Browsing Tag

alankomaat

Outo Hollanti

5 * hollantilainen outous

Olen viime päivien aikana taas useampaan kertaan ollut tilanteessa, jossa olen vain voinut pyöritellä päätäni ja huokaista: ”Hollantilaiset…” Jokaisella kansalla lienee omat outoutensa, niin siis tälläkin. Tässä mainittuna muutama.

1. Pihiys

Olen ehkä kyllä ennemminkin maininnut asiasta, mutta hollantilaiset ovat jännällä tavalla pihiä kansaa. Rahasta puhutaan hyvin avoimesti, ja moni hyvinkin tienaavaa kehuskelee säännöllisesti tekemillään ’hyvillä diileillä’. Muistan harjoittelupaikkani korkean pomon ostaneen uuden auton, ja maanantaina töihin tullessaan ensin hehkutti saamaansa alennusta, ennen kuin edes tarkemmin selitteli millaisen auton olikaan hankkinut. Pihiys kulkee usein käsi kädessä epäluuloisuuden kanssa: Viimeksi nykyisessä työpaikassani selvisi, että useampikin hollantilainen kollegani suhtautuu epäilevästi ’chef’s specials’-annoksiin ravintoloissa: ei sitä erikseen korostettaisi, jollei esimerkiksi jonkin raaka-aineen päiväys olisi lähestymässä. Syy ei kuitenkaan ainakaan voi olla se, että kyseinen annos olisi oikeasti suosittelun arvoinen.

2. Karvasmanteli

Tämä Suomessa niin harvinainen ”herkku” (tykkääkö tästä kukaan??) on täällä Alankomaissa harmillisen yleinen. Joulun aikaan lähes kaikkien leivosten sisältä löytyy yllätyksenä paksu kerros karvasmantelimöhnää, ja usein vanukasta tai jugurttia avatessa nenään leijailee karvasmantelin pistävä tuoksu. Kävi varmaan tästä kuvailusta jo selväksi, etten pahemmin kyseisestä ainesosasta välitä? Itse asiassa se haisee mielestäni migreenille. Olen jo tullut niin epäluuloiseksi, että luen ainesosaluettelon kaikista uusista tuotteista, joissa voisin karvasmantelia kuvitella löytäväni.

3. WC:n hanat

Ei ole ollenkaan tavatonta, että hollantilaisesta WC:stä puuttuu käsienpesuallas kokonaan. Jos sellainen löytyy, saa siitä hanasta usein vain ja ainoastaan kylmää vettä. Aiheeseen liittyvä ei-niin-ihastuttava tilasto kertoo myös, että hollantilaiset ovat eurooppalaisista huonoimpia pesemään kätensä WC-käynnin jälkeen (vain noin 50% tämän tilaston mukaan tekee niin). En kyllä tiedä, kumpi on seurausta kummasta.

4. Kesken kaiken päättyvät jalkakäytävät

Hollannissa tunnetusti kuljetaan pyörällä kaikkialle, mikä on kyllä mielestäni ihailtavaa. Pyöräteistä pidetään hyvää huolta, ja sellainen löytyy lähes jokaisen tien sivusta. Tämä on kuitenkin hoidettu jotenkin unohtaen, että jalankulkijoitakin silti teiltä löytyy. Alla (tyylikkäästi muokattu) esimerkkikuva: jalkakäytävä on aluksi vasemmalla, kävelijöiden tienylitys oikealla niin, että pyörätie pitää ylittää kahdesti, jonka jälkeen se taas siirtyy pyörätien vasemmalle puolelle.

5. Karavaanarilomailu

Luulitko, että suomalaiset ovat karavaanikansaa? Et ole varmaankaan kuullut hollantilaisista. Lähes jokainen tapaamani hollannikas on viettänyt lapsuutensa kesälomat karavaanarissa leirintäalueella. Asuntoauto tai -vaunu ajellaan loman alussa esimerkiksi reilu 20 tuntia Etelä-Ranskaan tai Pohjois-Italiaan, jossa loma vietetään usein yhdellä ja samalla leirintäalueella, mistä käsin tehdään päiväretkiä lähialueen kyliin ja kaupunkeihin. Lomien alkaessa valtatiet Alankomaista etelään ovat muuten aivan tukossa karavaanien aiheuttamien ruuhkien takia.

Näitähän riittää vaikka kuinka moneen postaukseen, mutta jaanpas kuitenkin pienempiin osioihin. Onko karvasmanteli (yök) muualla näin suosittua?

Iina

Car sharingin helppoutta

Meillä ei R:n kanssa ole autoa. Tähän on montakin syytä, mutta pääosassa on tietty sen tarpeettomuus arjessa. Oma työmatkani on noin yhden musiikkikappaleen kävelymatkan mittainen, eikä R:kään hurjia matkoja joudu matkustamaan. Lisäksi Amsterdamissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että minkä tahansa matkan kulkee nopeammin joko pyörällä tai julkisilla. Alankomaiden ruuhkat ovat myös omaa luokkaansa, ja monet autolla työmatkojaan kulkevat istuvat aamuisin kaksi tuntia autossa pätkällä, jonka ajaminen normaalisti kestää vain puolisen tuntia.

Toinen syy on toki kaikki autoiluun liittyvät kulut. Vaikka talomme lähistöllä onkin aika hyvin parkkitilaa, mikä siis ei tosiaankaan ole yleistä Amsterdamissa, parkkimaksut ja -luvat kuluttaisivat pankkitiliä kyllä. Verot ja vakuutukset eivät myöskään ole mitään pikkusummia, ja bensakin on Alankomaissa jopa Euroopan kalleinta (tai ainakin siellä kalleimpien joukossa). Ja kun sattumalta ruokakauppojakin löytyy parin korttelin päästä, ei auton hankintaa ole pahemmin tarvinnut edes harkita.

Joskus on kuitenkin näppärää hypätä autoon, ja käydä vaikkapa sitten IKEAssa ilman, että sieltä hankittuja kasveja ja muuta krääsää tarvitsee kuskailla kotiin metrokyydillä. Olen tainnut myös aiemmissa postauksissa sivulauseessa mainita, että käymme autolla myös välillä metsässä päästämässä Kiyoa juoksentelemaan vapaammin ja kuluttamaan energiaa.

Tällaisia tilanteita varten on melko mahtavaa, että Alankomaista löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja car sharing-ohjelmista. Näiden eri ohjelmien autoja löytyy lähes joka paikasta, ja kerran liittymisprosessin läpikäytyä on ohjelman hyödyntäminen superhelppoa. Itse käytämme siis kansallisen junayhtiön, NS:n, kehittämää palvelua, Greenwheelsiä, joten kokemukseni pohjautuvat siihen. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Car2Go ja ConnectCar. Lisäksi itseäni kiinnostaisi myös tutustua Huyndain Ioniq-ohjelmaan (joka käsittääkseni toistaiseksi toimii vain Amsterdamissa tosin), sillä siinä käytössä ovat sähköautot.

Liittyminen oli simppeliä, ja ainakin Greenwheelsin osalta toimi ongelmitta myös suomalaisella ajokortilla. Tämä ei muuten ole itsestäänselvää, sillä yritin liittyä myös toiseen vastaavaan systeemiin, joka on tarkoitettu talonyhtiöllemme, mutta tähän suomalainen ajokorttini ei kelvannut. Greenwheelsin osalta netistä löytyvään lomakkeeseen vaan täytettiin henkilötiedot, ja ilmeisesti jonkinlaisen automaattisen systeemin kautta järjestelmä myös tarkisti ajokortin tietojen pätevyyden. Käyttöä varten tarvitset henkilökohtaisen OV-chipkaartin, julkisen liikenteen kortin siis, joka toimii lopulta myös avaimena varaamaasi autoon. Lisäksi tarvitset luottokortin, jolta otetaan autoa vuokratessa parinsadan euron katevaraus, joka kyllä palautuu kortille (tai teknisesti ei sieltä koskaan lähdekään) auton palautuksen jälkeen, jossei mitään ongelmia ole tullut vastaan.

Käyttöönottokin sujuu joka kerta nopsasti. Puhelimeen ladattavalla sovelluksella, tai nettisivun kautta, voit tarkistaa, missä autoja on vapaana, ja tehdä varauksen. Ilman varausta autoa ei voi ottaa käyttöön, sillä järjestelmän täytyy toki tietää, kuka autoa käyttää, ja koska sen palauttaa. Meidän talomme lähistöllä, 10 minuutin kävelymatkan päässä, on ainakin 4-5 Greenwheelsin autoa, joista lähin suoraan oven edessä. Näistä on aina ollut joku saatavissa, kun autoa olemme tarvinneet.

Autoa hakiessa etuikkunassa näkyvään sensoriin lätkäistään oma OV-chipkaart, ja ta-daa, ovet aukeavat. Ennen lähtöä tulee tarkistaa, ettei autossa ole lommoja tai muita vikoja, joita ei vielä ole kirjattu hansikaslokerosta löytyvään vihkoseen. Mikäli niitä löytyy, tulee ne merkata muistiin, ja ilmoittaa autosta löytyvään laitteeseen. Sitten eikun huristelemaan!

Bensat kuuluvat muuten hintaan. Aina, kun tankki menee alle neljänneksen, tulee se käydä tankkaamassa. Tankkaamista varten löytyy autosta myös kortti, jolla bensat maksetaan. Kertaalleen olen huomannut auton käynnistäessäni, että edellinen kuski oli jättänyt tankkaamatta, mikä kyllä toi mukanaan pienen ärräpään jos toisenkin. Tällaisiin tilanteisiin voi kuitenkin odottaa joutuvansa jakaessaan auton ties kuinka monen tuntemattoman kanssa. Pääosin käyttö sujuu kyllä näppärästi, ja autokin on aina ollut oikein siistissä kunnossa.

Mitä tämä sitten maksaa? Greenwheelsiin on mahdollista ottaa erilaisia sopimuksia. Ihan vain liittymällä jäseneksi et joudu maksamaan minkäänlaista kiinteää maksua, vaan vain auton käytöstä. Tällöin hinta on 6€/tunti ja 0,32€/kilometri. Hinta siis määräytyy sekä matkan keston että etäisyyden perusteella. Maksamalla kuukausimaksun menevät nämä ajomaksut alas. Käytännössä niistä on siis hyötyä, jos ajelee useammin, kun taas harvoin ja lyhyitä matkoja ajelevalle sopimukseton systeemi on edullisin.

Summa summarum, tämä on kyllä varsinkin meidän epäsäännöllisellä käytöllä aivan mahtava järjestelmä. Auton helppous yhdistettynä joustavuuteen, kuitenkin ilman autoilun kiinteitä kustannuksia. Taitaa olla niin, ettei meille autoa vielä vähään aikaan ole tulossakaan.

Iina

Ps. Tämä muuten ei ole millään lailla sponsoroitu postaus – aivan oman tyytyväisyyteni pohjalta ajatteliin jakaa vinkkiä ja fiiliksiä eteenpäin.

kevatsauna

Ensimmäistä kertaa hollantilaisessa saunassa

En ole mikään varsinainen saunahirmu, mutta olen aina tykännyt päästä silloin tällöin saunaan rentoutumaan. Mieluiten vältän korkeimpia lämpöjä, ja käyn esimerkiksi sen jälkeen, kun kovimmat löylynheittäjät ovat jo poistuneet, ja kiuas on jätetty jäähtymään. Siitä huolimatta, näin ulkomailla ollessa saunaa alkaa kyllä väkisinkin ikävöidä.

Siksi olinkin iloinen, kun päätin liittyä kuntosalille, jossa on sauna – tämä ei siis täällä ole mikään itsestäänselvyys, eikä saunoja löydy edes tavallisista uimahalleista. Silti suhtauduin varauduksella, kun menin ensimmäistä kertaa kyseistä saunaa kokeilemaan. Suomalaisten keskustelua hollantilaisesta ”saunakulttuurista” seuranneena jännitin ehkä jopa hieman. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat nimittäin nousseet tässä keskustelussa usein esille:

  • Sauna ei useinkaan ole kovin kuuma.
  • Saunoissa ei usein ole kiuasta, eikä löylyjä saa heittää.
  • Spa-saunoissa on kyllä usein ohjelmassa ’löylynheitto’, jolloin henkilökunnan edustaja heittää löylyjä, joihin usein on lisätty joku tuoksu.
  • Monissa paikoissa saunassa saa viettää vain rajallisen ajan, esimerkiksi 15 minuuttia.
  • 15 minuutin saunomisen jälkeen täytyy mennä lepäilemään vilvoittelualueelle.

Onhan näitä muitakin ihmetyksiä tullut vastaan, mutta näistä saa varmaan jo aika hyvän idean siitä, miksi niin epäilevästi myös tähän omaan ensimmäiseen hollantilaissaunakokemukseeni suhtauduin.

Odotusten ollessa matalat, on tietysti helppo yllättyä positiivisesti. Mutta: sehän oli ihan vaan sauna (ja tämä on siis täysin positiviinen huomio!). Kiuasta ei näkynyt, eikä löylyjä siis päässyt heittämään, mutta lämpöä kyllä riitti ja rentoutusta. Tällaiselle jälkilämpöhengailijalle juuri täydellistä, kun eivät muutkaan pääse nostamaan kuumuutta tuskaiseksi. Kylläpä tämä salijäsenyys kannatti – täällä tulee varmasti hengailtua kerran jos toisenkin rankan treenin vastapainoksi. Ihanan suomalaista.

