Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pidetään hengenheimolaiset ympärillämme <3

Olin lähtenyt päiväkävelylläni kohti satamaa. Meri välkehti sinisenä. Matkallani olin nähnyt useita eri sinisen sävyjä, mutta myös niitä toisia sävyjä.

Thaimaan kristallinkirkasta merivettä. Koh Rongin turkoosia unelmaa. Don Detin joen saasteista tummanruskeaa jokivettä.

Siinä missä meriveden värit vaihtelevat myös taivaan väriloisto on ainutlaatuinen kaikkialla maailmassa. Uskomattoman kauniita auringonnousuja ja –laskuja. Taivas ennen myrskyä ja myrskyn jälkeen.

Luonnon värit värittävät myös ihmisen elämää. On myrskyjä ja poutasäätä. On niitä sävyjä, joita näkee vain elokuvissa, mutta sitten kerran se osuu omallekin kohdalle.

Korona kurittaa maailmaa. Oliko ihminen unohtanut luonnon voiman?

Mietin ihmiskohtaloita.

Kuinka moni on menettänyt läheisensä. Kuinka terveydenhuollon ammattilaiset jaksavat. Kuinka kauan koronan vaikutukset näkyvät maailmassa. Lapsien, nuorien ja aikuisten elämässä. Kuinka monen toimeentulo on uhattuna. Kuinka monta konkurssia tullaan näkemään. Entä lainanmaksut. Mikä on Suomen hintalappu ja kuinka kauan sitä tullaan maksamaan.

Kuinka moni on yksin kaiken tämän keskellä. Kuinka perheet jaksavat. Entä pitkään karanteenissa olevat yli 70-vuotiaat.

On tunteita laidasta laitaan. Sokkia, vihaa, ahdistusta, yksinäisyyttä, onnea, iloa ja kyyneleitä. Vannettakin kiristää.

Olen ollut matkallani kohta 14 kuukautta. En ole nähnyt perhettäni enkä ystäviäni Suomessa yli vuoteen. Siinä missä minun elämäni on jatkunut, niin on heidänkin.

On ostettu taloja, ollut syntymäpäiviä, häiden suunnittelua, uusia työpaikkoja, vauvoja – elämänmuutoksia.

Joskus tuntuu oudolta, että en ole ollut läsnä näissä elämäntapahtumissa. Olen miettinyt, haluanko koko loppuelämäni olla kaukana kaikesta. Siitä arjesta, jonka olin jakanut läheisteni kanssa.

Lähdin soolomatkalle eli lähdin yksin matkalle. Yksin olen viettänyt tunteja, päiviä, jopa kuukausia. Satunnaisia ihmiskontakteja lähikaupan tai dormin muiden asukkaiden kanssa lukuun ottamatta.

Silti yksinäinen olen ollut harvoin.

Suurinta yksinäisyyttä olen elämässäni tuntenut, kun olen sairastanut yksin joko Suomessa tai ulkomailla.

Maannut vessan lattialla, itkenyt laukkujen päällä kävelykyvyttömänä, Saksassa aikanaan sikainfluenssan kourissa. Joskus on tullut itkettyä suihkussa, kun ei ole tullut nähdyksi, kuulluksi tai ymmärretyksi.

Näin eristäytymisen aikana aloin miettiä yksinäisyyttä. Kuinka moni on yksinäinen? Toinen on yksin ja yksinäinen. Toinen tunteekin itsensä yksinäiseksi parisuhteessa. Toinen on yksin ja nauttii siitä.

Sain entiseltä työkaveriltani viestin. Tämähän on introvertille parasta aikaa, saa viettää aikaa omien projektien parissa.

Silti vääränlainen yksinäisyys nakertaa itsetuntoa.

Jos jotain itsestäni olin oppinut matkani aikana, niin tajusin olevani mieluummin yksin kuin semmoisessa seurassa, missä en tuntenut oloani kotoisaksi.

Seurassa, jossa ei ollut yhtään mitään sanottavaa. Ei klikannut. Ymmärsin, kuinka harvinaista se on, että oikeasti on niitä hengenheimolaisia ympärillä. Pidetään niistä kiinni. <3

Olin kuvitellut sen olevan helppoa Kaakkois-Aasiassa. Luulin, että tuntisin yhteyttä helposti muihin reissaajiin. Rakastimmehan kaikki reissaamista. Väärässä olin.

En edes siinä yksin istuessani ja merelle tuijotellessani tuntenut yksinäisyyttä. Vihdoin ymmärsin isääni. Hänellä on tapana mennä nevalle – yksin. Ja ihan rakkaudesta lajiin. Toinen lähtee metsään.

Kuitenkaan luonnon keskellä ei tunne yksinäisyyttä. Ei edes niinä hetkinä, kun sielussa on todella yksinäinen olo.

Näen pilvien liikkuvan, auringon karkaavan silmien kantamattomiin.

Ilta tummuu.

Silti taivaan väriloisto ei ennusta vieläkään myrskyn saapumista, vaikka päiväkausia on tuullut, niin että tukkaa lähtee.

Taivaan värit kertoivat minulle toivosta, uskosta ja tulevaisuudesta. Violetin, keltaisen ja kullan sävyillään. Pilvien välistä vaaleanpunainen säde osuu silmiini.

Olet ehkä kuullut sanonnan, kuinka tulevaisuus häikäisee.

Sekö se olikin – tulevaisuuteni. 😀

Kotitehtävä. Käytä aurinkolaseja kevään kirkkaina päivinä.
Päivän kysymys. Unohtiko ihminen luonnon voiman?

Auckland 26.4.2020

Henna

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Tiina maanantai, huhtikuu 27, 2020 at 20:25

    On ollut ilo huomata sinun kirjoittavan taas <3
    Välillä käynyt mielessä miten mahdat pärjäillä. Monen maailma pysähtynyt, eri syistä johtuen.

    • Reply Henna / I'm choosing me torstai, huhtikuu 30, 2020 at 12:04

      Kiitos kommentistasi Tiina! 🙂 Kiitos. <3 Niin sitä tuli palattua sorvin ääreen, vaikka kieltämättä vaikeaa oli. Silti ilo on olla takaisin.

      Monen maailma on kyllä mennyt sekaisin. Toivottavasti mutkat suorenee ajan kuluessa.

    Leave a Reply