Browsing Category

Yleinen

Ensimmäiset konferenssihylkäykset ja -hyväksynnät

Kesä on ainakin markkinoinnin puolella varsinaista konferenssiaikaa. Touko-kesäkuulle osuu omallekin kohdalle neljä mielenkiintoista konferenssia, ja yksi yhden päivän symposium. Se tarkoittaa siis sitä, että näin helmi-maaliskuu menee odotellessa uutisia siitä, että tuleeko kutsu konferenssiin vai ei.

Konferensseihin siis pyritään lähettämällä lyhyehkö tiivistelmä tutkimuksesta, jota siellä haluaisi muille esitellä. Kyseinen tiivistelmä lähetetään eteenpäin 2-3 tutkijalle, jotka usein työskentelevät samankaltaisten aiheiden parissa. He arvioivat tekstin, ja näiden palautteiden perusteella tutkijoille lähtee joko kutsu tulla esittelemään työtä, tai hylkäys. Riippuu paljon konferenssista, millainen todennäköisyys on tulla hyväksytyksi: Society of Consumer Research esimerkiksi tänä vuonna ilmoitti hyväksymisprosentin olleen noin 27% luokkaa, mutta kollegoiden mukaan tämä oli kyllä erityisen matala viime vuosiin nähden. Toisista kyseistä tietoa ei julkaista ollenkaan.

Näistä neljästä konferenssista hyväksymisprosentiksi muodostui 75% – saa kai olla aika tyytyväinen. Myönnettäköön, että kahdessa näistä en edes hakenut esittelemään omaa tutkimustani varsinaiseen konferenssiin, vaan pyrin konferenssin yhteydessä järjestettävään väitöskirjaopiskelijoille tarkoitettuun osuuteen. Näissäkin kyllä usein esitellään omaa työtä, mutta keskitytään myös esimerkiksi uusien tutkimussuunnitelmien kehittämiseen oman alan edistyneempien tutkijoiden johdolla, keskustellaan metodeihin liittyvistä aiheista ja esimerkiksi kuullaan enemmän siitä, kuinka työnhaku akatemiassa väitöskirjan tekemisen jälkeen toimii.

Hylättyyn konferenssiin pyrin esittelemään ensimmäistä artikkeliani, joten hylkäys oli toki erittäin harmillinen. Vertaisarvioinnista saamani palaute oli kuitenkin yleisesti ottaen melko hyvää: aihetta pidettiin mielenkiintoisena ja uutena, mikä on aina yksi isoimmista kynnyksistä alamme tutkimuksessa. Lisäksi kukaan ei huomauttanut mistään ongelmasta, johon emme olisi osanneet jo varautua, ja moni kriittisempi kommenttikin selviää jo tarkemmalla teoreettisen puolen selittämisellä. Suurempi ongelma olisi, jos kritiikki vaatisi suuren määrän uuden datan keräämistä. Harmi kyllä, että konferenssitiivistelmien arviointiin käytetään usein erittäin vähän aikaa, mikä kyllä ehdottomasti näkyy palautteen laadussa. Minun esimerkiksi ehdotettiin testaavan yhteyttä, jonka olin jo datassani raportoinut.

Vaikka hetken hylkäysviestin saaminen kirpaiseekin (ja pännii), onnekseni huomaan luonteeni auttavan pettymyksen yli melko nopeasti. Nyt kävi näin – mitä seuraavaksi? Vaikka toki toivon parasta kaikille kollegoille, oli kuitenkin pieni lohtu myös kuulla, että moni muukin oli saanut kyseiseen konferenssiin hylkäyksen. Ilmeisesti hyväksymisprosentti (jota ei siis kommunoitu) oli melko matala, mikä on ymmärrettävääkin, kun kyseessä on suhteellisen pieni konferenssi.

Tie vie siis Skotlantiin (vaikkei Edinburghiin kuitenkaan, vaikka se yllä kuvassa näkyykin) sekä Yhdysvaltojen puolelle. Luvassa on siis kuitenkin muutama jännittävä konferenssi, ja niiden myötä myös pientä ja isompaa reissailua!

Toukokuuta odotellessa,

Iina

kevatsauna

Ensimmäistä kertaa hollantilaisessa saunassa

En ole mikään varsinainen saunahirmu, mutta olen aina tykännyt päästä silloin tällöin saunaan rentoutumaan. Mieluiten vältän korkeimpia lämpöjä, ja käyn esimerkiksi sen jälkeen, kun kovimmat löylynheittäjät ovat jo poistuneet, ja kiuas on jätetty jäähtymään. Siitä huolimatta, näin ulkomailla ollessa saunaa alkaa kyllä väkisinkin ikävöidä.

Siksi olinkin iloinen, kun päätin liittyä kuntosalille, jossa on sauna – tämä ei siis täällä ole mikään itsestäänselvyys, eikä saunoja löydy edes tavallisista uimahalleista. Silti suhtauduin varauduksella, kun menin ensimmäistä kertaa kyseistä saunaa kokeilemaan. Suomalaisten keskustelua hollantilaisesta ”saunakulttuurista” seuranneena jännitin ehkä jopa hieman. Esimerkiksi seuraavat asiat ovat nimittäin nousseet tässä keskustelussa usein esille:

  • Sauna ei useinkaan ole kovin kuuma.
  • Saunoissa ei usein ole kiuasta, eikä löylyjä saa heittää.
  • Spa-saunoissa on kyllä usein ohjelmassa ’löylynheitto’, jolloin henkilökunnan edustaja heittää löylyjä, joihin usein on lisätty joku tuoksu.
  • Monissa paikoissa saunassa saa viettää vain rajallisen ajan, esimerkiksi 15 minuuttia.
  • 15 minuutin saunomisen jälkeen täytyy mennä lepäilemään vilvoittelualueelle.

Onhan näitä muitakin ihmetyksiä tullut vastaan, mutta näistä saa varmaan jo aika hyvän idean siitä, miksi niin epäilevästi myös tähän omaan ensimmäiseen hollantilaissaunakokemukseeni suhtauduin.

Odotusten ollessa matalat, on tietysti helppo yllättyä positiivisesti. Mutta: sehän oli ihan vaan sauna (ja tämä on siis täysin positiviinen huomio!). Kiuasta ei näkynyt, eikä löylyjä siis päässyt heittämään, mutta lämpöä kyllä riitti ja rentoutusta. Tällaiselle jälkilämpöhengailijalle juuri täydellistä, kun eivät muutkaan pääse nostamaan kuumuutta tuskaiseksi. Kylläpä tämä salijäsenyys kannatti – täällä tulee varmasti hengailtua kerran jos toisenkin rankan treenin vastapainoksi. Ihanan suomalaista.

Tänne muuten saapuivat jo ensimmäiset kevään merkit, kuten alun kuvasta näkyy. Kukkia, nyt jo! Kevät on kyllä ehdottomasti suosikkiaikaani täällä, juuri tämän aikaisen alun takia. Eipä tämä nyt aivan tavallista taida olla, että tammikuussa jo näkyy kukkia siellä sun täällä, mutta huomattavasti Suomen kevättä aiemmin täällä kuitenkin yleensäkin edetään. Ja vielä näin muutaman vuoden jälkeenkin ne ensimmäiset kukat tuntuvat aina yhtä ihanalta, ja puhelimeni muisti hupenee, kun napsin niistä kuvia kaikista mahdollisista kuvakulmista. Pysähtelen kävellessä ihastelemaan kevään merkkejä, ja hymyilen itsekseni oikein epäsuomalaisittain. Ihan niin epäsuomalaiseksi en ole muuttunut, että tuntemattomille huutelisin, mutta R:lle ainakin muistan muutaman kerran päivässä hehkuttaa ”Ihanaa, kevät!”.

