Suomen suurin matkablogiyhteisö

Päivä 29 neljän seinän sisällä

Joskus huomaan vain tuijottavani kaukaisuuteen. En edes tiedä, kuinka kauan. Minuutteja. Havahdun ajatuksistani.

Mietin maailmaa ja tätä nykymenoa.

Olin alkanut seurata monen eri maan uutisia ja montaa eri lehteä. Oltiin taas vanhan harrastukseni parissa. Siinä saa ajan kulumaan yllättävän nopeasti.

Luen koronan aiheuttamasta ahdistuksesta, päivän koronatilanteesta Suomessa ja Uudessa-Seelannissa, uutisia jumiin jääneistä matkailijoista, yrityksille suotavista rahoituksista, lomautuksista, pörssikursseista.

Milloin yhteiskunta aukeaa? Milloin pääsen takaisin töihin? Halusin niin palavasti takaisin töihin. Tekisin ihan mitä tahansa.

Halusin takaisin sen normaalin tylsän arjen, jossa kävellään sateessa töihin ja sadatellaan töissä vaatteiden olevan märkänä. Koska joku oli unohtanut sateenvarjon kotiin.

Rahat, jotka olin säästänyt reissaamista varten, ovat nyt käytössä. Kokemukset, maisemat ja vapaudentunne vaihtuivat erilaisiin kokemuksiin, tölkkiruokaan ja eristykseen.

Muistan helmikuun lopussa lukeneeni uutisia koronasta. Silti en pystynyt kuvittelemaan, missä tilanteessa maailma olisi vain kuukauden kuluttua.

Kaikki tapahtui niin äkkiä.

Makasin Whangareissa hostellin sängyssä, kun saksalainen tyttö itkee, että hän ei pääse kotiin.

Hänellä oli lento kahden viikon päähän Aucklandista-Singaporeen-Frankfurtiin. Singapore-Frankfurt lento oli jo peruttu.

Hän lähti seuraavana päivänä.

Pitäisikö minunkin lähteä? Minkälaista on olla reppureissaaja, jos maailman rajat ovat kiinni? Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tämä kestää.

Lähdin takaisin Aucklandiin. Parin päivän päästä Uusi-Seelanti sulki rajat. Sulki kaiken. Siitä on nyt neljä viikkoa.

Päivät soljuvat menemään tasaisesti. Päivä toisensa perään. Ihmistyyppinä olen mukautuvaisen sopeutuvainen. En juurikaan stressaile asioista, joihin itse en voi vaikuttaa mitenkään.

Tähän en voi vaikuttaa.

Voin vain tehdä omalta osaltani parhaani. Minussa on aina ollut piilevänä suuri usko tulevaisuuteen. Vielä mikään ei ole päässyt horjuttamaan sitä. Kuulinkin huhun, että olin hymyillyt päiväunillani.

Asioilla on tapana järjestyä. Keskityn pieniin mukaviin asioihin päivittäin. Käyn päiväkävelyllä ja silloin tällöin kaupassa. Venyttelen. Kuuntelen musiikkia. Naurankin.

Mietin ihmiskuntaa. Mietin, opimmeko tästä jotain. Se nähdään tulevaisuudessa.

Nyt voimme vain elää päivän kerrallaan.

Kotitehtävä. Kuuntele musiikkia.
Päivän kysymys. Oletko optimisti, realisti vai pessimisti?

Auckland 23.4.2020

Henna

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply