Prinsessan tarina

En voi jäädä tänne. En vain voi. Katsoin ympärilleni. Kurkkasin vessaan.

Muistini mukaan, minulla ei ole koskaan ollut niin sanottua prinsessavaihetta. Ei lapsena, ei nuorena eikä nyt aikuisena.

Olen ennemmin ollut avojaloin juokseva puihin kiipeilevä tyttö, jolle puhuttiin variksen varpaista.

En pidä shoppailusta – enkä pyöri huvikseni kaupoilla. Varsinkin viime vuosina meikit ovat jääneet kauppaan tai ihan vaan menneet pilalle, eikä kynsilakkaa ole ikinä käytetty. Mitkä hemmottelupäivät kauneuskeskuksissa?

Kieltämättä punaista huulipunaa olen välillä laittanut. Erikoistapauksissa. Otin sen mukaankin.

Olemukseeni en ole juurikaan käyttänyt aikaa. Ystävien kesken olenkin Henna viidessä minuutissa valmiina lähtöön. Unihiekat olen monesti pyyhkinyt silmistäni vasta töissä.

Tässä onkin viimeisien kuukausien aikana nähty jos jonkinmoista majoitusta, suihkua ja vessaa. On oltu yltä päältä hiessä, aurinkorasvassa, pölyssä ja hiekassa.

Ei ole hetkauttanut. Sehän suorastaan kuuluu reppureissaamiseen. Tiesin, mihin ryhdyin.

Bongasin kerran tyynyltä tämmöisen kaverin.

Koska saavuin Ho Chi Minhiin pimeän aikaan, niin olin varannut bussissa majoituksen etukäteen monien mutkien kautta.

Piti laittaa puhelinnumeroa varmistusviestin saamiseksi. Ei se nyt vaikeaa ole, mutta minulla on vietnamilainen numero. Totuuden nimissä. Ei mitään hajua, mikä se numero on. Sitten olisi tarvittu luottokorttiakin. Sitäkään ei ollut vieressäni.

Vihdoin sain varattua jonkun majoituksen ja saavuinkin turvallisin mielin kaupunkiin.

Kunnes näin majoituksen.

Kerran makasin bussin lattialla.

Saisinko osan rahoistani takaisin? 

Seisoin hostellin vastaanotossa piinaamassa virkailijaa. Halutessani osaan olla erittäin piinaava. Kello oli kymmenen illalla. Olin kyllä valmis kävelemään pihalle ilman rahojakin. Kellonaika ei vain houkutellut uuden majoituksen etsimiseen.

Hermoani alkoi kiristää. Halusin suihkun kautta nukkumaan. Olin matkustanut koko päivän.

En muista koskaan valittaneeni tällaisesta asiasta, koska omasta valinnasta on turha valittaa. Silti en kerta kaikkiaan voinut jäädä nukkumaan siihen dormiin.

Dormi oli pieni ja likainen. En ollut valmis nukkumaan roskien keskellä. Vessa. En halua keskustella aiheesta. Huoneen hajusta päätellen ei ollut hetkeen siivottukaan.

Tätä koko tilannetta kutsutaan myös minun rajakseni.

Dalatin Grazy Housen palaute. Antaisinko yhtä hyvän postauksessa vilahtavalle hostellille?

Hiljaisuus vallitsi vastaanotossa. Tuijotin eleettömästi virkailijaa kellon käydessä.

Yhtäkkiä virkailija kertoi dormista, joka sijaitsi toisessa kerroksessa. Se on parempi. Nyt vasta kakisti ulos tämän tiedon. Myönnän puuskahdelleeni ärsytyksestä.

Olihan se vähän parempi. Jäin yöksi.

Nykyinen dormini. Dorm sweet dorm.

Katselin katossa olevaa tuuletusaukkoa – pölyinen ja likainen. Alle metrin päässä. Likaisten pölyvanojen valuessa pitkin seiniä. Kurkkasin patjan alle. Näitä asioita ei näkynyt kuvissa tai arvioissa varatessani yösijaa.

Kunnon epic fail koko majoitus.

Vaikka en olisi jaksanut pakata rinkkaa ja vaihtaa majoitusta. Silti tein sen ennätysajassa ja lähdin taakseni katsomatta. Edes parempi dormi toisessa kerroksessa ei saavuttanut tasoani. Tasoa, jota en tiennyt edes olleen olemassa.

Kuva, jonka lähetin ystävälleni selvittääkseni hiusteni tilannetta. Naiset. 🙂 Päiväreppu hiukan vinksallaan.

Tämä siihen tarvittiin, että minusta tuli prinsessa. Ystävien kesken Ariel. Aloin haaveilla meikkipussista ja pitkistä hiuksista.

Alanko vihdoin elää prinsessavaihetta? Onko aikuisille olemassa sinisiä Elsa-mekkoja? Alkoi itseänikin jännittää uusi elämänvaiheeni, mitä se tuokaan tullessaan. Jääkö vaihe hetkelliseksi vai tullaanko blogissa lukemaan prinsessasatua?

Laitoin punaista huulipunaa illaksi. Ihan vain huvikseni.

Kotitehtävä. Kurkkaa sängyn alle.
Päivän kysymys. Oletko nähnyt Frozen -elokuvaa?

Ho Chi Minh City / Vietnam 12.7.2019

Henna

Seuraa matkaani. 
Instagram: imchoosinghenna
Blogit.fi & Bloglovin.

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply raimohee lauantai, heinäkuu 13, 2019 at 07:22

    Joskus olen voivat olla karut, tosin noista dormeista kumpikaan ei vielä ollut saavuttanut oikeaa kauruutta.

    Se odottaa sinua siellä edessä… pian tiedät jotain lisää itsestäsi.

    Hyvää matkaa 🙂

    • Reply Henna lauantai, heinäkuu 13, 2019 at 13:02

      Kiitos Raimohee kommentistasi! 🙂 Soolomatkailijana oppii paljon itsestään. Ihan kuin elämässä yleensäkin. Postausta oli yritetty maustaa pikkuisen huumorilla, mutta eivät varmasti olekaan. Nykyinen dormini onkin oikein hyvä. 🙂

      Kiitos!

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, heinäkuu 14, 2019 at 09:21

    Tätä tekstiä lukiessa piirtyy mieleen painajaismaiset muistot keväiseltä Keski-Amerikan reppureissulta. Oli reissun viimeiset viikot käsillä. Olin matkannut Meksikossa, Guatemalassa ja Belizessä, joista etenkään Guatemalan majoitusten tasosta en odottanut mitään hohdokasta. Kaikki oli kuitenkin sujunut hyvin, hostellit ja lodget oli siistejä, sängyt mukavia.

    Saavuinpa sitten Panamaan. Mitä siellä nyt muka voisi tapahtua, pintakiiltoisessa pilvenpiirtäjäparatiisissa. Hostellilla uima-allas palmujen katveessa ja hyvät arvostelut netissä. Ensimmäisen yön jälkeen ihoon ilmestyy punaisia näppyjä. Älä välitä, ehkä hyttysen pistoja. Toisen yön jälkeen epäilykset alkavat nostaa päätään samaan aikaan voimistuvan kutiavan näppyjonon myötä. Kurkkaa tyynyliinan sisään. Tyyny täynnä luteen paskaa. Heitä tyyny kuvotuksen ja epäuskon vallassa lattialle.

    Siirrä hysteria taka-alalle ja pakota rationaalinen käytös päällimmäiseksi. Osta höyrypesuri ja koeta hataralla espanjantaidolla etsiä kaupoista ja apteekeista permetriiniä. Päädy ostamaan lemmikeille tarkoitettua tuholaismyrkkyä ja sumuta matkakamat useaan otteeseen myrkyllä ja kuumalla höyryllä. Vie kaikki vaatteet pesulaan ja koeta selittää, että haluat vaatteet pestävän mahdollisimman kuumalla. ”Sí, sí, agua caliente.” Zoomaile kamoja paranoidina, mutta älä onneksi havaitse luteita missään.

    Huokaise syvään; reppu sentään oli suljettuna ja sadesuojaan käärittynä koko ajan. Katsele ahdistuneena muiden matkaajien tyyliä levittää avonaiset reput sängylle. Mene valittamaan respaan aiheesta ja vastaanota henkilökunnan totaalinen asian kieltäminen. Ilmoita haluavasi rahat takaisin asap. Häivy hostellista vajanaisen korvauksen kanssa, mutta älä jaksa välittää.

    Onneksi uusi hostelli löytyy puolen kilometrin päästä. Vietä ensimmäinen ilta sänkyä penkoen, jokaista saumaa zoomaillen ja kännykän taskulampulla valaisten. Muutaman viikon päästä kotiin päästyä vie varmuuden vuoksi kamat suoraa tietä tyhjiöpusseissa 90-asteiseen saunaan. Älä enää koskaan nuku huolettomasti uusissa majapaikoissa.

    • Reply Henna maanantai, heinäkuu 15, 2019 at 14:04

      Voi Cilla Maria! Kuvailit niin elävästi kommentissasi tilannetta, että ihan kuin olisin ollut matkalla kanssasi kokemassa sitä. Sen hysterian, pienen suuren paniikin, mitä luteet saavat aikaan.

      Olemme monissa hostelleissa reppureissaajien kanssa puhuneet luteista. Niitä näkyy myös Aasiassa. Viimeksi Dalatissa kävin keskustelun, kuinka dormin asukas oli tehnyt ja kokenut saman kuin sinä. Näppyläjonoa, kutinaa. Vaatteiden pesua ja hysteeristä tavaroiden tsekkailua luteiden varalta.

      Sitä kun ei ikinä tiedä, minkälaisessa majoituksessa niitä tulee vastaan. Ne voivat majailla sekä viidessä tähdessä että puolikkaan tähden hotellissa. Eikös jopa ikoninen New York taistele ludeongelmaa vastaan. Suomessakin ongelmaa ollaan nostettu taas esiin.

      Mutta asiaa ei kyllä ainakaan auta, että henkilökunta ei ota asiaa vakavissaan, kuten sun tapauksessa kävi.

    Leave a Reply