R:n mielestä ei muuten ole vielä läheskään kevät, mutta ei se minun intoani laimenna.

Kevätterkuin,

Iina

Miten kävi vuoden 2017 haasteen?

Vuoden 2017 alussa tein uudenvuodenlupauksen, vaikken sellaisia yleensä harrastakaan. Lupasin kokeilla viittä eri urheilulajia, uusia sellaisia. Myöhemmin kesäkuussa tein tilannepäivityksen, joka näytti tältä:

1.Tennis
2.Barré
3.Surf yoga
(+0.5 Lenkkeily (säännöllinen ja varsinkin aikaisin aamulla tapahtuva juokseminen  laskettakoon puolikkaaksi kokeiluksi           – en kuitenkaan voi väittää etten ennen olisi lenkkeillyt))
4. *odottaa kokeilijaansa*
5. *odottaa kokeilijaansa*

Miten kävi näiden lajien, ja täyttyivätkö kaksi viimeistä sijaa vielä?

1. Tennis

Tennis jatkui parin kurssin verran, mutta tipahti kalenterista kiireiden takia. Tennis on ehdottomasti yksi suosikkilajeistani, mutta vaihteleva aikatauluni teki hieman hankalaksi päästä viikoittain samaan aikaan tunnille. Kun toisen kurssin kymmenestä kerrasta 4 jäi käymättä, tuntui turhalta ilmoittautua uudelle kurssille. Palaan kyllä vielä asiaan, viimeistään kun budjetti sallii jonkinlaiselle klubille liittymisen niin, että pelailemaan pääsee joustavammalla aikataululla.

2. Barré

Barré jäi toistaiseksi vain muutaman kerran kokeiluksi, mutta oli ehdottomasti onnistunut kokeilu. Tunnilla käytettiin barré-tankoa hieman vähemmän kuin olin odottanut, joten valtavaa eroa ’perusjumppatuntiin’ en kuitenkaan ehkä havainnut. Sopivan tilaisuuden ilmaantuessa lähtisin kyllä ehdottomasti tunnille, mutta yli 100€:n kuukausimaksu barré-tunteja tarjoavalle salille tuntuu kuitenkin liian suolaiselta.

3. Surf yoga

Ehdottoman hauska tunti, joka oli myös paljon raskaampi kuin olin osannut ajatella. Heiluvalla laudalla tasapainottelu lisäsi treeniin haastetta samoin kuin hauskuutta, ja tätä haluankin päästä kokeilemaan uudelleen. Säännölliseksi tämäkään ei muuttunut samasta syystä kuin barré: kyseisen jooga- ja barrésalin jäsenyys on tämän hetkisen budjettini ulkopuolella.

4. Juoksu

Vaikka viime päivityksessä laskinkin juoksemisen vain puolikkaaksi, päätän nyt omalla oikeudellani laskea sen kuitenkin ihan omaksi kohdakseen. Kuten aiemmin sanoin, aamulenkkeily on ollut joka tapauksessa itselleni aivan uusi kokemus, mutta vuoden aikana mukaan tuli muutakin uutta: suoritin tieni maaliin elämäni ensimmäisessä juoksutapahtumassa, 16 kilometrin Dam tot Dam-juoksussa, jossa juostaan Amsterdamista Zaandamiin. Ilmeisesti tämä kokemus ei päässyt säikäyttämään minua pois kyseisen harrastuksen parista, sillä ilmoittauduin juuri Amsterdam Marathonin puolikkaalle lokakuussa – treeni siis jatkuu!

5. Rocycle

Tämänkin kokeilun lasken mukaan hieman sääntöjä joustaen. Spinning-tunnilla olen toki käynyt ennenkin, mutta Rocycle on hieman uudenlainen näkökulma sisäpyöräilyyn. Tunti on nopeatempoinen, keskittyy lähinnä haastamaan vaihtamalla pyöräilyasentoa sen sijaan, että pyörään väännettäisiin jatkuvasti lisää vastusta. Hienointa tunneilla on kuitenkin se, että pyöräilyn ohella käytetään myös pieniä käsipainoja, jotta myös yläkropalle tulee käyttöä. Tänne palaan ehdottomasti vielä melko pian.

Vuoden lenkkeily ja lisääntynyt aktiivisuus kantaa näemmä vuoteen 2018. Liityin juuri uudelle kuntosalille, jossa olen jo päässyt kokeilemaan uusia tai pitkään unohduksissa olleita lajeja, kuten esimerkiksi yin yogaa ja pumppia. Kalenterissa näkyy jo merkinnät tulevalle kickboxing bootcamp-tunnille, samoin kuin trampoliini-polttopallo-tapahtumaan. Testailu siis jatkuu, ja viime vuoden haaste pienistä sääntöjoustoista huolimatta saa arvosanakseen oikein onnistunut!

Iina

Miltä näyttää väikkärintekijän työpäivä?

Tässä eräs arkinen päiväni lähes tunti tunnilta kuvattuna. Päiväni vaihtelevat kyllä hurjasti, ja näin vuoden alkuun pääsinkin palautumaan töihin melko rauhallisella aikataululla.

8.00 Herätyskello herättelee

Olen hirvittävän huono heräämään. Tiedän nimittäin unenpöpperössäkin, onko oikeasti aivan pakko herätä vaiko ei. Pommiin nukun erittäin harvoin, mutta ilman jonkinlaista sovittua tapaamista aamulla voin helposti klikkailla kännykästä torkkua vielä 45 minuuttia ensimmäisen herätyksen jälkeen. Joskos tästäkin tavasta pääsisi vaikka näin vuoden 2018 kunniaksi eroon piakkoin?

9.00 Koiran kanssa metsään

Parasta työssäni on, ainakin varsinaiseen työhön liittymättömistä asioista, joustavuus. Jos en opeta tai käy itse kurssia, löytyy kalenteristani vain harvoin päiviä, jolloin minun täytyy olla toimistolla 9-17 (tai mitään muuta tarkkaa aikaa). Viikottaisia tapaamisia toki löytyy kalenterista, mutta useimpina päivinä voin itse valita teenkö töitä toimistolla vai kotona, ja mihin aikaan. Siispä tänä aamuna päätimme suunnata car sharing-auton nokan metsään, missä Kiyo sai juosta ja temmeltää, ja me heräillä raittiissa (tosin myrskyisässä) ilmassa. Metsässä riittää vauhtia niin paljon, että aikaiseksi saa vain tällaisia tärähtäneitä otoksia: tämä on jo yksi selkeimmistä.

10.30 Toimistolle

Metsäleikkien jälkeen suuntasin töihin, minne matkaa onneksi ei kotiovelta kerry montaakaan minuuttia. Ulkona oli hirveä tuuli, myrskystä oli jo varoiteltu eilenkin. Asumme lentokentän lähellä, ja kyllä laskeutuvilla koneilla näyttikin olevan välillä aika hankalaa. Lentoreititkin tuntuivat kulkevan matalammalla kuin normaalisti.

Toimistolla on näin vuoden ensimmäisen viikon kunniaksi pimeää ja tyhjää. Saapuessani paikalle oli osastollamme vain kolme kollegaa paikalla (kaikkiaan meitä on lähemmäs kolmekymmentä), eikä lisää kyllä päivän mittaan ilmaantunut. Moni pitää vielä joululomaa, ja loput tekevät töitä kotoa. Myrskysää ei toki houkuta tekemään siirtoa lämpimästä olohuoneesta yliopistolle.

Työpäivä alkaa aina sähköpostien lukemisella (joita kyllä luen sitä mukaa, kun niitä päivän mittaa inboxiin tipahtelee). Tällä kertaa kuulin uutisia uudesta graduohjattavasta, joka aloittelee gradu-urakkaansa seuraavalla viikolla. Lisäsin ensimmäisen tapaamisen suunnittelun loppuviikon to-do-listalle.

11.00 Lukemista

Aloitan ensi viikolla kuluttajakäyttäytymisen tutkimukseen liittyvän kurssin, ja luku-urakka on melkoinen. Kurssilla palautetaan viikoittain tutkimusidea kunkin viikon aiheeseen liittyen, ja ensimmäisellä viikolla aiheena on itsekontrolli. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja omaakin tutkimusaluettani sivuava, joten en tunnu pääsevän lukemisessa puusta pitkään: jo taustalukemiset ovat niin mielenkiintoisia, että luen niitä hitaasti pohdiskellen. Positiiviseksi ongelmaksihan tätä voisi luonnehtia: työ on liian mielenkiintoista.

Lukiessani kirjoittelen artikkelin pääpointit muistiin, usein jopa ihan käsin. Kirjoittamalla asioita jäävät ne minulle paremmin mieleen. Lisäksi nappaan artikkeleista tärkeitä huomioita muistiin erillisiin dokumentteihin: yhteen kokoan analyyseihin liittyviä huomioita, toiseen yleisesti käytettyjä metodeita ja esimerkiksi kysymyksenasetteluita, kun taas yhteen kopioin talteen tärkeitä huomioita, joille voi olla käyttöä jatkossa. Näin toivon välttyväni epätoivoiselta metsästykseltä, kun jollekin näistä tulee tarvetta. Olen nimittäin useammin kuin kerran käyttänyt tunteja siihen, kun ’muistan, että tämä sanottiin jossain, mutta en tiedä, että missä’. Lähteiden jahtaaminen on joskus melkoisen puuduttavaa puuhaa.

12.00 Lounas ja pikatapaaminen ohjaajan kanssa

Hyvä ohjaaja on väikkärityössä erittäin tärkeää. Työn etenemistä haittaa huomattavasti, jos oma ohjaaja on huonosti tavoitettavissa tai muuten ei-niin-avulias. Onnekseni kohdalleni ovat sattuneet mahtavat kaksi ohjaajaa, joita tapaan säännöllisesti, ja joiden huoneeseen voin lähes aina kävellä kyselemään vinkkejä. Tänään kuulumisten vaihto ohimennen muuttui pikatapaamiseksi, jonka tuloksena päädyimme lähettämään ensi viikolla eteenpäin konferenssipaperin artikkelista, jota ei juuri ole ehditty aloittaakaan.

Lounasta syödään toimistolla aina suuren pöydän ympärillä. Hollantilaisittain lähes kaikki tuovat mukanaan omat eväänsä, tai käyvät pikaisesti kampuksen Sparista hakemassa salaatin. Siinä pöydän ääressä kuluu aina helposti tovi jos toinenkin juoruillessa, mutta varsinkin tällaisessa työssä, jossa suuri osa ajasta kuluu oman läppärin ääressä dataa analysoiden, artikkeleita lukien tai kirjoittaen, tai luentoja valmistellen, on mukavaa istua hetki ja jutustella työkavereiden kanssa. Pidän myös osastomme rennosta ilmapiiristä: lounaspöydästä saattaa löytää kenet tahansa osaston johtajasta (hoogleraar)  meihin väikkärintekijöihin ja harjoittelijoihin.

13.00 Lukeminen jatkuu

Paluu artikkelien lukemisen pariin. Hitaasti, mutta varmasti lukulista lyhenee, ja mikä tärkeintä: opin paljon. Itsekontrollin on pitkään ajateltu olevan rajallinen resurssi, jonka käyttö kuluttaa mahdollisuuksia kontrolloida itseään seuraavissa tilanteissa. Esimerkiksi vaikeiden älykkyystestien tekeminen ilman, että antaa periksi halulle luovuttaa, saattaa tehdä vaikeammaksi valita terveellinen välipala tarjolla olevista. Nyt luemme kuitenkin myös artikkeleita, jotka löytävät tilanteita, joissa itsekontrollin harjoittaminen vahvistaa kykyä käyttää sitä. Näiden lukemisen keskellä popsahti mieleen taas sellainen kiva ajatus, että kylläpäs tykkään työstäni!

