Browsing Tag

Helsinki

Baby, it’s cold outside: ajatuksia Suomen talvesta

yhteistyössä: Juomavinkki

Ah, tämä Suomen talvi<3 Tai märkää syksyähän tämä on ennemminkin ollut. Talven kuulaat, rapsakat päivät kestivät vain hetken pari viikkoa sitten (jolloin postauksen kuvat on otettu). Ehdin iloita kunnon talven jo lähestyvän, sillä on huomattavasti miellyttävämpää kun lämpömittari painuu hieman nollan alle ja aurinkokin toisinaan näyttäytyy. Olen yrittänyt tietoisesti lähteä töistä edes hiukan aiemmin, että ehtisi nauttia päivänvalosta edes hieman! Tehtiin kävelylenkki Kaivarissa ja teki kyllä hyvää olla valoisan aikaan pitkästä aikaa liikkeellä. Onhan se nyt aika kieroutunutta, että asumme vapaaehtoisesti maassa, jossa 8-4 töitä painavat eivät juuri aurinkoa arkipäivisin näe.. Paitsi toimiston ikkunasta tietysti.

 

Selviytymisopas talveen

En voi sanoa olevani talvi-ihminen juuri ollenkaan, vaan mielelläni itse asiassa lähtisin synkimmiksi kuukausiksi johonkin lämpimään diginomadielämää viettämään. Tuntuu, että joka syksy tämä pimeys jotenkin yllättää. Ehkä kontrasti on niin suuri kesän jälkeen tai sitten olen vain henkeen ja vereen kesäihminen. Iltojen hämärtyessä jo neljän (?!) maissa huomaan kuitenkin useina päivinä haaveilevani kirjan lukemisesta viltin alla tai Netflixin tuijottamisesta sohvan nurkassa, joka ei kesällä tulisi kuuloonkaan. Eli kyllä näissä pimeissäkin päivissä on puolensa, ainakin rentoutumisen kannalta!

Mun top-listalta synkimmistä päivistä selviytymiseen löytyy:

  1. Kynttilät
  2. Takkatuli
  3. Kuumat juomat
  4. Hyvät kirjat

Sain Juomavinkiltä testattavaksi tämän talven uutuuden, Minttu Vanilla Ice -juoman. Kehittelin talvipäiviä lämmittämään tämän herkullisen kaakaon, jossa vaniljan maku tulee kivasti esille.

Vanilla Ice -minttukaakao

4 cl Minttu Vanilla Ice
3 dl maitoa
kaakaojauhetta
kermavaahtoa
suklaarouhetta

Enjoy! Mikä on sun must-juttu talvesta selviytymiseen?

Staycation Helsingissä

Nyt suositaan lähimatkailua ja on trendikkäämpää viettää staycation kotikaupungissa, kuin lentää viikonloppupyrähdykselle Tukholmaan tai Lontooseen. Ajatus tuntuu jännältä, mutta kokeillaan. Sen sijaan, että olisi suunnattu perjantaisen työpäivän jälkeen kotiin, suunnattiinkin laukkujen kanssa kohti Jätkäsaaren Clarionia.

Huone saatiin 12. kerroksesta, ja näkymät olivat ehdottomasti huoneen parasta antia. Meille sattui onneksi näiden kaikkien harmaiden syyspäivien jälkeen rapean kuulas talviselta tuntuva päivä, jolloin maisemat pääsivät oikeuksiinsa. Olin ottanut jo aiemmin yhteyttä Clarioniin ja saatiin järjestymään pieni esittelykierros Clarionin tiloissa. Kiitos markkinointikoordinaattorille, joka järjesti kalenteristaan aikaa perjantai-iltapäivälle 🙂 Oli mielenkiintoista kuulla hotellin taustoista ja tiloista enemmän! Matkailun vastuullisuus puhututtaa paljon mediassa ja kiinnostaa itseänikin kovasti. Miten hotelleissa huomioidaan vastuullisuus? Teot voivat olla pieniä, mutta kuitenkin merkittäviä, kun ne kertautuvat jokaisessa hotellihuoneessa. Clarionissa esimerkiksi oli käytössä täytettävät shampoo-, käsisaippua-, hoitoaine- ja suihkugeelipullot kertakäyttöisten pikkupullojen sijaan, aamiaisella oli juuri pienennetty lautasten kokoa, joka on johtanut ruokahävikin vähentämiseen, aamupalalta yli jääneitä hedelmiä hyödynnetään mm. baarin drinksuissa ja kuivataan koristeiksi, ravintolassa käytetään luomuviinejä, tietyistä menukokonaisuuksista lahjoitetaan x summa Itämeren suojeluun jne. Teot voivat olla pieniäkin, mutta musta on mahtavaa, että hotelliketjut kiinnittävät vastuullisuuteen sekä hävikin ja päästöjen vähentämiseen huomiota. Tärkeää on myös tehdä kestävät valinnat helpoiksi hotellin asukkaille, sillä viime kädessä osa päätöksistä on matkailijoiden käsissä, esimerkiksi se, että siivotaanko huonetta joka päivä tai vaihdetaanko pyyhkeet uusiin.

