Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Italia

Matkaopas: Italia

Iira Hartikainen Päivitetty: 09.09.2023
Monipuolinen Italia on Euroopan suosituimpia matkailumaita.

Italia: kulttuuria, aurinkoa ja hyvää ruokaa

Italiaan matkustetaan historiallisten nähtävyyksien, maailmankuulun keittiön, taiteen, suotuisan välimerellisen ilmaston ja leppoisan elämänrytmin vuoksi.

Kesäisin kannattaa suunnata Italian rantakohteisiin, kun taas kevät ja syksy ovat otollisimpia ajankohtia kaupunkilomailuun. Keskikesän paahteessa suurkaupunkien ilmasto saattaa tuntua turhan tukalalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suosittuja rantakohteita löytyy sekä maan itä- että länsirannikolta. Länsirannikolla Italian Riviera ulottuu aina Toscanaan asti. Adrianmeren puolella yksi suosituimmista lomakohteista on Rimini.

Rooma, Milano, Venetsia ja Napoli ovat kaikki tunnettuja rikkaasta kulttuuriperinnöstään. Unescon maailmanperintökohteita löytyy myös esimerkiksi Veronasta, Firenzestä sekä Sienasta.

ShutterstockItalian matkakohteet
Venetsiaan on helppo matkustaa myös Suomesta.

Vaikka lähes 60 miljoonan asukkaan Italia ei maantieteellisesti olekaan valtava, ovat sen tarjoamat maisemat ja elämykset vaihtelevia. Italiaa pidetään myös muodin mekkana, jonka ovat luoneet tunnetut nimet Armanista Gucciin.

Italia tunnetaan niin ikään intohimoisesta suhtautumisesta urheiluun. Italian jalkapallomaajoukkue Azzurri on voittanut lajin maailmanmestaruuden neljästi. Myös seurajoukkueet, kuten AC Milan, Inter Milan, AS Roma ja Juventus ovat kaikille jalkapalloa seuraaville tuttuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös moottoriurheilu on lähellä italialaisten sydäntä. Suurta suosiota nauttivat sekä Formula1- että ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjat. Kummankin lajin osakilpailuja on mahdollista päästä myös seuraamaan paikan päälle Italiassa.

Italian ilmasto

Italiassa vallitsee miellyttävä Välimeren ilmasto. Pääosa Italiaa on vuoden ympäri varsin lämmin. Kesät ovat kauttaaltaan lämpimiä ja varsin kuivia. Heinä-elokuussa lämpömittari voi kohota jopa yli 35 asteen.

Aivan pohjoisimmassa Italiassa, Alppien tuntumassa, säätila voi vaihdella nopeasti ja sade saattaa yllättää nopeastikin. Pohjois-Italiassa talvet ovat yleensä kosteita ja kylmiä, ja mittari voi painua jopa pakkaselle.

Etelässä talvet ovat useimmiten leutoja. Sisiliassa ja Sardiniassa talvikuukausien lämpötila vastaa Suomen alkusyksyä keskilämpötilan ollessa noin 10–15 astetta.

ShutterstockItalia
Italia tunnetaan ruoka- ja kaupunkikohteistaan, mutta maa hemmottelee myös upealla luonnolla. Dolomiittien vuoristo on näkemisen arvoinen paikka.

Etelässä talvet ovat useimmiten leutoja. Sisiliassa ja Sardiniassa talvikuukausien lämpötila vastaa Suomen alkusyksyä keskilämpötilan ollessa noin 10–15 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Italian hintataso

Eteläisen Italian hintataso on hieman edullisempi kuin Pohjois-Italian, missä hinnat ovat suurin piirtein samaa tasoa kuin Suomessa. 

Käteistä on aina syytä olla mukana jonkin verran, sillä pienet ostokset kuten jäätelö, kahvi tai pizzapala oletetaan edelleen maksettavan käteisellä. Myös esimerkiksi paikallisbusseissa kelpaa ainoastaan käteinen.

ShutterstockOstokset Italiassa
Galleria Vittorio Emmanuele on kuuluisa ostospaikka Milanossa.

Juomarahan jättäminen ravintoloissa ja kahviloissa ei ole välttämätöntä, mutta on silti kohteliasta antaa noin 5–10 prosentin tippi hyvästä palvelusta.

Shoppailijalle Italia on oikea unelmakohde. Perinteisten tuliaisten kuten nahkalaukkujen ja -kenkien sekä design-vaatteiden lisäksi kotiinviemisiksi voi ostaa italialaisia viinejä, keramiikkaa, lasitaidetta tai herkkuja kuten monenlaista pastaa, pestoa, suklaata tai pikkuleipiä.

Tapakulttuuri ja turvallisuus Italiassa

Italia on edelleen melko konservatiivinen maa, ja sen väestöstä 80 prosenttia kuuluu katoliseen kirkkoon. 

Italialaiseen tapakulttuuriin kuuluu iloinen tervehtiminen ja kohteliaisuussanat kuten anteeksi, kiitos ja per favore jotakin pyydettäessä. Poskisuudelmia annetaan tuttujen kesken kaksi, yksi kummallekin poskelle. Vieraiden kanssa on kuitenkin tapana kätellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockItalian tapakulttuuri
Italiassa on tapana pukeutua siististi ja huolitellusti. Kirkkoon ei kannata suunnata paljastavissa vaatteissa.

Vaatetuksen olisi suotavaa peittää olkapäät sekä polvet esimerkiksi kirkoissa vierailtaessa. Myös ravintolaan pukeudutaan Italiassa siististi, eli ranta-asussa ei kannata mennä ulos syömään.

Lounas syödään Italiassa noin klo 12.30–13 aikaan ja illallinen klo 19.30 jälkeen. Tällä välin ravintolat ovat yleensä suljettuna. Monet baarit tarjoilevat noin klo 17-18 alkaen aperitiivejä eli pientä naposteltavaa juoman hinnalla, ja nämä happy hourit ovatkin suosittu tapa viettää aikaa ja herätellä ruokahalua ennen varsinaista illallista.

ShutterstockRavintolat Italiassa
Lounaan ja illallisen välillä perinteiset italialaiset ravintolat eivät tarjoile ruokaa.

Italia on lähtökohtaisesti turvallinen maa matkailijoille, myös ilta- ja yöaikaan. Isoissa kaupungeissa kuten Roomassa tai Milanossa riski joutua taskuvarkaan ryöstämäksi on kuitenkin huomattava, joten ruuhkaisilla ostoskaduilla, toreilla ja markkinoilla, rautatieasemilla ja turistien kansoittamissa nähtävyyksissä kannattaa pitää erityistä huolta omaisuudestaan. 

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista ja säilytä ne erillään alkuperäisistä. Jos joudut taskuvarkauden tai ryöstön kohteeksi lomallasi, hakeudu pikimmiten lähimmälle poliisiasemalle rikosilmoituksen tekemistä varten.

Italialaiset ovat erityisesti suuremmissa kaupungeissa kuten Milanossa, Roomassa, Napolissa, Torinossa, Bolognassa ja Firenzessä suvaitsevaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Varsinkin Milano on ollut pitkään edelläkävijä LGBTQ+-matkailijoille suunnatuissa klubeissa, majoituksessa ja aktiviteeteissa. 

Karl Allen LugmayerItalialainen tapakulttuuri
Roomalainen metroasema sateenkaaren väreissä Priden kunniaksi.

Mitä pienemmälle paikkakunnalle matkustaa, sitä konservatiivisemmaksi asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan saattavat käydä, ja julkisia hellyydenosoituksia saatetaan paheksua.

Esteetön liikkuminen voi olla Italiassa vaikeaa, sillä monissa lomakohteissa on kapeita mukulakivikatuja joiden varrelle on pysäköity autoja ja skoottereita, eikä vanhoista rakennuksista välttämättä löydy hissiä. Myös kuulo- ja näkövammaisilla voi olla haasteita matkailla Italiassa, vaikka esteettömyyteen yhä enemmän kiinnitetäänkin huomiota erityisesti suuremmissa kaupungeissa.

Lennot Italiaan

Lentoyhteydet Suomesta Italiaan ovat hyvät. Finnair liikennöi Helsingistä suoraan Roomaan sekä Milanoon Malpensan ja Linaten kentille. Kesäkaudella Finnair lentää suoraan myös Napoliin, Bolognaan, Venetsiaan ja Veronaan. 

Norwegian lentää puolestaan kesäkaudella suoraan Helsingistä Venetsiaan ja Pisaan. Rynairilla on reitti Bergamoon Helsingistä, Lappeenrannasta ja Rovaniemeltä sekä Venetsiaan Helsingistä. Wizz Air puolestaan lentää Turusta Roomaan.

ShutterstockLennot Italiaan
Bergamoon lennetään halpalentoja Suomesta.

Italian kaupunkeihin voi lentää myös yhdellä vaihdolla lukuisten Pohjois- ja Keski-Euroopan kaupunkien kautta.

Lentojen hintahaarukka on varsin suuri ja riippuu paljolti matkan ajankohdasta sekä siitä, kuinka aikaisin on oman varauksensa kanssa liikenteessä. Halvimmillaan suorat meno-paluulennot voi saada Helsingistä Bergamoon halpalentoyhtiö Ryanairilla alle 100 eurolla. Tyypillisesti edestakaiset lennot Italiaan maksavat kuitenkin noin 200-400 euroa.

Italian rantalomakohteisiin kuten Sisiliaan ja Calabriaan järjestetään kesäkaudella valmismatkoja sekä paketoituja reittilento- ja hotellimatkoja. Tarjolla on ajankohdasta riippuen myös edullisia äkkilähtöjä.

Majoitus Italiassa

Italia on monen suurkaupungin ja vielä useamman rantalomakohteen maa, joten hotellien taso ja hinnat vaihtelevat suuresti. Tähtiluokituksiin ei juuri kannata luottaa – tarkista aina hotellisi saamat yleisöarvostelut ennen varaamista.

ShutterstockMajoitus Italiassa
Italiassa löytyy majoitusta kaikenlaisille budjeteille.

Erityisesti maan suosituimmissa lomakohteissa kuten Roomassa tai Venetsiassa hotellivalikoima on laaja ja hostellejakin löytyy moneen makuun, joten myös reppureissaajan on mahdollista majoittua kohtuullisella budjetilla. 

Myös leirintäalueet ovat suosittuja Italiassa, ja niissä voi majoittua edullisesti.

Yö laadukkaassa hotellissa maksaa halvimmillaan noin 70–80 euroa ja yläpäässä todellisesta luksuksesta puhuttaessa vain taivas on rajana.

Liikkuminen Italiassa

Italiassa liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä sujuu yleensä varsin mutkattomasti. Etenkin suuremmissa kaupungeissa metrot, bussit ja raitiovaunut kulkevat hyvin. Pienemmissä lomakohteissa on yleensä bussiyhteyksiä.

Pidempiä välimatkoja taittaessa erityisesti juna on käyttökelpoinen vaihtoehto. Toisinaan myös maansisäiset lennot ovat kohtuuhintaisia, ja pitkillä pohjoisen ja etelän välillä kulkevilla matkoilla myös nopeampia.

ShutterstockJunat Italiassa
Junalla liikkuminen on Italiassa varteenotettava vaihtoehto vuokra-autolle.

Italian sisäisiä lentoja operoivat esimerkiksi Easyjet ja Ryanair.

