Browsing Tag

hintataso

New York skyline

Kuusi kategoriaa: Mitä Ameriikassa kannattaa shoppailla?

Ehkäpä ’muutamaan’ kertaan olen maininnut, että viime aikoina olen innostunut shoppailemaan matkoillani niin, että budjetit paukkuvat. Näin on siis ollut myös molemmilla Yhdysvaltojen matkoillamme, joiden budjetteja pääset tarkemmin katselemaan täältä (roadtrip) ja täältä (New York). Kun matkaseurana on ollut erittäin hintatietoinen (lue: pihi) hollantilaiseni, olen saanut mielestäni melko hyvän mielikuvan siitä, mitä Yhdysvalloista kannattaa shoppailla, ja mitä ei. Alla siis muutama vinkki!

1.Merkkivaatteet (alesta) – KYLLÄ

Monestihan tämä on kuultu: merkkivaatteet ovat USA:ssa paljon edullisempia kuin Euroopassa. Vierailu outlet-kylään tai omaan suosikkiliikkeeseeni Macy’s:lle voi siis helposti säästää pitkän pennin. Amerikkalaiset tuntuvat olevat tarkempia uusimmasta muodista, ja edellisten kausien mallistoja myydään usein jopa 60 tai 70 prosentin alennuksilla. Itse olen esimerkiksi löytänyt Ralph Laurenin mekkoja reilun 20€:n hintaan, Calvin Kleinin urheilutrikoita noin 15€:lla ja Hilfigerin ihanan lintukuvioisen kauluspaidan 40€:n hintaan.

Ilman alennuksiakin voi tehdä hyviä löytyjä. New Yorkissa huomasin esimerkiksi Calvin Kleinin juhlamekkoja alle 100€:n hintaan. Tästä voi kotona lähinnä vain haaveilla.

Pieni varoitus kuitenkin lienee paikallaan: näiden alennusten ja halpojen hintojen parissa ilmenee helposti ns. ’kun halvalla sai’-syndroomaa, joka saattaa aiheuttaa koloja matkabudjettiin.

2.Merkkilaukut – KYLLÄ

Samoin kuin merkkivaatteiden osalta, myös merkkilaukkujen hinnoista tuntuu tipahtavan reilu osuus pois jo pelkästään myyntipaikan ollessa Yhdysvalloissa. Lisäksi reiluja alennuksia löytyy myös tästä kategoriasta, ja itse palasin viime matkaltani 80€:n Calvin Kleinin laukku mukanani. Sama malli (tosin samaa väriä en löydä) maksaa tällä hetkellä Alankomaissa noin 150€.

Oma laukkuni löytyi, jälleen kerran, Macy’siltä. Roadtripillä huomasimme, että myös outlet-kylissä tuntuu olevan erittäin hyviä tarjouksia laukuille, ja lompakoille.

3.Rannekellot – KYLLÄ

New Yorkissa huomasimme, että monia suosikkimerkkiemme (esim. Skagen ja Fossil) kelloja oli tarjolla huomattavasti ainakin Alankomaiden hintatasoa edullisemmin. Monissa liikkeissä hintaan kuului myös kaiverrus.

4.Kosmetiikka – VALIKOIDUSTI 

Kosmetiikan hinnat vaihtelevat Yhdysvalloissa reippaasti. Esimerkiksi Ritualsin tuotteet olivat jopa kalliimpia kuin täällä (tosin kyseessä on toki hollantilainen merkki). Toisaalta Cliniquen tuotteet olivat lähes puolet halvempia, vaikkeivät minkäänlaisessa tarjouksessa olleetkaan. Kannattaa siis tarkistaa omien suosikkimerkkien hinnat ennen lähtöä, jotta tiedät kannattaako niiden raahaaminen takaisin kotiin, vai olisiko kuitenkin kannattanut hakea ne ihan vain lähikaupasta.

5.Pientekniikka – EHKÄ

Tässä on kysymysmerkki, koska en ole asiaan kovin syvällisesti perehtynyt. Ostimme itse JBL:n bluetoothkaiuttimen (Charge 2+) noin 100€:n hintaan roadtripillämme vuosi sitten. Nyt tarkistin tämänhetkisiä hintoja, ja se maksaa yhä 129€ monissa hollantilaisissa nettikaupoissa. Monen tekniikkamerkin uudet mallit tulevan paljon aiemmin myyntiin USA:n markkinoille, ja vaatteista tuttu uusimman mallin haluaminen varmasti pätee tässäkin kategoriassa.

