Browsing Tag

Amsterdam

kevatsauna

Ensimmäistä kertaa hollantilaisessa saunassa

En ole mikään varsinainen saunahirmu, mutta olen aina tykännyt päästä silloin tällöin saunaan rentoutumaan. Mieluiten vältän korkeimpia lämpöjä, ja käyn esimerkiksi sen jälkeen, kun kovimmat löylynheittäjät ovat jo poistuneet, ja kiuas on jätetty jäähtymään. Siitä huolimatta, näin ulkomailla ollessa saunaa alkaa kyllä väkisinkin ikävöidä.

Siksi olinkin iloinen, kun päätin liittyä kuntosalille, jossa on sauna – tämä ei siis täällä ole mikään itsestäänselvyys, eikä saunoja löydy edes tavallisista uimahalleista. Silti suhtauduin varauduksella, kun menin ensimmäistä kertaa kyseistä saunaa kokeilemaan. Suomalaisten keskustelua hollantilaisesta ”saunakulttuurista” seuranneena jännitin ehkä jopa hieman. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat nimittäin nousseet tässä keskustelussa usein esille:

  • Sauna ei useinkaan ole kovin kuuma.
  • Saunoissa ei usein ole kiuasta, eikä löylyjä saa heittää.
  • Spa-saunoissa on kyllä usein ohjelmassa ’löylynheitto’, jolloin henkilökunnan edustaja heittää löylyjä, joihin usein on lisätty joku tuoksu.
  • Monissa paikoissa saunassa saa viettää vain rajallisen ajan, esimerkiksi 15 minuuttia.
  • 15 minuutin saunomisen jälkeen täytyy mennä lepäilemään vilvoittelualueelle.

Onhan näitä muitakin ihmetyksiä tullut vastaan, mutta näistä saa varmaan jo aika hyvän idean siitä, miksi niin epäilevästi myös tähän omaan ensimmäiseen hollantilaissaunakokemukseeni suhtauduin.

Odotusten ollessa matalat, on tietysti helppo yllättyä positiivisesti. Mutta: sehän oli ihan vaan sauna (ja tämä on siis täysin positiviinen huomio!). Kiuasta ei näkynyt, eikä löylyjä siis päässyt heittämään, mutta lämpöä kyllä riitti ja rentoutusta. Tällaiselle jälkilämpöhengailijalle juuri täydellistä, kun eivät muutkaan pääse nostamaan kuumuutta tuskaiseksi. Kylläpä tämä salijäsenyys kannatti – täällä tulee varmasti hengailtua kerran jos toisenkin rankan treenin vastapainoksi. Ihanan suomalaista.

Tänne muuten saapuivat jo ensimmäiset kevään merkit, kuten alun kuvasta näkyy. Kukkia, nyt jo! Kevät on kyllä ehdottomasti suosikkiaikaani täällä, juuri tämän aikaisen alun takia. Eipä tämä nyt aivan tavallista taida olla, että tammikuussa jo näkyy kukkia siellä sun täällä, mutta huomattavasti Suomen kevättä aiemmin täällä kuitenkin yleensäkin edetään. Ja vielä näin muutaman vuoden jälkeenkin ne ensimmäiset kukat tuntuvat aina yhtä ihanalta, ja puhelimeni muisti hupenee, kun napsin niistä kuvia kaikista mahdollisista kuvakulmista. Pysähtelen kävellessä ihastelemaan kevään merkkejä, ja hymyilen itsekseni oikein epäsuomalaisittain. Ihan niin epäsuomalaiseksi en ole muuttunut, että tuntemattomille huutelisin, mutta R:lle ainakin muistan muutaman kerran päivässä hehkuttaa ”Ihanaa, kevät!”.

R:n mielestä ei muuten ole vielä läheskään kevät, mutta ei se minun intoani laimenna.

Kevätterkuin,

Iina

Miltä näyttää väikkärintekijän työpäivä?

Tässä eräs arkinen päiväni lähes tunti tunnilta kuvattuna. Päiväni vaihtelevat kyllä hurjasti, ja näin vuoden alkuun pääsinkin palautumaan töihin melko rauhallisella aikataululla.

8.00 Herätyskello herättelee

Olen hirvittävän huono heräämään. Tiedän nimittäin unenpöpperössäkin, onko oikeasti aivan pakko herätä vaiko ei. Pommiin nukun erittäin harvoin, mutta ilman jonkinlaista sovittua tapaamista aamulla voin helposti klikkailla kännykästä torkkua vielä 45 minuuttia ensimmäisen herätyksen jälkeen. Joskos tästäkin tavasta pääsisi vaikka näin vuoden 2018 kunniaksi eroon piakkoin?

9.00 Koiran kanssa metsään

Parasta työssäni on, ainakin varsinaiseen työhön liittymättömistä asioista, joustavuus. Jos en opeta tai käy itse kurssia, löytyy kalenteristani vain harvoin päiviä, jolloin minun täytyy olla toimistolla 9-17 (tai mitään muuta tarkkaa aikaa). Viikottaisia tapaamisia toki löytyy kalenterista, mutta useimpina päivinä voin itse valita teenkö töitä toimistolla vai kotona, ja mihin aikaan. Siispä tänä aamuna päätimme suunnata car sharing-auton nokan metsään, missä Kiyo sai juosta ja temmeltää, ja me heräillä raittiissa (tosin myrskyisässä) ilmassa. Metsässä riittää vauhtia niin paljon, että aikaiseksi saa vain tällaisia tärähtäneitä otoksia: tämä on jo yksi selkeimmistä.

10.30 Toimistolle

Metsäleikkien jälkeen suuntasin töihin, minne matkaa onneksi ei kotiovelta kerry montaakaan minuuttia. Ulkona oli hirveä tuuli, myrskystä oli jo varoiteltu eilenkin. Asumme lentokentän lähellä, ja kyllä laskeutuvilla koneilla näyttikin olevan välillä aika hankalaa. Lentoreititkin tuntuivat kulkevan matalammalla kuin normaalisti.

Toimistolla on näin vuoden ensimmäisen viikon kunniaksi pimeää ja tyhjää. Saapuessani paikalle oli osastollamme vain kolme kollegaa paikalla (kaikkiaan meitä on lähemmäs kolmekymmentä), eikä lisää kyllä päivän mittaan ilmaantunut. Moni pitää vielä joululomaa, ja loput tekevät töitä kotoa. Myrskysää ei toki houkuta tekemään siirtoa lämpimästä olohuoneesta yliopistolle.

Työpäivä alkaa aina sähköpostien lukemisella (joita kyllä luen sitä mukaa, kun niitä päivän mittaa inboxiin tipahtelee). Tällä kertaa kuulin uutisia uudesta graduohjattavasta, joka aloittelee gradu-urakkaansa seuraavalla viikolla. Lisäsin ensimmäisen tapaamisen suunnittelun loppuviikon to-do-listalle.

11.00 Lukemista

Aloitan ensi viikolla kuluttajakäyttäytymisen tutkimukseen liittyvän kurssin, ja luku-urakka on melkoinen. Kurssilla palautetaan viikoittain tutkimusidea kunkin viikon aiheeseen liittyen, ja ensimmäisellä viikolla aiheena on itsekontrolli. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja omaakin tutkimusaluettani sivuava, joten en tunnu pääsevän lukemisessa puusta pitkään: jo taustalukemiset ovat niin mielenkiintoisia, että luen niitä hitaasti pohdiskellen. Positiiviseksi ongelmaksihan tätä voisi luonnehtia: työ on liian mielenkiintoista.

Lukiessani kirjoittelen artikkelin pääpointit muistiin, usein jopa ihan käsin. Kirjoittamalla asioita jäävät ne minulle paremmin mieleen. Lisäksi nappaan artikkeleista tärkeitä huomioita muistiin erillisiin dokumentteihin: yhteen kokoan analyyseihin liittyviä huomioita, toiseen yleisesti käytettyjä metodeita ja esimerkiksi kysymyksenasetteluita, kun taas yhteen kopioin talteen tärkeitä huomioita, joille voi olla käyttöä jatkossa. Näin toivon välttyväni epätoivoiselta metsästykseltä, kun jollekin näistä tulee tarvetta. Olen nimittäin useammin kuin kerran käyttänyt tunteja siihen, kun ’muistan, että tämä sanottiin jossain, mutta en tiedä, että missä’. Lähteiden jahtaaminen on joskus melkoisen puuduttavaa puuhaa.

12.00 Lounas ja pikatapaaminen ohjaajan kanssa

Hyvä ohjaaja on väikkärityössä erittäin tärkeää. Työn etenemistä haittaa huomattavasti, jos oma ohjaaja on huonosti tavoitettavissa tai muuten ei-niin-avulias. Onnekseni kohdalleni ovat sattuneet mahtavat kaksi ohjaajaa, joita tapaan säännöllisesti, ja joiden huoneeseen voin lähes aina kävellä kyselemään vinkkejä. Tänään kuulumisten vaihto ohimennen muuttui pikatapaamiseksi, jonka tuloksena päädyimme lähettämään ensi viikolla eteenpäin konferenssipaperin artikkelista, jota ei juuri ole ehditty aloittaakaan.

