Monthly Archives

tammikuu 2018

Suuntana Praha

Parin päivän päästä on taas aika pakata laukut ja suunnata reissuun! Tällä kertaa tiedossa on pitkä viikonloppu pääsiäisen yli Prahassa. En ole aiemmin ollut siellä eli täysin uusi kohde tiedossa 🙂 Jostain kumman syystä olen aiemmin vältellyt Itä-Euroopan maita melkeinpä viimeiseen asti matkakohdetta valitessa, joten nyt viimeistään on korkea aika suunnata sinnepäin! Yleensä, kun on vähänkään pidempi lomapätkä tiedossa, tekee mieli matkata jonnekin eksoottisempaan paikkaan kuin Eurooppaan. Nyt toki rajoitteita asettaa myös vähäiset lomapäivät, joten kaupunkiloma muutaman tunnin lentomatkan päässä sopii paremmin kuin hyvin.

Tiedossa on suhteellisen rentoa oleilua, paikallisten pubien kiertelyä ja shoppailua. Eiköhän muutama nähtävyyskin mukaan mahdu. Täytyykin kartoittaa omaa tietämystä Prahasta tässä muutaman päivän aikana ennen reissua, etukäteen en ole juuri ennakko-oletuksia kaupungille asettanut. Toiveissa olisi hieman keväisempi sää kuin Suomessa (siihen ei kyllä paljoa vaadita, kunhan lämpötila edes plussan puolelle nousisi) ja rento breikki arjesta. Olen saanut muutamia vinkkejä käymisen arvoisista ravintoloista, kahviloista ja baareista Prahassa asuneilta. Ihanaa, kun on tiedossa edes muutama takuuvarma paikka. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin nälkäkiukun kourissa eksyä huonoon turistirysäravintolaan 🙂

Ja sitten matkalaukun pakkauspuuhiin!

Kuva lainattu: prague.eu

Talvinen Suomenlinna

Ehkä vähän noloa myöntää, mutta olen asunut jo vuoden Helsingissä, enkä kertaakaan käynyt Suomenlinnassa. Johonkin se viime kesäkin katosi, vaikka kuinka oli suunnitelmissa lähteä piknikille kauniina kesäpäivänä. Ehkä se kaatuikin siihen, että niitä piknikin arvoisia kesäpäivä oli tasan kaksi? Oli miten oli, viime viikolla päätin korjata tämän aukon sivistyksessäni.

 

Lähiaikoinahan Helsingissäkin on ollut kauniin kirpeitä ja aurinkoisia talvipäiviä. Toki silloin kun hyppäsimme töiden jälkeen Kauppatorin rannasta 16.40 lähtevään Suomenlinnan lauttaan, ympäröi koko Helsinkiä harmaa pilvimassa. Pakkastakaan ei ollu kuin -4, mutta kyllä se viimeistään saarelle saavuttua muuttui jokseenkin hyytäväksi. Sääliksi kävi muutamaa turistia, jotka lähtivät kiertämään Suomenlinnaa ilman hanskoja ja pipoja..

Kävelimme ristiin rastiin Susisaaren kautta Kustaanmiekkaan. Matkalla näkyi hyviä ajanviettovaihtoehtoja (ilmeisesti vain kesällä tai sitten olisi pitänyt olla huomattavasti aiemmin liikkeellä): museoita, kauppoja, potentiaalisia piknik-paikkoja ja ihania, vanhoja taloja. Eipä siellä hirveästi tuntia kauemmin tarjennut kävellä ja päätimmekin suunnata takaisin lautalle päin. Halusimme mennä johonkin Suomenlinnan söpöistä kahviloista odottelemaan lautan saapumista, mutta harmitukseksemme huomasimme, että osa oli muutenkin kiinni ja ne vähät, jotka olivat saapuessa olleet auki, olivat nyt jo kiinni. Ja kellohan oli vasta kuuden pintaan? Se yllätti todella, sillä kuvittelisin, että turistit pitäisivät edes yhden kahvilan pystyssä lautan lähtöpaikan läheisyydessä. No, jääpähän koettavaa kesällekin..

 

Suomenlinna on kuitenkin ihana arjen pakopaikka lähellä Helsingin keskustan hulinaa ja lautalla matka taittuu nopeasti 15 minuutissa. Paikka ei välttämättä ole parhaimmillaan kylmässä (ja harmaassa) talvisäässä, mutta ehdottomasti aion mennä säiden lämmitessä ja etenkin kesällä uudestaan! Lämpimämmässä säässä saarilla voisi varmasti viettää tunteja kierrellen ja ihastellen kaunista ympäristöä. Keväämmällä ehdottomasti siis luvassa postaus Suomenlinnan sympaattisista kahviloista ja terasseista.