Toisaalta kannattaa huomioida, että monilla merkeillä takuu toimii vain ostomaassa, joten tuotteen hajotessa voi palauttaminen tai korjauttaminen olla mahdotonta. Huomioon tulee myös ottaa esimerkiksi, että läppärin mukana tulisi amerikkalainen näppäimistö, ja latureiden pistokkeet ovat myös amerikan mallia, eivätkä siis sellaisinaan sovi kotiseinään.

Vaikka tekniikan puolelta voi siis tehdä hyviä löytöjä, kannattaa tarkkaan harkita, saako mukaansa kaiken tarvitsemansa, että kyseistä vempainta voi myös kotona jatkossa käyttää tehokkaasti. Esimerkiksi meidän kaiuttimemme laturissa on erillinen USB-johto, joten lataus onnistuu helposti myös muilla pistokepäillä.

6.Tuliaistavarat – EI

No tokihan matkalta on kiva tuoda mukanaan sellainen I <3 NY -paita vaikka koko suvulle. Tosiasiassa kuitenkin varsinkin New Yorkissa niiden hinnat olivat melko naurettavia. Itse keräilen megaturisti-shottilaseja, ja New Yorkin versiolle kertyi hintaa lähes kuusi euroa. Siis sellaiselle pikkulasille, jonka logo varmaan kahden pesun jälkeen kuluisi pois, ja joka monessa muussa turistikohteessa, esimerkiksi jopa Pariisissa, maksaisi vain euron tai kaksi. Suuri I <3 NY -teemuki kulutti budjettia reilun 15 euron verran.

Kuten tästä selviää, sorruin siis itsekin näitä megakrääsä-tuotteita ostamaan, mutta suosittelisin kuitenkin jättämään kyseiset liikkeet väliin niin pitkälti kuin mahdollista. Kiva, alesta löydetty merkkitoppi kun lähtee matkaan samalla hinnalla, ja ilahduttaa kuitenkin saajaansa (tai itseäsi) paljon enemmän.

Toivottavasti näistä vinkeistä on hieman apua!

Iina

Cover New York budjetti

Paljonko viikkomme New Yorkissa maksoi?

Myönnetään näin alkuun, että emmehän me New Yorkista(kaan) aivan pienellä budjetilla selvinneet. Kuten aikaisempia budjettipostauksiani USA:n roadtripiltä tai Vietnamista lukeneet saattavat arvata, ylittyi budjetti tälläkin kertaa lähinnä shoppailuinnostuksen vuoksi. Samaan malliin edellisten budjettijuttujen kanssa listaan tässä kuitenkin kulut kategorioittain, jotta teistä lukijoista vähemmänkin shoppaavat saavat paremman kuvan tällaisen matkan hintatasosta.

Lento New York British Airways

Majoitus ja matkat

Ostimme matkan lento + hotelli-pakettina Expedian kautta. Yhteishintaa tuli 2093,01€, elikkäs noin 1046,50€ per henkilö. Expedian mukaan tästä kokonaishinnasta 1351,01€ meni hotelliin, ja loppusumma lentoihin. British Airwaysin lennot yhdellä vaihdolla Lontoossa maksoivat siis 370€/henkilö, mikä ei muuten eroa ollenkaan siitä hinnasta, minkä olisimme suoraan lentoyhtiöltä varatessa maksaneet. Hotellin hinta sen sijaan erikseen varattuna olisi ollut reippaasti korkeampi, joten tuon matkapaketin alennukset taisivat kohdistua lähinnä juuri siihen majoitukseen. Majoituimme yhteensä 7 yötä Residence Inn Manhattan/Central Park -hotellissa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin täällä.  Kyseinen hotelli saa kyllä minulta ehdottoman suosituksen, ainakin tällä hinnalla!

Lisäksi laskin matkustusbudjettiin mukaan esimerkiksi kulkemisen lentokentältä hotellille ja takaisin (menosuuntaan Uber, takaisin junalla), muutamat metroliput sekä pari Uber-ajelua. Nämä kaikki yhteensä kahdelta hengeltä tekivät 96,26€.