Näkymät 16. kerroksesta, not bad!

16. kerroksen baari muuttui tunnelmalliseksi illan pimetessä

Käytiin ennen illalliselle lähtöä skumpalla hotellin 16. kerroksessa sijaitsevassa Sky barissa, josta näkyy upeasti Helsingin yli moneen eri suuntaan. Tännehän pääsee muutkin, kuin hotellivieraat, joten kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa! Ulkomaisille vieraille myös mukava tapa esitellä Helsinkiä yläilmoista. Kirkkaalla säällä on mahtava bongailla Helsingin eri paikkoja lasin läpi ja pimeän saavuttua tilan fiilis muuttuu ihanan tunnelmalliseksi.

Dinnerille meksikolaiseen Frida’siin

Illaksi oltiin bookattu pöytä Frida’sista, jossa tarjoillaan modernia meksikolaista ruokaa ja juomaa. Drinksut olivat erittäin jees! Ruokakin oli hyvää, mutta hieman yllätyin listan lihapainotteisuudesta. Itse valitsin Taco Platterin joista 3/4 oli lihaa ja yhdessä oli täytteenä kalaa. Yleensä tulee itse valittua kala/kasvispainotteista ruokaa, joten siihen olisi ollut mahtava saada pari lisävaihtoehtoa. Nykissä käytiin muuten yhdessä tacoraflassa, joka oli täysin vegaaninen. Eli it’s possible! Jälkkäriksi otettiin churroja ja ne oli ehkäpä illan paras annos. N-a-m. Ja niin ne drinksut. Testatkaa.

Yes.

These cocktails are to die for

Taco Platter

Tuna tataki – so yummyy

Aamupalakriitikkona Clarionissa

En ole ennen ollut Clarionin hotelleissa yötä Suomessa, joten tsekkaan aina innolla uusien hotelleiden aamupalavalikoiman. Tarjolla oli kuitenkin tosi samanlaista perusbuffaa kuin muissakin Suomen hotelliketjuissa eli siitä ei erityismainintaa. Hotelli oli tosi täyteen bookattu, joten aamupala oli aikamoista härdelliä. Kun saavuttiin ravintolaan, siellä oli kuitenkin heti Clarionin henkilökuntaa ohjaamassa ja etsimässä vapaita pöytiä vieraille, joka jätti hyvän fiiliksen kiireen keskellä.

Aamupala oli perinteistä Suomen hotellien tasoa

Aamupäivästä ajateltiin vielä käydä testaamassa 16. kerroksen uima-allas, mutta mentiin paikalle vasta aamupalan jälkeen ja huomattiin, että se oli mennyt 11 kiinni ja aukeaa uudelleen vasta kello 17 – mitä! Uinnit jäi nyt uimatta, jääpähän jotain ensi kertaan..

Oletko sä testannut staycationeita kotikaupungissa vai maistuuko reissut ulkomaille paremmin?

Ihana kesähesa: Pihlajasaari

Tuntuu hassulta, kuin olisi ulkomailla! Se oli ensimmäinen ajatus, kun istuttiin Pihlajasaareen kuljettavaan veneeseen Cafe Caruselin takana. Eihän sitä kai Suomessa tapahdu, että voisi lähteä veneretkelle auringon paahtaessa selkään? ja ilman takkiakin vielä! Nyt sitä vasta huomaa miten vähälle Helsingin saariston koluaminen viime kesänä jäi, kiitos ihanien +10 asteen kelien. Helsingissähän on vaikka mitä mielenkiintoista tehtävää ja nähtävää kesäpäivinä! Päädyttiin siis tällä kertaa tutustumaan Pihlajasaareen aurinkoisen sunnuntain kunniaksi.

Tavallisesti Pihlajasaareen kulkee veneet tunnin välein, mutta hyvällä säällä tiheämmin, jopa 15 minuutin välein ja lähtö tapahtuu siis Merisatamasta, Cafe Caruselin takaa. Matka kesti noin 10 minuuttia ja maksoi 7,5e aikuiselta edes takaisin eli täydellisen lyhyt matka tiukemmallakin aikataululla.