Lounasta syödään toimistolla aina suuren pöydän ympärillä. Hollantilaisittain lähes kaikki tuovat mukanaan omat eväänsä, tai käyvät pikaisesti kampuksen Sparista hakemassa salaatin. Siinä pöydän ääressä kuluu aina helposti tovi jos toinenkin juoruillessa, mutta varsinkin tällaisessa työssä, jossa suuri osa ajasta kuluu oman läppärin ääressä dataa analysoiden, artikkeleita lukien tai kirjoittaen, tai luentoja valmistellen, on mukavaa istua hetki ja jutustella työkavereiden kanssa. Pidän myös osastomme rennosta ilmapiiristä: lounaspöydästä saattaa löytää kenet tahansa osaston johtajasta (hoogleraar)  meihin väikkärintekijöihin ja harjoittelijoihin.

13.00 Lukeminen jatkuu

Paluu artikkelien lukemisen pariin. Hitaasti, mutta varmasti lukulista lyhenee, ja mikä tärkeintä: opin paljon. Itsekontrollin on pitkään ajateltu olevan rajallinen resurssi, jonka käyttö kuluttaa mahdollisuuksia kontrolloida itseään seuraavissa tilanteissa. Esimerkiksi vaikeiden älykkyystestien tekeminen ilman, että antaa periksi halulle luovuttaa, saattaa tehdä vaikeammaksi valita terveellinen välipala tarjolla olevista. Nyt luemme kuitenkin myös artikkeleita, jotka löytävät tilanteita, joissa itsekontrollin harjoittaminen vahvistaa kykyä käyttää sitä. Näiden lukemisen keskellä popsahti mieleen taas sellainen kiva ajatus, että kylläpäs tykkään työstäni!

Näin ihastuttavia maisemia saan toimistosta katsella.

15.00 Konferenssipaperin arviointi

Tieteelliset artikkelit käyvät aina läpi niin kutsutun peer review-prosessin ennen julkaisuaan, mikä tarkoittaa sitä, että pari muuta saman alan tutkijaa, yleensä kaksi tai kolme, lukevat, kritisoivat ja arvioivat artikkelin ennen sen julkaisua. Sama prosessi käydään läpi pienemmässä muodossa konferenssien kohdalla: mikäli artikkelin haluaa esitellä konferenssissa, tulee tutkijan lähettää arvioitavaksi lyhyehkö tiivistelmä artikkelin pääkohdista, jonka kollegat (useimmiten tietämättä, kuka tekstin on kirjoittanut) arvioivat. Loppukeväästä on luvassa muutama iso konferenssi, joihin ilmoittauduin arvioijaksi – nyt huomasin, että kaikkien arviointien deadline on tammikuun lopussa, joten puuhaa riittää. Arviointien tekeminen on kuitenkin opettavaista, sillä niitä tekemällä saa myös itse paremman käsityksen siitä, mitä artikkeleilta voidaan odottaa, ja lisäksi pääsee näkemään uudenlaisia ideoita ja metodeita, joita ei välttämättä kaikkia koskaan julkaista. Melkein kuin olisi tiedon edellä. 🙂

Tällä kertaa arviointi sujui melko nopsasti, ja ehdinkin välissä myös lähetellä muutaman sähköpostin työkavereille lahjasuunnitelmiin liittyen. Yhden onnellisen entisen kollegan väitöstilaisuus on luvassa parin viikon päästä, ja lupauduin koordinoimaan lahjan tilaisuuteen. Osastollamme on tapana hankkia yhteisiä lahjoja esimerkiksi kollegoiden lähtiessä tai saadessa vauvoja (nyt on tuloillaan jo viides vauva parin vuoden sisään osastomme työntekijälle).

17.30 Kotiin ruoanlaittoon

Iltasuunnitelmat menivät päivän aikana uusiksi. Tarkoitus oli käydä töiden jälkeen muiden väikkäriopiskelijoiden kanssa drinkeillä, mutta myrskyn takia vain kaksi meistä (kuudesta) oli paikalla, joten päätimme siirtää drinkit ensi viikkoon. Tämän jälkeen oli suunnitelmissa Amsterdamissa vierailulla olevan amerikkalaisen tuttavan kanssa tapaaminen, mutta Alankomaiden myrskysää oli saanut heidät flunssan valtaan. Ilta siis vapautui, ja puoli kuuden aikoihin kävelin lyhyen matkan kotiin kokkailemaan. Ruokalistalla oli tällä kertaa broilerpyöryköitä tomaattikastikkeessa spagetin kanssa.

