Pitkään oli mielessä uinunut unelma päästä patikoimaan La Gomeralle ja vihdoin se olisi totta.

Lensin Teneriffalle ja siitä sitten lautalla saarelle. Yllätys oli että tunnin laivamatka maksoi 45€ suuntaansa. Lautta tuli San Sebastianiin, jonne majoituin viideksi päiväksi ja siitä sitten menin bussilla saaren eri osiin missä kulloinkin olin aikeissa patikoida. Saarella on omakin lentokenttä, joten kannattaa harkita myös suoraa lentoa sinne. Majoittua voi myös saaren eri osiin tai järkevintä olisi ehkä vaihdella majapaikkaa sen mukaan missä aikoo patikoida.

Saarella on aika vähän bussilinjoja, käytännössä 3 sekä muutama harvoin kulkeva poikittaislinja arkisin. Bussiaikataulut eivät myöskään ole patikoijan kannalta parhaat mahdolliset, ensimmäinen lähtö aamulla on klo 10.30 ja esim. linjalla 1 matkustaessa saaren toiseen päähän matka voi kestää jopa kaksi tuntia. Illalla viimeinen linja takaisin lähtee kuuden maissa. Viikonloppuisin bussi kulkee vielä harvemmin. Muutoin bussit ovat kyllä hyvät ja modernit, mutta välillä kuskit ajavat aika lujaa ja korkealla vuoristossa kun mennään, eikä kaiteet ole kovin korkeat, niin en suosittele korkeanpaikankammoisille. Maisemat kyllä ovat hienot jos kestää vain katsoa. Tähänkin kuitenkin muutaman päivän päästä tottui ja oppi ajattelemaan että kuskit ovat ammattilaisia.

Patikoin neljä peräkkäistä päivää ja vaikka säännöllisesti kävelen pitkiä reittejä, niin täällä pohkeet olivat kovilla ja neljän päivän jälkeen kroppa kaipasi kovasti lepoa. Reittien korkeuserot ovat isoja, ne kannattaa tarkistaa etukäteen. Suosittelen myös tarkemman reittioppaan hankintaa, josta nämä tiedot saa, sekä profiilit reiteistä ja TARKAT selostukset reiteistä, kun polut ovat välillä huonosti merkittyjä, varsinkin pidemmät, rankemmat ja harvemmin käytetyt polut. Minulla ei ollut tällaista opasta, vaan yritin pärjätä saarikartalla ja majoituksesta saamallani kartalla, jossa oli lyhyet kuvaukset (yksi lause) reitistä, sekä paljonko sillä oli nousua ja laskua sekä arvioitu patikointiaika. Usein myös reittien alkua oli välillä vaikea löytää ja toisinaan muutinkin suunnitelmia lennosta kun oikeaa aloitusta ei löytynyt.

La Gomera on vuoristoista ja lähes joka reitillä on vuoristoa, ainoastaan saaren keskiosan metsikön alueella löytyy muutamia joissa ei ole. Vuoret kuitenkin on se juttu täällä, aika usein lähdin reiteille sellaisilta paikoilta, että olin jo aika korkealla, joten nousut eivät olleet niin isot, mutta reitti sitten laski laaksoon tai kylään ja lopussa on jyrkkää laskua. Ja tarkoitan oikeasti että laskeudutaan vuoren seinältä pujotellen aika kivistä polkua, täällä on hyvä olla patikkasauva mukana tukemassa tasapainoa. Jalalla ei ole kovinkaan paljoa tilaa lipsahtaa tai se on menoa. En halua kuitenkaan pelotella etteikö tänne kannattaisi lähteä, pitää olla vain tarkkana.

Patikoimani reitit:

Arure-Valle Gran Rey

Tarkoitus oli patikoida Arure – El Cedro – Valle Gran Rey, joka olisi ollut vähän pidempi, eikä niin jyrkkää laskua, mutta en löytänyt reitille paikallisten ohjeista huolimatta. Kun tuo toinen reitti löytyi vähän helpommalla, päätin lennosta vaihtaa suunnitelmaa. Reitti olikin ihana, patikointia laakson reunalla vuoren päällä ja hienoja näkymiä sekä laaksoon että merelle. Loppulasku laaksoon oli pitkä ja kivinen, mutta ei sentään suoraan seinää, vaan mutkittelevaa polkua. Mittariin tuli patikointia tältä päivältä 14 km, vaikka reitin sanottiin olevan noin 8 km. Valle Gran Reyssa oli kiva viettää iltapäivä, sieltä löytyy useita ihan kivoja ravintoloita sekä nätti rantabulevardi

Pajarito – Hermigua

Tämä reitti oli ehkä yksi selkeimmistä, varsinkin alkuosa, joka oli Granojoyn kansallispuistossa, reittikylttejä oli siellä täällä ja pysyin hyvin kartalla. Reitti kulki Lauri Silvan -muinaismetsäm läpi ja oli näin päin kuljettuna alamäkivoittoinen. Metsässä oli välillä todella kostea oloista kun sinne sisään ei juuri aurinko pääse paistamaan. Puut olivat aavemaisia ja niiden pinnat sammaleisia. Ihana reitti. Saavuin El Cedroon ja siellä oli kaksi vaihtoehtoa Hermiqueen, 7 km ja 3 km. Valitsin tietenkin sen lyhyemmän kun näyttikin siltä että kulkee luonnossa eikä tien lähellä niin kuin tuo pidempi. En tiennyt kuitenkaan mitä valitsin, edessä oli melkein kahden tunnin lasku laaksoon. Aluksi kivisiä portaita (ja voitteko kuvitella, vastaan tuli polkujuoksijoita! Millaisia fakiireita he oikein ovat), sitten sukellettiin metsän ja kasvillisuuden sisään ja mentiin vedenkeräämisreittejä pitkin. Oli keräämisallasta, vesiputkia ja todella kapeaa polkua josta jalan ei ollut hyvä lipsahtaa kun pudotusta olisi ollut. Pääsin kuin pääsinkin perille ja jalat tutisi bussipysäkillä odotellessa kun olin joutunut jännittämään niitä kapeilla poluilla pystyäkseni. Reitti oli kuitenkin hieno, palmuja ja kaktuksia kasvoi laaksojen rinteillä ja tunnelma oli kuin juhannuksena Suomessa, ei ketään missään.

Vallehermosa-Agulo

Tälle reitille lähdin kyllä ihan takki auki, katsoin vain että näyttääpä sopivalta noiden kahden laakson välinen reitti kartassani ja tuolla kulmalla saarta en olekaan käynyt. Reitin patikointiajaksi oli arvioitu 4,40 h, joka ei kyllä pitänyt paikkaansa, ei myöskään arvioitu 14 km matka, minulla tuli mittariin 20 km ja aikaa meni noin 6 h. Harhauduin kyllä muutaman kerran, kun opasteita ei vain ollut ja arvelisin ettei tämä ole kaikkein eniten patikoituja reittejä. Tällä reitillä on paljon nousua ja lopussa jyrkkää laskua pystysuoralla rinteellä (kapea kivipolku laskeutuu pitkin rinnettä mutkitellen). Tätä reittiä suosittelen vain kokeneille ja hyväkuntoisille. Maisemat kyllä piisaa tällä reitillä, on vuoristoa ja todella hieno punamultainen hiekka-alue.

Pajarito – Pajarito

Eilisen päivän rankemman puoleisen reitin jälkeen valitsin saaren helpoimman reitin, ikään kuin palauttavaksi kävelyksi. Tämä rengasreitti kulkee mukavien pensasmaisten maastojen halki, polku on leveää, reunoilla kasvaa kukkia ja siellä täällä kuuluu saaren erikoisuutta: vislausta. Ennen vanhaan viestiä välitettiin näin eteenpäin ja nykyään tätä taitoa voi opetella kursseilla. En oikein tiedä mistä kaukaa nämä vislaukset tulivat kun missään ei näkynyt ketään, mutta kivalta se kuulosti. Oli mukava päättää patikoiminen vähän tällaiseen leppoisampaa parin tunnin rengaslenkkiin.

Kaiken kaikkiaan nautin suunnattomasti kauniista maisemista saarella, patikointi on ehdottomasti sen parasta antia. Jos patikointi ei ole sinun juttu, niin saarella pääsee kyllä autollakin moniin hienoihin paikkoihin. Nämä nähtävyyspaikat on hyvin merkitty karttoihin.

Marrakech 20-23.1.2023

Villa Majorie oli ollut jo pitkään toivelistallani ja kun avautui hyvä tilaisuus tehdä pitkän viikonlopun retki sinne Barcelonasta, ostin aikailematta 80€ hintaisen edestakaisen lennon.

Mietin kyllä että mitenhän mukavaa siellä on yksin naisena matkustaa, mutta eipä ollut mitään ongelmia. Olin kyllä varustautunut piiloutumaan tavoittamattomaksi lippiksellä, nappikuulokkeilla sekä aurinkolaseilla, mutta sain olla ihan rauhassa ilman niitäkin.

Isoin kulttuurishokki reissulla oli kun tulin lentokenttäbussilla keskustaan ja hyppäsin ulos bussista, niin tulin suoraan medinan (=vanhan kaupungin) arabialaiselle torille. Torilla oli käärmeenlumoajia huiluineen, apinoita puettuna ties mihin vetimiin ja paikallisia tanssijoita kansallispuvut ja hassut ”lampunvarjostimet” päässä. Melu oli melkoinen, joka puolella suhasi mopoja ja kauppiaat tarjoilivat kilvan tuotteitaan kojuistaan. Selvisin kuitenkin tästä medinan ulkopuolelle uuteen kaupunkiin jossa hotellini oli.

Uusi kaupunki, jossa tajusin käydä kiertelemässä vasta viimeisenä iltana olisi voinut jäädä ihan hyvin väliinkin, sillä sieltä löytyi kaikki läntiset asiat kuten Burger King, henkkamaukka, Carrefour ja Lacoste. Kaupunkiin on jännän kahtia jakautunut, uutta ja vanhaa on tarjolla. Vanha on kuitenkin ehdottomasti mielenkiintoisempi.

Villa Majorie

Tämä huvila ihanine puutarhoineen oli Yves Saint Laurentin ja joten kumppaninsa koti vuosikymmenet. Muotiguru rakasti suuresti Marrakechin värejä, tunnelmaa, hajuja ja makuja. Täältä hän ammensi työhönsä vaikutteita. Hänen huvilansa myös huokuu väriä ja tunnelmaa ja en yhtään ihmettele tämän nähtyäni että tämä oli hänen turvasatamansa ja rauhan tyyssija. Puutarha on ihana, mitä eksoottisempia kasveja kaikkialla, on bambualue, paljon erilaisia puita, pensaita ja kukkia. Löytyy myös vesialtaita, köynnöskuja ja valtava määrä istutuksia ruukuissa. Kaktuksia ja palmuja. Viihdyin täällä monta tuntia.

Soukit eli basaarialue

Basaarialue on valtaisa, siellä on originaalimpaa paikallisaluetta sekä turistisempaa osaa. Tänne on myös helppo eksyä kun joka kulman takana näyttää mielenkiintoiselta ja vähän sinne kurkattuaan hukkaa suuntavaistonsa ja pian kehä on valmis. Onnistuin kuitenkin säilyttämään suuntavaistoni ja löytämään täältä kaiken hulinan keskeltä ison salaisen puutarhan ja pari palatsia. Palatsit ovatkin täällä tutustumisen arvoisia, lukuisine koristelluine huoneineen, upeine sisäpihoineen sekä kauniine ikkunoineen, vesialtaineen jne.

Basaareissa minut yllätti etteivät kauppiaat roikkuneet hihassa ja tyrkyttäneet tuotteitaan vaan välillä piti oikein kysyä hintaa tuotteelle, noh tinkiä toki pitää osata kaikkine paikalta poistumisseremonioineen. Basaarialueella on myös kivoja ravintoloita kattoterassilla joilta näkee hyvin koko alueen.

Hammam ja hennaus

Hemmotteluakin täällä voi kokea. Minun kolmen tähden hotellissa (olen ehkä ensimmäistä kertaa muuten sitä mieltä että hotellini luokitusta kannattaisi nostaa, siellä oli kaikki mahdolliset mukavuudet) oli Hammam eli spa-osasto. Pakkohan tämä oli kokea kun noin lähellä olisi. Varasin ajan ja pesun. Aika oli siis yksin vai minulle ja sain höyryhuoneen omaan käyttööni tunniksi. Pesijätyttö hankasi minut reippain ottein varsin karkealla harjalla. En ole ikinä tainnut olla niin puhdas kun tämän käsittelyn jälkeen. Sen perään otin vielä kokovartalon mutanaamion, hauskaa muuten että oikeinkirjoitus koettaa korjata tuota sanaa mustanaamioksi 😂.Käsittelyn jälkeen iho oli sileä ja pehmoinen kuin vauvan peppu.

Päivän kruunasi Henna Art Cafessa otettu hennatatuointi, joka kestää hyvinkin pari viikkoa. Kadulla tarjotaan hennauksia lähes ilmaiseksi, mutta he tekevät ne usein huonoilla aineilla, joissa on myrkyllisiä ainesosia. Kannattaa katsoa paikka, jossa se tehdään luonnon hennalla. Illalla oli mukava mennä koneeseen putipuhtaana, ihastuttava hennaus kädessä. Olipa onnistunut reissu, tänne voisin palata uudestaankin.

Päivä 12: Salceda – Santiago de Compostela 40 696 askelta, 28,9 km

Tänä viimeisenä aamuna lähdin reippain mielin liikkeelle ja niinkuin muinakin aamuina, lähden yleensä tyhjällä vatsalla (tankkaan kyllä vettä), ja syön aamupalaa noin 10 km käveltyäni. Yleensä silloin on jo kunnon nälkä ja syön munakasta, bocadillon, tuoremehua, riippuu vähän mitä on saatavilla. Tänään oli aika köyhän oloiset tarjoomukset ja jouduin tyytymään napolitanaan, joka on ”suklaapasteija”, sain sentään tuoremehua. Tällä kyllä pärjäsin, kun kaivoin lisäksi repusta pähkinöitä.

Nyt reitillä alkaa näkymään jo paljon aiempaa enemmän väkeä. Jopa jonossa/ryhmissä kävelyä. Useimmilla on vain pikkureput selässä, he ovat matkanjärjestäjän päiväretkeläisiä. Ovat aika usein brittejä, vähän heikoilla kengillä/varusteilla liikkeellä ja kovaäänisiä. Pidempään matkaa tehneet erottaa rähjäisemmistä vaatteista, mutaisista patikkakengistä ja repuista, joista roikkuu kaikenlaista muutakin kun vaellusreitin simpukka.

Tänään tuli viimeisen 10 km kohdalla mieleen, että kyllä olisikin ihanaa ottaa taksi ja hurauttaa suoraan isolle kirkolle, varsinkin kun oli vielä ylämäkeä edessä. No en tietenkään tekisi niin, vaikka leikittelinkin ajatuksella. Sisulla vaan loppuun saakka 💪

Ja niin saavuin noin kahden maissa perille ja oli ihanaa kellahtaa katedraalin eteen katukiveyksille nauttimaan siitä että jaksoin kuin jaksoinkin koko suunnittelemani reitin kävellä. Sitten vielä rekisteröitymään ja saamaan diplomi. Taputin itseäni selkään ja lähdin majoittumaan varaamaan hotelliin, joka osoittautuikin hienoksi kattohuoneeksi boutiquehotellissa (olin poiminut tarjoushotellin booking.comista). Kerrankin kävi tuuri ja tunsin niin ansainneen tämän.

Päivä 11: Orosa – Salceda 48 111 askelta, 33,5km

Nukuin huonosti yksin hostellissa, ei vain uni tullut silmään. Lisäksi oli vielä täysikuukin. Kuuntelin välillä äänikirjaa, välillä Radio Novaa, niin kolkossa hostellitalossa tuntui vähän kotoisammalta. Ei onneksi pelottanut kun en antanut ajatuksille valtaa. Aamulla lähdin aikaisin, jo heti seitsemän jälkeen kävelemään vaikka oli vielä vähän hämärää. Oven lukon sai sisältä auki, mutta sitä ei saanut lukkoon ulkopuolelta ilman avainta, oli vähän outoa lähteä ja jättää ovet auki.

Olin päättänyt mielessäni, että jos jaksan kävellä Salcedaan saakka, niin sitten loppumatka menee kahdessa päivässä. Ja niin sitten jaksoin. Minulle optimi matka olisi kävellä noin 25 km/päivä, mutta jaksoin hyvin myös tuon yli 33 km, joka oli pisin käveleväni matka täällä. Pidemmillä matkoilla on isompi riski saada rakkoja kun jalat on koko päivän ”villasukan” tapaisen sukan hierrettävänä. Olin onneksi osannut ennakoinut tätä ja laitoin valmiiksi jo pari laastaria suojaamaan ihoa.

Päivän kävelymatka meni taas mukavien maalaismaisemien halki, oli lampaita, lehmiä, kukkia, peltoja, pieniä kyliä ja siltoja. En muuten ole tähän astisessa elämässäni yhteensä nähnyt niin paljon lehmiä ja traktoreita kuin täällä vaeltaessani. Lehmiäkin on todella monenlaista sorttia, on vaikka minkä ruskean sävyisiä, musta-valkoisia, laikukkaita jne. Juttelen niille suomeksi ohi mennessäni (jos muita ei ole paikalla).

N

Illan tullen pääsin majoittumaan taas ”normaaliin” hostelliin, jossa minulla oli seurana nuori espanjalainen miehen alku. Nukuin todella hyvin seurassa.

Päivä 10 Gonzor – Mata Casanova 33455 askelta, 24,2 km.

Tänään piti ennusteiden mukaan alkaa sataa iltapäivällä ja kyllä näyttikin siltä kun alkoi pilvistymään. No, sadetta ei kuitenkaan tullut, joten olisin voinut kävellä pidempäänkin. Ehdin kuitenkin majoittua ”ei minnekään” , joten päätin ottaa levon kannalta loppuillan. Minulla onkin nyt miettiminen miten jaan loppumatkan kun Santiagoon on 61 km, rykäisenkö sen puoliksi ja kävelen 2 x 30 km/päivä vai jakaantuuko se kolmelle päivälle, jotka olisivat sitten aika löysiä päiviä…kuka tietää, pitää katsoa miltä tuntuu ja miltä kelit näyttävät.

Tänään matka meni kepeästi. Rakot varpaissa ovat sulaneet (olen laittanut niihin silti suojaksi rakkolaastarit ettei niihin pääse pöpöjä ja laastarin lääkeaineet myös hoitaa niitä) ja kävely patikkakengillä sujuu. Nyt tämä vasta alkaakin oikein sujumaan kun loppu alkaa häämöttää 😉. En ole kävellyt moneen päivään lenkkareilla kun noilla metsäreitillä patikkakengät ovat olleet ehdottomasti paremmat.

Olen kuunnellut kävellessäni jo useamman äänikirjan, tänään Lucilla Rileyn ”Italialainen tyttö” – kirjan joka on ihan uusi tuttavuus minulle sinänsä, ja varsin kepeää (ja romanttista) hömppää edelliseen Venla Kuoppamäen ”Sun poika kävi täällä” -kirjaan verrattuna. Venlan pojan tarina kosketti kovasti, olemme entisiä kollegoita Venlan kanssa ja omat poikani ovat samaa ikäluokkaa Oskarin kanssa. Minulla oli hyvää aikaa pohtia tapahtunutta metsissä ja vuorilla kävellessäni ja rauhassa saatoin siellä myös muutamat kyyneleet vuodattaa.

Tänään muuten majoituin ensimmäisen kerran ”kunnan” ylläpitämään hostelliin. Kun nyt kirjoitan tätä päivitystä kahdeksan maissa illalla, niin tänne ei ole tullut muita matkaajia yöpymään ja vastaanoton setäkin alkaa tekemään lähtöä työpäivän päätyttyä. Jään siis yksin yöksi koko tähän isoon taloon 😬🙄

 

Päivä 9 Barbadelo – Gonzor, 39300 askelta, 27 km

Aamulla lähtiessä liikkeelle klo 8, oli ilma todella kosteaa. Hiukset kastui hetkessä, lasit meni huuruun ja ilma oli täynnä pisaroita. Ei kuitenkaan satanut ja ilma oli todella lämmintä. Outo ilma, en ole ehkä koskaan kokenut noin totaalisen kosteaa ilmaa ja sitä kesti pitkälle aamupäivään.

Maisemat olivat kuitenkin mystisen lumoavat, ihan kuin satumetsissä olisi ollut. En halunnut kuunnella äänikirjaa kun nautin lintujen äänekästä laulusta ja jännästä tunnelmasta poluilla. Ei paljon muita näkynyt aamulla, muutama satunnainen vaeltaja ehkä, mutta muuten sain ihan pitää tämän itselläni. Kuvatkin matkalta ovat aika ihanat, vai mitä?

Lue loppuun →