Suomen suurin matkablogiyhteisö

Päiväkirjamerkintä 5.5.2020 – Haethan angiinaankin antibiootin

Eikä ihan mahtavaa! Huudahdin silmät säihkyen.

Entinen työkaverini sai puhelun – odotetun. Hän lähtisi lauantaina töihin siivoamaan keittiötä.

Pieni toivonkipinä syttyi sisälleni. Ehkä vihdoinkin alkaisi tulla työpaikkoja auki ja pääsisin itsekin taas hommiin. Ehkä tämä oli se pieni positiivinen merkki tulevasta.

Koska jos jotain olin oppinut, niin elämää ei voinut suunnitella. Elämällä on tapana tapahtua.

Maaliskuun alussa olin lähtenyt suhteellisen suunnittelematta reissuun. Olin ajatellut reissata pari kuukautta. Toukokuussa tarkoituksenani oli aloittaa työt Queenstownissa.

Talven tullessa siellä olisi ollut turistikausi parhaimmillaan. Ja huhut kertoivat, että jokainen ravintola haki koko ajan uusia työntekijöitä.

Olinko Queenstownissa?

En ollut.

Olin edelleen Aucklandissa. Kahden kuukauden reissuni typistyi alle kuukauteen. Uudet kokemukset vaihtuivat yhden kaupungin päiväkävelyihin – Whangarei.

Queenstown taas kerran Aucklandiin. Kaupunkiin, jonne en alun perinkään ollut suunnitellut jääväni maahan saapuessani.

Jossain vaiheessa elämääni olinkin oppinut lentämään tuulen mukana. Olin jättänyt suuremmat suunnitelmat pois elämästäni ja päättänyt vaan luottaa tulevaan.

Päättänyt luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Päättänyt kuunnella äitini viisaita sanoja – kyllä kaikki oman paikkansa löytävät.

Olinkin joskus miettinyt, minkälaista elämäni olisi tällä hetkellä, jos en olisi ostanut menolippuani.

Kertaakaan en ole katunut päätöstäni lähtemisestä. En edes tämän koronahässäkän keskellä työttömänä karanteenissa toisella puolella maailmaa.

Tämä on ollut elämäni paras päätös. Kaikista ylä- ja alamäistä huolimatta.

Kun nyt ollaan päästy elämän parhaimpien päätösten listaukseen, niin et välttämättä arvaisi elämäni toisiksi parasta päätöstä.

Tattadaaa! No sehän oli. Kuuletko rumpujen pärinää?

Terapia.

Muistan vieläkin sen päivän, kun kävelin sisälle lääkärikeskukseen. Vastaanotossa ilmoitin tarvitsevani ajan lääkärille. Osaan olla tosi piinaava, kun sille päälle satun.

Sainkin ajan tunnin päähän. Ja siitä tapaamisesta kävelin terapialähetteen kanssa ulos. Oli siinä pientä onneakin mukana.

Tunsin olevani aivan tukossa. En jaksanut jotenkin tuntea mitään. En iloa, en surua, en mitään. Kyllä vedin hymyn huulilleni, mutta en tuntenut sitä tunnetta.

Liian paljon oli tapahtunut liian lyhyessä ajassa – eikä puhuta niistä positiivisista yllätyksistä. Terveyskin oli sakannut jo vuosikausia – huolella.

Halusin tilaa sisälleni. Joten fiksasin itselleni reseptin. Se resepti kantoi nimeä psykoterapia. Ensimmäisellä kerralla tehtiin psykoterapiasopimus, johon kirjoitettiin terapian tavoitteita.

Yksi tavoite oli elämän hehkun palaaminen.

Miksi kirjoitan tästä?

Haluan särkeä sitä myyttiä, mikä ihmisillä on terapiaa kohtaan. Varsinkin itselleen sopivan ja hyvän terapeutin kanssa saa ihmeitä aikaan.  Toisaalta sinun itsesikin pitää olla motivoitunut.

Puolen vuoden matka oli pitkä ja raskas. Joskus olin niin vihainen, että räjähdin heti kynnyksen yli päästyäni. Mikäs siinä. Siitähän terapeutille maksetaan.

Terapeutti oli kuin ystäväni, jolle maksettiin siitä, että hän kuunteli kaikki vaahtoamiseni ja paasaamiseni. Terkkuja vaan entiselle terapeutilleni.

Kun ihmisellä on jotain fyysistä ongelmaa, niin sitähän yritetään parantaa, esimerkkinä angiina. Siihen haetaan se antibiootti. Henkinen puoli on niin arka aihe ihmisille. En ymmärrä, miksi.

Minä ainakin olen paljon tasapainoisempi, onnellisempi ja ehjempi ihminen nykyään. Palauduin Hennaksi. Olin hetken joku toinen.

Onneksi tämä myytti on rikkoutumassa ja näistä asioista puhutaan avoimemmin. Ei ole häpeä se.

Arvaa palasiko elämän hehku. Palasi. Palattiin lähtöruutuun. Siitä ruudusta matka on jatkunut ja nykyään en voi lakata hymyilemästä.

Kotitehtävä. Muista välistä kysäistä, tarvitseeko joku läheisesi apua. Suomalaisen kun on sitä tunnetusti vaikea pyytää.
Päivän kysymys. Lennätkö tuulen mukana?

Jos tämähetkinen epävarmuus tuo lisähuolta huolien pannukakkuusi.

Puhu ystävillesi, perheellesi, psykologille, terapeutille.

Aina ei tarvitse selvitä yksin. On ihan ok pyytää ja hakea apua.

Auckland 5.5.2020

Henna

Previous Post

2 Comments

  • Reply Gary keskiviikko, 6 toukokuun, 2020 at 04:32

    Mää voin olla sun terapeutti. Maksaa vaan alkomahoolit, puhtaat kalsarit, partsi näköalan kans ja Calle Jr syötävää. Millon aletaan? 🥃🍔🩲

    Nuo sun kuvat ilman turhia sotamaaleja oot ihan sieväliini.

  • Reply Raija maanantai, 25 toukokuun, 2020 at 22:26

    Mukavaa matkan jatkoa. 🙏
    Kiva lukea fiksuja ajatuksiasi.

  • Leave a Reply