Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

reppureissu

Pohjolaan palanneet

Lähes kuukausi sitten koitti paluu takaisin koti-Suomeen. Jos nyt ei mitään massiivista kulttuurishokkia ole kummallakaan meistä vielä ilmennyt, niin on tämä Suomi-elämä silti tuntunut vähintääkin oudolta. Vaikka vuosi on melko lyhyt aika ihmisen elämässä ja ainakin oman lähipiirin mukaan se meni hujauksessa, oma pää ei meinaa vieläkään ihan ymmärtää kaikkea Aasiassa nähtyä ja koettua. Koko reissun sulatteluun meneekin varmasti aikaa, eikä me taideta myöskään tajuta vielä sitäkään, kuinka paljon rikkaampina tultiin takaisin kotiin. Nyt koitamme integroitua hiljalleen tähän länsimaisen hyvinvointivaltion meininkiin, johon marraskuinen harmaus ja kylmyys tuo toki oman pikantin lisänsä. Ei huoju enää palmupuut ei.

Viimeisimmästä kirjoituksesta on tosiaan jo pari kuukautta aikaa, mutta Nepal ja viimeiset reissuviikot Thaimaassa olivat niin intensiivisiä, ettei olisi tullut pieneen mieleenkään kaivaa läppäriä esiin. Nepal tarjosi meille jälleen parastaan, ja tuntui ehkä hitusen hassulta vielä lähteä muutamaksi viikoksi Thaimaahan ennen kotiin paluuta. Meillä oli kuitenkin varsin pätevä syy viettää vielä viimeiset reissuviikkomme palmujen katveessa ja meren kohinaa kuunnellessa. Lähdimme nimittäin hakemaan uuden perheenjäsenemme Koh Lantalta mukaamme Suomeen.

Nepalin viimeisinä päivinä Himalajan vuoristokin näyttäytyi pitkän sadekauden päätteeksi.

Olimme viettäneet Lantan saarella jo toukokuussa reilun viikon, ja tuolla vierailulla lähes asuimme Lanta Animal Welfaressa, paikallisen eläinsuojelujärjestön tiloissa. Silloin kohtasimme ensimmäistä kertaa Perun, joka veikin yllättäen meiltä molemmilta jalat alta. Tuon viikon jälkeen olimme varmoja, että hänestä tulisi oiva lisä meidän pieneen perheeseemme. Toki mietimme, miten se olisi ikinä mahdollista, koska meillä oli reissu vielä aivan kesken ja pääsisimme hakemaan Perun vasta useamman kuukauden päästä mukaamme Suomeen. Lanta Animal Welfaressa ihana adoptiokoordinaattori Ellie kuitenkin kertoi, että kyseinen järjestely onnistuisi mainiosti, ja olihan Perulla myös 90 päivän karanteeni vielä edessä. Tämän tiedon perusteella meidän ei ollut vaikeaa tehdä adoptiopäätöstä ja näin Perun koko elämä sai melkoisen käänteen, kun edessä olisi loppuelämän koti Suomessa.

Perun tarinasta sen verran, että tämä nelivuotiaaksi arvioitu tyttökoira löydettiin syksyllä 2018 todella huonossa kunnossa Krabin alueelta. Onneksi joku ystävällinen sielu oli tehnyt Perusta ilmoituksen, ja hänet haettiin Lantan saarelle hoitoon. Perulla oli iso ja kivulias kasvain sukuelimissä, jonka aiheutti TVT (transmissible venereal tumor). Tauti on yleinen vapaasti parittelevilla koirilla erityisesti tropiikissa ja leviää todella helposti. Onneksi Peru pääsi LAW:iin hoitoon, koska muuten edessä olisi todennäköisesti ollut pitkä ja tuskallinen kituminen, ja lopulta kuolema. Lanta Animal Welfaressa Peru leikattiin ja hänelle annettiin myös kemoterapiaa, jolla TVT saatiin hoidettua kokonaan. Tätä nykyä Perusta ei näe jälkeäkään, että myös tällainen vastoinkäyminen hänellä on menneisyydessään ollut.

Kun palasimme lokakuussa Lantalle, menimme heti katsomaan uutta perheenjäsentämme ja voi mikä jälleennäkeminen meillä olikaan! Peru oli reipastunut, toipunut sairastamastaan TVT:stä täysin ja oli meitä häntä heiluen vastassa. Menimmekin heti rantaan ja siellä sitä riehuttiin koko sakki kuin kakarat konsanaan. Sovimme Perun hoitajien kanssa, että kävisimme viettämässä ensimmäisen viikon ajan paljon aikaa Perun kanssa, jonka jälkeen saimme hänet asumaan luoksemme Time for Limeen. Siellä me elelimmekin oikein leppoisaa elämää pari viikkoa, ennen kuin Perun oli aika lentää jo edeltä Bangkokiin. Siellä tehtiin vielä viimeiset selvitykset, että hän varmasti pääsisi seuraavana lauantaina lentämään kanssamme Suomeen.

Näin jälkikäteen ei voi olla kuin kiitollinen kaikille niille tahoille, jotka mahdollistivat uuden perheenjäsenemme saapumisen Suomeen. Lanta Animal Welfaressa Perusta pidettiin älyttömän hyvää huolta koko sen ajan, kun olimme vielä reissun päällä. Ennen Suomeen paluuta terveys tarkistettiin koiralta useampaan otteeseen ja suoritettiin vielä välttämättömät viime hetken toimenpiteet, kuten madotus ja hammastarkastus. Rabiesrokotteet ja ekinokokkilääkitys Perulle oli jo aiemmin annettu muiden tropiikissa tarpeellisten rokotteiden lisäksi. Myös vasta-ainetesti oli tehty rabies-rokotusvasteen varmistamiseksi Englannissa saakka. Kaikki oli siis kunnossa EU-alueelle siirtymistä varten. LAW hoiti myös kaikki käytännön asiat Suomeen tulon osalta aina paperihommista Perun lentolippujen hankintaan ja kuljetusten hoitamiseen. Time for Lime tarjosi meille täydelliset puitteet asua koiran kanssa aivan meren rannassa omassa bungalowissa. Melkein sydän pakahtuu, kun vain mietinkin niitä rauhallisia aamuja, jolloin kävimme pitkillä aamulenkeillä meren rannalla ennen kuin nautimme rauhallisista aamiaishetkistä auringon paahteessa lempeän kesätuulen humistessa palmupuiden katveessa.

Muutenkin viimeiset viikot olivat äärettömän korvaamattomia, koska vietimme oikein kunnon lomaa miettimättä lähes ollenkaan Suomeen paluuta. Ajattelimme, että paluu koittaa joka tapauksessa, joten miksi miettiä sitä nyt kun vielä olimme muualla. Tapasimme myös paljon Lantan kavereita, joille oli ihana vielä ehtiä sanoa hyvästit kasvotusten, ennen kuin lähtisimme kotimatkalle.

Kaiken kaikkiaan viimeisten reissuviikkojen aikana tuli mietittyä paljon kulunutta vuotta ja sitä on tullut mietittyä myös tänne Suomeen paluun jälkeen. Tässäpä muutamia mietintöjä, joihin olen törmännyt näiden menneiden viikkojen aikana:

Valo on ihmiselle elintärkeää. Ei tarvitse olla mikään varsinainen aivotutkija, että tajuaa miten paljon hyvää valo tekee mielelle ja keholle. Huomasin etenkin itsessäni sen valtavan muutoksen, jonka jatkuva auringonvalo mahdollisti. En edes muistanut ennen Suomeen paluuta, että ihminen voi tuntea olevansa väsynyt ja uupunut ilman mitään erityistä syytä. Tällä hetkellä arvatenkaan ei auta muu kuin vedellä D-vitamiinia purkista kitusiin ja ottaa valohoitoja kirkasvalolampun kelmeästä kajosta.

