Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Intia

Värikkäässä Intiassa kaikki on toisin

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 05.02.2015
Intia on maa, jonka rytmi vaihtelee kiihkeästä rummutuksesta lähes pysähdyksiin – ja taas takaisin.

Värikäs ja väkirikas

Intia sijaitsee Aasiassa Arabianmeren ja Bengalinlahden väliin jäävällä niemimaalla. Maan pohjoisosaa rajaa korkeuksiin kohoava Himalajan vuoristo ja Intian rajanaapureita ovat Pakistan, Kiina, Nepal ja Bhutan, Bangladesh ja Myanmar. Pinta-alalla mitattuna Intia on maailman seitsemänneksi suurin valtio. Asukasluvultaan se on maailman toiseksi väkirikkain maa heti rajanaapurinsa Kiinan jälkeen.

Intialla on pitkä ja rikas historia, jonka voi katsoa alkaneen tuhansia vuosia sitten. Maata ovat vallanneet ja hallinneet niin arjalaiset, persialaiset, hunnit, islamilaiset kuin itse Aleksanteri Suurikin. Intia oli pitkään myös Iso-Britannian siirtomaa, kunnes Intia itsenäistyi vuonna 1947.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pitkä ja värikäs historia näkyy myös Intian nykypäivässä. Monista eri kulttuureista, uskonnoista ja näkemyksistä koostuva Intia on historiastaan huolimatta – tai siitä oppineena – suvaitsevainen ja iloinen maa.

Intia sopii matkakohteeksi niin kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille, kuin hyvää rantalomakohdetta hakeville. Intian tunnetuimpia matkakohteita ovat Delhi, Mumbai ja rantalomakohde Goa.

Intia-IncredibleIndia-4

Trooppinen ilmasto

Intiassa vallitsee trooppinen monsuuni-ilmasto ja maan sääolot vaihtelevat huomattavasti vuodenajasta ja paikasta riippuen.

Intian pari kuukautta kestävä talvi ajoittuu tammi–helmikuulle ja kuuma kesä maalis–toukokuulle. Lounaismonsuuni valtaa Intian kesä–syyskuussa ja kaakkoismonsuuni maan eteläosan loka-joulukuussa. Kaakkoismonsuuni ei kuitenkaan yllä maan pohjoisosaan, missä on loppuvuodesta kuivaa ja lämmintä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Intian ilmastossa on myös alueellista vaihtelua. Viileyttä löytyy pohjoisosien vuoristosta ja erämaata Länsi-Intiasta. Maan vehreintä aluetta ovat Indus- ja Ganges-jokien tasankoalueet ja kuuminta puolestaan Etelä-Intian tropiikki.

Parasta matkustusaika Intiaan riippuu paljolti lomakohteesta. Suurimmassa osassa maata on miellyttävän lämmintä ja kuivaa talvikuukausina marras-helmikuussa. Maan pohjoisosissa voi matkailla miellyttävästi silloinkin, kun etelässä on polttavan kuuma kesä tai monsuunikausi.

Rantalomailua Goassa

Intia on oiva vaihtoehto kaukokaipuusta kärsivälle rantalomailijalle. Matkakohdemahdollisuuksia löytyy pitkin Goan osavaltion rannikkoa.

Lomailija voi valita kohteekseen joko Etelä-Goan tai Pohjois-Goan. Etelä-Goa tarjoaa matkailijalle kehittyneitä rantalomakohteita kylpylähoitoja tarjoavine hotelleineen. Pohjois-Goassa esimerkiksi majoitusvaihtoehdot ovat vaatimattomampia, mutta hinnat vastavuoroisesti edullisempia ja paikalliskulttuuri lähempänä.

Goa on myös yksi edullisimmista kaukokohteista, jossa voi lomailla ja ruokailla pilkkahinnalla. Goan rannat ovat pitkiä ja pehmeitä, hotellit monipuolisia ja retkimahdollisuudet loistavat. Portugalin siirtomaaimperiumin tärkeimpiin keskuksiin lukeutunut Goa on yhä mielenkiintoinen sekoitus Eurooppaa ja Aasiaa.

Kiehtovat kulttuurikohteet

Intian kulttuuri ja historia tarjoaa paljon nähtävää. Kaikki kaupungit Delhistä alkaen ovat Intiassa täynnä historiaa. Kulttuurinähtävyyksiä löytyy myös rantalomakohteista ja esimerkiksi Goan kirkot ja luostarit ovat Unescon maailmanperintökohteita.

Maan suuret kaupungit ja lomakohteet pursuvat temppeleitä ja museoita, mutta kiehtovimmat nähtävyydet löytyvät joskus hieman kauempaa ja syrjempää. Intian tunnetuin ja yksi koko maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä on Taj Mahal, joka sijaitsee Agrassa parinsadan kilometrin päässä Delhistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Taj Mahalin sanotaan olevan maailman suurin ikuisen rakkauden tunnustus, joka lukeutuu myös maailman nykyisen seitsemän ihmeen joukkoon. Shaahi Jahan vaimonsa muistolle rakentama monumentti valmistui vuonna 1653.

Ostokset ja hintataso

Intia on hyvä ostosmaa. Intian torit ovat täynnä kuhisevia basaarikojuja, joilla kiertely on elämys.

Intia on todella halpa maa, kun tietää mitä ja mistä ostaa. Pakalliset ravitsemus-, majoitus- ja ostosliikkeet ovat tuhat kertaa edullisempia kuin suurkaupunkien länsimaiset vastineensa. Intian markkinoilta kannattaa ostaa värikkäitä sarikankaita, koruja, tuoksuvia mausteita ja käsitöitä.

Jokaisella vähänkin suuremmalla kylällä on oma kauppapaikkansa ja vilkkaimmat basaarit löytyvät Delhistä. Pääkaupungista löytyy myös paljon myös länsimaisia liikkeitä ja ostoskeskuksia.

Edullisia ja hyviä ostosmahdollisuuksia löytyy myös rantalomakohteista. Shoppailijalle Goa on todellinen paratiisi, sillä matkalaukun saa todella edullisesti täytettyä tuliaisilla ja matkamuistoilla.

Tapakulttuuri ja uskonnot

Uskonto on olennainen osa intialaista arkipäivää. Maassa elää rinnakkain lukuisia uskontokuntia: valtauskonto hindulaisuuden ohella maassa vaikuttavat buddhalaisuus, islam ja kristinusko, sekä lukuiset pienemmät uskonlahkot.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailijan on tärkeä ymmärtää uskonnon merkitys ja suhtautua arvostaen eri uskontoihin ja tapoihin. Matkailijoiden on hyvä pukeutua Intiassa konservatiivisesti ja etenkin naisten tulisi pukeutua polvet ja olkapäät peittäviin vaatteisiin. Uskonnollisiin paikkoihin astuttaessa kengät jätetään ulkopuolelle.

Matkailija pärjää Intiassa hyvin englannin kielellä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN INTIASSA

Intia-IncredibleIndia-2

Lennot ja matkat Intiaan

Suomesta ja Euroopasta on Intiaan hyvät lentoyhteydet. Suomesta pääsee lentämään esimerkiksi Delhiin ja Mumbaihin lukuisien eurooppalaiskaupunkien kautta. Suoria lentoja Intiaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta tarjoaa Finnair.

Lennot Intiaan maksavat noin 500–1000 euroa. Suora lento Intiaan kestää noin 6-8 tuntia.

Intialla on neljä keskeistä kansainvälistä lentokenttää, jotka sijaitsevat Delhissä, Mumbaissa, Kalkuttassa ja Chennaissa. Vilkkaimpia Intian lentokentistä on Indira Gandhin kansainvälinen lentoasema Delhissä.

Indira Gandhi International Airport

Hotellit ja majoitus

Intiasta löytyy majoitusratkaisuja joka sormelle. Suurissa kaupungeissa ja lomakohteissa on paljon hotelleja, majataloja ja hostelleja.

Edullisimmillaan Intiassa voi majoittua 10–30 eurolla. Intialainen laatuluokitus ei kuitenkaan vastaa eurooppalaista, etenkään halvemmissa hotelleissa.

Laadukkaat hotellit etenkin suurissa kaupungeissa ja suosituissa lomakohteissa verrattain kalliita. Tunnettujen hotelliketjujen hotelleja löytyy esimerkiksi Delhistä, Mumbaista ja Goasta. Hotelliyö hyvätasoisessa hotellissa maksaa noin 90–200 euroa.

Vuokraa oma auto kuljettajineen

Intiassa voi liikkua esimerkiksi junalla, bussilla, metrolla ja lentokoneella. Omalla vuokra-autolla etenkin suurkaupunkien liikenteen sekaan uskaltautuminen vaatii rautaisia hermoja ja kattavan vakuutuksen. Auton ja kuljettajan vuokraaminen sen sijaan voi olla hyvä ajatus, eikä edes tavallista taksimatkaa kalliimpi vaihtoehto.

