Metsä vastaa, kun sinne huudetaan

Syksy 2018

Huusin kohti mustaakin mustempaa metsää.

Sattui – henkisesti ja fyysisesti. Henkinen kipu raastoi juustohöylän lailla sisälläni. Fyysisestikin sattui enemmän kuin pitkiin aikoihin.

En tiennyt, mihin sattui eniten – sydämeen, sieluun, käteen, silmiin, päähän.

Kaakkois-Aasiassa tuijottelin satoja tunteja merta ja siinä sivussa auringonlaskuja. Balin Amed.

Jos ihmisen sisällä on vihaa, hän ei voi olla tasapainossa. Näin me uskomme.

Kuuntelin tarkkaavaisesti hänen ajatuksiaan.

Olin lähtenyt Candidasassa päiväkävelylle ja päätynyt vanhaan kylään. Lipunmyyjä alkoi kertoa minulle paikan historiasta, uskosta, meditaatiosta.

Istuessani itsekseni aurinkoisena päivänä hiljaisessa kylässä, jäin miettimään lausetta.

Kyllä siinä taitaa vinha perä olla.

Tässä istuin.

Eikä kyseessä tarvitse olla aina edes viha. Se on aika radikaali-ilmaisu. Ihmisen sisimpään kätkeytyy paljon muitakin tunteita onnesta toiseen ääripäähän.

Yksinäisyyttä, loukkaantumista, mitätöintiä, epävarmuutta, särkyneitä sydämiä, pelkoa, ahdistusta, turvattomuutta, riittämättömyyttä, surua, kiusatuksi joutumista.

Tunteita, joita pitäisi opetella käsittelemään.

Kuka opettaisi?

  • Suomalainen mies ei itke.
  • En muista, milloin viimeksi itkin.
  • En koskaan itke.

Olet varmasti sinäkin kuullut jonkun sanovan näin.

Arvaa mitä! Ihmisen pitää osata itkeä – niin tytön, pojan, naisen kuin miehenkin. Se, että ei koskaan itkeä, ei kerro ihmisen vahvuudesta yhtään mitään. Koska varsinkin vahva ihminen osaa ja uskaltaa näyttää haavoittuvaisuutensakin.

Jos kaiken pitää sisällään – pahan olon. Möykky kasvaa. Siitä tulee hallitsematonta ahdistusta, joka muovautuu vihaksi.

Itkemisen lisäksi pitäisi myös opetella puhumaan, kertomaan, kysymään, kuuntelemaan, pyytämään apua.

Siinä se Suomen lippu on. Dadan luona.

Matkustaessani Kaakkois-Aasiassa ja kertoessani olevani Suomesta. Monet reppureissaajat olivat huomanneet alkuvuoden uutisoinnin, missä Suomea pidettiin maailman onnellisimpana maana. Tai meillä pitäisi olla kaikki edellytykset onneen.

Oletteko onnellisia? Sitä minulta kysyttiin usein.

Tiedätkö, en osannut vastata siihen. En ollenkaan. En oikeasti tiedä, olemmeko aidosti onnellisia hyvinvointivaltiossamme. Enkä yleistä. Totta kai onnellisiakin on.

Mutta oletko sinä?

Aina tulee uusi päivä.

Metsä vastasi.

Henna! Vieläkin jaksat uskoa parempaan huomiseen.

Oli aika kävellä takaisin.

Kotitehtävä. Itke, kun itkettää.
Päivän kysymys. Osaatko käsitellä tunteitasi vai lakaisetko ne maton alle?

Jos et voi hyvin. Hae apua. Se ei ole häpeä, se on kultaakin kalliimpaa.

Tiedä, mikä sinulle on parasta.

Ajatukseni ovat Kuopion suunnalla. <3
Rakastetaan, autetaan, tuetaan toisiamme.

Auckland 7.10.2019

Henna

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply