Sinisen unelman äärellä – Hoi An

Olin unelmoinut siitä hetkestä.

Vaihdan äkkiä bikinit päälleni, pyyhe kainaloon, rantalaukku kuntoon ja menoksi. Kävelin ripeästi. Olin ihan innoissani.

Saavuttuani Hoi Aniin, kävelin rinkka selässä majapaikkaani. Auringossa oli ollut tukalan kuuma. Todistusaineistona olivat vaatteeni, jotka olivat ihan litimärät. Silmiäni kirveli.

Hiki valui noroina. Ei vain otsallani, vaan myös pitkin reisiäni, pohkeitani, penikoitani, käsivarsiani. Se ei meinannut loppua ollenkaan. Ihan kuin olisin saunan jälkeen suihkussa. Ilman sitä raikasta puhtauden tunnetta. En edes muista, miltä se tuntuu.

Kuumuus on saanut oloni todella tukalaksi viimeisien viikkojen aikana. Olen turvonnut purkkapalloksi – kädet, jalat, vatsa, kasvot. Koko nainen.

Vettä on kulunut litratolkulla. Veden sekaan olen sujauttanut Suomesta mukaani ottamaa jauhetta, jonka tehtävänä on palauttaa nestetasapainoa. Toivottavasti jauhe tekee tehtävänsä. Venyttelyä nesteiden liikuttamiseksi.

Ehkäpä se tästä.

Tekisi mieli kirmata viimeiset kymmenet metrit. Siellä se siintää. Rakastettu meri.Otan kengät pois jalastani ja hyppelehdin kuuman hiekan päällä. Aurinkotuoli. Missä olet?

Tunsin tuulen viilentävän, meri aaltoili. Vaihdoin Huessa käyttämäni sateenvarjon aurinkovarjoon. Halusin olla varjossa.

Enkä aikonut hetkeen liikkua minnekään. Enkä liikkunut.Se on yhtä kaunis kuin muistin. Juoksin mereen ja kaaduin aaltoihin. Kuinka se viilensikään?

Milloin viimeksi olin ollut rannalla? Koh Rongilla Kambodzassa. Sitä ennen Koh Mookilla Thaimaassa. Viimeisien kuukausien aikana olin rakastunut vuoriin, käveleskellyt pienissä kylissä, turisteillut.

Siitä oli totta tosiaan jo yli kaksi kuukautta, kun viimeksi olin penkonut rinkastani bikineitä. Olin jopa käyttänyt sen jälkeen fleeceä. Aasiassa. Kyllä.Torkahdin. Sillä aikaa kauniit pilvet olivat lipuneet taivaalle.

Unelmoimani hetki ei tuottanut pettymystä.

Sininen taivas, sininen meri, sininen aurinkovarjo, sininen aurinkotuoli.

Vihdoin rannalla. Vihdoin kuumuus helpotti.

Kotitehtävä. Muista juoda vettä. Lue myös Biohakkerielämää by Mari vinkit nesteiden liikuttamiseen ja turvotuksen helpottamiseen.
Päivän kysymys. Oletko käveleskellyt kesäpäivinä avojaloin?

Vietnam / Hoi An 25.6.2019

Henna

Seuraa matkaani.
Instagram: imchoosinghenna
Blogit.fi & Bloglovin

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mari tiistai, kesäkuu 25, 2019 at 18:03

    paratiisi ❤️

    • Reply Henna torstai, kesäkuu 27, 2019 at 16:58

      Sitä se oli – sininen hetki. <3

    Leave a Reply