Tulivuori hiekkaa ja unettomia öitä Balilla – Amed

Mitä nytkö jo perillä?

Olen pitänyt kirjaa, kuinka paljon olen istunut junassa, bussissa tai lentokoneessa siitä hetkestä lähtien, kun lapsuudenkotini maisemista junailin kohti Helsinkiä. Paljon.

Alkumatkasta muistan nukkuneeni aika huonosti öisten. Tähän oli monia syitä. Kuumuus, ulkoiset – ja päänsisäiset tekijät. Aina vannoin, että nyt muuten nukun sitten junassa tai bussissa.

Enkä kuitenkaan nukkunut. Tuijottelin ulos ikkunasta tunti toisensa perään. Yöbussit erikseen.

Koh Mookilla ei oikein nukuttu.

Kun alkumatkan uniongelmista päästiin, niin siitä asti uni on yleisesti ottaen maistunut. Totuin ulkoisiin tekijöihin, sisäiset tekijät haihtuivat pikkuhiljaa savuna ilmaan. Välillä tietenkin on heräilty hikilammikkoihin.

Tiedän tarvitsevani unta keskivertoa enemmän. Olenkin aina ollut hyvä nukkuja. Nyt tämä taito korostuu. Dormeissa ovet paukkuvat, porukkaa lappaa. Kukot kiekuvat, autot ajavat suoraan ikkunan alla.

Monilla onkin vaikeuksia nukkua reppureissullaan. Koko ajan vaihtuvat paikat. Biletys kuuluu monilla kuvioon. Stressi, kuumuus ja hikoilu.

Kroppa käy ihan ylikierroksilla vaikuttaen uneen ja sen laatuun. Ei välttämättä mikään rentoutunut lomafiilis. Joskus pitää ottaa lomaa reppureissaamisestakin. Tiedän, kuulostaa oudolta.

Unesta huolimatta välillä väsyttää. Jos pitää ottaa pienet unet, niin torkahdan istuaalteen melkein missä vain.

Viimeksi lentäessäni Balille.

Heräsin siihen, kuinka lentokone teki lähtöä. Ilmeisesti lähtö oli viivästynyt tunnilla. Ei mitään, minä siinä penkissä otin pikku torkut.

Koh Rongilla nukuttiin henkilökunnan dormissa yllättävänkin hyvin.

Kuinka moni tunnustaa reissun jälkeen olevansa iloinen siitä, että on kotona? Omassa sängyssä nukkumassa. Ei siellä kauan kaivatulla lomallakaan aina välttämättä saa nukuttua, jolloin akkujen latautuminen pikkuisen tökkii.

Candidasassa aloin nukkua huonosti. Nukahdin, vessa, nukahdin, vessa, kuuntelin sekä kukkoa että autoja. Siitä asti on ollutkin jostain syystä enemmän tai vähemmän uniongelmia.

Uskon, että kroppani alkaa kertoa minulle jotain. Sitä voisi taas vaihteeksi kuunnella.

Amedin hiekka – tulivuori hiekkaa. Ihan mustaa. Täällä sitten taas on takuttu nukkumisen kanssa.

Yöllinen rinkan penkominen. Tässä tulos, kun ei ihan tiedä, mihin tunki korvatulpat. Korvatulpat ovat kullanarvoiset. Minulla on tapana kuitenkin ottaa ne jossain vaiheessa yötä pois.

Kymmenen sekunnin kaaos keskellä yötä.

Uni.

Kuinka tärkeää se onkaan? Parantaa. Lataa akkuja. Hoitaa päätä. Fyysisen ja henkisen puolen tärkeimpiä asioita. Sitä oikeasti tarvitsee sekä lapsi että aikuinen.

Silti uniongelmat lisääntyvät yhteiskunnassamme. Työstressi vaikuttaa uneen, huonot elintavat, unirytmi on muuten vaan ihan harakoilla.

Pitemmän päälle ongelmia alkaa syntyä. Uniongelmat toimivat hyvänä pohjana lisäongelmille.

Tässä vaiheessa nostan hattua kaikille perheellisille. Pienten vauvojen ja lasten äideille sekä isille. Olen aina välillä miettinyt, miten huonosti nukkuvien lasten vanhemmat jaksavat. Samalla lailla härdelli pyörii päivästä toiseen nukkui tai ei. Vuorotyöläiset ovat toinen ryhmä.

Minulla on myös ollut aikoja, kun en ole saanut nukuttua. Kävelin zombiena päivästä toiseen. Olenkin yrittänyt pitää matkallani hyvää huolta unestani – unirytmistä. Välttäen sudenkuoppia – kuten alkoholia ja biletystä.

Mari kirjoittelee unesta ja sen uhista. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan. Tulin Amediin.

Taas tuijottelin bussin ikkunasta ulos vaihtuvia maisemia, vaikka silmiä painoi. Bussimatkalla näkee ikkunasta ihan eri asioita kuin kohteissa. Siksi olen koukuttanut itseni tuijotteluun.

Matka kesti vain tunnin. En ollut kerjennyt ottaa edes hyvää asentoa bussissa, kun saavuttiin määränpäähän. Selkeästi on vielä vaikeuksia ymmärtää, kuinka lyhyet välimatkat Balilla on.

Kotitehtävä. Älä väheksy unta.
Päivän kysymys. Muistatko kuunnella kroppaasi?

Bali/Amed 26.7.2019

Henna

Seuraa matkaani.
Instagram: imchoosinghenna
Blogit.fi
Bloglovin

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, heinäkuu 26, 2019 at 20:10

    Tärkeästä aiheesta kirjoitit. En aiemmin kuunnellut kehoa, vaan painoin menemään, otin liikaa töitä vastaan, huolehdin läheisten asioista, en osannut sanoa ei. Olin jatkuvasti ärtynyt, heräsin keskellä yötä tuskanhiki otsalla että olin varmasti unohtanut tehdä jotain tärkeää tai vähintään myöhästyisin töistä. Sinnittelin vuosia äärirajoilla, kunnes lopulta tuli stoppi vastaan. Huutoitkua töissä. Burn out ja muutaman kuukauden sairasloma. Sinä aikana sain vaan nukkua, oikeasti levätä välittämättä työstressistä tai mistään muustakaan. Mieli alkoi parantua hiljalleen ja nykyään tunnistan omat rajani. En enää suostu kaikkeen, vaikka pidänkin itseäni hyvin joustavana ihmisenä. Tarvitsen myös todella paljon unta, vähintään 8-9 tuntia, mielellään jopa 10-11. Kuin pieni lapsi.

    Matkoilla nukun milloin mitenkin. Lentokoneessa tai bussissa en oikein koskaan ole osannut nukkua, se on sellaista koiran unta. Olen aika pitkä (175 cm), joten jaloille on vaikea löytää tilaa penkkien välistä. Haikaillen katselen ykkösluokan penkkejä, jotka taittuu 180 astetta sängyksi. Välillä dormeissa häiriinnyn ihmisten kovaäänisestä puheesta tai valojen sytyttelystä. Eniten häiritsee kuorsaus, koska se ääni on jatkuvaa. Liikenteen äänet ei niinkään haittaa.

    Käytän matkoilla silikonisia korvatulppia, mutta joskus olen niin herkistynyt äänille, että tuntuu ettei tulpatkaan pysty blokkaamaan kaikkea meteliä. Silloin myös kyttää kelloa, jos aamulla on aikainen herätys. Ettei vaan nuku ohi ja myöhästy lennolta, bussista tms.

    Jos en saa unta, kuuntelen yleensä jotain podcastia kuulokkeilla ja nukahdan siihen. Tai sitten katson Tubesta jotain tyhjänpäiväisiä videoita, mitä ei oikeasti tarvitse seurata ajatuksen kanssa. Otan joskus myös 1/4 tai puolikkaan tabletin nukahtamislääkettä, jos tiedän että aamulla on menoja eikä uni meinaa tulla. Kyllä nukkuminen on niin tärkeää, että seuraava päivä menee ihan punaiselle ristille, ellei yöllä ole saanut levättyä kunnolla.

    • Reply Henna sunnuntai, heinäkuu 28, 2019 at 16:46

      Lukiessani kommenttiasi, tunnistan niin monet kohdat itsessänikin. Kuinka sitä on tullut opeteltua omia rajoja? Yleensäkin vedetty ne. Opettelin myös sen kuuluisan sanan ei. Varsinkin se oman kehon kuuntelu on opeteltu. Matkani jatkuessa blogissanikin varmasti vilahtelee se kuuluisa elämänkoulu.

      Nukkuminen on niin tärkeää. Reppureissaajien keskuudessa unilääkkeiden ottaminen on aika yleistä. Itse en ota. Onneksi saan nukuttua suhteellisen hyvin. Kuorsaavaa kaveria ei ole dormissa vielä ollut. Ja olen itse lyhyt alle 160 cm, niin yöbusseissakin tulee nukuttua. Tosiaan monilla pitkillä on täällä tuota ongelmaa, että ei vain mahdu nukkumaan.

      Nytkin uni palasi luokseni ainakin hetkelliseksi. Sen vuoksi jäinkin pitemmäksi aikaa Amediin + pidän paikasta. 🙂 Enkä osaa päättää enää mitään, mihin mennä. Koska en itsekään ole parhaillani, jos en saa nukuttua. Yleensä en vain puhu yhtään mitään. Siksi olen oikein pitänyt huolta unestani.

      Olen niin onnellinen, että sinulla asiat järjestyivät ja olet taas kunnossa. <3 Se opettaa paljon ja uusilla opeilla eteenpäin.

      • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning maanantai, heinäkuu 29, 2019 at 17:31

        Kiitos 🙂 Olen myös sitä mieltä, että jokaisella kohtaamallamme vaikeudella on joku tarkoitus elämässä. Eihän koskaan voi oppia mitään, ellei ikinä satu mitään mikä pysäyttää jollain tapaa.
        Hyvä että saat nukuttua ilman unilääkkeitä. Luonnollinen unihan se on aina kaikkein paras vaihtoehto.

        Mukava kuulla myös, että löytyi mieluisa paikka. Amed vaikuttaakin tekstien ja kuvien perusteella viihtyisältä kohteelta. Ja mikä parasta, meren lisäksi tähdenlentojen tuijottelu <3 Olet todennäköisesti katsellut Perseidien meteoreja, sillä kyseinen meteoriparvi on aktiivinen 17.7. – 24.8. välisenä aikana. Tuolloin tähdenlentoja näkee normaalia enemmän.

        • Reply Henna / I'm choosing me tiistai, heinäkuu 30, 2019 at 16:44

          Kiitos tiedosta. 🙂 Ihmettelinkin, kun illasta toiseen näkee niin monia. 🙂 Ja kyllä jokaisella kohtaamallamme vaikeudella on joku tarkoitus. <3

    Leave a Reply