Sarangkot – Pokharan korkein kohta

24. Marraskuuta päätin vaeltaa Pokharan korkeimpaan kohtaan, Sarangkot-kukkulalle. Monet ihmiset menevät kukkulalle taksilla, bussilla tai köysiradalla. Suosittelen kuitenkin vaeltamaan koska se on ikimuistoinen kokemus; näet matkan varrella nepalilaisia kyliä, riisipeltoja, vapaana kulkevia lehmiä ja upeaa luontoa. Aloitin vaelluksen kello kahden aikaan päivällä ja otin mukaani kaksi suurta pulloa vettä, sillä päiväsaikaan Pokharassa on melko kuuma. Vaellus kesti lähes kolme tuntia ja matka oli yhteensä noin 10 kilometriä. Sarangotiin vaellus on hieman haastava (kiitos SI-nivelen ongelmien vuoksi) mutta ikimuistoinen kokemus. Ohitin matkalla ainakin kolme nepalilaista kylää ja eksyin useampaan otteeseen sillä matkan varrella ei oikeastaan ole kunnon kylttejä tai opastuksia että mihin suuntaan pitää mennä. Onneksi kuitenkin paikalliset näyttävät oikeaa suuntaa. 

Matkan alussa on paljon asutusta, ravintoloita sekä köysirata josta pääsee Sarangkotille helposti, mutta se maksaa noin kymmenen euroa. Itse halusin mennä vaikeimman kautta ja kiivetä huipulle itsekseni, vaikka nepalilainen pappa olikin siitä varoitellut. Hän varoitti että matkalla on helppo eksyä, mikä on aivan totta, mutta Google Maps toimii melko hyvin nepalilaisessa viidakossakin.

Matkan alussani vastaani tuli musta vasikka ja sen äiti. Rehellisesti sanottuna säikähdin vähän, tosin turhaan. Lehmät eivät oikeastaan kiinnittäneet minuun mitään huomiota vaan jatkoivat lehtien syömistä. Jäin kuitenkin rapsuttelemaan vasikkaa jokusen aika (ehkä puoli tuntia).

Sen jälkeen päätin jatkaa matkaani. Nyt ei ollut enää kunnollista polkua ja maasto alkoi olemaan melko jyrkkää.

Noin tunnin kuluttua vastaani tuli oranssivalkoinen koiranpentu kuin tyhjästä. Yritin antaa pennulle vettä mutta se ei ollut kiinnostunut. Myöhemmin pusikosta tuli Unkarilainen mies, joka oli tulossa takaisin Sarangkotista. Hän kertoi että koiranpentu oli seurannut häntä alusta saakka eikä suostunut lähtemään. Kysyin mieheltä että onko perille vielä pitkä matka, mutta hänen mukaansa en ollut edes vielä puolessa välissä.

Jatkoin matkaani siis viipymättä sillä halusin olla perillä ennen pimeää.

Myöhemmin matkan varrelleni sattui pieni kylä. Nainen työskenteli pellolla ja näytti minulle oikeaa suuntaa. Jouduin kävelemään hänen pihansa läpi, joka tuntui rehellisesti sanottuna vähän oudolta. Kuvittele jos päivittäin ulkomaalaiset kävelevät pihasi läpi päästääkseen jonnekkin kukkulan huipulle. Noh, Nepalissa se on tavallista. Kiinnitin myös huomiota siihen että joissakin kylissä ei näy miehiä lainkaan. Tämä johtuu yleensä siitä, nepalilaisen ystäväni mukaan, että miehet ovat töissä jossakin Persianlahden arabimaassa.

.

Matkan varrella huomasin myös koululaisia. Sarangkot kukkulalla on paljon asutusta sekä koulu, mutta osa koululaisista asuu alempana ja he joutuvat vaeltamaan ylös lähes päivittäin.

Loppujen lopuksi pääsin perillä, mutta monet kyläläiset yrittävät heti tuputtamaan jotain turistikrääsää. Jatkoin vain matkaani huipulle, josta on näkymät Annapurna ja Manaslu -vuorille. Valitettavasti vuoria ei näkynyt kunnolla pilvien takia.

Jäin vielä syömään momoja Hill Top -ravintolassa. Luulin kuolevani alaselkäkivun vuoksi mutta pienen levon jälkeen alkoi helpottamaan. Sen lisäksi ravintolan pitäjät, perhe, antoivat minulle ilmaiseksi paistettuja intialaistyylisiä perunoita, eli pakoroita. Perheeseen kuului kaksi lasta, isä äiti ja isovanhemmat ja he olivat kaikki todella ystävällisiä. Ravintolassa oli minun lisäkseni vain saksalainen (?) mies joka oli liian keskittynyt mm jalkapallokilpailujen katsomiseen sekä muslimi pariskunta.

Jäin katsomaan vielä auringonlaskua perheen kanssa ja sen jälkeen he tilasivat minulle taksin. Taksille tuli hintaa noin 9 euroa (1200 NPR), mutta annoin kuskille hieman enemmän koska hän oli niin mukava. Matkan aikana hän teki erilaisia eläimen ääniä, kuten kanan. Se oli melko huvittavaa. Matka takaisin hostelliin kesti noin puoli tuntia ja löin pääni auton kattoon lukemattomia kertoja.

Pieni vaellusmatka Sarangkot kukkulalle oli Nepalin matkan kohokohta. Valitettavasti pitemmät patikointi reissut jäi tällä kertaa välistä mutta se sitten ensikerralla 🙂

Oletko sinä patikoinut Nepalissa? jos olet, niin missä ja millainen oli kokemuksesi?