Browsing Tag

ennen matkaa

Maailmanympärimatkahaaveista totta

Herätyskello soi tuttuun tapaan kello 7.15 ja kahvi tippuu tasaiseen tahtiin helsinkiläisen kerrostaloasuntomme keittiön hiljaisuudessa. Yksi kauraleipä juustoviipaleella ja kahvi maidolla. Näin alkaa jokainen arkipäivä, tänäänkin, aivan tavallisena tiistaipäivänä. Töiden jälkeen toimistolta kolmosen ratikalla kotiin ja takaisin saman keittiönpöydän ääreen. Tässä kohtaa viimeistään havahdun arjen oravanpyörästä, sillä tavallinen tiistaipäivä on muuttumassa pian aivan muuksi. On aika avata tietokone, klikata sähköpostiviestiketju auki ja kirjoittaa tärisevin käsin: “Kiitos muutoksista, nyt lentoreitit ja ajankohdat näyttävät meille juuri sopivilta. Me otamme nämä. Lähetätkö maksulinkin?” Puoli tuntia myöhemmin hihkun elämäni onnessa sohvan nurkassa. Lennot on nyt maksettu ja vuosia haaveilemani maailmanympärimatka on yhden konkreettisen askeleen lähempänä.

En enää muista kuinka kauan olen haaveillut maailmanympärimatkasta tai pidemmästä reissusta, ainakin useamman vuoden. Voisipa kerrankin ajan kanssa seikkailla upeissa kohteissa eri puolilla maailmaa, ilman että tarvitsee miettiä kuinka kauas sitä viikon syyslomalla kannattaakaan matkustaa!

Bucketlist omista unelmakohteista alkoi kuin huomaamatta muotoutua puhelimen muistiinpanoihin aina, kun Instagramissa tai matkalehdissä tuli vastaan jotakin upeaa. Pikkuhiljaa unelma voimistui, kasvoi ja muuttui ehkä ripauksen konkreettisemmaksi jokaisen listatun maan kautta. Sitten tulikin korona, joka sulki koko maailman ennennäkemättömällä tavalla ja unelmamatka oli laitettava hyllylle odottamaan parempaa ajankohtaa. 

Koronan myötä kuukaudet ja vuodet kuluivat, tuli uusia töitä, elämäntilanteita ja asuntoja. Pian matkustaminen alkoi olla taas mahdollista ja pitkästä aikaa ulkomaille päästessä aloin muistaa miksi tätä hommaa alun perin rakastankaan. Kaikki ne uudet kokemukset, seikkailut, ihmiset ja tarinat vyöryivät jälleen mieleen Toscanan viinitiloilla ja New Yorkin kaduilla. Tämähän se mun juttu oli, tätä mä haluan tehdä! Oli aika kaivaa unelmien kohdemaista syntynyt maailmanympärimatkan bucketlist puhelimen syövereistä ja alkaa tosissaan miettiä olisiko nyt aika lähteä edistämään unelmamatkan toteutumista toden teolla.

Tunnit kuluivat googlen äärellä tutkiessa järkeviä lentoreittejä ja pohtiessa mitkä maat haluamme kiertää tällä reissulla ja mitkä seuraavalla. Lopulta listalle pääsivät maat, joissa olen halunnut käydä pitkään, mutta jotka eivät ole helposti saavutettavissa viikon tai parin lomareissulla Suomesta käsin. Matkustamiseen intohimoisesti suhtautuvalla ihmisellä (minä!) lista muodostui pitkäksi.

Olen aina haaveillut muun muassa Afrikan safareista ja Machu Picchun salaisuuksista, mutta päätimme jättää ne kokonaan pois listalta omiksi reissuikseen. Niinpä unelmiemme reissun bucketlist kiteytyi karsinnan jälkeen puolen vuoden reissuksi seuraaviin kohteisiin: Kalifornia, Havaiji, Fidzi, Uusi-Seelanti, Australia, Indonesia, Vietnam ja Japani. Suurin osa näistä upeista kohteista on itselleni vielä tuntemattomia enkä voi uskoa, että nyt sähköpostissa on menolippu kaikkiin näihin kohteisiin. 