Tänne muuten saapuivat jo ensimmäiset kevään merkit, kuten alun kuvasta näkyy. Kukkia, nyt jo! Kevät on kyllä ehdottomasti suosikkiaikaani täällä, juuri tämän aikaisen alun takia. Eipä tämä nyt aivan tavallista taida olla, että tammikuussa jo näkyy kukkia siellä sun täällä, mutta huomattavasti Suomen kevättä aiemmin täällä kuitenkin yleensäkin edetään. Ja vielä näin muutaman vuoden jälkeenkin ne ensimmäiset kukat tuntuvat aina yhtä ihanalta, ja puhelimeni muisti hupenee, kun napsin niistä kuvia kaikista mahdollisista kuvakulmista. Pysähtelen kävellessä ihastelemaan kevään merkkejä, ja hymyilen itsekseni oikein epäsuomalaisittain. Ihan niin epäsuomalaiseksi en ole muuttunut, että tuntemattomille huutelisin, mutta R:lle ainakin muistan muutaman kerran päivässä hehkuttaa ”Ihanaa, kevät!”.

R:n mielestä ei muuten ole vielä läheskään kevät, mutta ei se minun intoani laimenna.

Kevätterkuin,

Iina

Miltä näyttää väikkärintekijän työpäivä?

Tässä eräs arkinen päiväni lähes tunti tunnilta kuvattuna. Päiväni vaihtelevat kyllä hurjasti, ja näin vuoden alkuun pääsinkin palautumaan töihin melko rauhallisella aikataululla.

8.00 Herätyskello herättelee

Olen hirvittävän huono heräämään. Tiedän nimittäin unenpöpperössäkin, onko oikeasti aivan pakko herätä vaiko ei. Pommiin nukun erittäin harvoin, mutta ilman jonkinlaista sovittua tapaamista aamulla voin helposti klikkailla kännykästä torkkua vielä 45 minuuttia ensimmäisen herätyksen jälkeen. Joskos tästäkin tavasta pääsisi vaikka näin vuoden 2018 kunniaksi eroon piakkoin?

9.00 Koiran kanssa metsään

Parasta työssäni on, ainakin varsinaiseen työhön liittymättömistä asioista, joustavuus. Jos en opeta tai käy itse kurssia, löytyy kalenteristani vain harvoin päiviä, jolloin minun täytyy olla toimistolla 9-17 (tai mitään muuta tarkkaa aikaa). Viikottaisia tapaamisia toki löytyy kalenterista, mutta useimpina päivinä voin itse valita teenkö töitä toimistolla vai kotona, ja mihin aikaan. Siispä tänä aamuna päätimme suunnata car sharing-auton nokan metsään, missä Kiyo sai juosta ja temmeltää, ja me heräillä raittiissa (tosin myrskyisässä) ilmassa. Metsässä riittää vauhtia niin paljon, että aikaiseksi saa vain tällaisia tärähtäneitä otoksia: tämä on jo yksi selkeimmistä.

10.30 Toimistolle

Metsäleikkien jälkeen suuntasin töihin, minne matkaa onneksi ei kotiovelta kerry montaakaan minuuttia. Ulkona oli hirveä tuuli, myrskystä oli jo varoiteltu eilenkin. Asumme lentokentän lähellä, ja kyllä laskeutuvilla koneilla näyttikin olevan välillä aika hankalaa. Lentoreititkin tuntuivat kulkevan matalammalla kuin normaalisti.

Toimistolla on näin vuoden ensimmäisen viikon kunniaksi pimeää ja tyhjää. Saapuessani paikalle oli osastollamme vain kolme kollegaa paikalla (kaikkiaan meitä on lähemmäs kolmekymmentä), eikä lisää kyllä päivän mittaan ilmaantunut. Moni pitää vielä joululomaa, ja loput tekevät töitä kotoa. Myrskysää ei toki houkuta tekemään siirtoa lämpimästä olohuoneesta yliopistolle.

Työpäivä alkaa aina sähköpostien lukemisella (joita kyllä luen sitä mukaa, kun niitä päivän mittaa inboxiin tipahtelee). Tällä kertaa kuulin uutisia uudesta graduohjattavasta, joka aloittelee gradu-urakkaansa seuraavalla viikolla. Lisäsin ensimmäisen tapaamisen suunnittelun loppuviikon to-do-listalle.

11.00 Lukemista

Aloitan ensi viikolla kuluttajakäyttäytymisen tutkimukseen liittyvän kurssin, ja luku-urakka on melkoinen. Kurssilla palautetaan viikoittain tutkimusidea kunkin viikon aiheeseen liittyen, ja ensimmäisellä viikolla aiheena on itsekontrolli. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja omaakin tutkimusaluettani sivuava, joten en tunnu pääsevän lukemisessa puusta pitkään: jo taustalukemiset ovat niin mielenkiintoisia, että luen niitä hitaasti pohdiskellen. Positiiviseksi ongelmaksihan tätä voisi luonnehtia: työ on liian mielenkiintoista.

Lukiessani kirjoittelen artikkelin pääpointit muistiin, usein jopa ihan käsin. Kirjoittamalla asioita jäävät ne minulle paremmin mieleen. Lisäksi nappaan artikkeleista tärkeitä huomioita muistiin erillisiin dokumentteihin: yhteen kokoan analyyseihin liittyviä huomioita, toiseen yleisesti käytettyjä metodeita ja esimerkiksi kysymyksenasetteluita, kun taas yhteen kopioin talteen tärkeitä huomioita, joille voi olla käyttöä jatkossa. Näin toivon välttyväni epätoivoiselta metsästykseltä, kun jollekin näistä tulee tarvetta. Olen nimittäin useammin kuin kerran käyttänyt tunteja siihen, kun ’muistan, että tämä sanottiin jossain, mutta en tiedä, että missä’. Lähteiden jahtaaminen on joskus melkoisen puuduttavaa puuhaa.

12.00 Lounas ja pikatapaaminen ohjaajan kanssa

Hyvä ohjaaja on väikkärityössä erittäin tärkeää. Työn etenemistä haittaa huomattavasti, jos oma ohjaaja on huonosti tavoitettavissa tai muuten ei-niin-avulias. Onnekseni kohdalleni ovat sattuneet mahtavat kaksi ohjaajaa, joita tapaan säännöllisesti, ja joiden huoneeseen voin lähes aina kävellä kyselemään vinkkejä. Tänään kuulumisten vaihto ohimennen muuttui pikatapaamiseksi, jonka tuloksena päädyimme lähettämään ensi viikolla eteenpäin konferenssipaperin artikkelista, jota ei juuri ole ehditty aloittaakaan.

Lounasta syödään toimistolla aina suuren pöydän ympärillä. Hollantilaisittain lähes kaikki tuovat mukanaan omat eväänsä, tai käyvät pikaisesti kampuksen Sparista hakemassa salaatin. Siinä pöydän ääressä kuluu aina helposti tovi jos toinenkin juoruillessa, mutta varsinkin tällaisessa työssä, jossa suuri osa ajasta kuluu oman läppärin ääressä dataa analysoiden, artikkeleita lukien tai kirjoittaen, tai luentoja valmistellen, on mukavaa istua hetki ja jutustella työkavereiden kanssa. Pidän myös osastomme rennosta ilmapiiristä: lounaspöydästä saattaa löytää kenet tahansa osaston johtajasta (hoogleraar)  meihin väikkärintekijöihin ja harjoittelijoihin.

13.00 Lukeminen jatkuu

Paluu artikkelien lukemisen pariin. Hitaasti, mutta varmasti lukulista lyhenee, ja mikä tärkeintä: opin paljon. Itsekontrollin on pitkään ajateltu olevan rajallinen resurssi, jonka käyttö kuluttaa mahdollisuuksia kontrolloida itseään seuraavissa tilanteissa. Esimerkiksi vaikeiden älykkyystestien tekeminen ilman, että antaa periksi halulle luovuttaa, saattaa tehdä vaikeammaksi valita terveellinen välipala tarjolla olevista. Nyt luemme kuitenkin myös artikkeleita, jotka löytävät tilanteita, joissa itsekontrollin harjoittaminen vahvistaa kykyä käyttää sitä. Näiden lukemisen keskellä popsahti mieleen taas sellainen kiva ajatus, että kylläpäs tykkään työstäni!

Näin ihastuttavia maisemia saan toimistosta katsella.

15.00 Konferenssipaperin arviointi

Tieteelliset artikkelit käyvät aina läpi niin kutsutun peer review-prosessin ennen julkaisuaan, mikä tarkoittaa sitä, että pari muuta saman alan tutkijaa, yleensä kaksi tai kolme, lukevat, kritisoivat ja arvioivat artikkelin ennen sen julkaisua. Sama prosessi käydään läpi pienemmässä muodossa konferenssien kohdalla: mikäli artikkelin haluaa esitellä konferenssissa, tulee tutkijan lähettää arvioitavaksi lyhyehkö tiivistelmä artikkelin pääkohdista, jonka kollegat (useimmiten tietämättä, kuka tekstin on kirjoittanut) arvioivat. Loppukeväästä on luvassa muutama iso konferenssi, joihin ilmoittauduin arvioijaksi – nyt huomasin, että kaikkien arviointien deadline on tammikuun lopussa, joten puuhaa riittää. Arviointien tekeminen on kuitenkin opettavaista, sillä niitä tekemällä saa myös itse paremman käsityksen siitä, mitä artikkeleilta voidaan odottaa, ja lisäksi pääsee näkemään uudenlaisia ideoita ja metodeita, joita ei välttämättä kaikkia koskaan julkaista. Melkein kuin olisi tiedon edellä. 🙂

Tällä kertaa arviointi sujui melko nopsasti, ja ehdinkin välissä myös lähetellä muutaman sähköpostin työkavereille lahjasuunnitelmiin liittyen. Yhden onnellisen entisen kollegan väitöstilaisuus on luvassa parin viikon päästä, ja lupauduin koordinoimaan lahjan tilaisuuteen. Osastollamme on tapana hankkia yhteisiä lahjoja esimerkiksi kollegoiden lähtiessä tai saadessa vauvoja (nyt on tuloillaan jo viides vauva parin vuoden sisään osastomme työntekijälle).

17.30 Kotiin ruoanlaittoon

Iltasuunnitelmat menivät päivän aikana uusiksi. Tarkoitus oli käydä töiden jälkeen muiden väikkäriopiskelijoiden kanssa drinkeillä, mutta myrskyn takia vain kaksi meistä (kuudesta) oli paikalla, joten päätimme siirtää drinkit ensi viikkoon. Tämän jälkeen oli suunnitelmissa Amsterdamissa vierailulla olevan amerikkalaisen tuttavan kanssa tapaaminen, mutta Alankomaiden myrskysää oli saanut heidät flunssan valtaan. Ilta siis vapautui, ja puoli kuuden aikoihin kävelin lyhyen matkan kotiin kokkailemaan. Ruokalistalla oli tällä kertaa broilerpyöryköitä tomaattikastikkeessa spagetin kanssa.

18.30 Hengailua sohvalla, telkkarin töllöttelyä

Olen aikamoinen TV:n suurkuluttaja, ja jumahdankin helposti sohvalle katselemaan sarjoja. Tällä kertaa satuin selailemaan Ruutu.fi:stä Voice of Finlandin vanhoja klippejä, joita katselinkin useamman tunnin samalla, kun kirjoittelin tätä postausta. Sohvalle saan useimmiten illalla karvaista seuraa, ja Kiyon unissaan tuhisemista seurailen myös helposti pitkänkin aikaa. Aika ihana pakkaus.

22.00 Vielä vähän lukemista

Sohvalla laiskottelu alkoi tympiä, joten avasin vielä hetkeksi aiemmin aloittamani artikkelin ja luin hieman lisää itsekontrollista. Näin käy lähes päivittäin: laiskottelen työpäivän lopulla, ja vielä hieman ennen nukkumaanmenoa saan pienen sysäyksen lukea tai tehdä vielä vähän jotain. Siinä vaiheessa, kun läppärin akku alkoi huudella tyhjyyttään oli aika lopettaa tältä päivältä.

23.00 Koiran lenkitys ja nukkumaan

Vielä viimeinen visiitti ulos, ja sen jälkeen on aika painua pehkuihin. Yritän aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta todellisuudessa harvoin nukahdan ennen puoltayötä. R on erityinen yökukkuja, joten hän tuntuu keräävän energiaa koko päivän niin, että se purkautuu siinä 22-23 aikoihin illalla. Lisäksi en oikein osaa mennä suoraan nukkumaan, vaan luen tai täyttelen japanilaisia ristikoita vielä sängyssä ennen nukahtamista – vaikka lopulta usein nukahdankin niin että puhelin (josta siis luen) tipahtaa nenälle.

Tältä näyttää siis rauhallinen päiväni – palaan asiaan, kun kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista. 🙂

Iina