Empire State Building maisema New York

Aktiviteetit

Erinäisiin aktiviteetteihin matkamme aikana kului 516,18€, eli 258,09€ per henkilö. Ohjelmaamme ei sisältynyt museovierailuita, mutta tätä budjettia nosti reippaasti päätöksemme käydä kahdessa Broadway-show’ssa. Tai siis tosiasiassahan tämä päätös meni niin, että ensin olimme liian pihejä maksamaan Lion King-lipuista, joten ostimme TKTS-lipputoimistosta last minute-liput Chicago-esitykseen (n. 145€ / 2 hlö). Pari päivää myöhemmin totesimme kuitenkin, että jäähän se kyllä harmittamaan, jos Lion King jää väliin, ja ostimme kuitenkin liput sinnekin (n. 250€ / 2 hlö). Tämähän siis tarkoittaa sitä, että pihiyden ansiosta päädyimme käyttämään suunnilleen puolet enemmän rahaa Broadwaylle kuin epä-piheinä olisimme tarvinneet. No, saimmepa ainakin nähdä sekä hienon Broadway-klassikon että hieman uudemmanlaisen show’s – molemmat ehdottomasti visiitin arvoisia.

Lisäksi aktiviteettibudjettia kului Empire State Buildingin sisäänpääsylippuun (n. 65€ / 2 hlö), sekä iltaan Comedy Cellarissa (n. 60€ / 2 hlö, sisältäen mozzarella-tikkuja ja muutaman juoman).

Mac and cheese Porter and Quinn New York

Ruoka ja juoma

Kokonaisuudessaan syömisiin ja juomisiin 8 päivän matkallamme kului 863,79€. Varsinaisiin aterioihin juomineen kului noin 642€, ja loput reilu 221€ kului juomiin. Juomat sisältävät siis niin happy hour -oluet kuin Starbucksissa juodut caramel macchiatotkin, ja kaiken siltä väliltä.

Huomionarvoista on ehkä se, että majoitukseemme tosiaan kuului hyvä aamupala. Ehdimme siis melko pitkälle päivään ennen kuin nälkä iski uudestaan, ja esimerkiksi reilumman lounaan jälkeen saatoimme syödä vain jotain pientä päivällisen aikoihin. Emme myöskään käyneet erikoisen hienoissa ravintoloissa, vaan pääosin kivoissa, hieman rennommissa paikoissa – McDonaldsit ja kumppanit kiersimme kuitenkin kaukaa (yhtä ShakeShack-visiittiä lukuunottamatta).

Brooklyn Bridge New York

Shoppailu

Niinhän tuossa alussa jo mainitsinkin, että shoppailu tuuppasi suunnitellun budjetin taas hieman punaisen puolelle. Yhteensä käytimme ostoksiin 939,82€, josta varmaankin taas melkoinen osa oli allekirjoittaneen lompakosta. En uskalla halua tietää, kuinka suuri osuuteni oli tarkalleen – näin on helpompi uskotella, että ’kyllähän se suunnilleen 50-50 meni’.

Mutta onhan se myönnettävä, että monet ostokset ovat erittäin edullisia Yhdysvalloissa. Esimerkiksi nyt mukaan tarttui kiva Calvin Kleinin laukku hieman yli 80€:n hintaan, ja Cliniquen kasvojenhoitotuotteita noin puoleen Alankomaiden hinnoista. Macy’sin poistomyynnistä mukaan lähti Tommy Hilfigerin raitainen neule, ja samaisen merkin kiva kauluspaita lintukuosilla. Toki paljon muutakin, ja varmasti turhaakin tuli taas hankittua, mutta yritänpähän selittää tätä summaa hieman parhain päin. R ei myöskään jäänyt aivan täysin kakkoseksi, vaan hankki kyllä varaston täyteen uusia poolopaitoja ja urheiluvaatteita, sekä esimerkiksi tuliaisiksi veljelleen rannekellon, mikä haukkasi budjetista oivan osuuden.

Kokonaisbudjetti koko matkalle oli siis 4511,06€, eli suunnilleen 2255,52€ per henkilö (jos ei myönnetä, että shoppailun ansiosta budjetti ei jakautunut aivan näin tasaisesti).

Summa summarum, taitaa olla aika minunkin myöntää, että harrastan shoppailulomia.

