin täynnä mitä ihanimpia herkkuja kuten pieniä suolaisia voileipiä, skonsseja hilloineen ja ihania leivonnaisia. Tätä ei kannata jättää väliin.

Viimeiseksi pitää vielä mainita, että Skotlannin sää on vaihteleva 😊 Parin tunnin sisällä ehtii yleensä sataa, paistaa ja tuulla. Varustus siis kannattaa olla kunnossa, niin säät ei pääse harmittamaan. Patikoidessa, joka oli yksi meidän pääharrasteista matkalla, nämä asiat kannattaa katsoa vielä tarkemmin, mutta siitä enemmän seuraavassa jutussa.

Albania

En oikein tiennyt mitä odottaa Albanialta, kun muistissa oli vain sen sulkeutuneisuuden vuodet, joten menin ilman ennakko-odotuksia maahan ja yllätyin positiivisesti.
Vietin kaksi päivää Tiranassa ja kaksi päivää maan entisessä pääkaupungissa Durresissa, jonne nykyään tehdään jo lomamatkoja monestakin Euroopan maasta. Aiemmin se oli lähinnä albanialaisten oma rantalomakohde.

Tirana

Durres

Tulin Albaniaan bussilla Montenegrosta, tullimuodollisuudet menivät ihmeen joutuisasti ja hetkessä ohitimme rajakaupungin Hani i hotin ja saimme kyllä huomata että teiden taso heikkeni välittömästi. Tutustuin bussissa nuoreen mieheen, joka oli menossa kotikaupunkiinsa Durresin, joten minulla kävi tuuri, kun hän junaili bussien vaihdot ja saattoi minut hotelliini, kun asui itse ihan siinä lähellä. Uskon että muuten ei olisi mennyt ihan näin sujuvasti. Hän muuten asui itse nykyään Puolassa, jossa suoritti matkailualan tutkintoa ja puhui luonnollisesti siksi poikkeuksellisen loistavaa englantia albaanialaiseksi. Hän teki töitä Apollolle ja toi matkatoimiston puolalaisia asiakkaita lomalle Albaniaan.

Yhden vinkin hän antoi minulle lomaillessani Albaniassa, että liikenne on täällä kaaosta ja ei kannata luottaa että autokuskit noudattaisivat liikennevaloja tai huomioisivat suojateitä. Suurin osa kuljettajista on ”ostanut” autolla-ajo lisenssin, joten täällä mennään tuntumalla. Tällainen ostettu ajokortti maksaa 250 €.  Olihan se liikenne aika ajoin melkoista kaaosta ja ihmiset ajoivat surutta päin punaista, mutta tänä päivänä poliisi on kuitenkin tehostanut valvontaa, joten kyllä täällä selviää liikenteen kanssa kun pitää silmät auki. Itse en ehkä vuokraisi autoa täällä.  Tässä yhteydessä on hyvä myös muistaa, että ennen vuotta 1991, jolloin valta vaihtui ja maan sulkeutuneisuus päättyi,  täällä ei tavallinen kansalainen saanut edes ajaa autoa.

Minä nautin Durresin rantakaupungissa lököisiä päiviä ihanassa hotellissani rannalla. Minulla oli oma parveke merelle ja huone länsimaista tasoa ja hinnaltaan kuitenkin vain n. 30 €. Aamiasibuffetkin kuului hintaan. Nyt ei ole vielä varsinainen sesonki alkanut, joten hinnat ovat varmasti normaalia alhaisempia. Durresin kaupunki oli yllätys minulle, täällä on noin 200 000 asukasta ja kaupunki on todella modernin oloinen. Ihan länsimaisen näköisiä kauppoja ja varsinkin kahviloita nousee tiheään tahtiin. Kadut ovat siistit ja ihmisiä riittää niin kahviloissa kuin rannallakin kävelemässä. Kaupungin ulkopuolella  lähiöissä tai vaikka bussiasemalla, on jo sitten vähän originaalimman oloista, talot ja kadut kaipiaisivat kunnostusta.

Albania muuttuu ja kehittyy vauhdilla, kaikkea modernisoidaan ja ihmiset (varsinkin nuoret) puhuvat jo auttavasti englantia. Voin vain kuvitella minkalaista täällä on 10 vuoden päästä, ei erotu enää muista euroopan maista. Pari asiaa voisi kuitenkin muuttua nopeastikin, nimittäin;

  1. Tupakanpoltto, täällä poltetaan paljon  muista välittämättä (niinkuin kaikkialla Balkanilla) mm. ravintolassa, kahviloissa ja bussikuskit polttavat usein ajaessaan. Sitä on jo ihan unohtanut nuo ajat Suomessa.
  2. Ruoka, täällä on tarjolla joka paikassa rasvaisia piirakoita, mauttomia pullamössö leipomotuotteita ja erilaisia versioita kebabeista. Myös pizza on kovin suosittua. Salaatteja on vielä aika vähän saatavilla ja niitä piti usein haeskella, kasvisruokaa en nähnyt juurikaan missään. Viitteitä kuitenkin on jo ilmassa ja turistien kasvaessa tämäkin asia tulenee muuttumaan.
  3. Musiikin soittaminen kovalla ravintoissa, busseissa ja kaupoissa. Valitsin monesti ruokapaikan sen perusteella, että siellä oli vähän rauhallisemmat olosuhteet. Tätä samaa kyllä harrastettiin monessa muussakin Balkanin maassa.

