Suomen suurin matkablogiyhteisö

5 syytä miksi en pidä Espanjasta

5 syytä miksi en pidä Espanjasta

Espanja on yksi suosituimmista kohteista turisteille. Itseasiassa Espanja on maailman toiseksi suosituin matkakohde koko maailmassa Wikipedian mukaan. Matkustin itse Espanjaan vuonna 2018 joulukuussa Sevillaan ja Malagaan ja en koe matkakuumetta takaisin ja kerron tässä postauksessa miksi.

1. Espanjalaiset eivät puhu englantia

Espanja oli yksi ensimmäisistäni matkakohteistani ja olin kohteeseen matkustaessani 18-vuotias. Muita maita joihin olin matkustanut yksin ennen Espanjaa olivat mm. Israel, Serbia, Unkari. Näissäkään maissa englanti ei aina taivu paikallisilta eikä se ole minua haitannut. Espanjassa kuitenkin ihmiset ovat joskus liian ylpeitä puhumaan muuta kieltä kuin englantia, sama ongelma löytyy Ranskasta ja Saksasta. Itse en tykkää tällaisesta vaan suosin maita joissa ihmiset ovat nöyriä ja eivät tunne ylemmyyden tunnetta kielensä ja kulttuurinsa vuoksi. Tunsin yhden Malagalaisen joka tunsi ylemmyyttä esim. pakolaisia kohtaan.

 

 2. Espanjalaiset eivät ole kovin ystävällisiä

Espanja on yksi niistä harvoista maista joissa olen kokenut epäystävällisiä ihmisiä. Itseasiassa Espanjan Malaga, Macedonia ja Thaimaa ovat olleet ainoita kohteita jossa olen tavannut ilkeitä ihmisiä. Malagan bussipysäkillä Espanjalainen vanhahko nainen valitti minulle ilman syytä. Espanjalaisten epäystävällisyys saattaa myös johtua siitä että he ovat kyllästyneet turisteihin, mikä on todella ymmärrettävää. Kreikka on myöds suosittu kohde mutta kreikkalaiset ovat paljon mukavempia, enkä ole ainut joka on tätä mieltä!

 

3. Liikaa turisteja

Espanjassa on varmasti monia kaupunkeja ja alueita jonne turistit eivät matkusta mutta Malagaan en ihastunut tästä syystä. Sevillassa on turisteja onneksi vähemmän. Olen oppinut matkailessani että liian suositut turistikohteet eivät ole mieleeni (vaikka asunkin Thaimaan Hua Hinissä…en kuitenkaan tullut tänne lomalle).

 

4. Espanjalainen ruoka ei ole mieleeni

Kokeilin paellaa Malagassa enkä kokeile enää koskaan uudestaan. En koe espanjalaista ruokakulttuuria muutenkaan mielenkiintoiseksi. Mielestäni maailman parhaat ruoat löytyvät Venäjältä, Suomesta, Georgiasta ja Thaimaasta.

5. Espanja ei ole niin turvallinen

Espanja on yksi niistä harvoista maista joissa en kokenut oloani aina turvalliseksi. Ensimmäisenä yönä Malagassa jouduin huumeiden myyjien piirittämäksi, eikä sitä ole tapahtunut minulle koskaan missään muussa paikassa. Malagassa jouduin myös Marokkolaisen miehen, joka väitti olevansa saksalainen aluksi, häirinnän kohteeksi. Mies seurasi minua joka paikaan monen tunnin ajan ja jouduin jopa ostamaan hänelle ruokaa. Hän yritti ottaa kuvia kanssani mutta en suostunut. En pahastunut henkilöstä koska hän ei ollut kuitenkaan vaarallinen ja hänellä oli ongelmia rahan kanssa. Olen myös kuullut muilta henkilöiltä joilla on ollut ongelmia turvallisuuden ja varkaiden kanssa VAIN Espanjassa, esimerkiksi laukkujen varastaminen bussissa.

 

 

Previous Post

No Comments

Leave a Reply