Suomen suurin matkablogiyhteisö
Nyt matkablogissani Ranska

Reissuvinkit Ranskaan

Yleensä kuva Ranskasta muodostuu Pariisin pohjalta. Ranska on kuitenkin paljon muutakin. Ranskassa on hyvin helppo vuokrata auto ja lähteä road tripille. Reittivaihtoehtoja on lukuisia rannikkokaupungeista aina Ranskan alppiteille saakka. Meidän matkareittimme oli Pariisi – Bordeaux – Toulouse – Montpellier – Marseille – Lyon – Dijon – Troyes – Pariisi. Toisella reissulla kuljimme busseilla Nizzasta Cannesiin, Villefrancheen ja Monacoon. Matkablogistani löytyy myös reissuvinkit Pariisiin.

Reissuvinkit Ranskaan:

  • Vuokraa auto lentokentältä.
    • Kannattaa valita dieselauto, sillä se harventaa tankkausväliä. Autolle kannattaa myös ottaa kunnon vakuutukset, sillä ranskalaiset ovat mestareita kolhimaan toisten autoja parkkeeratessaan. Mikäli reissusi käynnistyy Pariisista, kannattaa auto vuokrata lentokentältä, sillä vältät silloin Pariisin liikenteen. Mahdollisista ruuhkista huolimatta kannattaa pysyä moottoriteillä, sillä muutoin saatat eksyä vahingossa Pariisin keskustan alueelle.
  • Navigaattori ei välttämättä toimi kaupunkialueilla.
    • Meille oli yllätys se, ettei navigaattori kyennyt pysymään kartalla kaupunkialueilla vaan viipyili ja oli aina muutaman käännöksen jäljessä. Tämä siis siitä huolimatta, että navigaattori oli uusi ja olimme ladanneet siihen tuoreet kartat lähtiessä. Onkin siis hyvä hieman katsoa matkareittiä jo ennen liikkeelle lähtöä, niin et ole aivan hädässä, jos navigaattori lakkaa pelaamasta hetkeksi.
  • Moottoriteiden ohella kannattaa ajaa vanhoja kyläteitä.
    • Jos ajat koko matkan moottoriteitä, vältyt upeilta ranskalaismaisemilta. Kannattaa siis poiketa ainakin osan matkasta ajamaan vanhoja kyläteitä. Vanhat tiet ovat toki heikommassa kunnossa, mutta ne kulkevat kauniiden pikkukylien ja viinitilojen halki. Lisäksi säästyt tietulleilta, joihin saa palamaan yllättävän paljon rahaa matkan aikana. Kannattaa huomioida, että kyläteillä bensa-asemia on harvemmin.
  • Vieraile viinitiloilla.
    • Ranskan maaseutu vilisee viini- ja samppanjatiloja. Kannattaakin pistäytyä tilalle, sillä yleensä tarjolla on viininmaistajaisia ja he myyvät tuotteitaan suoraan tilalta. Osassa viinitiloja kyetään asioimaan turistien kanssa myös englanniksi.
    • Ranska on ihania ravintoloita pullollaan. Olen syönyt parhaat meren elävät Nizzan rantakadun kalaravintoloissa, mutta erinomaisia kalaravintoloita löytyy kaikista rantakaupungeista. Kannattaa huomioida, että ravintolat sulkevat usein ovensa lounaan ja illallisen väliseksi ajaksi noin klo 14-19.
  • Ellei ranskankieli suju, varaa mukaan sanakirja.
    • Paikka paikoin Ranskassa on hyvin vaikeaa tulla toimeen millään muulla kielellä kuin ranskalla. Kannattaakin siis huolehtia, että tiukan paikan tullen kykenee käyttämään jonkinlaista sanakirjaa joko varmistaakseen asioita tai selvittääkseen tilanteita.
  • Sisällytä matkaasi upea Montpellier ja piskuinen Villefranche.
    • Montpellier on vielä pohjoismaissa tuntematon rantakohde Etelä-Ranskassa. Paikka onkin pääasiassa ranskalaisten itsensä suosiossa. Toinen sykähdyttävän kaunis rantakohde on Nizzan kupeesta löytyvä Villefranche-Sur-Mer. Suosittelen näitä molempia matkareitille, jos mitenkään mahdollista.
  • Kannattaa suosia parkkeeraamisessa autohalleja.
    • Ranskalainen katuparkki on surullisen kuuluisa. Kuskit vääntävät auton väkisin liian pieniin väleihin ja tarvittaessa siirtävän viereisiä autoja väkivalloin edestä. Pääsimme todistamaan tällaisia tilanteita useampaan otteeseen ja siksi suosimme vuokra-auton kanssa parkkihalleja sekä hotellien pysäköintialueita.
  • Koska on hyvä aika tehdä road trip halki Ranskassa?
    • Paras aika road tripille on mielestäni alkukesä. Tuolloin Ranskan maaseutu on jo kauneimmillaan, mutta paikallisten lomasesonki ei ole vielä alkanut. Elokuussa kaikkialla on tungosta, joten jos haluat välttää pahimmat ruuhkat, lähde liikkeelle jo kesäkuussa.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä.

Lisää kohteeseen liittyviä kuvia löydän Instagramista @Intohimonaseikkailu

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • masa60 keskiviikko, 30 kesäkuun, 2021 at 15:04

    Kiitos näistä vinkeistä. Me olemme Ranskaan lähdössä perheen kanssa ja vuokra-autoa olimme ainakin miettineet reissua varten. Pariisiin lentomme vie joten kiitos vinkistä jos auton vuokraus kentältä auttaa meitä välttämään ruuhkat. Kaverini jo vinkkasi minulle, että Helsinki-Vantaalla lentokenttä parkkiin voisimme auton jättää. Ilmeisesti myös parkista saa ilmaisen bussikuljetuksen kentälle joten vaikuttaa jo hyvältä koska matkalle lähtee laukkuja paljon mukaan. https://www.lentoparkki.fi/

  • Leave a Reply