Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kadonneen bloggaajan arvoitus

Oli yllättävän helppo selvittää.

Minut löytää tällä hetkellä sängyn pohjalta. Perinteinen olen tehnyt liikaa töitä ja loma ja vapaus lähestyy – flunssa/kuume –hässäkkä iski voimalla.

Perjantaina olisi ollut viimeinen työpäiväni. En voinut enää mennä.  Kehoni oli ollut liian kauan liian jännittynyt ilman vapaita ja lepoa. Huonostihan siinä kävi.

Onko tämä itselleni ensimmäinen kerta? Ei ole. Tulenko viimein oppimaan? Saa nähdä. Isälläni on tapana sanoa koulunkäynti jatkuu. Se jatkuu.

Helmikuusta tuli tämän blogin ensimmäinen nollakuukausi. Ei yhtään julkaistua kirjoitusta. Ei vain pystynyt, ei ollut aikaa.

Ei mitään. Nyt on kuule hyvät reissurahat tienattu. Tonnista, toisen, kolmannen, neljännen melkein sen viidennenkin kautta lähdetään kiertämään maita ja mantuja. Puhun euroista, en markoista tai dollareista.

Tarjoilijana kuudessa kuukaudessa minimipalkalla ilman ilta- tai viikonloppulisiä. Jopa omasta mielestäni erittäin onnistunut säästösaavutus. Siinä sivussa olen maksanut elämäni suurinta vuokraa. Siitä saatkin ehkä pientä vihjettä, kuinka paljon olen tehnyt töitä. Paljon.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Siinäpä vasta hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Tarkoituksenani oli lähteä huomenna reissaamaan.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli käväistä Aucklandin vieressä sijaitsevalla saarella ja lähteä suoraan pohjoiseen.

Kun nyt tuli tämä notkahdus sängynpohjalle, niin joudun siirtämään reissaamaan lähtemistä. Olen niitä ihmisiä, jotka sairastavat täysillä, kun sairastavat. Joten toipuminen ei tapahdu ihan silmänräpäyksessä.

Muistat varmaan ruokamyrkytykseni Vietnamissa. Siitä ei ihan hetkessä palauduttu. En haluaisi reissata puolikuntoisena. Enkä haluaisi hostelliin sairastamaan.

Silti kirsikkana kakun päällä. Joudun muuttamaan huomenna pois asunnostani, mikä tarkoittaa pakkaamista ja siivoamista. Kun on yksin reissussa, niin on yksin reissussa. Kukaan ei tee asioita puolestasi.

Heikottaa ajatuskin – lisäheikotusta.

Mitähän tästä tulee? Joudunko kuitenkin hostelliin sairastamaan? Oivoi.

Kaikki tämä tullaan näkemään seuraavassa jaksossa. Koska arvaa mitä!

Blogi herää taas henkiin. 🙂

Kotitehtävä. Puhdista patjasi.
Päivän kysymys. Oletko säästeliäs?

Auckland 2.3.2020

Henna

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Tarja maanantai, maaliskuu 2, 2020 at 07:46

    Ihana kuulla sinusta! Patjan puhdistin eilen ja en ole rahan suhteen säästäväinen, kerään muistoja, elämyksiä ja kokemuksia, joita kerätessä rahan säilömisen merkitys himmenee. Toivottavasti olet pian taas kunnossa ja pääset jatkamaan matkaasi!

    • Reply Henna / I'm choosing me maanantai, maaliskuu 2, 2020 at 09:10

      Ihanaa olla takaisin Tarja <3 Pitää varmaan tässä loppusiivouksen tiimellyksessä omakin patja puhdistaa. Nämä tienatut pennoset muuttuvat matkan varrella muistoiksi, elämyksiksi ja kokemuksiksi. 🙂 Unelmaksi. <3 Pankkitilille eivät jää murjottamaan huonoa korkoa, vaikka parempi onkin kuin Suomessa. 😀

      Ei tämä nyt aivan yllätyksenä tullut tämä sairastaminen. Kun menee pikkuisen liian lujaa, kun energiaa on muillekin jakaa, niin kehon pitää joskus pikkuisen muistuttaa himmailusta. 😀 Koko ajan parempaan suuntaan mennään, että eiköhän loppuviikosta jatketa matkaa. 🙂

  • Reply Anni maanantai, maaliskuu 2, 2020 at 11:34

    Pikaista paranemista! Kohta oot ollu jo vuoden reissun päällä 😱

    • Reply Henna / I'm choosing me keskiviikko, maaliskuu 4, 2020 at 11:54

      Kiitos <3 Vielä on kunnon köhä päällä, mutta eiköhän se tästä. 🙂 Äläpä! Aivan kauhistuin, kun tajusin sen itsekin luettuasi kommenttisi. 😀

  • Reply Koala tiistai, maaliskuu 3, 2020 at 05:35

    Siitä vaan! Miten ois hemmottelu risteily NZ→Australia. Pari viikkoa täyshoitoa sinkkuhytissä, uurastuksen palkinto. Noin 1200€/11päivää.

    Rahat pankissa? Dormeissa ihan varmaan myös varkaita koska low budget asiakkaita suurin osa.

    • Reply Henna / I'm choosing me keskiviikko, maaliskuu 4, 2020 at 11:57

      Kiitos kommentistasi Koala! 🙂 Oi nyt on kyllä risteilyn hinta pahasti karannut budjettini ulkopuolelle. 😀 Jospa joskus tulevaisuudessa pääsisi kunnon hemmottelumatkalle. 🙂 Tällä matkalla budjetti on pikkuisen eri tasoa.

      Rahat ovat turvassa tilillä. Vain kortti kulkee mukana.

  • Reply Heini tiistai, maaliskuu 3, 2020 at 06:27

    Hei! Ihanaa, että olet takaisin! Meinasi jo epätoivo hiipiä 😂.. pikaista paranemista ja tsemppiä muuttoon!

    T. Heini

    • Reply Henna / I'm choosing me keskiviikko, maaliskuu 4, 2020 at 11:59

      Hei Heini! 🙂 Nyt takaisin -vihdoinkin. On ollut ikävä blogia ja lukijoita. 🙂 Muutto taputeltu, vielä taputellaan paraneminen, niin taas mennään. 🙂

    Leave a Reply