18.30 Hengailua sohvalla, telkkarin töllöttelyä

Olen aikamoinen TV:n suurkuluttaja, ja jumahdankin helposti sohvalle katselemaan sarjoja. Tällä kertaa satuin selailemaan Ruutu.fi:stä Voice of Finlandin vanhoja klippejä, joita katselinkin useamman tunnin samalla, kun kirjoittelin tätä postausta. Sohvalle saan useimmiten illalla karvaista seuraa, ja Kiyon unissaan tuhisemista seurailen myös helposti pitkänkin aikaa. Aika ihana pakkaus.

22.00 Vielä vähän lukemista

Sohvalla laiskottelu alkoi tympiä, joten avasin vielä hetkeksi aiemmin aloittamani artikkelin ja luin hieman lisää itsekontrollista. Näin käy lähes päivittäin: laiskottelen työpäivän lopulla, ja vielä hieman ennen nukkumaanmenoa saan pienen sysäyksen lukea tai tehdä vielä vähän jotain. Siinä vaiheessa, kun läppärin akku alkoi huudella tyhjyyttään oli aika lopettaa tältä päivältä.

23.00 Koiran lenkitys ja nukkumaan

Vielä viimeinen visiitti ulos, ja sen jälkeen on aika painua pehkuihin. Yritän aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta todellisuudessa harvoin nukahdan ennen puoltayötä. R on erityinen yökukkuja, joten hän tuntuu keräävän energiaa koko päivän niin, että se purkautuu siinä 22-23 aikoihin illalla. Lisäksi en oikein osaa mennä suoraan nukkumaan, vaan luen tai täyttelen japanilaisia ristikoita vielä sängyssä ennen nukahtamista – vaikka lopulta usein nukahdankin niin että puhelin (josta siis luen) tipahtaa nenälle.

Tältä näyttää siis rauhallinen päiväni – palaan asiaan, kun kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista. 🙂

Iina

Joulu ja uusivuosi Alankomaissa

Joulu oli ja meni. Syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin Home Alone-elokuvia. Ruokapöydästä ei tosin löytynyt kinkkua eikä laatikoita, eikä muutakaan perinteistä jouluruokaa, sillä Hollannissa ei ole tiettyä tyypillistä jouluruokaa. Kuulin kyllä, että aattona ennen myöhäistä joulukirkkoa on ollut tapana syödä jonkinlaista lihaa (paistia?) leivän päällä, mutta jouluillalliselle itselleen keksitään useimmissa perheissä vuosittain vaihtuva tarjoilu. Monet päätyvät valitsemaan ’gourmetten’: pöydälle asetetaan iso pöytägrilli pienine pannuineen, ja paljon erilaisia pieniksi paloiksi pilkottuja lihoja ja kasviksia, joita jokainen pöydässä makunsa mukaan kokkailee edessäolevalla grillillä. Meidän jouluumme tämä tällä kertaa ei kuulunut, vaan söimme lihaa, perunoita ja salaattia.

Koska itseäni jouluruokien ja -perinteiden puute jaksaa kummastuttaa (vaikken jouluruoasta pahemmin edes välitä), toin Suomesta mukanani puuroriisiä, piparkakkuja ja glögiä joulun makua tuomaan. Tämä taktiikka tuntui oikein toimivalta – varsinkin joulupuuro toi mukanaan kyllä ihanan joulufiiliksen. Riisipuuro on kyllä muutenkin joulun perinneruoista oma suosikkini.

Joulun rauhallisuuden ja rentoilun vastikkeeksi vietetään tänään uutta vuotta, hollannin kielellä Oud en Nieuw – ’vanha ja uusi’. Tänään on siis ’vanhan vuoden ilta’, oudejaarsavond, jolloin paistetaan munkkeja, oliebollen (kirjaimellisesti öljypalloja), ja juodaan kuplivaa.

Raketit kuuluvat olennaisesti uuden vuoden juhlintaan, eikä niiden ampumisen säätely ole lähelläkään Suomen tasoa. Vaarallisimpia raketteja on kielletty, mutta eilen luin uutisista, että Saksan rajalla oli pahoja ruuhkia, koska hollannikkaat suuntasivat naapurimaahan hakemaan raketteja halvemmalla, ja varmastikin saadakseen myös niitä kiellettyjä mukaansa. Viime vuonna uutisissa sanottiin myös, että hollantilaiset käyttivät raketteihin noin 68 miljoonaa euroa (!).  Tässä kirjoitellessa kuulen jo lähes taukoamattoman paukkeen, joka tulee vain kiihtymään puoltayötä lähestyttäessä (ja on jo alkanut hiljalleen pari päivää sitten). Varsinkin keskustan kapeilla kaduilla kannattaa oikeasti olla varovainen, sillä raketteja ammutaan kaikkialla, joka suunnasta ja jokaiseen suuntaan, valitettavan usein ilman sen kummempia turvallisuusjuttuja huomioon ottaen. Onnettomuuksia sattuu vuosittain, ja tuntuukin käsittämättömältä, ettei esimerkiksi Amsterdamin keskustassa räjäyttelyä ole kokonaan kielletty.

Näin koiranomistajan näkökulmasta tämä on myös hullua puuhaa, vaikka oma karvakaverimme ei onneksi heilauta korvaakaan paukkeelle. Moni joutuu kuitenkin pakenemaan rauhallisemmalle maaseudulle helpottaakseen koiransa paniikkia. Epäilemättä on haastavaa välttää tilannetta, jossa raketti räjähtää niin lähellä koiraa, että tämä säikähtää ja saattaa jopa sen takia loppuelämänsä pelätä rakettien pauketta. Itsekin säikähdän välillä kyllä mielettömästi, kun paikallisen nuorison mielestä papattimattojen räjäyttely kaikuvassa alikulkutunnelissa tuntuu olevan oikein mukavaa ajanvietettä.

Paukkeen saattelemana on taas aika sanoa heipat tälle vuodelle, ja toivottaa seuraava vuosi tervetulleeksi! Hauskaa, ja turvallista, vuodenvaihdetta ja ihanaa vuotta 2018 kaikille!

Iina

Lunta Alankomaissa

Kyllä, täällä sataa lunta. Suomalaisuuteni paistaa läpi, kun kuljen leveä hymy naamalla paikallisten pysytellessä sisätiloissa. Töissäkin jähmetyn vähän väliä katselemaan ikkunasta ulos lumisateeseen. Talvi ei ole talvi ilman lunta. Vaikkei minulla Suomen satunnaisia 6 kuukauden lumikasoja olekaan (viimeinen Suomi-talveni oli 2012-2013, jolloin lunta riitti siis Helsingissäkin lokakuusta huhtikuuhun), kyllä lumi talveen kuuluu.

Mitä mieltä ovat hollantilaiset?

  • Paikallinen ilmatieteenlaitos ilmoitti voimassa olevan ’code rood’ – korkeimman tason säävaroitus.
  • Ihmisiä kehotettiin pysymään kotona, mikäli työpaikka vain kotoa työskentelyn sallii. Aamu-uutisten mukaan aamuruuhkat olivat tosiaan normaalia helpompia, joten suuri osa ihmisistä tuntuu neuvoa noudattaneen.
  • Omallakin toimistolla on melkolailla hiljaista. 11 aikaan oli valtaosa kerrokseni toimistoista vielä pimeänä, muutama rohkea on vielä sen jälkeen saapunut paikalle ainakin hoitamaan muutaman tapaamisen.
  • Junat eivät kulje, tai ainakin suuri osa vuoroista on peruutettu.
  • Bussit eivät kulje, ainakaan säännöllisesti.
  • Esimerkiksi KLM peruutti tältä päivää yli 120 lentoa Amsterdamista.
  • Osa kouluista sulkee ovensa etuajassa, ja osa on ollut kokonaan suljettuna tänään.
  • Tärykalvoni meinasivat äsken puhjeta, tai ainakin kiukkuaalto yllättää, kun ohi menneet opiskelijat kirkuivat, koska lumi kastelee hiukset. Huomion arvoista muuten, etten ole tällaista reaktiota koskaan huomannut perinteisessä hollantilaisessa sadesäässä, joka siis jopa oikeasti kastelee hiukset ja kaiken muunkin, jonka ovesta ulos mukanaan tuo.

Kyllä tästä toiset tykkäävätkin: jokainen pienikin aukio on heti lumen laskeutuessa täynnä lumiukkoja, joita lapset käyvät vanhempiensa kanssa rakentelemassa.

Voisi siis kuvitella, että lunta olisi tullut metreittäin, mutta ei: muutaman päivän päästä jäljellä ovat varmasti vain puoliksi sulaneet lumiukot sateisen mustalla maalla.

Iina