Suomen suurin matkablogiyhteisö

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa

Katsoin pöydän ympärillä olevia ihmisiä. 

Työkavereitani, joiden kanssa olin viettänyt tunteja toisensa perään ravintolassa. Joskus ilta jatkui vielä ravintolan sulkemisen jälkeenkin.

Varsinkin toisen ravintolan pieni ja tiivis työyhteisö tuntui perheeltä, joka meiltä jokaiselta puuttui läheltä. Nauroimme, itkimme, hymyilimme ja välillä riitelimme kuin perhe.

Melkein seitsemän kuukautta.

En ikävöinyt pitkiä työtunteja, pitkiä viikkoja. Ikävöin työkavereitani. Jos emme tehneet samoja vuoroja, viestittelimme.

Useista työkavereistani tuli ystäviäni. Jaoimme sekä elämän ilot että surut. Ja työpaikan juorut totta kai!

Olimme tullee viettämään viimeistä iltaani Aucklandissa. Istuin ja nautin. Nauroin ja pidättelin itkua.

Läksärilounaalla sydänystävä -työkavereideni kanssa. Jos totta puhutaan, niin en näytä juurikaan sairaalta tai väsyneeltä. Oikein itsekin ihmettelen asiaa. 😀

Istuin autossa lauantaiaamuna hiljaisena ja surullisena. Olin viettänyt läksärit edellisenä iltana, enkä voinut uskoa jättäväni kaiken taakseni.

Etupenkillä istui ranskalainen ja ruotsalainen, joihin olin tutustunut hostellissa.

Se olikin hauska juttu.

Matkalla pysähdyimme meren rannalle.

Toisena päivänäni hostellissa avasin vihdoin suuni. Olin omalla mittapuullani ollut jo kauan hiljaa ja tunsin oloni myös epäkohteliaaksi. Ei sillä eivät muutkaan puhuneet.

Kuitenkin päätin avata keskustelun.

Jouduimme nopeasti samoihin aiheisiin small talkiin. Kuka oli matkustanut missäkin, milloin tullut maahan. Kuka etsi töitä, toinen asuntoa, kolmas avasi pankkitiliä.

Kun minulta kysyttiin suunnitelmistani, niin olin suhteellisen pihalla itsekin. Miten jotkut reppureissaajat olivatkin aina niin perillä kaikesta?

Hatarat suunnitelmani pohjautuivat ajatuksiin lähisaari ja pohjoinen. Lähtisin lauantaina hostellista. Vaikka en halunnut pois Aucklandista, niin silti halusin pois.

Nyt oli reissaamisen aika, muuten se jäisi.

Ranskalainen: Lähdet lauantaina?
Henna: Joo varmaan tuohon lähisaarelle. Paitsi hostellit näyttävät olevan jo varattuja, niin varmaan sitten pohjoiseen. Istuin sängylläni läppärin kanssa.
Ranskalainen: Minäkin lähden lauantaina ruotsalainen ystäväni kanssa Whangareihin. Haluatko kyydin?
Henna: Mikä ettei.

Niin minä lähdin Whangareihin.

Kun joku lähtee, niin kirjoitimme hänelle aina viimeiset terveiset korttiin. Sain kaksi korttia. Ai joo, osa työkavereista käytti minusta lempinimeä Sugarmama. 😀

Näkökentän sumetessa kyynelistä luin kortteja auton takapenkillä.

Tiesin, että joitain ihmisiä en tulisi näkemään ehkä koskaan. Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan.  Toisille lupasin palata Aucklandiin jossain vaiheessa.

Tiesin, että olisi vaikea lähteä. En uskonut sen olevan näin vaikeaa. Olin kerennyt juurtua paikalleni ja teki kipeää kiskaista ne hataratkin juuret mullasta.

Vaikeaa oli.

Mutta nyt ollaan täällä ja yhden nukutun yön jälkeen, elämä näyttää reissaamisenkin suhteen valoisalta.

Vetelin kevyet 12 tuntia.

Kotitehtävä. Lounasta ystäväsi/ystäviesi kanssa.
Päivän kysymys. Onko sinulla töissä sydänystävää? Sitä kuuluisaa työvaimoa tai työaviomiestä.

Whangarei 8.3.2020

Henna

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, maaliskuu 14, 2020 at 10:08

    Vähänkö aika juoksee! Tuntuu että just vasta aloitit työt siellä. Meinasitko Australiaan seuraavaks kun vaihdat maata jossain vaiheessa?

    • Reply Henna / I'm choosing me tiistai, huhtikuu 21, 2020 at 10:26

      Hei 🙂 Aika on juossut todella nopeaa, mutta nyt neljän seinän sisällä aika on vaan madellut. 😀 En oikein osaa tällä hetkellä sanoa, mikä on tulevaisuuden suunnitelmani reissaamisen suhteen. Tämä korona nyt aiheuttaa pienoisesti haasteita.

  • Reply Heini maanantai, maaliskuu 30, 2020 at 21:41

    Hei, kirjoitatko enää blogia?

    • Reply Henna / I'm choosing me tiistai, huhtikuu 21, 2020 at 10:28

      Hei Heini 🙂 Jossain vaiheessa viime kuuta ajattelin, että laitan pillit pussiin. En ole kaikkein paras sosiaalisen median käyttäjä, jos ihan totta puhutaan. 🙂 Kuitenkin jostain kumman syystä avasin tänään blogin ja kirjoitin summamutikassa vain jotain. Että ehkä tämä blogi vielä on elossa.

  • Reply Ari keskiviikko, huhtikuu 29, 2020 at 17:55

    Hei ja kiitos kirjoituksistasi. Tavassasi reissata on paljon samaa kuin itselläni ja näin rajojen ollessa kiinni blogiasi lukiessa on mukava fiilistellä reissufiboja. 🙂

    • Reply Henna / I'm choosing me torstai, huhtikuu 30, 2020 at 12:10

      Kiitos Ari kommentistasi! 🙂 Joo olen aika tämmöinen easy-reissaaja. 🙂 Saa nähdä, kuinka kauan rajat pysyvät kiinni. Eihän niitä voi loputtomiin pitää. Sitten auetessaan pääsee taas fiilistelemään ja haistelemaan reissaamisen tunnelmaa. 🙂 Siihen asti matkablogit ovat hyvää ajanvietettä.

    Leave a Reply