Mitä tapahtui 26.-28.3.2019?

26.3.2019 klo 07:30

Se alkoi.

Halasin Dadaa, hänen miestään, kaikkia keittäjiä. Lupasin Dadalle tulen takaisin some day. Lautta vei Trangiin. Trangista perinteinen yöjuna Bangkokiin.

Yöjunassa oli yllätyksiä.

Ensin istuin TAAS väärään paikkaan. Voitko kertoa minulle, kuinka näitä pitäisi tulkita? Minun paikkani oli 50. Tällä kertaa tulkinnassa piti käyttää tussilla merkittyjä paikkoja. Ei ihan liikkuvassa junassa kuvaaminen onnistunut.

Olin mietiskellyt itsekseni matkustuksen ajankohtaa. Olin päättänyt matkustaa viikolla. Järkeilin, että se olisi rauhallisin ajankohta. Ei mennyt ihan nappiin.

Juttelin thaimaalaisen naisen kanssa ja hän kertoi, että Bangkokissa on jotain. En ihan ymmärtänyt, että mitä. Ehkä se liittyi kuninkaaseen ja kaikki halusivat mennä katsomaan.

Jos olet matkustanut Aasiassa, niin tiedät, että vessa on aina aika yllätyksellinen. Kun matkustin ensimmäisen kerran junalla, niin hetken siinä mietiskelin ja katselin ovea, jossa luki toilet. Ihan VR:n veroinen vessa. Jes.

Tällä kertaa tilanne oli toinen. Se oli silmä silmästä. Jep.

27.3.2019 klo 7:35

Bangkokissa. Juna oli kaksi tuntia myöhässä. Matkustusaika 17h. Suihku juna-asemalla ja uudet aurinkorasvat pintaan. Freesi olo katosi minuutissa.

Sitten piti selvittää seuraava kohde. Olin googlaillut etukäteen, mutta aikataulut selvisivät vasta Bangkokissa. Mietin ensin, että jos jäisin vielä Thaimaahan. Mutta en halunnut särkeä Koh Mook saaren lumousta.

Laos 10 tuntia
Kambodza 5 tuntia.
Aika ratkaisi.

Kambodza.

Juna kohti rajaa. Kuten todettu 5 tuntia. Siinä junassa ei ollut paikkoja. Mikä helpotus! En voinut epäonnistua. Jäin Thaimaan puolelle vielä yöksi. Olin niin rähjääntynyt, kun löysin hostellin. Olin yltäpäältä hiessä, aurinkorasvassa, pölyssä ja hiekassa. Olihan sitä matkaa tehty.

Edellinen yö junassa istualtaan antoi perspektiiviä sängylle. Nukahdin hyvin onnellisena sänkyyn suihkun jälkeen.

28.3.2019 klo 9:00

Seuraavana päivänä rajalle. Jaoin kyydin sinne ranskalaisen pariskunnan ja heidän ihanan pienen poikansa kanssa. Se olikin kunnon markkinapaikka.

Vihdoin viisumi- ja rajajutut takana. Kaikki meni hyvin. Kuukauden viisumi on taskussa.

Sitten etsittiin kyytiä kohteeseen. Tämä pieni poika huusi aina isältänsä ohjeita. Isä pelaa taustalla shakkia. Ostin lipun pojalta isän ohjeiden mukaan. Yksi nainen takahuoneesta tuli tulkiksi.

Bussissa 3 tuntia. Siellä oli karaoke.

Se päättyi 28.3.2019 klo 18:00

Vihdoin kohteessa Siem Reap.

Täällä neljä päivää.

Kotitehtävä. Arvosta sänkyäsi.

Päivän kysymys. Milloin olet viimeksi laulanut karaokea?

Siem Reap 28.3.2019

Henna

Instagram: imchoosinghenna
Blogit.fi
Bloglovin

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Iida In Translation perjantai, maaliskuu 29, 2019 at 10:12

    Ooh, miten inspiroivalta reissusi kuulostaa! <3 Olisi siistiä uskaltaa joskus itsekin lähteä tuolla lailla, etukäteen juttuja varaamatta. Oletko muuten huomannut eroa hinnoissa paikan päälle varattuna vs. netissä?

    Kiinnostaa muuten tosi paljon sooloreissukokemukset Kambodzasta! Olen itsekin haaveillut siitä, mutta epäröin turvallisuusjuttujen takia.

    • Reply Henna perjantai, maaliskuu 29, 2019 at 16:10

      Mää oon varannut kaikki aina vasta paikan päällä. Saa pikkuisen tingattua hinnoissakin. 🙂 Tietysti asiaa helpottaa se, että en kauheasti vaadi majoitukselta. Jos ei sitten yhtäkkiä löydy mitään,niin olen budjetoinut asiat niin, että sitten vaikka hotelli. Aina jossain yksi huone on vapaana.

      Uskon, että varsinkin Aasiassa kaikki majoitukset eivät edes löydy netistä..Ja tuntuma on kyllä se, että netissä hinnoitellaan ylöspäin. Teen semmoista listaa – toivepostaukset. Lisään toiveen. 🙂 Siitä inspiraatiota. 😉

    Leave a Reply