Tuo tavallinen tiistaipäivä käynnisti omassa elämässäni hyökyaallon, joka vie voimalla kohti unelmien reissua. Matkakohteista koostunut bucketlist sai vierelleen rönsyilevän tehtävälistan asioista, jotka täytyy hoitaa ennen matkalle lähtöä: passin uusiminen, rokotukset, hammaslääkärit, rinkan ostaminen, asunnon vuokraus, muuttoilmoitus.. Viimeiset kuukaudet ennen matkaan lähtöä täyttyvät varmasti hoidettavista asioista, mutta uskon kaiken olevan sen arvoista, kun vihdoin heitämme rinkat selkään ja suuntamme kohti Helsinki-Vantaan lähtöterminaalia.

Tervetuloa matkalle mukaan!

Suuntana Gdansk

Mikä olisi sopiva kohde viikonloppureissulle? Lyhyet lennot ja edullinen hintataso? Muun muassa näistä syistä juuri Puolan rannikolla sijaitseva Gdansk valikoitui tämän viikonlopun matkakohteeksi. Sääkin vaikuttaa kohteessa olevan  kivan kesäinen vielä näin elokuun loppuun. Lennot bookkasin WizzAirin kautta Turusta, hinnaksi kertyi 109 €. Myöskään lentoaika ei päätä huimaa, vain tunti 25 minuuttia! Sounds perfect, right? Sen kummempia odotuksia reissun suhteen ei vielä ole ehtinyt kehkeytyä, mutta pienellä googlettelulla selviää, että Gdansk vaikuttaa yllättävän monet matkailijat – onneksi positiivisella tavalla. Vanhakaupunki näyttää suloiselta värikkäine taloineen (ja kuvattavalta!), paikallista ruokatarjontaa on kehuttu sekä edullista hintatasoa. Hintatasosta kertoo ainakin se, että bookkasimme Airbnb:n neljälle hengelle vanhankaupungin läheisyydestä viikonlopuksi 15€/per henkilö / per yö. Voisikohan tästä tulla uusi Tallinnan / Tukholman reissujen korvaajakohde? Itselle laivamatkat aiheuttaa lähinnä kauhunsekaista pelkoa mahdollisesta matkapahoinvoinnista, joten siinäkin suhteessa Gdansk vaikuttaa mahtavalta vaihtoehdolta.

Lentämään pääsee muuten totta kai myös Helsingistä Finnairilla, mutta jos haluaa budjettimatkailla on Turku ja WizzAir hyvä vaihtoehto. Onko kellään must-see tipsejä Gdanskiin?

Kuvaksi valikoitui otos keväiseltä Prahan reissulta, saa nähdä onko Gdanskissa samanlaista fiilistä..

Suuntana Praha

Parin päivän päästä on taas aika pakata laukut ja suunnata reissuun! Tällä kertaa tiedossa on pitkä viikonloppu pääsiäisen yli Prahassa. En ole aiemmin ollut siellä eli täysin uusi kohde tiedossa 🙂 Jostain kumman syystä olen aiemmin vältellyt Itä-Euroopan maita melkeinpä viimeiseen asti matkakohdetta valitessa, joten nyt viimeistään on korkea aika suunnata sinnepäin! Yleensä, kun on vähänkään pidempi lomapätkä tiedossa, tekee mieli matkata jonnekin eksoottisempaan paikkaan kuin Eurooppaan. Nyt toki rajoitteita asettaa myös vähäiset lomapäivät, joten kaupunkiloma muutaman tunnin lentomatkan päässä sopii paremmin kuin hyvin.

Tiedossa on suhteellisen rentoa oleilua, paikallisten pubien kiertelyä ja shoppailua. Eiköhän muutama nähtävyyskin mukaan mahdu. Täytyykin kartoittaa omaa tietämystä Prahasta tässä muutaman päivän aikana ennen reissua, etukäteen en ole juuri ennakko-oletuksia kaupungille asettanut. Toiveissa olisi hieman keväisempi sää kuin Suomessa (siihen ei kyllä paljoa vaadita, kunhan lämpötila edes plussan puolelle nousisi) ja rento breikki arjesta. Olen saanut muutamia vinkkejä käymisen arvoisista ravintoloista, kahviloista ja baareista Prahassa asuneilta. Ihanaa, kun on tiedossa edes muutama takuuvarma paikka. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin nälkäkiukun kourissa eksyä huonoon turistirysäravintolaan 🙂

Ja sitten matkalaukun pakkauspuuhiin!

Kuva lainattu: prague.eu

Mitä ottaa huomioon Guadeloupelle lähtiessä?

  1. Tsekkaa lentoreitti. Pariisissa saatta olla kentän vaihto Charles de Gaullelta Orlyyn. Onnistuuko? Onnistuu, mutta suosittelen vähintään reilun 4 tunnin vaihtoaikaa. Meillä oli 4h 10min ja muutama juoksuaskel saatiin ottaa, että ehdittiin ajoissa. Kenttien väliä kulkee bussit, junat ja taksit. Me valittiin juna, joka ei välttämättä ollut se kätevin kahden vaihdon ja laukkujen roudauksen kanssa. Toisaalta ei ollut ruuhkaan jumittumisen vaaraa niin kuin busseissa ja takseissa.
  2. Varaa asunto Airbnb:stä hyvissä ajoin. Olimme itse hieman myöhään liikkeellä (noin paria kuukautta ennen lähtöä), joten parhaimmat asumukset olivat jo menneet. Saattoi toki johtua sesongistakin (tammi-helmikuu on suosittua aikaa). Päädyttiin loppujen lopuksi ottamaan kolme eri majapaikkaa. Yritimme etukäteen selvittää olisiko majoittuminen Grande-Terrellä vai Basse-Terrellä kätevämpää. Lopputuloksena päätimme majoittua molemmille ja ratkaisu osoittautui hyväksi eli suosittelen molemmilla oleskelua 🙂 Airbnb:stä saatiin kaupan päälle paikallisten parhaimmat vinkit ja etenkin saarelaisten rommicocktailit ja ranskankielisten karibian saarten suosikkidrinksu, Ti punch, tulivat tutuiksi.
  3. Vuokraa auto etukäteen. Saarilla liikkuminen sujuu kätevimmin omalla autolla. Julkisetkin toimii, mutta bussit ajavat ilmeisesti vain kuuteen asti illalla (törmäsimme suomalaisiin poikiin, jotka olivat testailleet myös paikallisliikennettä). Me vuokrasimme auton etukäteen Jumbocar-nimisestä palvelusta. Tästä sain vinkin Mirvalta, joka pitää blogia Guadeloupesta, kiitos! 🙂 Varaamalla paikallisesta palvelusta säästimme selvää rahaa verrattuna kansainvälisten toimijoiden, kuten Hertzin hintoihin. Jumbocarista irtosi uusi Renault Clio n.350e hintaan yhdeksäksi päiväksi. Saimme sen heti käyttöömme lentokentältä ja palautimme samaan paikkaan lähtiessämme, todella kätevää!
  4. Käytä hetki loman suunnitteluun. Mitä haluat tehdä Guadeloupella, makoilla rannalla vai kiivetä vuorille? Saarilta löytyy monipuolista tekemistä ja suunnitelmiin on hyvä varautua jo koto-Suomessa, jotta osaa pakata oikeat tavarat mukaan. Vuorilla voi olla yllättävän viileää ja sateeseen ja tuuleen on syytä varautua kunnollisella säänkestävällä takilla. Tämä opittiin kantapään kautta, kun tulivuoren huipulla alkoi sataa kaatamalla ja meidän varusteina oli shortsit ja pitkähihaiset paidat 🙂 Peruslenkkareillä pärjää, mutta korkeavartisemmat vaelluskengät voivat olla järkevämpi vaihtoehto etenkin mutaisen sään sattuessa.