Bussit ovat edullisin matkustusmuoto Intiassa. Linja-autoliikenne on säännöllistä ja täsmällistä, mutta huonokuntoiset tiet ja intialainen liikennekulttuuri tekevät matkasta usein epämukavan ja riskialttiin. Busseilla voi matkustaa myös vuoristossa sijaitseviin kohteisiin ja kaupunkeihin.

Junamatkustus on suosituin liikkumismuoto Intiassa. Intia on tunnettu rautateistään, ja maassa onkin Aasian suurin rautatiejärjestelmä. Junalla matkustaminen on edullista, helppoa ja ilmastoidussa ensimmäisen luokan vaunussa jopa mukavaa. Junamatkat ovat usein kuitenkin myös hitaita.

Indian Railway
Lippujen varaaminen verkossa: IRCTC

Kaupungeissa ja lomakohteissa matkailija voi liikkua taksilla tai metrolla. Taksit ovat suhteellisen edullisia kulkupelejä, mutta usein ilman ilmastointia. Intian suurimmissa kaupungeissa on käytössä myös metrojärjestelmä. Metrolla voi matkustaa esimerkiksi Delhissä ja Mumbaissa.

INTIAN MATKAKOHTEET

Intia-IncredibleIndia-7

Kaupunkiloma Delhissä

Vilkas, vilkkaampi, Delhi – Intian suurin kaupunki on eksoottinen ja kuhiseva kaupunkilomakohde maan keskiosassa. Kaupunki on kiinnostava sekoitus uutta ja vanhaa: onhan Delhi ja Intian pääkaupunki New Delhikin erotettu nimiensä puolesta toisistaan, vaikka sijaitsevatkin sylikkäin.

Delhistä löytyy paljon nähtävyyksiä, museoita ja kaupunkikulttuuria. Vanhassa Delhissä voi vierailla temppeleissä ja basaarialueilla, uudessa Delhissä voi puolestaan nauttia kahviloista ja iltaelämästä. Delhissä järjestetään myös paljon tapahtumia.

Delhissä kannattaa nauttia myös siitä, minkä vain intialaiset taitavat täydellisesti: intialaisesta ruuasta. Kaupungissa on paljon ravintoloita ja katukeittiöitä, joiden tuoksut tuovat veden kielelle.

Rantaloma Goassa

Intian länsirannikolla sijaitseva Goa on yksi maan suosituimmista matkakohteista. Goa on hieno rantalomakohde, joka tarjoaa hyviä hotelleja, eksotiikkaa ja edullisen hintatason.

Goa on tunnettu hienohiekkaisista rannoistaan, mutta rantalomailun ohella Goassa voi viettää myös luontolomaa. Goasta voi tehdä retkiä esimerkiksi krokotiilifarmille, viidakkoon, kasvitieteelliseen puutarhaan ja eläintarhaan.

Kulttuurilomalla Mumbaissa

Mumbai on yksi Intian suurimmista ja vilkkaimmista kaupungeista. Mumbai sijaitsee Intian länsirannikolla Arabianmereen työntyvällä niemimaalla.

Mumbaissa matkailija voi perehtyä esimerkiksi kulttuurin ja uskontokuntien monimuotoisuuteen. Mumbaissa buddhalainen temppeli, hindutemppeli ja katolinen kirkko sijaitsevat hyvinkin todennäköisesti kivenheiton päässä toisistaan.

INTIAN PARHAAT

Intia-IncredibleIndia-5

Intian parhaat nähtävyydet

  1. Taj Mahal (Agra)
  2. Punainen linnake (Delhi)
  3. Hawa Mahal (Jaipur)
  4. Intian portti (Delhi)
  5. Gateway to India (Mumbai)

Linkit

Tourism in India: Intian matkailuministeriön sivusto
Incredible India
Ulkoasianministeriö: Intia

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: Incredible India

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Intian Taj Mahal

Intian Taj Mahal on maailman kaunein rakkaudentunnustus

Intia

Kolme kiehtovaa kohdetta Intiassa: koe Agra, Dharamsala ja Kerala

Eristäytynyt Lakkadiivit on trooppinen paratiisi, jonne matkailija tarvitsee erikoisluvan – näin sinne pääsee

Goa, Intia

Hiekkarantoja ja hippimarkkinoita – värikäs Goa on Intian suosikkikohde

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja