Browsing Category

Elämänmuutos

Levitä siipesi ja lennä elämään

Savusauna on lämmin. Huomenna juna vie Helsinkiin ja siellä vielä pari yötä. Sitten lennetään.

Sain ystäviltäni kortteja, joiden tekstit ja runot siivittävät uutta elämänvaihettani.

”Ihmistä ei tulisi koskaan
arvioida sen mukaan
mitä hän on tehnyt
tai jättänyt tekemättä
vaan sen
kuinka paljon rohkeutta hän on valmis käyttämään
unelmiensa toteuttamiseen
juuri tänä päivänä” / Tomi Parkkinen

Levitä siipesi ja lennä elämään.

En tiedä, minne polkumme johtaa, en tiedä mitkä vaiheet tiellämme kohtaa. Mutta tiedän, käydessä outoja teitä, kaksi on aina matkalla meitä.

Mukaan:
-seikkailumieltä
-”manana”
-huumoria
-unohda kello
-kompassi

Jos maailma murjoo niin lisää huulipunaa ja käy hyökkäykseen!
Coco Chanel.
Huulipuna. Check.

Tämä viimeisin kortti sulatti sydämeni.

Kotitehtävä. Ehkä voisit ottaa näiden korttien ajatuksista ja runoista koppia omaankin elämääsi.

Päivän kysymys. Oletko käynyt savusaunassa?

Suomi 2.3.2019

Henna

Home is where the heart is – missä omani on?

Kannoin taas kerran muuttolaatikot lapsuudenkotini peräkammariin. Siellä ne Clas Ohlsonin muuttolaatikot ovat pinottuina. Näkyyhän tuolla olevan banaanilaatikoitakin. Ne banaanilaatikot, jotka olen joka asunnossani kantanut häkkivarastoon ja sieltä taas uuden asunnon häkkivarastoon. Nekin pitäisi joskus käydä läpi.

Viime vuonna yritin. En ollut valmis muuttamaan uuteen asuntoon. Enhän ollenkaan tiennyt, mihin halusin muuttaa. Enkä varsinkaan ollut valmis maksamaan isommasta asunnosta, mitä jos sieltäkään ei löytäisi sydäntään. Kuukausittainen hintalappu vaan olisi kasvanut. Sen hetkinen asuntoni oli 23 neliötä, joka oli kivenheiton päässä työpaikastani. Vuokran suuruuskin lämmitti mieltäni.

Kiertelin näytöissä ja odotin tunnetta. Sen kuulemma tietää, kun haluaa jättää ostotarjouksen. Haluaa ostaa oman kodin. Näytöissä kiinnitin huomiota maalipintaan, vessaan, keittiöön. En edes ajatellut, olisiko tämä potentiaalinen kotini. Koko tunnettakaan ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Viimeisenä oljenkortena sisustin. Sisustin pienen yksiöni. Käytiin ystäväni kanssa kiertämässä kirppareita. Ostin koristetyynyjä, yritin ajatella vähän jopa värejä, ostin kynttilöitä, ostin käsipyyhkeitä. Kukat jätin kauppaan, ne kuolisivat kuitenkin. Peukaloni ei ole vihreä. Kun sekään ei tuottanut tulosta, niin luovutin.

Missähän oma sydämeni on? Totesin sen olevan ihan hukassa.

Kun irtisanoin asuntoni, niin tunsin helpotusta. En tiedä, onko se oikea sana kuvaamaan fiilistäni, kuitenkin varmasti lähimpänä totuutta. Pakkasin elämäni jälleen kerran pahvilaatikoihin. Homma sujui jo ihan vanhasta muistista.

Tilastollisesti voisi todeta, että viimeisen 10 vuoden aikana olen tehnyt noin yhden muuton vuodessa. Milloin on lähdetty vaihtoon? Milloin muutin kaupungin sisällä? Kuitenkin nyt vuonna 2019 uusi sivu kääntyy elämässäni. Näitä pahvilaatikoita tuskin tullaan hetkeen raahaamaan uuteen paikkaan. Sitä ennen lupaan käydä ne läpi.

Kotitehtävä. Vaali sydäntäsi.

Päivän kysymys. Mistä tietää tulleensa kotiin?

Suomi 17.2.2019

Henna

Tasan kuukausi lähtöön!! #tb

Mihin tämä aika menee?

Tapahtui pari yötä sitten. Heräsin 2:38 täydestä unesta ja ponkasin istumaan. Niinhän tapahtuu vain leffoissa ja ilmeisesti myös minun elämässäni. Lähden. Minä oikeasti lähden vailla sen suurempaa suunnitelmaa maailmalle lentolippu kourassa ja rinkka selässä. Rinkkakin on vielä kaupassa ja to do -lista ei ole saavuttanut edes puolta väliä.

Istuin yöllä puolitoista tuntia hereillä ja mietin. Ihan vaan mietin. Mitä teen ensimmäisenä Thaimaassa? Saankohan jännitykseltä nukuttua viimeisinä öinä ennen lähtöä? Muistankohan tehdä kaiken? Kuinkahan ne raha-asiat ja valuutanvaihdot?

Kertaakaan ei yön pikkutunneilla tarvinnut miettiä vastausta kysymykseen kaduttaako. Vastaus on niinkin yksinkertainen, kun ei. Samalla kun mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä aurinkorasvasta hyttysiin, niin iski reissujännitys. Sitä jännitystä kesti yhtäjaksoisesti 12 tuntia. Sitten se loppui. Nyt aivoni ovat tajunneet sen. Tältä tuntuu lähteä menolipulla maailmalle.

Leijailen koko ajan. Vapauden tunne on vallannut mieleni ja hymyilen jopa silleen tosi ärsyttävästi koko ajan. Ei mene kauaa, kun on muuton aika. Ensi viikolla on viimeisiä rokotuksia, vakuutusasioita. Kela meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, tuskin yllättää ketään. Verottajalle en ole edes jaksanut vielä soittaa. Toivottavasti sinne voi varata jonkun soittoajan. Ehkäpä tässä saa jonkinmoisen loppuspurtin aikaiseksi listankin kanssa.

Päivän fiilis on erittäin hyvä. En osaa edes tuntea haikeutta, ainakaan vielä. Totta kai tulee ikävä ystäviä ja perhettä. Silti tiedän, että minun pitää nyt tehdä tämä tai se jää harmittamaan. Sana harmittaa on liian lievä. Tiedän, että katuisin vanhana kiikkutuolissa, jos jättäisin menemättä. Olen kävellyt tätä kohden jo niin kauan, että tässä vaiheessa ei ole aikomustakaan perääntyä. Aina voi tulla kotiin. Aina ei voi lähteä.

Kotitehtävä. Mieti illalla kolme kivaa asiaa, mitä tänään tapahtui.

Päivän kysymys. Pidätkö Runebergin tortuista?

Suomi 5.2.2019

Henna

To do -lista. Kaksi kuukautta lentoon. #tb

Olipas ihanaa, kun lapsuudenystäväni kävi kylässä. Siinä päiviteltiin pitemmän ajan kuulumiset. Toisia ystäviä tulee nähtyä harvemmin kuin toisia, mutta kaikki yhtä tärkeitä. Halattiin lopuksi, ja hän lupasi lukea blogiani. Minä lupasin päivitellä.

Tuntuu uskomattomalta, että 5.3. lähestyy. Visan vingahtamisen jälkeen välillä jo unohdin koko lennon. Kaippa se on totta, että ajankulku nopeutuu aikuisena. Siinä se lento on jo nurkan takana. Viimeiset kuukaudet menee varmasti hujauksessa.

Tässä pitäisi nyt vihdoin kirjoittaa to do -lista, koska pikkuisen liian vähän on tullut tehtyä asian eteen. Onneksi rokotusasiat ovat hallussa. En halua, että ihan kaikki jää viime tippaan. Voi kunpa vain osa jäisi. Helpottaisi kummasti.

Junalipun voisin jo hommata Helsinkiin. Se on vajaa 30 euron säästö, kun kerkeää ostamaan säästölipun. Ettei käy niin, että kaikki junat ovat täynnä ja saan seisoa, koska silloin maaliskuun alussa taitaa vielä olla hiihtolomia. Voisin nimittäin mennä jo viikonloppuna Helsinkiin. Tiistaina lento.

Muistan, kun lähdin au pairiksi, niin itkin juna-asemalla, vaikka kyyneleet heti kuivuivatkin junassa. Olin ollut kerran aiemmin ulkomailla neljä päivää. Ihana au pair -perhe minua kuitenkin oli vastassa. Ensimmäisen kerran soitin kotiin ihan puhelimella, kun skype ei tainnut aluksi toimia.

Nykyään on kaikki älypuhelimet ja monta eri kanavaa pitää yhteyttä sekä perheeseen että ystäviin. Jotenkin ei edes tunnu siltä, että on lähdössä. Ainahan voi soittaa videopuhelun. Ei sillä, ei Aasiassa ole mobiilidataa. Pitääkin vaihtaa liittymätyyppiä ennen lähtöä.

Kahden kuukauden to do -lista.

– Irtisano asunto.

– Muuta.

– Osta rinkka.

– Etsi kamera.

– Osta rahavyö?

– Osoitteenmuutos.

– Osta sellaiset klipsulla toimivat kivat heijastinjutut, vai miksikä niitä sanotaan.

– Ehkä jonnekin ministeriöönkin pitäisi ilmoittaa? Selvitä.

– Tee lista kysymyksistä ja soita Kelaan.

– Pankki- ja vakuutusasiat.

– Apteekkiasiat.

– Ilmoita passin numero lippuun.

– Passikuvat otettu, muista ottaa ne mukaan.

– Mitäs rinkkaan kannattaisi ottaa mukaan? Mieti. Osta vain välttämätön.
Paikan päältäkin voi ostaa. Sitä mitä ei ole, sitä ei tarvita. Siinä vasta hyvä fraasi.

– Tee pakkauslista ja yliviivaa järkevästi, että ei tarvitse tehdä monesti kyseistä listaa.

– Muista rokotukset.

– Josko sitä soittaisi varalta myös verottajalle.

Mitähän unohtui? Aina onneksi voi lisätä listaan kohtia. Onhan tässä vielä aikaa.


Kotitehtävä. Organisoi paremmin kuin minä.

Päivän kysymys. Meneekö aika nopeammin aikuisena?

Pakkohan sen on jossain vaiheessa iskeytyä tajuntaan, että lähtee.

5.1.2019 Suomi

Henna