Mikäli Italiassa viihtyy pidemmän aikaa ja haluaa nähdä maata laajemmin, kannattaa alle ottaa vuokra-auto. Tämä on kätevä ratkaisu etenkin silloin, kun tarkoituksena on kiertää maaseutua. 

Suurimmissa kaupungeissa on kuitenkin syytä ajella kieli keskellä suuta, sillä erot suomalaisen ja välimerellisen autoilukulttuurin välillä saattavat alkuun hieman hämmentää.

Ravintolat ja ruoka Italiassa

Italian keittiö on yksi maailman kuuluisimmista. Tuhansien vuosien historiansa aikana maa ja sen ruoanlaitto ovat imeneet vaikutteita niin Antiikin Kreikasta ja Roomasta, Bysantista kuin juutalaisilta ja arabeiltakin.

Italialaiseen ruokaan yhdistetään erityisesti pasta, jota käytetään monina erilaisina variaatioina. Tuoreen tai kuivatun pastan lisäksi muun muassa tomaatti, oliivit, erilaiset kalat ja sitruuna ovat usein käytettyjä raaka-aineita. 

Inka KhanjiItalian ruokakulttuuri
Perinteiset italialaiset pastat ovat usein yksinkertaisia ja valmistuvat vain muutamasta raaka-aineesta.

Todellisuudessa paikallisten keittiöiden käyttämä raaka-ainevalikoima on kuitenkin hyvin laaja ja alueellisesti vaihteleva. Pastaa toki syödään koko maassa, mutta enemmän keskisessä ja eteläisessä Italiassa, kun taas Pohjois-Italiassa tarjolla on usein myös risottoa ja polentaa. 

Mainitsemisen arvoisia ovat myös jälkiruoat kuten tiramisu, italialainen jäätelö eli gelato, kahvit sekä alkoholipitoiset juomat, erityisesti viinit.

Kasvisruokailijalle Italiassa syöminen ei ole ongelma. Ravintoloista löytyy useita vaihtoehtoja lihattomia antipastoja eli pieniä alkuruokia sekä tuoreista raaka-aineista tehtyjä ruokaisia salaatteja. Myös pizzaa ja pastaa on yleensä saatavilla ilman lihaa, erityisesti jos kala ja äyriäiset eivät ole ongelma.

ShutterstockItalian ruokakulttuuri
Spritz-cocktaileja nautitaan Italiassa usein aperitiiviksi.

Vegaaniruokavaliota noudattavan voi olla vaikeampi löytää vaihtoehtoja, sillä juustoja käytetään paljon. Yhä enemmän etenkin isommissa ravintoloissa kuitenkin otetaan huomioon myös vegaanit.

Perinteisistä italialaisista ruoista esimerkiksi minestronekeitto on vegaaninen vaihtoehto, samoin Pohjois-Italian tyypillinen lisäke polenta perinteisesti valmistettuna. Jos haluat tilata pizzan ilman juustoa, pyydä pizza marinara.

Pizzan ja pastan luvatussa maassa otetaan gluteenitonta ruokavaliota noudattavat huomioon erittäin monipuolisilla vaihtoehdoilla, joten keliaakikon ei kannata epäröidä matkustamista Italiaan.

ShutterstockRuoka Italiassa
Perinteisessä napolilaisessa pizzassa täytteitä on harkitusti.

Ruoan hinta noudattelee yleistä jaottelua, eli Pohjois-Italiassa hintataso on suurin piirtein samaa tasoa kuin Suomessa, ja muualla maassa hieman edullisempi.

Italian matkakohteet ja nähtävyydet

ShutterstockItalia
Muistathan, että Italia on myös erinomainen rantakohde? Hienoja rantoja löytyy muun muassa Sardiniasta.

Ikuinen Rooma

Rooma on pitkän historiansa aikana ehtinyt nähdä monta valtakuntaa, huikeita historian käänteitä ja koko maailmaan vaikuttaneita hallitsijoita. Kaikki tämä näkyy katukuvassa edelleen. Erikoislaatuinen tutustumiskohde on myös katolisen kirkon keskus eli Vatikaanin kaupunkivaltio keskellä Roomaa.