Iina

Vietnam budjetti 2 viikkoa hintataso

2 viikon Vietnamin matkan tarkka budjetti

Itse pidän nykyään matkoilla melko tarkasti kirjaa kaikista kuluista, vaikken siis mitään penninvenytysmatkoja pahemmin harrastakaan. Haluan tietää, miten paljon rahaa on kulunut ja mihin, sillä se helpottaa myös tulevien matkojen suunnittelua. Tässä siis pieni selonteko kuluistamme Vietnamin kahden viikon matkamme ajalta – aika erinäköinen jakauma on kyllä kuluissa kuin USA:n roadtripin ajalta (tsekkaa täältä, miltä sen reissun budjetti näytti).

Kokonaisuudessaan käytimme matkaan 4533,24 euroa eli 2266,62 euroa per nuppi. Tämä luku perustuu luottokorttilaskun mukaisiin lukuihin, joten alempana näkyvissä erittelyissä näkyvät summat eivät välttämättä valuuttakurssisyistä mene aivan täysin yksiin tämän kokonaissumman kanssa. Mukana on myös jonkin verran ennakkokuluja, esimerkiksi R:n viisumi ja molempien rokotteet, mutta paluumatkan Istanbulin extravuorokauden kulut olen jättänyt pois. Kaikki alla eritellyt kulut on listattu kokonaisuudessaan kahdelle hengelle, per henkilö kulutimme siis puolet mainituista summista.

Matkamme ei ollut siis mikään varsinainen budjettimatka – emme etsineet halvimpia vaihtoehtoja, ja monesti valitsimme erityisesti matkustustavan osalta mukavamman tai helpomman vaihtoehdon sen enempää pohtimatta. Samoin majapaikkamme valikoimme tietynlaista budjettia silmällä pitäen, mutta kuitenkin mukavuudesta pahemmin tinkimättä. Vaikkei lomaamme nyt kuitenkaan miksikään luksuslomaksi voi kutsua, saisi budjetista varmaan melko helpollakin noin puolet leikattua pois (vinkkinä budjettireissun suunnittelijalle siis).

Budjetti Vietnamin matka 2 viikkoa

Tosiaan, Vietnamissa kulujakauma keikahti hieman päälaelleen verrattuna jenkkilään. Majoituskulut nimittäin olivat suhteellisen pienet, reilut 400 euroa, eikä ruokakaan maksanut juuri mitään. Shoppailu lähtikin sitten hieman käsistä, ja siihen humpsahtikin budjetin toisiksi suurin osuus. Eniten kuluja koitui kuitenkin loogisesti matkustuksesta. Aktiviteetit söivät myös melko suurin palan kakusta. Alla selitän kunkin kategorian sisältöä tarkemmin.

Matkustus

Matkustus oli loogisesti kokonaisbudjetin suurin osuus, 1487,83 euroa. Niinhän se tosiaan menee, että Aasian suuntaan lentäminen on kallista, mutta siellä pidempäänkin pysyminen edullista. Olisi siis varmaan kannattanut pysyä Vietnamin lämmössä kauemmin, näin budjettinäkökulmasta ajatellen siis (noh, ehkä muitakin syitä voisin keksiä).

Matkustusbudjetti Vietnamin matka 2 viikkoa

Ei varmaan tullut yllätyksenä, että lennot veivät suurimman osan matkustusbudjetistamme. Tähän 1190,83 euron summaan mahtuu kuitenkin useammat lennot: Amsterdam-Hanoi-Amsterdam, jotka maksoivat noin 535 € per henkilö. Lisäksi lensimme välit Hanoi-Da Nang Vietjet Airillä sekä Hue-Hanoi Vietnam Airlinesilla. Nämä lennot maksoivat molemmat noin 30 euroa per henkilö.

Juna-kategoriassa mukana on vain meno-paluumatka Sapaan Hanoista. Kuljimme Fanxipan Expressillä 4 hengen hytissä molempiin suuntiin. Autot-kategoria on pääosin oman mukavuudenhalumme tulos: varasimme monesta hotellista jo etukäteen kuljetuksen hotellille, mikä ei tietenkään ollut ehkä kaikkein halvin vaihtoehto vaikkei mistään suurista summista ollutkaan kyse. Oli kuitenkin ihanan simppeliä kävellä ulos lentokentältä, ja vain etsiä oma nimi jostain kymmenien nimikylttien joukosta. Hoi Anin hotellimme tuli jopa hakemaan meidät suoraan Da Nangin majoituspaikastamme hienolla katumaasturilla noin 17 euron hintaan. Bussia käytimme matkalla Lao Caista Sapaan sekä Hoi Anista Hueen.

