Ei ollutkaan unelma sirpaleina

Syksy 2017

Voikohan Googlen selata läpi? Koska siitä oli huomaamattani tullut harrastukseni.

Luin kaiken, mitä löysin. Seurasin ajankohtaisia puheenaiheita urheilusta politiikkaan. Selvitin ihan turhia asioita. Kolusin ja käänsin kiviä etsien vaihtoehtoja.

Bingo!

En voinut uskoa lukemaani.

Amedin auringonlasku osa 1

Makasin yksin yksiössäni jääpussi jalan päällä. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani.

Jos olisin lääkärin jälkeen kehdannut huutoitkeä keskellä kaupunkia, olisin varmasti tehnyt sen. Myöhemmin sekin tuli tehtyä. Kynnys laski ajan kuluessa kuin lehmän häntä.

Kuka edes sanoo niin? Vannettani kiristi ja pelkäsin otsalohkoni poksahtavan. Sanoa nyt potilaalle/asiakkaalle: ”Sinä olet nuori ja freesin näköinen nainen. Älä stressaa.”

Tiedätkö lauseen, ethän sinä edes näytä sairaalta? Koko lause on täysin ajattelematon.

On paljon sairauksia, joita ei näe päällepäin. Suurin osa ei näy. Saan pahoja, punaisia, tulehtuneita näppyjä tai jopa märkiviä paiseita koko lauseesta.

Ja sitten vielä lääkäri vähättelee.

Eikö hän ollut yhtään kuunnellut, mitä olin kertonut?

En nähnyt kunnolla. En pystynyt kunnolla kävelemään. Kurkussani oli pala, joka oli päivästä toiseen tulessa. Eli en pystynyt kunnolla edes puhumaan.

Ja mitä vielä. Niin pidin käsissäni öisten lastoja helpottaakseni käsieni kipuja. Niitäkin oli särkenyt jo monta vuotta. Ja lista jatkui…

Ei ollut kyse mistään kausiflunssasta, olisikin ollut.

Osa 2.

Koko kroppani huusi kivusta. Silläkin hetkellä siinä maatessani. Kipu levisi kehossani piinaavasti kuin virus.

Päivästä toiseen. Viikkojen vaihtuessa kuukaudeksi. Kuukausi toiseksi. Ja niin edelleen. Tapaturman vuosipäiväkin meni jo. Siinä sivussa kiristynyt tahtipuikko heilui oravanpyörässä.

Tunsin itseni ihan avuttomaksi. Kuka auttaisi? Käperryin sikiöasentoon peiton alle piiloon pahalta maailmalta. Toisen jalan jäädessä peiton ulkopuolelle. Eihän se koipi nyt semmoiseen pystynyt.

Määrättiin antibioottikuuri kurkkuun. Omakannassakin luki tuskin auttaa. Ota lisäksi Buranaa. Ei tähän nyt Burana auta. On kokeiltu.

Heitinkin koko paketin seinään. Onneksi kukaan ei nähnyt. Lääkkeitäkään en ollut jaksanut hakea. Väsytti.

En välttämättä itsekään ollut parhaimmillani tapaamisen lopussa. Mutta kyllä se niin on, että tämä on hänen työnsä ja minun terveyteni. Siinä on vissi ero.

Ehkä olisin voinut jättää sen sanomatta, mutta otti niin pannuun nilkuttaessani pihalle. Niin, en voinut edes poistua tyylikkäästi.

Olinkin äärimmäisen kyllästynyt koko ammattikuntaan.

Osa 3

Mutta, mitenkäs tämä Uusi-Seelanti.

Working and Holiday -viisumin ikäraja on 35 vuotta. Yritin sisäistää lukemaani. Miten en tiennyt tästä? Täytin samassa kuussa 32 vuotta.

Olin jossain vaiheessa syvästi katunut, että en ollut lähtenyt Australiaan. Olin sivuuttanut oman unelmani monen asian takia. Ihan sain peiliin katsoa.

Lukiessani tunsinkin, kuinka jo pikkuisen pölyttynyt unelmani alkoi nostaa päätään. Orastava toivonkipinä syttyi sisälleni. Roihuten hetken päästä voimakkaana liekkinä.

Arvaa, minne lentokone minut vihdoin tänään lennättää.

Kotitehtävä. Pyyhi pölyt.
Päivän kysymys. Voiko jo elokuussa alkaa polttaa kynttilöitä?

Bali – Canggu 9.8.2019

Henna

Seuraa matkaani.
Instagram: imchoosinghenna
Blogit.fi
Bloglovin

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply