Browsing Tag

Suomi

Levi Lappi Suomi

Turistina kotiin Leville

Olen ottanut tavaksi aina silloin tällöin kiertää milloin mitäkin kotikaupunkiani turistimaisesti, kamera kädessä. Olen kyllä muutenkin aikamoinen kuvaaja-hirmu, ja kännykän muisti onkin vähän väliä täynnä, mutta näille retkille nappaan mukaan ihan oikean kameran ja kierrän katsastelemassa paikkoja sen linssin läpi.

Kuten Instagramini kautta joku saattoikin huomata, pari viikkoa sitten luvassa oli kuitenkin hieman erilainen näkemys turisteiluun kotona: suuntasimme isolla hollantilaisporukalla Leville, joka siis on syntymäpaikkani. Vaikken siellä kauaa elämäni alussa asunutkaan, tuli sinne palattua nuoruusvuosina kaikkien lomien aikana, niin kesällä kuin talvellakin. Nyt, kun sukulaiset ovat kaikki sieltä pois muuttaneet, en ollut palannut Suomen Lappiin yli kymmeneen vuoteen. Oli siis jo aikakin!

Olen ehtinyt kokea lähes kaikki mahdolliset turistiaktiviteetit Lapissa jo pienenä (ainakin ne, joihin lapsi pääsee mukaan): mummolani oli porotila, huskysafarilla käytiin välillä ihan vaikka ajankuluksi isän kanssa, poronkäristystä löytyi ruokapöydästä melko usein ja laskettelemassakin käytiin vähintään yksi tai kaksi päivää jokaisella lomalla. Onpas sitä tullut käyty koskenlaskussakin muutamaankin otteeseen. Koko muun matkaseurueen ollessa tällä kertaa Lappi-ensikertalaisia, löytyi ohjelmalistalta kuitenkin kaikkein perinteisimmät jutut – husky- ja poroajelut sekä hieman eksoottisempi jää-carting. Lisäksi olimme kolme päivää rinteessä.

Levi rinne

Täytyy myöntää, että pohdin kyllä hieman etukäteen poro- ja huskyajeluita erityisesti eläinten olojen kannalta. Olen itse viettänyt paljon aikaa isoäitini ja hänen miehensä porotilallaan, ja vieraillut monilla muillakin, ja aina tavannut vain ihmisiä, jotka pitävät hyvää huolta poroistaan niiden tarpeita kunnioittaen ja hyvinvoinnista välittäen. En kuitenkaan käynyt Lapissa vuosiin, ja Levin kasvun myötä on toki mahdollista, että joukkoon olisi löytynyt myös tapauksia, joissa rahan tuottaminen on eläimiä tärkeämpää.

Onneksemme emme mitään tällaista kohdanneet: poroajelu oli upea kokemus, ja sitä ohjannut poromies tunsi tuntevan poronsa ja niiden tarpeet täysin. Vierailemallamme huskytilalla omistajat tunsivat kaikki koirat nimeltä, ja kertoivat tarinoita niiden luonteista, hoidosta ja elämistä. Molemmista vierailuista jäi erittäin hyvä fiilis, ja tuntui, että palveluita todella tarjottiin eläinten ehdoilla. Tällaisissa tapauksissa on myös hienoa omalla vierailullaan tukea paikallisia elinkeinoja.

Porosafari Levi

Olinkin melkolailla järkyttynyt luettuani Vaihda Vapaalle-blogista tarinan lähes täysin päinvastaisesta kokemuksesta, mikä toimikin tärkeänä muistutuksena siitä, etteivät tällaisen palvelun järjestäjät Suomessakaan aina toimi, kuten omaa kokemustani kuvailin. Toivon, ja uskon kyllä, että tämä on onneksi harvinainen poikkeus, mutta etsitäänhän me matkaajat tietoa ennen varaamista niin Suomessa kuin muuallakin, jooko?

Kokonaisuudessaan viikkomme sujui loistavasti. Aktiviteetit olivat ihania, ice carting superhauskaa, ja laskettelukin kulki vuosien tauosta huolimatta melkein jopa rutiinilla. Sää suosi, ja jo ensimmäisenä iltana pääsimme ihailemaan revontulia, jotka jopa pariksi minuutiksi ryhtyivät violettiin ja vihreään tanssiin – Lappi-kokemuksestani huolimatta en muista vastaavaa nähneeni juuri koskaan.

Levi huippu

Rinnepäivillekin sattui pääosin mahtava sää. Levin huipulta pääsimme ihailemaan maisemia ties kuinka monien kilometrien päähän: aina uniikkia verrattuna Alppeihin, missä maisemien eteen hyppää aina vain seuraava vuori (hulppeita nekin maisemat toki, mutta aivan erilaisia siis). Toisena laskupäivänä tuuli yltyi melko kovaksi, ja yhdistettynä pilviseen säähän oli olematon näkyvyys taattu. Välillä, varsinkin ylempänä rinteessä olevilla osuuksilla, jouduin ottamaan laskettelulasit pois silmiltä nähdäkseni, missä se oikea rinne kulkee. Kaikki irtolumi kulkeutui tuulen mukana rinteisiin muodostaen pehmeitä lumikasoja sinne sun tänne, ja jalkalihakset saivat hieman ekstratöitä. Viimeiselle laskupäivälle pilvet onneksi taas väistyivät, ja pistävän kylmää tuulta lukuunottamatta olosuhteet olivat taas lähes täydelliset.

Kelomökki Levi

Kaikenkaikkiaan tämä oli kyllä onnistunut ja ihana matka, ja olinkin kyllä jo loman tarpeessa. Hieman oli kyllä outoa mennä niin tuttuun paikkaan, joka kuitenkin oli niin outo: viimeksi vieraillessani ei Levillä (muistaakseni) ollut mistään alppitaloista tietoakaan ja ensimmäinen gondolihissi oli juuri rakennettu. Oli kuitenkin ihanaa päästä kokemaan oikeata talvea pitkästä aikaa, näyttämään R:lle paikkoja omasta lapsuudesta ja onhan Levi kaikenkaikkeaan melkolailla upea – jopa R mielellään haluaisi kuulemma palata takaisin. Menestyksekäs matka siis kokonaisuudessaan!

Iina

9 ohjetta: Näin vietät ulkosuomalaisen Suomi-loman

Palasin juuri viikon mittaiselta lomalta Suomesta, ja ai että, kun oli ihanaa! Koska olikin niin ihanaa, jaan tässä ohjeet teille muillekin siitä, kuinka viettää oikein ulkosuomalainen Suomi-loma. Sopii muuten myös ihan Suomessa asuvalle loma-aktiviteettia etsivälle.

1. Täytä kalenteri loman ajalta jo hyvissä ajoin ennen Suomeen suuntaamista kaikenlaisilla tapaamisilla ja aktiviiteeteillä. Yhden päivän aikana ehtii helposti ainakin yhdet lounastreffit, kahvittelut ja illallistapaamisen. Pohdi sitten, että missä välissä ehtisit nähdä vielä ne kaikki muut, jotka eivät yhden viikon aikatauluun mahtuneet.

2. Älä pakkaa kotona takkia mukaan, onhan kuitenkin kesä. Kun saavut Helsinki-Vantaalle, kiroa tätä päätöstä, ja jatka sen kiroamista koko loman ajan. Mikäli lomasi on talvella, varaa kaikki mahdolliset talvivaatteet mukaan, ja ihmettele, kun koko loman ajan onkin +7 astetta ja vesisadetta.

3. Ensimmäinen pysähdys Suomessa on ruokakaupassa, josta ostetaan ruisleipää, 10 erilaisia jugurttia, salmiakkia, savulohta, suolakurkkua, oltermannia, Taffelin sipsejä, herneitä, jne… Osta varmasti niin paljon, ettet loman aikana ehdi kaikkea syömään. Yritä kuitenkin, ja valita ähkyä koko loma.

4. Muista käyttää ainakin päivän verran loma-ajasta bussissa tai junassa könöttämiseen, jotta myös ei-Helsingissä/yhdessä kaupungissa asuvia sukulaisia ja tuttuja ehtisi moikkailla.

5. Ohjelmaan tulee tuupata myös erinäisiä turistikohteita, joihin ei Suomessa vietetyn x (omalla kohdallani 21) vuoden aikana ole mitenkään ehtinyt. Tällä kertaa listalta ruksittiin Vanha Porvoo.

6. 8 päivän lomasta aikakin viitenä päivänä ruokalistalta löytyy lohta. On hyvä ottaa pieni yliannostus, ettei heti kotiinpaluun jälkeen tarvitse alkaa itkeä lohen kaipuuta.

7. Ärsyynny jo itsekin huomatessasi, että lähes kaikki omista lauseistasi alkaa ”Niin tuolla Hollannissakin (vaihda tilalle oma asuinmaasi)…”

8. Koe jonkinasteista kateutta päivittäin ystäviesi suunnitellessa tulevia menoja. Onko niiden kaikkien pakko käydä jossain laavulla keittämässä kahvit, tai poimimassa mustikoita, tai mökillä, tai…?

9. Loman lähennellessä loppua tunne samaan aikaan haikeutta lähdöstä ja iloa kotiinpaluusta, niin ettet oikein itsekään enää tiedä, mikä tunne on meneillään.

Aika hässäkkää nämä visiitit kyllä aina, varsinkin kun niiden väliin ehtii tällainen puolentoista vuoden tauko. Haikeus lähdöstä iski taas jo pari päivää ennen paluuta – ehdin nähdä niin montaa ihanaa ystävää ja perhettä, ja viettää monta hauskaa iltaa, että väkisinkin tulee mieleen, että olisipas tätä ihanaa tehdä päivittäin. Totuus on kuitenkin se, että ei näitä samanlaisia hetkiä päivittäin tulisi vietettyä, vaikka Suomessa asuisikin. Nyt huomasin, kuinka puhelin unohtui pitkäksi aikaa laukun pohjalle, ja niihin ihaniin hetkiin keskittyi paljon enemmän kuin arkielämässä. Pienessäkin ajassa saa niistä yhteisistä hetkistä paljon enemmän irti, ja tulee tehtyä paljon erikoisempia juttuja, jotka jäävät pitkäksi aikaa mieleen.

Eikä se kotiinpaluu hassumpaa sitten ollutkaan, kun taas muisti, kuinka täällä Alankomaissakin viihtyy – ystävällisiä ihmisiä, kivoja terasseja, pitkä kevät ja kesä, rento meininki. Ja tällaiset kukat yllärinä vastassa Schipholilla, kylläpäs tämän Suomi-reissaajan kelpaa. 🙂

 

Iina

punaiset talot Suomi

Pelko äidinkielen katoamisesta

Hui. Facebookissa on menneinä päivinä kierrellyt testi, jossa pääsee tarkastamaan oman suomen kielen sanavarastonsa kokoa. Huomasin, että eräs tuttuni oli kerryttänyt yli 17 000 sanan sanavaraston, joka on kyllä aikamoisen laaja. Vaikka tiedän kyseisen luvun olevan korkea, iski oma lukuni, noin 8 000, aika lujasti päin kasvoja. Testin mukaan tämä olisi hieman yli keskiarvon, noin 40% parhaan prosentin joukossa. Minä, joka olen aina rakastanut kirjoittaa ja lukea, omaan vain 8 000 sanan sanavaraston?

[EDIT: Tein kyseisen testin uudestaan, ja nyt sain tulokseksi lähemmäs 17 000. Ehkä tämä paniikki olikin hieman liioiteltu, tai testi ainakin melkoisen vaihteleva. Vähän tuli jo parempi mieli, mutta eihän se tämän postauksen pointtia oikeastaan mihinkään suuntaan muuta, joten jatka rauhassa lukemista. 🙂 ]

Onhan se ymmärrettävää, että kieli, joka ei ole päivittäisessä käytössä pienenee sanavarastoltaan. Esimerkiksi ranskan kielen osaamattomuuteni ja unohtamisen laitan aivan helposti sen piikkiin, että sitä ei ole juuri koskaan tullut käytettyä. Miksi oma äidinkieli sitten toimisi täysin eri tavalla? Huomaanhan myös esimerkiksi puheessani, että usein juuri sitä oikeaa sanaa ei enää keksi suomeksi, ja sekaan lipsahtaa entistä helpommin englanninkielisiä termejä.

Olenko siis, muita kieliä opetellessani, syrjäyttänyt oman äidinkieleni osittain? Olen ennenkin lukenut muista ulkosuomalaisblogeista tästä ajatuksesta: entäs jos uuden kotimaan kielen opettelu johtaakin kahden kielen kunnollisen osaamisen sijaan siihen, että osaakin enää kaikkia kieliä vain vähän puolittain? Ehkä ne ovat sujuvia, mutta virheitä sattuu ja sanavarasto on kapea. Onkos sillä sitten taas väliä, jos kuitenkin sujuu ainakin jotenkin?

tuomiokirkko Helsinki Suomi

Suomen kieli on kyllä meille suomalaisille varmasti melko suuri osa identiteettiä. Se toimii salakielenä, jota kukaan muu ei ulkomailla kaduilla ymmärrä. Sen osaamisella voi kehuskella – onhan se yksi maailman vaikeimmista kielistä. Sen monimutkaisuuksista on hauska kertoa vitsejä, ja saada muunkieliset kuuntelijat tuijottamaan ihmetyksissään viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa selittää allatiiveja ja muita kumppaneita.

Olenko sitten vähemmän suomalainen, jos kielitaitoni heikkenee? Vaiko aivan yhtä paljon suomalainen, vain hieman vahvemmalla maailmankansalaismausteella väritettynä?

Taidanpa kuitenkin päätyä jälkimmäiseen johtopäätökseen. Ja kaivella kuitenkin varmuuden vuoksi muutaman suomenkielisen kirjan kaapin perukoilta.

Iina

P.s. Tulipas näitä Suomi-kuvia etsiessä ja selaillessa koti-ikävä! Tuo punainen tupa-maisema edustaa muuten itselleni sitä jotenkin kaikkein suomalaisinta Suomi-maisemaa, kun taas Tuomiokirkko kaikkein turistimaisinta Suomi-maisemaa (joka ei toki missään nimessä ole huono sekään). Kyllä molempia kelpaa katsella – täytyypäs alkaa lentolippujahtiin. 🙂

Suomen kielen kankeudesta

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten erästä tekstiä englanniksi, ja kummastelin, että miten voikaan tuntua helpommalle kirjoittaa sujuvaa tekstiä muulla kielellä kuin omalla äidinkielelläni. Jotenkin tekstistä tuli ilman sen suurempaa vaivaa huomattavasti sujuvamman tuntuista kuin monesta suomenkielisestä jutusta, vaikka siihen käyttäisi miten paljon aikaa. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei suomenkieli yleisesti sen kankeampaa ole kuin muutkaan kielet – usein jopa päinvastoin. Siinäpä sitten kauhistelin, että onko oma äidinkieleni päässyt jo unohtumaan niin, että muut kielet tuntuvat jo sujuvammilta, vai mistä on kyse?

Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että eihän tämä minun vikani ole. Aina on helpompi syyttää muita, eikö? Siispä päätin syyttää rakasta äidinkieltä itseään. Olen kyllä ylpeä kielestämme, ja välillä ihmetyttää, kun muilla kielillä ei voikaan sanoa asioita yhdellä sanalla. Mutta onhan tosiasia myös se, että olemme siitä aika sekametelisopan kehitelleet. Kukaan ei puhu kirjakieltä, ja lähes kaikkien puhekielikin on ainakin hieman erilaista. Puhekielen kirjoittaminen ja lukeminen tuntuu tökerölle, mutta kirjakielikään ei oikein tunnu luontevalle.

Englanniksi kirjoittaessa ei kävisi mielessäkään ettei kirjoittaisi kirjakieltä. Hollanniksi en muista ikinä nähneeni kirjoitettuna mitään muuta kuin kirjakieltä, edes Facebookissa (joitain pikkusanoja lukuunottamatta). Tai ehkä vieraalla kielellä keskittyy lähinnä siihen peruskirjoittamiseen, lauseiden muodostamiseen ja sanojen löytämiseen, eikä ehdi niin kovasti ”yli-ajatella” tekstin sujuvuutta tai luontevuutta. Kun käyttää niitä sanoja, joita yleensäkin päivittäisessä käytössä tulee vastaan, tulee tekstistäkin ehkä luontevampaa. Onko kyse siis kuitenkin vain siitä, että olen huonompi muissa kielissä kuin äidinkielessäni, enkä huomaa, jos teksti ei olekaan aivan sujuvaa?

Olenko siis huono suomalainen, ja päästänyt oman äidinkielentaitoni heikkenemään, vai huono kieltenopiskelija, enkä huomaa kankeita lausemuodostelmia muilla kielillä? Ehkä kuitenkin totean, että kielet ovat erilaisia, ja olen tyytyväinen, että useammalla kielellä pystyn kommunikoimaan.

Iina