Ihminen tulee toimeen todella vähällä. Meillä kummallakin oli vuoden reissulle mukana n. 12 kilon rinkat, ja siinäkin oli tavaraa ihan liikaa. Myös ympäristö, jossa suurimman osan ajasta elimme sai meidät molemmat miettimään paljon sitä, mitä materiaa ihminen ihan oikeasti edes tarvitsee. Luovuudella pärjää pidemmälle kuin millään määrällä krääsää. Tavaraa on maailma pullollaan, ja lopulta varmaan vielä hukumme siihen.

On etuoikeus suunnitella ja haaveilla. Ja ehkä jopa joskus toteuttaa niitä haaveitaan.

On etuoikeus syntyä hyvinvointivaltioon. Jep, voi kuulostaa jeesustelulta, mutta niin se vain on. Suurella osalla ihmisistä on mahdollisuus pitää huolta vain siitä, selviääkö oma perhe seuraavaan päivään. Vaikka se fakta onkin meillä kaikilla varmasti tiedossa, harvoin sitä on tullut mietittyä ainakaan niin paljon kuin viimeisen vuoden aikana.

Koti todellakin on siellä, missä sydänkin on. Kun lähdimme Aasiaan, myimme lähes kaiken omaisuutemme ja annoimme pienen vuokra-asuntomme pois, jota kodiksikin kutsuimme. Totesimme kuitenkin useampaan otteeseen reissussa, miten kotoisalta jossain ihan yllättävässä paikassa voi tuntua. Ei koti ole vain kattoa ja lattiaa, vaan vahvasti myös se tunne, mikä jossain paikassa tulee. Myös paikalliset ihmiset saivat olomme tuntumaan kotoisaksi äärimmäisellä vieraanvaraisuudellaan, jota saimme niin monessa paikassa todistaa.

Suomalaisista tykätään maailmalla. Ainakin Aasiassa. Se kuva meille jäi, kun suomalaisia kehuttiin meille kilpaa lähes joka paikassa, ja Suomesta oltiin äärettömän kiinnostuneita. Tai toinen vaihtoehto on, että meitä kohtaan oltiin vain äärettömän vieraskoreita. Oli miten oli, meitä kehuttiin rauhalliseksi ja ystävälliseksi kansaksi, joka on lähtökohtaisesti tyytyväinen hyvin vähäänkin. Muistan jopa kerran, kun lähdimme eräästä hotellista Malesiassa ja hotellinomistaja laittoi vielä viestiä perään ja kiitteli, miten siistiksi olimme huoneemme lähtiessämme jättäneet. Emmekä edes olleet kiinnittäneet asiaan suurta huomiota itse.

Näitä havaintoja olisi toki roppakaupalla lisääkin, mutta tässä nyt muutamia mainitakseni. Ja ehkä tärkeimpänä: aina pärjää ihan missä vaan, kun vain vähänkin käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.

Blogimme loppukaneettina voikin enää vain todeta, että olemme äärettömän kiitollisia kaikesta kokemastamme. Kuluneen reissun vapautta ja tietynlaista huolettomuutta tuskin kumpikaan meistä tulee enää tämän elämän aikana kokemaan, joten senkin puolesta tämä viimeinen vuosi oli hyvin ainutlaatuista aikaa meille myös pariskuntana. Oli myös hyvä nähdä paljon sellaista, mitä emme välttämättä olisi halunneet nähdäkään. Ne hetket pistivät kummasti asioita tärkeysjärjestykseen pään sisällä ihan lopullisesti.

Kaikki kohtaamiset viimeisen vuoden varrelta ovat olleet sanoinkuvaamattoman tärkeitä ja osa kohtaamistamme ihmisistä jää varmasti ihan pysyvästikin elämäämme. Myös kotijoukkojen tuki ja kannustus sekä ennen reissua että matkan aikana on ollut korvaamatonta. Saimme onneksemme myös muutamia ystäviämme ja perheenjäseniämme vierailemaan luoksemme, joten koti-ikävääkään ei maailmalla tarvinnut pahemmin potea.

Summa summarum: Aasia-vuosi oli ehdottomasti elämämme paras sijoitus. Siitä ei ole epäilystäkään.