Browsing Tag

Shanghai

Vinkkejä Kiinanmatkalle

Reissuvinkit Kiinaan

Kiina on valtava maa ja siksi reittivalinta määrittää, minkälaisen kokemuksen tulet saamaan. Kiinaan voikin tehdä hyvillä mielin lukuisia reissuja, kun vaihtaa aina reitille uusia kohteita. Ensimmäinen matkareittimme oli Peking – Kiinan muuri – Shanghai – Hainanin saari – Peking ja syksyllä suuntaan Hong Kongiin. Blogissani annan vinkkejä Kiinanmatkallesi.

 

Vinkkilista:

  • Lähde kiertomatkalle.
    • Myös Kiinassa kannattaa kierrellä eri puolilla maata, sillä eri puolilta Kiinaa löytyy hyvin erilaisia kaupunkeja ja historiallisia kohteita. Pitkille välimatkoille kannattaa varata lennot, sillä välimatkat ovat valtavan pitkiä. Myös Hainanin saarelle pääsee hyvin esimerkiksi Shanghaista lentämällä.
  • Tutustu kaupunkien ohella myös maaseutuun.
    • Kiinasta löytyy myös upeaa maaseutua. Esimerkiksi Li-joen maisemat eteläisessä Kiinassa ovat taianomaiset ja Yunnanin luonnonnähtävyyksiin kuuluu Loikkaavan tiikerin rotko. Kiinassa voit siis myös vaeltaa ja nauttia kauniista luonnosta.
  • Nauti erinomaisista kasvisravintoloista.
    • Kiinasta löytyy erillisiä kasvisravintoloita, jotka ovat erinomaisen hyviä. Nautimme jouluillallisen vegaanisessa ravintolassa, joka tarjosi vegaanista versiota Pekingin ankasta, vegaanista kalaa, joka muistutti hämmentävän paljon kalan rakennetta sekä uskomattoman hyviä vegaanisia jälkiruokia.
  • Opettele käyttämään syömäpuikkoja.
    • Kiinassa törmään syömäpuikkoihin aina ja länsimaisia ruokailuvälineitä ei välttämättä ole edes tarjolla. Olen jopa kuullut tilanteesta, jossa asiakkaalle tarjottiin lateksikäsineet, kun syömäpuikoilla syönti ei luonnistunut. Kannattaa siis opetella käyttämään puikkoja ennen reissua.
  • Varaudu toimimaan ilman Google ja Facebookia
    • Kiinassa monien länsimaisten palvelujen, kuten Googlen tai Facebookin käyttöä on rajattu. Ennalta asennettavilla VPN-yhteyksissä voit kiertää rajaukset, mutta ilman kikkakonsteja joudut selviämään reissusta ilman näitä palveluita. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että käyttäessäsi TripAdvisorin kaltaisia palveluita, Googlen kartat sivustolla eivät toimi. Joudut siis etsimään paikallisen karttapalvelun ja suunnistamaan sen avulla kohteisiin.
  • Paikalliset ovat innokkaita oppaita.
    • Kiinalaiset pyrkivät hyödyntämään tilaisuuden harjoittaa englantia turistien kanssa. On hyvin tyypillistä, että kuuluisien nähtävyyksien lähistöllä paikalliset tarjoutuvat oppaaksesi. Oppaan käyttäminen on matkaoppaidenkin mukaan OK, kunhan et mene mukaan ”teehuone-huijaukseen”. Pysy siis julkisilla paikoilla oppaasi kanssa ja voit kierroksen päätteeksi maksaa hänelle kohtuullisen tipin.
  • Varaudu ruuhkiin
    • Kiinassa häkellyttävin oivallus on ihmisten hurja määrä. Kannattaa varautua ruuhkiin välttämällä kiivaimpia matkustussesonkeja sekä kiireisimpiä vuorokauden aikoja esimerkiksi metrossa. Onneksi infra on rakennettu hyvin suuriin kaupunkeihin ja siten ruuhkat eivät kestä tuntikausia.
  • Kiinassa pelataan edelleen paljon paperilla.
    • Kiinaan matkatessa suosittelen tulostamaan kaikki tärkeät asiat paperille. Hotellien varausvahvistukset, osoitteet, nimet ja yhteystiedot. Tämän lisäksi passista kannattaa pitää mukana kopiota. Monin paikoin henkilökunta ei ryhdy etsimään tietoja koneelta ennen kuin paperinen tosite on esitetty ja kaikissa tapauksissa printtiversion mukana olo joudutti asioiden hoitamista. Paperille kiinan kielellä kirjattu osoite ja paikan nimi on välttämätön myös taksissa.
  • Varaa mukaasi aina myös vessapaperia.
    • Kiinassa yleiset vessat harvoin tarjoavat paperia. Kannattaa siis kuljettaa mukanaan aina vessapaperiksi kelpaavaa. Tämän lisäksi on hyvä varautua reikä lattiassa-mallisiin vessoihin ja joissain tapauksissa ne ovat jopa helpotus, sillä niissä ei tarvitse istua.
  • Viisumi?
    • Kiinaan matkustaessasi tarvitset viisumin. Alle 72 tunnin vaihto lentokentällä onnistuu kuitenkaan ilman viisumia. Viisumeja Kiinaan suomalaisille myöntää Kiinan Helsingin suurlähetystö. Kiinaan tarvitaan viisumi. 1.8.2018 alkaen hommaa on hankaloitettu entisestään niin, että ensikertaa Kiinan viisumia hakevan tulee palauttaa hakemus henkilökohtaisesti viisumipalvelukeskukseen Helsingissä, jossa hakijalta otetaan myös sormenjäljet. Tarkista tämän hetken tilanne vielä virallisista lähteistä.
  • Kieli ja valuutta?
    • Kiinassa puhutaan enimmäkseen mandariinikiinaa, mutta kaikki kyltit ja esimerkiksi suurten kaupunkien metroselostukset ovat myös englanniksi tarjolla. Asiakaspalvelussa toimivat henkilöt pyrkivät auttamaan turisteja myös muilla kielillä, mutta kielitaito on pääsääntöisesti heikkoa. Valuuttana on pääsääntöisesti juan, jota kutsutan myös renminbiksi. Rahaa kannattaa vaihtaa mukaan lähtiessä, mutta suurissa kaupungeissa selviät hyvin myös kortilla.
  • Koska on hyvä aika matkustaa Kiinaan?
    • Kiina on valtava maa ja siksi aina tarjolla on erilaisia ilmastoja. Minun mielestäni paras aika matkustaa Kiinaan on kevät tai syksy. Pekingin alueella talvikuukausina ilmanlaatu voi olla huono, sillä hiilivoimalat käynnistetään ja tuhkapilvet liikkuvat tuulten mukana. Shanghaissa lämpötila pysyy kylmimmilläänkin +10 tienoille ja Hainanin saarella lämpötila voi nousta talvikuukausinakin +30 asteeseen. Kannattaa siis ennalta tutustua säätiedotteisiin ja varautua lämpötilan mukaan.

 

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä.

Lisää kohteeseen liittyviä kuvia löydän Instagramista @Intohimonaseikkailu