Pihlajasaareen saavuttuamme meidät otti vastaan varpaita upottava hieno hiekka ja söpöt uimakopit. Pyörittiin hetki rannalla ja lähdettiin etsimään sopivaa piknik-paikkaa. Parkkeerattiin lopulta läntisen Pihlajasaaren kärkeen, josta löytyi sopivan tuuleton paikka nauttia auringosta ja mansikoista.

Saarella oli upeita vanhoja huviloita, joista yksi oli ravintolanakin toimiva Ravintola Pihlajasaari. Tämä upeus on vuodelta 1883! Olisi tehnyt mieli jäädä terassille nauttimaan kylmää juomaa, mutta muutama muukin helsinkiläinen oli saapunut paikalle hyvän sään houkuttelemana. Jono oli niin pitkä, että jätettiin tämä etappi ensi kerralle. Saarelta löytyi myös grillipaikkoja eli mahdollisuuksia omien eväiden valmistamiseen oli myös hyvin! Saarella näytti olevan myös telttailumahdollisuus viikonloppuisin, voisihan se olla ihan kiinnostava vaihtoehto etenkin näin hyvillä keleillä 🙂

Pihlajasaari ilahdutti vallan positiivisesti ja olikin pakko ruveta selvittelemään sen historiaa, kun pääsin kotiin. Saari on siis entinen huvilasaari (osa näistä edelleen tallella), mutta nykyään virkistyskäytössä. Myös rosoisempaa puolta löytyy ja upeaa luontoa. Pihlajasaaria on siis oikeastaan kaksi, läntinen ja itäinen, mutta niitä yhdistää silta. Eipä ihme, että monipuolinen luonto ja läheisyys Helsingin keskustaan houkuttelee paikalle paljon porukkaa. Kesän must kohde!

 

 

Talvinen Suomenlinna

Ehkä vähän noloa myöntää, mutta olen asunut jo vuoden Helsingissä, enkä kertaakaan käynyt Suomenlinnassa. Johonkin se viime kesäkin katosi, vaikka kuinka oli suunnitelmissa lähteä piknikille kauniina kesäpäivänä. Ehkä se kaatuikin siihen, että niitä piknikin arvoisia kesäpäivä oli tasan kaksi? Oli miten oli, viime viikolla päätin korjata tämän aukon sivistyksessäni.

 

Lähiaikoinahan Helsingissäkin on ollut kauniin kirpeitä ja aurinkoisia talvipäiviä. Toki silloin kun hyppäsimme töiden jälkeen Kauppatorin rannasta 16.40 lähtevään Suomenlinnan lauttaan, ympäröi koko Helsinkiä harmaa pilvimassa. Pakkastakaan ei ollu kuin -4, mutta kyllä se viimeistään saarelle saavuttua muuttui jokseenkin hyytäväksi. Sääliksi kävi muutamaa turistia, jotka lähtivät kiertämään Suomenlinnaa ilman hanskoja ja pipoja..

Kävelimme ristiin rastiin Susisaaren kautta Kustaanmiekkaan. Matkalla näkyi hyviä ajanviettovaihtoehtoja (ilmeisesti vain kesällä tai sitten olisi pitänyt olla huomattavasti aiemmin liikkeellä): museoita, kauppoja, potentiaalisia piknik-paikkoja ja ihania, vanhoja taloja. Eipä siellä hirveästi tuntia kauemmin tarjennut kävellä ja päätimmekin suunnata takaisin lautalle päin. Halusimme mennä johonkin Suomenlinnan söpöistä kahviloista odottelemaan lautan saapumista, mutta harmitukseksemme huomasimme, että osa oli muutenkin kiinni ja ne vähät, jotka olivat saapuessa olleet auki, olivat nyt jo kiinni. Ja kellohan oli vasta kuuden pintaan? Se yllätti todella, sillä kuvittelisin, että turistit pitäisivät edes yhden kahvilan pystyssä lautan lähtöpaikan läheisyydessä. No, jääpähän koettavaa kesällekin..

 

Suomenlinna on kuitenkin ihana arjen pakopaikka lähellä Helsingin keskustan hulinaa ja lautalla matka taittuu nopeasti 15 minuutissa. Paikka ei välttämättä ole parhaimmillaan kylmässä (ja harmaassa) talvisäässä, mutta ehdottomasti aion mennä säiden lämmitessä ja etenkin kesällä uudestaan! Lämpimämmässä säässä saarilla voisi varmasti viettää tunteja kierrellen ja ihastellen kaunista ympäristöä. Keväämmällä ehdottomasti siis luvassa postaus Suomenlinnan sympaattisista kahviloista ja terasseista.