Shoppailu

Kaikkia matkan ostoksia en lähde sen tarkemmin tässä erittelemään, mutta kirjoittelen kyllä tarkempaa juttua jälkeenpäin. Näkeehän sen jo tuosta loppusummasta (1167,62€), että hieman lähti käsistä tälläkin matkalla. Tällä kertaa ostoksia oli laaja skaala, ja shoppailubudjetin korkeutta selittää osaltaan Hoi Anissa teetetty pino mittatilausvaatteita. Hoi An on tunnettu vaattureistaan, eikä mittaan tehtyjä vaatteita mitenkään saisi esimerkiksi täältä Alankomaista ostettua samanlaisilla hinnoilla. Matkaan lähtikin siis paljon suunniteltua enemmän omien mittojen mukaan tehtyjä härpäkkeitä, joista jokaiseen olen kyllä erittäin tyytyväinen. Hintahaitarin toisessa päässä kuluja on myöskin aikamoinen pino tavaraa – tuliaisia, syömäpuikkoja, huiveja, joita kaupusteltiin kaikissa Hanoin kadunkulmauksissa.

Aktiviteetit

Kolmanneksi kalleimpana kategoriana esille nousi aktiviteetit, kokonaissummalla 871,32€. Vaikka summa kuulostaa korkealta, ottaen huomioon kaiken tekemämme ja kokemamme olen kuitenkin eri mieltä. Alla tarkempi jaottelu summasta.

Aktiviteettibudjetti Vietnamin matka 2 viikkoa

Kallein lysti oli siis Halong Bayn risteily. Valitsimme risteilyn kalliimmalta luksuslaivalta, joten korkeahko hinta ei tullut yllätyksenä. Kyseisen retken voi siis tehdä huomattavasti pienemmälläkin budjetilla. Sapan 2 päivän vaellus söi myös budjettia, eikä valitsemamme järjestäjä myöskään ollut sieltä halvemmasta päästä. Molemmissa tapauksissa olimme kuitenkin erittäin tyytyväisiä retkeemme, ja erityisesti Sapassa uskoimme retkemme olleen jopa hintaansa paljon arvokkaampi. Teimme vaelluksemme siis Sapa Sistersin kautta, joka keskittyy paikallisten hmong-heimojen naisten etujen ajamiseen, tukemiseen ja voimaannuttamiseen. Tästäkin upeasta kokemuksesta (retkemme kohokohta!) juttua myöhemmin.

Spa-käynnit Vietnamissa ovat erittäin edullisia, ja näemmä hieman liiankin houkuttelevia. Suurin osa tuosta reilun 180 euron summasta kului kuitenkin jouluna, jolloin suuntasimme nokkamme 5 tunnin hemmotteluun White Rose Spa’han Hoi Anissa. Paljon rentoutusta ja hemmottelua tuohon budjettiin siis mahtui.

Tours sisältää käyntimme My Sonin temppeleillä, Minh Mangin sekä Khai Dinhin hautakammioilla Huessa sekä Monkey Mountainilla ja Lady Buddhalla Da Nangissa. Nämä kolme kierrosta teimme kaikki privaattiautolla, joka kuljetti meitä kohteisiin ja odotti parkkipaikalla kiertelymme ajan (näitä ei siis ole sisällytetty matkustus-budjetin autoihin). Lisäksi osallistuimme Hanoissa street food tourille, jonka maksu on laskettu mukaan tähän ryhmään. Pääsymaksubudjettiin kuuluvat edellämainittujen temppeleiden ja hautakammioiden sisäänpääsymaksujen lisäksi Hanoin kirjallisuuden temppelin sekä sotamuseon ja Huen Imperial Cityn pääsyliput.

Majoitus

Olen yhä yllättynyt majoitusbudjettimme pienuudesta. Kaikkiaan 9 hotelliyöstä maksoimme 411,20 euroa eli siis 45,69€ per yö.

Majoitusbudjetti Vietnamin matka 2 viikkoa

Varasimme hotellit etukäteen Hotels.comin kautta. Kaikki valitsemamme hotellit olivat 3 tai 4 tähden paikkoja hyvillä kommenteilla ja keskeisellä sijainnilla, ja olimmekin jokaiseen valintaamme tyytyväisiä. Pyrimme pitämään budjetin 40 eurossa per yö, mutta joustimme hieman nähdessämme selkeästi paremman vaihtoehdon euron tai pari kalliimmalla. Hoi Anissa valitsimme joulun kunniaksi hieman kalliimman vaihtoehdon.