  • Pietarinkirkko
  • Espanjalaiset portaat
  • Pantheon
  • Forum Romanum
  • Colosseum
  • Vatikaani

Lue Rantapallon matkaopas Roomaan

IstockphotoRooma
Rooma on historiasta kiinnostuneen matkailijan aarreaitta.

Muodikas Milano

Vaikka Milano on reilulla kolmella miljoonalla asukkaallaan todellinen metropoli, on sen keskusta poikkeuksellisen pieni ja tiivis. Tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä toisistaan.

Milanon katukuvassa vuorottelevat Armanin, Pradan, Versacen sekä Dolce & Gabbanan kaltaiset liikkeet. Myös huokeammalla hinnalla löytyy paljon shoppailumahdollisuuksia.

  • Milanon katedraali (Duomo), Euroopan toiseksi suurin katedraali
  • Loistokas Galleria Vittorio Emanuele II:n kauppakäytävä 
  • Maailmankuulu oopperatalo La Scala

Lue Rantapallon matkaopas Milanoon

Romanttinen Venetsia

Veden ympäröimä Venetsia on yksi maailman romanttisimmista kaupungeista. Adrianmeren rannikolla sijaitseva Venetsia on rakennettu yli sadalle saarelle, jotka ovat toisiinsa yhteydessä siltojen välityksellä. 

Kaupungin keskus on kuuluisa Piazza San Marco eli Pyhän Markuksen tori. Kaikki liikenne Venetsian vanhan kaupungin sisällä hoituu veneiden ja vesibussien avulla tai jalkaisin.

ShutterstockItalian nähtävyydet
Venetsia on yksi Euroopan suosituimpia matkakohteita.

Kaupungin valtaväylä ja pääkanava on leveä Canal Grande, jota pitkin seilaamalla kuljetaan kuuluisan Huokausten sillan alitse.

Venetsia vajoaa hitaasti ja suuri uhka sille on myös ilmaston lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta johtuva merenpinnan nousu.

Toscanan auringon alla

Keski-Italiassa sijaitseva Toscanan-maakunta on yksi Italian suosituimmista matkakohteista. Viinistä ja taiteesta kiinnostuneita matkailijoita houkutteleva Toscana on myös erinomainen perhelomakohde autolla matkustaville. Auton ikkunasta tai vaikka pyörän selästä saa ihailla upean vehreitä maisemia.

  • Firenzen museot, taidegalleriat ja arkkitehtuuri
  • Pisan kalteva torni
  • Keskiaikainen Siena
  • Chiantin viinialue
ShutterstockItalian nähtävyydet
Toscanassa on helpointa liikkua autolla.

Välimeren suurimmat saaret: Sisilia ja Sardinia

Sisilia on Välimeren suurin saari, joka tarjoaa rantoja, retkeilyreittejä sekä antiikin raunioita. Entinen mafian kotikaupunki Palermo on tänä päivänä turvallinen turistikohde. Vaikuttavimpiin luonnonkohteisiin lukeutuu aktiivinen tulivuori Etna, joka kohoaa kolmen kilometrin korkeuteen.

Välimeren toiseksi suurin saari, luonnonkaunis Sardinia, on aktiivilomailijan paratiisi. Sisämaan mäkinen maasto houkuttelee jalan ja polkupyörällä liikkuvia matkailijoita. Myös rantalomailijalle Sardinia on oivallinen valinta. Turkoosissa meressä kannattaa kokeilla esimerkiksi sukeltamista tippukiviluolissa.

Muita kiinnostavia kohteita Italiassa

  • Verona – Romeon ja Julian kotikaupunki
  • Comojärvi
  • Gardajärvi
  • Pompeijin tuhoutunut kaupunki
  • Amalfin rannikko
  • Cinque Terre
  • Napoli
  • Rimini

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja