Dada – täällä on ihmisen hyvä olla

Menen hakemaan vessapaperia vessasta ja kiljaisen. Iso etana liukuu vessapaperirullan päälle. En ymmärrä, mistä se siihen tuli. En tiedä, kumpi loppujen lopuksi säikähti enemmän – minä vai etana.

Sisiliskoihin olin jo tottunut. Kävin yhtä dramaattisen tilanteen läpi ensimmäisen kerran suihkussa, kun sisilisko livahti varpaideni ohitse.

Silloin kävi mielessä, olisiko matkabudjetissani varaa nostaa majoituksen tasoa. En kuitenkaan ollut siihen valmis, koska pidin majapaikastani. Eikö olekin söpö?

Muutenkin olen viehättynyt budjettimatkailusta. Hommassa on oma tunnelmansa. Ei se pieni sisiliskokaan enää seuraavalla kerralla haitannut. Eikä niitä alvariinsa vipeltele täällä. Etanoita en ole sen koommin nähnyt.

Majapaikkani on Koh Mook Garden ”Dada”. Täällä on ihmisen hyvä olla.

Tämä pieni tyttö asuu täällä.

Muistatko Frendit? Yksi lempisarjoistani. Joey ja Chandler hankkivat tipun ja ankan. Tipusta kasvoi kukko.

Soppahan niistä linnuista syntyi. Varsinkaan Rachel ei ollut aamuihminen. Tilanne päätyi haasteen kautta muuttoihin. Rachel ja Monica hävisivät asuntonsa J:lle ja C:lle. Vieläkin nauran sille kohtaukselle, kun C ja J liukuvat uuteen asuntoonsa koiran selässä.

Suomessa Frendien kukkoa voisi verrata lumiauroihin. Kun heräsin niihin, niin koko päivän kiristi vannetta. Talven edetessä niihinkin tottui.

Herään kukonlaulun aikaan. Yksi päivä selvitin kukon mysteerin. Resortin vieressä on paikka, jossa kukot ja kanat juoksentelevat vapaana.

Yhtenä yönä epäilin, että kukko oli kääntänyt kelloa. Heräsin 4:25. Silloin tuntui, että paratiisissa on ongelmia. Ongelman nimi on kukko tai voisi jopa käyttää monikkoa kukot. Nukahdin uudestaan ja ongelma oli poistunut. Voiko kukkoihin tottua?

Suosittelen paikkaa lämpimästi. Täällä on sekä pariskuntia että lapsiperheitä. Pari matkustajaa on ollut myös yksin matkalla. Minun bungalow on budjettimatkailijan. Kuulin huhuja, että muissa on jopa jääkaappi.

Resortin pitäjä on vanhempi thaimaalainen nainen Dada. Minusta on tullut hänen suojattinsa. Yksi päivä hän toi minulle thaimaalaista jälkiruokaa, kun hengailin yksikseni täällä.

En raaski lähteä täältä. Onko pakko?

Kotitehtävä. Eikö kohta ole kellojen kääntämisen aika? Muista tehdä se.

Päivän kysymys. Mikä saa sinut kiljaisemaan dramaattisesti? Ampiaiset,hämähäkit, sisiliskot?

Minä olen kerran yksiössäni majoittautunut vessaan, kun ampiainen tuli vieraisille. Rohkastuin kuitenkin kohtaamaan tilanteen ja selvisin voittajana.

Koh Mook 18.3.2019

Henna

Inhoan hiekkaa, mutta rakastan merta

Lähdin reissuun Aasiaan, joka on tunnettu turkoosinsinisestä vedestään ja valkoisesta uskomattoman hienosta hiekastaan. Sinällään tilanne on aika koominen, koska täysin rehellisesti voin sanoa inhoavani hiekkaa.

Sitä on aina kaikkialla. Laukussa, vesipullossa, kengissä, sängyssä, lattialla, sukissa, päänahassa, korvan takana, joskus yskähdyksenki mukana tulee hiekkaa. Ärsyttävintä on, kun se tarttuu aurinkorasvaan ja huulirasvaan. Kun hiekka kuivuu, niin iho tuntuu samalta kuin hiekkapaperi. Suosin pehmeää ihoa.

Onneksi meri kompensoi inhoani hiekkaa kohtaan. Rakastan merta. Voisin tuijotella sitä tuntikausia. Edes ihminen ei, kaikesta yrityksestään huolimatta, voita merta. Välillä luonto muistuttaa ihmistä ihmisen pienuudesta, hyvä niin. Ikävä kyllä ihminen tuhoaa luontoa, minkä kerkeää.

Viime syksynä tapahtui jotain tosi outoa marraskuussa. Ensimmäistä kertaa vuosiin näin Suomen marraskuun majesteettisena. Se luonnon pimeys tuntui luissa ja ytimissä. Kävelin iltaisin meren rannoilla ja metsässä ihaillen sitä mystistä pimeyttä.

Näillä kävelyilläni jäin usein sillalle, jolloin musta tuuli puhalsi mereltä vasten kasvojani. Kerran leikin Kate Winsletia ja Leonardo DiCapriota Titanicista, yksin kylläkin. Tiedät sen kohtauksen, kun he ovat laivan kärjessä ja tulevaisuus on avoin. Tuuli tuivertaa hiuksissa ja uskallat päästää kädet irti, koska luotat elämään.

Entisessä kotikaupungissani tunsin meren läheisyyden koko ajan. Talvella piti pitää piposta kiinni, mielellään käyttää tuplapipoa. Kesällä mereltä tuleva tuuli viilensi. Kerran jos toisenkin itkukurkussa pyöräilin vastatuuleen, kun tuuli vihmoi räntää vaakatasossa sillalla. Niinä hetkinä teki kyllä mieli enemmän vihata kuin rakastaa.

Uin joka päivä meressä ja yritän harjaannuttaa kellumistaitojani. Sen jälkeen levitän lisää aurinkorasvaa, ja hiekka naarmuttaa ihoani. Täällä annoin kuitenkin merelle tämän mahdollisuuden. Ai kävinkö viime kesänä uimassa Suomen vesissä. En todellakaan. En ole koskaan ollut niin lämminverinen, että mielelläni kävisin uimassa luonnonvesissä. Ihmiset sanoivat meriveden olevan lämmintä kuin maito. En uskonut heitä.

Aamupalan jälkeen istun keinuun ja tuijottelen merta. Viihdyn resorttini rannalla. On luksusta, kun saa olla ainoa henkilö rannalla. Saa tanssahdella musiikin tahdissa.

Minun piti tänään lähteä saarelta. Ostin lisäaikaa.

Katso tuota kuvan hiekkaa. Eihän sille voi olla vihainen koko aikaa.

Kuvat ovat paikalliselta rannalta, jonka nimi on Charlie.

Kotitehtävä. Kaiva imuri kaapista, kurakelit alkavat.

Päivän kysymys. Kuulutko team Mereen vai team Järveen?

Koh Mook 16.3.2019

Henna

Somen monet kasvot

Tarvitseeko some säännöt?

Päivän polttavin kysymys tässä blogissa. Perheissä pidetään perhepalavereita, töissä käydään läpi työpaikan sääntöjä, lastentarhassa on värikäs sormiväreillä kirjoitettu sääntötaulu, kouluissa on säännöt.

Yleensä osa näistä säännöistä on yhtä kuin käytöstavat. Asetetaan yhdessä rajat, minkä yli ei olisi suotavaa astua. Eikö niin? Sano huomenta, ota toinen huomioon jne.

Miten käyttäytyä somessa?

Minä en ole  koskaan tuntenut oloani ”mukavaksi” somessa. Silti aloin kirjoittaa blogia ja kylkeen vielä Instagram. Kuinka monesti olet kuullut sosiaalinen media on tulevaisuus? Minä olen aina silloin tällöin törmännyt tällaiseen ajatteluun. Kaippa tämä some on sitten sitä tulevaisuutta. Oli blogin perustamiseen kyllä muitakin syitä kuin vain tulevaisuuteni.

Linkedin on aiheuttanut eniten harmaita hiuksia. En ole edelleenkään kirjautunut sinne CV:ni kanssa. En vaan kykene siihen. En pidä koko konseptista. Viimeistään sitten, kun matkakassan pohja alkaa näkyä, niin pakon edessä kaikki keinot käytetään. Onneksi minulla on myös aitoja sosiaalisia suhteita tilanteen varalle.

Minä en kasvanut puhelin kädessä, nykypäivänäkin yritän vältellä kokoaikaista puhelimella oloa. Silti käytän nettiä kaikkeen. Googlaan reseptit, luen uutiset, katson sarjat, ostan lennot, seuraan hyvin paljon kaikkia turhia ilmiöitä, ääniviestit laulaa. Musiikkia kuuntelen puhelimella tai tietokoneella. Joten läsnä se netin ihmeellinen maailma on, johon sosiaalinen mediakin kuuluu.

On olemassa somemyrskyjä, bloggaajat saavat osansa, julkkikset toisen osan. Ihan julkisuudesta kaukana oleva yksityishenkilökin saattaa joutua myrskyn silmään ihan vai sanomalla jotain epäsopivaa ja siihen lisätään vielä titteli, niin myrsky on valmis.

Kun sanoo oman näkemyksensä tai mielipiteensä julkisesti, saattaa joutua lynkatyksi. Mieti Suomessa, jossa on mielipiteenvapaus. Jos suustasi pääsee sammakko, sekin saattaa nykyään olla Iltalehden otsikkona. Kokeileppa sen jälkeen googlata oma nimesi. Ei muuten naurata, itkuhan siinä saattaa raavaammallekin miehelle tulla.

Ydinongelma taitaa olla anonymiteetti. Ihmiset keskustelevat keskustelupalstoilla ja on helppoa kirjoittaa toisesta henkilöstä mitä vaan. Et joudu siitä vastuuseen. Sellainenkin sanonta on ota popcornit esille ja lue keskustelupalstoja tai kommenttikenttää. Siinä vasta viihdettä. Siihen meistä varmasti jokainen sortuu. Ihan vasta vähän aikaa sitten kuulin Jodelista. On siis kuulemma ihan joku sovellus. Ellinoora laulaa siitä. Tuskin kukaan niitä kirjoittamiaan juttuja toiselle kasvotusten sanoisi.

Nettikiusaaminen. Kiusaamisen uusin termi. Lisää kiusaamista, entisiäkään ongelmia ei olla saatu kitkettyä yhteiskunnasta. Tämä ei muuten ole hyvä juttu. Yleensä kiusattu vaihtaa koulua tai työpaikkaa. Missä on kiusaajan vastuu? Tästä on tehty aloite eduskuntaankin.

Mitenkäs sitten netissä ja somessa? Siellä et kiusaajana joudu ollenkaan vastuuseen, koska eihän kukaan tiedä, kuka olet. Kyllä ne sanat satuttavat netissäkin. Jokaisen ruudun takana istuu kuitenkin ihminen, jolla on tunteet.

Entäs lapset ja nuoret? Kuinka nuorena sitä jo ensimmäisen puhelimensa saa? Miten pystyy valvoa lapsensa nettikäyttäytymistä? Kuka sitä edes opettaa? Vanhemmat vai koulu? Viime aikoina on järkyttänyt myös seksuaalirikokset, joissa somella on ollut oma roolinsa.

Luin jutun itse somekuningattaresta Kim Kardashianista. Kim oli sanonut jollekin toiselle julkkikselle tähän tyyliin ilkeistä kommenteista ”kun luet parissa sekunnissa kommentin, niin älä pilaa omaa päivääsi niiden sekuntien takia, kun jollain toisella on ollut paha olla.”

Kyllä joskus kävi mielessä, miten Cheek jaksaa. Olla nyt niin vihattu, että lopettamisesta kiersi netissä t-paita. Yleensä netissä kiertää kiitokset huikean uran jälkeen. Kiitos Teemu. Selänteestä puhuin, vai oliko se sittenkin ”one more year”. Cheekin kohdalla vihalla oli onneksi myös se kolikon positiivisempi puoli.

Katsos, vaikka tuo esille itsensä somessa tai on julkisuuden henkilö tai sanoo sammakon vahingossa tai käyttää epähuomiossa outoa ilmaisua, niin silloin minä ja sinä ei saada ylimääräisiä oikeuksia. Me emme saa sitä anonyymia oikeutta haukkua, kiusata tai lynkata toista ihmistä keskustelupalstoilla tai kommenteissa.

Täydellinen some

Se vasta halkookin suomalaiset haituvani. Pitäisi olla aina viimeisen päälle se kuva tai aamupala. Ei minun lähikaupassani ole orvokkeja, joilla saisin tehtyä aamupalastani iloisemman ja värikkäämmän.

Yritän ymmärtää ilmiötä, jossa ihmiset inspiroituvat kuvista ja sisustuksesta sekä ajatelmista, onhan näitä. Miksi kuitenkin enenemissä määrin puhutaan siitä, kuinka some ahdistaa ja pidetään sometaukoja, lopetetaan koko some, ei edes mennä someen. Kysynpä vaan, mikä mättää? Somessa vietetty aika, somen täydellisyys, netin ikuisuus, yksityisyys?

Minkälainen on minun someni?

Olen jaotellut sen kolmeen osaan.

  1. Blogi
  •  Kirjoitan matkapäiväkirjaani ja pari sopivaa kuvaa.
  • Joskushan sitä voi olla Carrie ja leikkiä kolumnistia.
  1. Instagram
  • Sinne se kuva. Tämä ei ole vielä ottanut tuulta purjeisiinsa.
  • En enää kirjoita englanniksi, ruotsiksi tai saksaksi yhtään mitään päivän ajatelmaa. Sen voi lukea blogista.
  1. Instagramin tarina
  • Se on sitten se video ja podcast. Eihän tässä hätäkässä youtubea kerkeä opetella.

Kuvat otan maailman parhaimmalla halvimmalla kamerallani sekä onnettomalla puhelimellani, missä ei ole edes kaksoiskameraa. En muokkaa niitä, korkeintaan rajaan. Kaikkea kauneutta ei vaan voi ikuistaa kuvaan. Ei edes omaani. Nauran olemattomaan partaani. Instagramiin en aio käyttää aikaa sen enempää. Otan kuvan ja lataan sen sinne. En halua joutua kokemaan ahdistusta somesta.

Minä en ole sosiaalisen median ammattilainen. Olen aloittelija ja siltä someni saa näyttää. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minut on syrjäytetty valokuvaajan paikalta. Värisilmäni on olematon. En ole valokuvaaja enkä ammattikirjoittaja. Kauheatahan se olisi aloittaa huipulta, siellä vasta tuulee.

Vihon viimeinen asia on se, jos tässä  kaiken lisäksi alkaisin vielä vertailla omaa someani toisen someen. Tarkoittaako se sitä, että vertaan omaa elämääni toisen elämään? Kumman elämä näyttää silotellummalta? Kumpi urheilee enemmän, kumman koti on siistimpi, kenen selfie on virheettömämpi. Toisen somen mukaan hänellä ei ole koskaan huonoja päiviä. Kaikilla meillä on maanantai.

Mietin vaan, onko some sen vuoksi täydellinen, koska jokainen sisimmässään pelkää sitä somemyrskyä keskustelupalstoilla tai sitä ilkeää kommenttia, jonka joku anonyymisti kirjoittaa? Koska tiedätkö, se sattuu.  Ei uskalleta tuoda esille sitä omaa haavoittuvaa puolta, koska haava saattaa aueta lisää.

Ei uskalleta ottaa kantaa asioihin. Nimesi saattaa silloin olla ympäri keskustelupalstoja. Ihmiset sen somen täydellisyyden tekevät ja kait siihen joku syy on taustalla. Vai annetaanko someen vain siloteltu pinta ja aitous jätetään yksityiskäyttöön?

Somen pitäisi olla kiva ja inspiroiva paikka. Ei paikka, joka ahdistaa. Näin minä sen olen ymmärtänyt. Mitä se haittaa, jos se kuva ei ole täydellinen tai paremmin ketä se haittaa? Sinua vai minua. Jos se ei haittaa minua, niin ei sen pitäisi haitata sinuakaan. Sama pätee myös blogiin. Jos esimerkiksi kirjoitusvirheet ja pilkkusääntöjen oikominen eivät minua haittaa, miksi se haittaisi sinua. Jos julkaisen jotain tänä vuonna, niin ensi vuonna saatan pohtia asiaa aivan toisin.

Tarvitseeko some säännöt? Kyllä tarvitsee.

Kuka ne kirjoittaisi ja kuka niitä valvoisi? Taas lakialoite vai?

Siihen asti minun somessani vallitsee minun sääntöni.

Kotitehtävä. Ennen kun osottelet sormella, pidä huoli että omat kätes on puhtaat.Jokainen kyynel. Profeetat, Cheek ja Elastinen.

Päivän kysymys. Mitä mieltä olet somesta?

Katsotaan kuinka kauan tämä minun ja somen lämmennyt suhde kestää. Se tarina on ennenkin kylmentynyt nopeasti. Twitterissä viihdyin viikon.

Koh Mook 14.3.2019

Henna

Aurinkorasva – Päivän dilemmasta kuukausien dilemmaksi

Nautin ajastani Thaimaan auringon alla. Olen kuitenkin kohdannut jokapäiväisen ongelman.

Kun tulee suoraan Suomen talvesta, niin aika vaaleahan sitä on. Ei sitä voi kieltää. Vaikka olihan meillä vuosituhannen hellekesä ja jatkoin kesääni vielä Italiassa, niin silti ihoni on samanvärinen kuin rantojen hiekka. Enkä käynyt solariumissa ottamassa pohjia. En ole koskaan edes ollut solariumissa.

Tämä kuvailtu lähtökohta ei ole hyvä yhdistelmä auringon kanssa, joka porottaa täydeltä terältä aamusta iltaan. Olenkin käyttänyt koko ajan suojakerrointa 50 vältellen keskipäivän aurinkoa. Olen aina ollut tunnollinen aurinkorasvan käyttäjä ja lisään sitä pitkin päivää. Tämä ei vielä ole se ongelma.

Ongelmani on selkä. Kuka rasvaa selkäni? Muistan viimeksi Thaimaassa ollessani palaneeni kerran ikävästi viirun verran selästä. Siitä kohdasta, kun bikinit liikkuivat uidessa. Se oli semmoinen vähän yli sentin paksuinen kirkuvan punainen kapea rantu, ja palaminen tapahtui todella nopeasti. Kuulostaa harmittomalta, sitä se ei ollut.  Joten totuttelen pikkuhiljaa aurinkoon, koska en halua palaa.

Takaisin selkään. Rasvaatko sinä itse selkäsi? Jos rasvaat, niin kerro please minulle vinkkejä siihen. Koska varsinkin näin alkumatkasta haluan, että sitä rasvaa on siellä selässäkin joka ikisessä sentin kohdassa, mielellään sitä haluaisin lisätä myös päivän mittaan.

Tässä sitä ollaan yksin matkalla ja ensimmäinen ongelma on selkä. En yhtään luota siihen, että saisin itse levitettyä tasaisesti rasvan. Peilin edessä rasvausoperaatio sujuisi ihan silleen suht fine selästäkin, mutta majapaikassani ei ole peiliä. Eli huitelen menemään ja toivon, että sitä on kaikkialla. Huomasin myös käsieni venyvän paremmin toiselta puolelta yläselkääni. Ehkä työergonomialla on osuutta asiaan.

Kotitehtävä. Venyttele, niin notkistut ja oman selän rasvaaminen sujuu kuin rasvattu. Käytä aurinkorasvaa.

Päivän kysymys. Onkohan huoleni selän palamisesta aivan turha? Onko tämä edes ongelma saatika huoli?

Koh Mook 12.3.2019

Henna