Tirana

Tiranassa asuu lähes miljoona ihmistä ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Kaikkiaanhan Albanialaisia on noin 7-8 miljoonaa, joista vain noin reilut 3 miljoonaa asuu omassa maassaan ja loput ulkomailla. Tämä on minusta varsin hämmästyttävä jakauma, Tiranaan virtaa väkeä muualta maasta töiden perässä, koska maassa ei vallitse enää ”täystyöllisyys” niinkuin Hoxhan politiikan aikaan oli.

Kävin kaupungissa free walking tour -kierroksella ja opas kierrätti meitä keskustan alueen maamerkeillä kertoen samalla Albanian historiaa ja varsinkin sen sulkeutuneisuuden vuosista. Sehän juuri kiinnostaa meitä turisteja ja oli erittäin mielenkiintoista kuulla miten he ovat sen kokeneet ja mitä siitä ajattelevat nykyään. Maata vuosikymmeniä (1944- 1985) hallinnut diktaattori Hoxha ehti saada monenlaista aikaan kun maa eristaytyi muusta euroopasta, veljesmaiden kommunistipuolueista ja he loivat omanlaisen marxismi-leninismi oppeihin perustuvan hoxhalaisuuden.

Albanialla oli välirikko lähes kaikkien maiden kanssa, ja siksi he satsasivat paljon puolustukseen. Sotavarustelun lisäksi he rakensivat  betonibunkkereita kaikkialle maahan ihmisten suojaamiseksi. Niitä on ollut aikoinaan satoja tuhansia ympäri maata, ja niissä oli paikka jokaiselle nelihenkiselle perheelle (oikeasti siis vain joka neljännelle albaanille, tämä oli vain kiero tapa ilmaista se). Bunkkerit oli tehty ”ydinpommin” kestäviksi, joten niitä ei meinata saada nykyään hävitettyä millään. Kekseliäät albaanit ovat kuitenkin ottaneet niitä uusiokäyttöön  perustamalla niihin museoita, kahviloita ja gallerioita.

Tiranan keskustan rakennukset ovat vielä aika karua katsottavaa, ne ovat neuvostoliittolaistyylistä arkkitehtuuria; suoraviivaisia ja värittömiä. Korjaus- ja uudistustyöt ovat jo alkaneet, mutta työ etenee hitaasti kun isossa murroksessa oleva maa tarvitsee rahaa niin moneen muuhunkin asiaan. Rakennusten lisäksi  katujen nimiin on satsattu, Tiranasta nimittäin löytyy Geroge Bushin katu, joka on ainoa amerikkailen presidentti, joka on koskaan vieraillut maassa. Kuulin myös, että Kosovosta (jossa myös siis asuu albaaneja) löytyisi Bill Clintonin katu. Saa nähdä miten Trumpin käy.

Tässä saneerattu hallintorakennus. Paikalliset kutsuvat tätä joulupaketiksi

Albanian eristyneisyyden aikaan maassa vallitsi ateismi, uskonnot hävitettiin systemaattisesti. Tänä päivänä maassa on uskonnonvapaus ja noin 60 % väestöstä on maltillisia muslimeita. Tämä islanismi pohjautuu historiaan, aikoinaanhan Albania oli ottomaanien valtakuntaa ja Konstantinopolin vaikutuksen alainen. Katukuvassa näkyy kyllä moskeijoita, mutta ei juurikaan hunnutettuja naisia. Katolilaisuutta ja ortodoksisuuttakin täällä jonkin verran on, mutta aika huomaamattomia ovat. Äiti Teresa, joka lähti Intiaan tekemään laupeudentyötään jo 20-luvulla, on lienee kuuluisin Albanian katolilainen.

Vinkkejä Albaniaan matkustaville;

– täällä on oma rahayksikkö, mutta myös euroilla voi maksaa lähes kaikkialla. Jos maksat eurokolikoilla, niin kurssi on huono (1€=100 lek, muutoin 1€= 124 lek)
– täällä ei kortit juurikaan käy, tai jos käy, niin silloin kurssi noteerataan todella huonoksi
– pistorasiat voivat olla eri standardia kuin Suomessa, mutta minulla oli hotellissa pistorasiat, joissa oli useampia reikiä eri kohdissa ja sain siihen ängettyä laturin piuhat
– taksi eivät ole täällä niin halpoja kuin naapurimaissa, se johtunee bensan korkeammasta hinnasta (bensalitra maksaa melkein saman kuin meillä Suomessa, vaikka albaanialaisen keskiansio on 300 €/kk)
– hotellien taso on yllättävän hyvä ja ainakin näin sesongin ulkopuolella ne ovat edullisia

Pohjois-Makedonian Ohridjärvi

Albaniassa ollessani päätin poiketa Pohjois-Makedonian puolella Ohridjärvelle. Olisin halunnut käydä myös pääkaupungissa Skopjessakin, mutta ymmärsin etten ehtisi sinne tällä reissulla. Ohrid oli kuitenkin ollut pitkään haaveissani ja olin kuullut siitä pelkkää positiivista. Lisäksi tai oikeastaan suuri syy tänne tuloon, oli järveen rajoittuva iso kansallispuisto, jonnen halusin patikoimaan.

Ohrid on noin 40 000 asukkaan kaupunki, joka elää varmasti suurimmalta osin kesämatkailusta, onhan tämä Makedonia ainoa vesialue, kun meren rantaakaan ei ole. Järvi on todella iso ja osa siitä jää Albanian puolelle. Näin pieneksi kaupungiksi täällä on paljon kulttuuristakin katsottavaa; vanhaa kaupunkia, anfiteatteria kirkkoja, luostareita ja linnoja. Kultuurin lisäksi kaikenlaista aktiviteettiakin on tarjolla kuten venekierroksia järvellä, voi sukeltaa tai ajella polkuveneillä, lentää liitovarjolla jne. Tekemistä riittää. Ohridin kaupungin lisäksi koko järven ympärys on täynnä pieniä söpösiä kyliä, osa kylistä on rakennettu myös vuoren rinteisiin.

Minun patikkareitti kulki juuri tällaisten rinteessä olevien pienten kylien kautta. Lisäksi kun olin yksin liikenteessä, niin en halunnut mennä kovin kauaksi ihmisten ilmoilta, vaan patikoin rinteissä ja vuorten välisissä laaksoissa kohtuullisen lähellä järveä.  Patikkareittini nousi reilun kilometrin korkeuteen, onneksi isoin nousu oli heti reitin alussa kun olin vielä virkeimmilläni ja aurinko ei porottanut liian kuumasti. Lämmintä oli + 21 keskipäivällä ja aamun auringonpaisteen jälkeen puolipilvistä, joka oli oikein hyvä patikkasää.

Reittini varrella minua ihmetytti eniten ne pienet kylät jotka ohitin, ne nimittäin näytti todella raunioisilta, talot olivat usein romahtaneita/romahtamaisillaan tai aivan hirveässä kunnossa. Minusta ne eivät näyttäneet kuitenkaan sodissa vauruoituneelta vaan olivat vain vanhoja tai niistä ei oltu huolehdittu ja osaksi olivat varmasti olleet myös pitkään tyhjillään. En oikein ymmärtänyt miksi, koska talot olivat kivitaloja, jotka kestävät ikuisuuden ja usein niistä olisi ollut hienot näkymätkin järvelle. Eikö vaikka kesämökiksi jos väki on muuttanut kaupunkiin.

Kävellessäni aution näköistä kylän raittia, siellä putkahteli aina silloin tällöin jostain raunioista ihmisiä (aika iäkkäitä) ja remontin kalkatusta kuului siellä täällä. Nämä eivät olleetkaan siis autioita, mutta ei kai kukaan asuisi tällaisessa kunnossa olevissa taloissa? Kylän raiteilla juoksenteli myös kanoja sekä makoili kissoja, joiden turkit olivat kyllä sen näköisiä etten olisi halunnut koskea. Myös koirien haukuntaa kuului aitojen takaa ja joku tassutteli tiellä vastaankin. Yksi kiltinoloinen koira lähti minua opastamaan ja meillä oli oikein hyvä yhteisymmärrys minne oltiin menossa.

Aasi esteenä patikkapolulla

Kaiken kaikkiaan patikointia tuli 28 km, ohitin kolme kylää matkan varrella  ja neljänteen kylään laskeuduin rannan tuntumaan.

Vinkkejä patikointia Ohridjärvellä suunnitteleville;
– osta kunnon alueen kartta turistineuvonnasta
– polut eivät ole hyvin opastettuja, puna-valkoisia reittimerkintöjä näkyi harvakseltaan ja osassa reiteistä ei ollenkaan
– huomioi, että harvassa olevat kyltit on venäläisillä kirjaimilla kirjoitettu
– joistakin kylistä pystyi ostamaan juotavaa ja yhdessä kylässä sain jopa hyvän aamupalan

Tämä annos kokonaisuutena maksoi 2,5 € kyläravintolassa