Viimeisestä jenkkien reissusta ehtikin jo vierähtää 10 vuotta, joten nyt oli korkea aika reissata sinne uudelleen. Kohteeksi valikoitui New York, oikeastaan vähän sattumalta halpojen lentojen ansiosta (350 €, who wouldn’t take it?). Kannattiko? Todellakin! Oltiin paikan päällä viikko ja tekemistä olisi helposti riittänyt vielä toisellekin. Alunperin suunnitelluista jutuista jouduttiin muutamat karsimaan, on New York vaan niin valtava kaupunki, että siellä todellakin riittää tekemistä viikon jokaiselle päivälle. Mutta ainakin on hyvä syy reissata takaisin tekemään ne listan ulkopuolelle jääneet asiat 🙂
Viikossa ehdittiin kuitenkin hyvin tutustua Manhattaniin, shoppailla, syödä hyvin, käydä musikaalissa ja parilla keikalla sekä tsekata ne muutamat turistijutut, jotka meidän listalle oli päätyneet. Meistä ei kumpikaan ollut innokas kiertämään kaiken maailman turistimagneettikohteita, joten senkin vuoksi jäi aikaa myös muuhun, kuten rentoon kuljeskeluun eri kaupunginosissa. Tässä postauksessa siis muutamia vinkkejä New Yorkiin matkaaville, etenkin ensikertalaisille 🙂

Drink with a view
Nähtävyydet ja muut turistitekemiset
Me ei koko viikkoa pyhitetty nähtävyyksille tai muille turistijutuille, mutta muutamia kivoja tuli kuitenkin kierrettyä omalta bucketlistilta.
Top of the Rock
Jos haluat ihastella upeita maisemia New Yorkin yllä, Top of the Rock on must kohde. Liput kannattaa ostaa etukäteen, niin varmistat pääsyn juuri sinä ajankohtana kuin haluat ja vältyt jonottamiselta. Liput olivat suht tyyriit (n. 40$), mutta näkymät sen arvoiset 🙂 Ps. Täältä saa kuviin myös Empire State Buildingin eli senkin puoleen hyvä veto valokuvaintoilijoille.

Top of the Rock
Brooklyn Bridge
New Yorkin ikoninen tunnusmerkki, joka löytyy lähes kaikkien matkavalokuvamuistoista. Siitä syystä sillalla onkin porukkaa aamusta iltaan eli jos haluat tutustua siltaan rauhassa, pyri vierailemaan täällä heti aamutuimaan.
MoMa
Museum of Modern Art oli meille turistijutuista ainoa pettymys. Tämäkin johtui siitä, että tällä hetkellä MoMassa oli meneillään valtavat remontit ja museo avataan uusittuna lokakuussa 2019. Tämä siis tarkoitti sitä, että pari kerrosta oli kokonaan suljettuna – totta kai se eniten odottamani Andy Warholin teokset kuuluivat näihin kerroksiin. Sisäänpääsy ei kuitenkaan ollut kallis (25$), joten kannattaa ehdottomasti vierailla mikäli taide kiinnostaa 🙂
Central Park
Meidän ensimmäinen hotelli oli heti Central Parkin vieressä, joten oli ihana mennä puistoon aamukävelylle pois kaupungin hälystä. Ja kuka nyt ei olisi bongannut Central Parkia jenkkisarjoista ja -leffoista? Pakkohan se oli nähdä omin silmin. Puisto on valtava ja sitä voi kiertää kävellen tai pyörillä. Myös veneen vuokraaminen onnistuu. Suosittelen!

Central Park

John Lennonin muistomerkki Central Parkissa
Musikaali
Mitä olisi New Yorkin loma ilman musikaalia? Selvittelimme vaihtoehtoja etukäteen ja pohdimme ostaisimmeko liput etukäteen vai jätämmekö paikan päälle ticket bootheista ostettavaksi, jolloin voisi saada tuntuviakin alennuksia lipuista. Omat hermot eivät siihen riittäneet, sillä haluttiin etukäteen päättää mihin näytökseen mennään. Jos tällä ei ole väliä, kannattaa käydä kokeilemassa Time Squaren lippukojuja! Me ostettiin liput etukäteen TixToday-appin kautta, joka osoittautui tosi käteväksi. Maksettiin liput appin kautta ja saatiin liput käteen puoli tuntia ennen esitystä teatterin edessä. Ps. Ei kannata mennä heti ensimmäisenä tai toisena iltana musikaaliin, sillä jet lag vie leijonan osan keskittymiskyvystä pimeässä teatterissa..
Keikat
Jos matkustat kesäaikaan Nykiin, on Prospect Parkissa Brooklynissä paljon ilmaiskeikkoja. Kannattaa tsekata! Villinä korttina suosittelen myös Sofar Sounds -konseptia (toimii muuten Suomessakin) eli osallistut arvontaan, josta saat keikkaliput tosi edullisesti/ilmaiseksi ja pointtina on se, että järjestäjä kertoo vasta samana päivänä missä keikka sijaitsee. Esiintyjät pysyvät salassa aina keikkahetkeen asti. Me käytiin tälläisella keikalla Harlemissa, oli ihan huippu!
Yksi juttu, joka jäi harmittavasti välistä oli leffa Brooklyn Bridge Parkissa. Niiin ihanan näköistä, mutta kesäleffaillat alkoivat vasta heinäkuun puolella, kun meidän reissu oli kesäkuussa. Jääpähän jotain ensi kertaan!
Ravintolat ja drinksumestat
Tacuba Ihana meksikolainen ravintola, margaritat ja tacot N-A-M! Käy täällä ennen musikaalia Broadwaylla.
Calexico Brooklynin puolella oleva hyvä meksikolainen ravintola. Nachot ja 2 for 1 margaritat olivat parasta antia.
Black Star Bakery Superhyvä, pieni aamupalakahvila Brooklynissa. Ihanan instagrammable – go here. Vahva suositus lohitäytteiselle croissantille ja vohveleille.
Empire Hotel Rooftop Gossip Girlistä tuttu Empire Hotel, pakkohan se oli testata. Rooftopilta oli ihanat näkymät, ruoka oli keskivertoparempaa baarisnackia ja drinksut timanttisia! Totta kai listalta löytyi myös XOXO Gossip Girl -drinksu.
The Osprey Kiva rooftop baari, josta huikeat näkymät Brooklyn Bridgelle ja Manhattanille.
Pinkerton Winebar Brooklynissa pieni, sympaattinen viinibaari. Meidän Airbnb sattui olemaan tässä vieressä. Oh yes!
Muita paikkoja, josta sain etukäteen vinkkiä, mutta ei vain ehditty joka paikkaan: Jack’s wife Freda (aamupala), 2 hands (aamupala), Mamounia (aamupala), MoMan kattoterde (drinksuille), Marriot Time Square (drinksuille).

Taivaallista vohvelia Black Star Bakeryssa

Tacoja Tacubassa

PItihän lohibagel testata myös!

Croissant ja jogurtti tuoreilla marjoilla oli herkkua
Liikkuminen
New York on valtava, mutta metrolla pääsee kätevästi joka paikkaan! Jos viettää kaupungissa muutamaa päivää pidempään, kannattaa ehdottomasti ostaa seitsemän päivän metrokortti. Niitä saa ostettua kaikilta metroasemilta. Pakkaa mukaan myös hyvät lenkkarit, askelia kertyi joka päivä kiitettävästi 🙂
Yöpyminen
Meillä oli vaikeuksia päättää missä päin yövyttäisiin, kun kaupunki on niin valtava ja entuudestaan tuntematon. Päädyttiin ottamaan hotelli Central Parkin vierestä ja Airbnb Brooklynistä. Tämä oli meille sopiva ratkaisu, tuli samalla nähtyä myös muuta kuin Manhattania. Airbnb oli huomattavasti edullisempi vaihtoehto (toki myös sijainnilla on väliä) kuin hotellit eli molemmat kannattaa tsekata! Asuminen on suht tyyristä Nykissä, etenkin jos haluaa kivan näköalan Manhattanilta. Omasta mielestä tärkein kriteeri oli loppujen lopuksi hyvä sijainti metroon nähden, sillä pääsee nopeasti moneen paikkaan.
TOP 3 New York:
- Tekemistä riittää: shoppailua, nähtävyyksiä, kulttuuria, ruokaa – you name it
- Suurkaupungiksi liikkuminen on helppoa ja kätevää
- Shopaholicin taivas – muista outletit!