Yövyttyjä öitä kertyi Hoi Anissa 3, Hanoissa 4, Da Nangissa ja Huessa molemmissa yksi. Yövyimme lisäksi myös yöjunassa, joka on laskettu matkustuskuluihin, sekä aktiviteettikuluissa mukana olleilla Sapan ja Halong Bayn retkillä. Näitä siis ei ole laskettu mukaan tähän majoitusbudjettiin.

Ruoka

Olin kyllä kuullut, että ruoka on Vietnamissa halpaa, mutta sen edullisuus pääsi kyllä yllättämään aivan täysin. Vielä nytkin, koko reissun kokeneena, kokonaisbudjettia katsoessa on vaikea uskoa, että se tosiaan oli noin edullista. Tuo 322,30 euroa kuuluu kotikokkailussakin jo melko helposti parissa viikossa ainakin, jos tekee hieman hienompaa ruokaa, eikä ikinä riittäisi täällä päivittäiseen (useampaan kertaan) ulkona syömiseen. Valuuttakurssien heilumisen varalle: Vietnamin dongeissa käytimme muuten hieman alle 7 000 000 kaikkiin ruokailuihin sekä juomiin. Tämä sisältää myös erinäiset terasseilla nautitut oluet sekä muutamat kalliit americanot.

Halvin ateriamme oli kahden Bánh mì-leivän lounas, joka maksoi 35 000 VND kahdelta leivältä, noin 1,50 € siis. Paikalliset katukeittiöt olivatkin kaikkein edullisimpia vaihtoehtoja, ja usein myös kaikkein maukkaimpia. Pho-keitotkin kahdelle hengelle sai helposti alle 100 000 dongin. Kallein ruokailumme oli 480 000 VND (about 20 euroa), ylihinnoitellussa kirjallisuuden temppelin läheisessä ravintolassa. Hoi Anissa söimme kahdesti hieman alle 20 euron intialaisen illallisen, johon kyllä kuului vaikka mitä – ja oma annokseni oli yksi parhaista ruoista, joita olen koskaan syönyt. Vaikka ensin omatuntoa kolkutteli muuta kuin paikallista ruokaa syödessä, unohtui se äkkiä, kun sain ensimmäisen palan taivaallista chicken tikka kebabia suuhuni.

Kallein olut matkallamme taisi olla 50 000 dongia, alle 2 euroa siis. Paikallista tuoretta olutta sai usein 5000-7000 dongin hintaan, noin parikymmentä eurosenttiä per lasi siis.

Muut

Viimeinen kategoria, muut, sisältää sekalaisen joukon kuluja. Tähän olen laskenut mukaan ennen matkaa kertyneitä kuluja, kuten rokotteet sekä R:n viisumin (me suomalaisen emme sitä alle 15 päivän matkalle tarvitse). Lisäksi tästä summasta löytyvät käteisnostojen kulut, jotka nousivat melko korkeiksi. Vietnamissa automaatit lisäsivät nostoon aina oman kulunsa, jonka prosenttimäärä vaihteli automaateittain. Lisäksi Nordea nappasi vielä oman osuutensa, ja lopulta extrakuluja meni noin 47 €. Emme pahemmin etukäteen tutkineet, miten käteisen hankkiminen parhaiten toimisi, joten nämä kulut varmastikin olivat hieman liioiteltuja.

Pyrimme pysyttelemään noin 1500 euron/p.p. budjetissa, mutta emme laskeskelleet senttejä matkalla. Reippaastihan tuon budjetin yli mentiin, mutta jos shoppailun jättää pois laskuista ei ylitys ollut kuin noin 100 euron luokkaa. Jos vielä miinustetaan rokotteet ja viisumikulut, siis huomioidaan vain itse matkan aikana kuluneet rahat, ollaan jo aikalailla budjetissa. Pienellä kaunistelulla päästään siis melko lähelle, hah. Vaatteiden teettäminen oli tietoinen budjetin ylitys, ja olinkin jo matkan aikana henkisesti varautunut siihen että lopulliset laskelmat ylittäisivät budjetin rajustikin. Ylitys ei kuitenkaan ollut läheskään niin paha kuin olisin kuvitellut – Vietnamin matala hintataso pääsee yhä näin jälkikäteenkin yllättämään.

Iina

Arkiostoksilla Alankomaissa

Yksi suosikkijuttujani ulkomailla on aina ihan tavallisessa ruokakaupassa käynti. Sen lisäksi, että olen kehittänyt kiinnostuksen tuotepakkauksia kohtaan (eli tykkään ihan vain katsella, millaisiin väreihin yms. muissa maissa tuotteita pakataan), on minusta myös kiva nähdä, millaista ruokaa ja millaisia tuotteita muissa maissa myydään.

Alankomaissa ruokakaupassa käynti on aina minusta ollut mukavaa. Pääasiassa täällä käytetään samoja tuotteita kuin Suomessakin, joten kauheaa ruokakulttuurishokkia en ole joutunut kokemaan. Ruokakaupat ovat kuitenkin verrattain pieniä, eikä suomalaisille tuttuja auto- tai hypermarketteja löydy ollenkaan. Se onkin ehkä suurin miinuspuoli: jopa XL-myymälät täällä ovat usein suuren S-marketin kokoisia, mikä tietty tarkoittaa sitä, että kaupat ovat usein todella täynnä ja käytävät suhteellisen kapeita, jotta tuotteita mahtuisi tarjolle niin paljon kuin mahdollista.

Positiivista on kuitenkin hintataso. Vaikkei täällä ihan yhtä edullista ole kuin esimerkiksi Saksassa (täältä varsinkin rajalla asuvat ajelevat usein Saksan puolelle hakemaan vielä vähän edullisempia tuotteita), on päivittäinen elämä silti edullisempaa kuin Suomessa.

Itsestäni on täällä kuoriutunut pieni pihistelijä, josta ei kyllä vielä Suomessa asuessa ollut tietoakaan. Uskallan jopa olla hieman ylpeä tästä uudesta piirteestäni – hollannissa pihiys on luonteenpiirre, joka kattaa koko maan sekä tuloluokat. Suurin ero täällä ostosten tekemisessä onkin se, että tarjouksia ei tarvitse metsästää: joka viikko on valtava määrä tuotteita esimerkiksi 2 yhden hinnalla tarjouksessa. Tuntuu hölmöltä ostaa kanasuikaleita tai tortellineja normaalihinnalla, kun tietää, että todennäköisesti viimeistään parin viikon päästä kyseisiä tuotteita saa puoleen hintaan. Tarjousten perässä ei siis tarvitse juosta kaikkein kauimmaiseen kauppaan, ja useimmiten kassalla loppusummasta tipahtaa useampia euroja pois, vaikkei olisi tarkoituksella tarjoustuotteita valinnutkaan. Minimaalisella suunnittelulla ja pakastimen käytöllä jo voi varmistaa, että normaalihintaisia tuotteita tarvitsee ostaa vain harvoin, vaikka kävisikin aina samassa lähikaupassa.

Toisin kuin Suomessa, Alankomaista löytyy ruokakauppoja kahden pääryhmittymän ulkopuoleltakin. Albert Heijn on suurin ketju, jolla on myymälöitä lähes joka kadunkulmassa. Tämä on oma suosikkini: myymälät ovat siistejä, tarjolla on paljon tuoreita ja hyvälaatuisia tuotteita ja viikottain vaihtuvat tarjoukset ovat oikeasti hyödyllisiä. Jäsenkortin rekisteröimällä saa muuten myös henkilökohtaisia tarjouksia omiin ostostottumuksiisi perustuen, joten voit saada suosikkituotteitasikin puoleen hintaan.

Jumbo on toinen suurista kauppaketjuista, jolla tosin on hieman vähemmän liikkeitä. Myymälät ovat aika lailla suoraan verrattavissa Albert Heijniin, mutta hintatason Jumbo yrittää aktiivisesta pitää hieman AH:ta alempana.

Muitakin kauppaketjuja löytyy. Dirk van den Broek on yleinen länsipuolen suurissa kaupungeissa, Spar taas erittäin pienissä maaseutukylissä. Lidl ja Aldi ovat saksalaisia budjettimyymälöitä, joissa rahaa voi säästää huomattavastikin – tosin usein ostoslistalla olevista tuotteista ainakin yksi täytyy hakea muualta, sillä valikoima näissä ei ole kovin laaja.

Vielä vinkki tähän loppuun: ruokakaupoissa Alankomaissa käy lähestulkoon aina ainostaan Maestro-kortti! Varaudu siis käteisellä, mikäli et kanna mukanasi hollantilaista pankkikorttia.

Iina