Näin ihastuttavia maisemia saan toimistosta katsella.

15.00 Konferenssipaperin arviointi

Tieteelliset artikkelit käyvät aina läpi niin kutsutun peer review-prosessin ennen julkaisuaan, mikä tarkoittaa sitä, että pari muuta saman alan tutkijaa, yleensä kaksi tai kolme, lukevat, kritisoivat ja arvioivat artikkelin ennen sen julkaisua. Sama prosessi käydään läpi pienemmässä muodossa konferenssien kohdalla: mikäli artikkelin haluaa esitellä konferenssissa, tulee tutkijan lähettää arvioitavaksi lyhyehkö tiivistelmä artikkelin pääkohdista, jonka kollegat (useimmiten tietämättä, kuka tekstin on kirjoittanut) arvioivat. Loppukeväästä on luvassa muutama iso konferenssi, joihin ilmoittauduin arvioijaksi – nyt huomasin, että kaikkien arviointien deadline on tammikuun lopussa, joten puuhaa riittää. Arviointien tekeminen on kuitenkin opettavaista, sillä niitä tekemällä saa myös itse paremman käsityksen siitä, mitä artikkeleilta voidaan odottaa, ja lisäksi pääsee näkemään uudenlaisia ideoita ja metodeita, joita ei välttämättä kaikkia koskaan julkaista. Melkein kuin olisi tiedon edellä. 🙂

Tällä kertaa arviointi sujui melko nopsasti, ja ehdinkin välissä myös lähetellä muutaman sähköpostin työkavereille lahjasuunnitelmiin liittyen. Yhden onnellisen entisen kollegan väitöstilaisuus on luvassa parin viikon päästä, ja lupauduin koordinoimaan lahjan tilaisuuteen. Osastollamme on tapana hankkia yhteisiä lahjoja esimerkiksi kollegoiden lähtiessä tai saadessa vauvoja (nyt on tuloillaan jo viides vauva parin vuoden sisään osastomme työntekijälle).

17.30 Kotiin ruoanlaittoon

Iltasuunnitelmat menivät päivän aikana uusiksi. Tarkoitus oli käydä töiden jälkeen muiden väikkäriopiskelijoiden kanssa drinkeillä, mutta myrskyn takia vain kaksi meistä (kuudesta) oli paikalla, joten päätimme siirtää drinkit ensi viikkoon. Tämän jälkeen oli suunnitelmissa Amsterdamissa vierailulla olevan amerikkalaisen tuttavan kanssa tapaaminen, mutta Alankomaiden myrskysää oli saanut heidät flunssan valtaan. Ilta siis vapautui, ja puoli kuuden aikoihin kävelin lyhyen matkan kotiin kokkailemaan. Ruokalistalla oli tällä kertaa broilerpyöryköitä tomaattikastikkeessa spagetin kanssa.

18.30 Hengailua sohvalla, telkkarin töllöttelyä

Olen aikamoinen TV:n suurkuluttaja, ja jumahdankin helposti sohvalle katselemaan sarjoja. Tällä kertaa satuin selailemaan Ruutu.fi:stä Voice of Finlandin vanhoja klippejä, joita katselinkin useamman tunnin samalla, kun kirjoittelin tätä postausta. Sohvalle saan useimmiten illalla karvaista seuraa, ja Kiyon unissaan tuhisemista seurailen myös helposti pitkänkin aikaa. Aika ihana pakkaus.

22.00 Vielä vähän lukemista

Sohvalla laiskottelu alkoi tympiä, joten avasin vielä hetkeksi aiemmin aloittamani artikkelin ja luin hieman lisää itsekontrollista. Näin käy lähes päivittäin: laiskottelen työpäivän lopulla, ja vielä hieman ennen nukkumaanmenoa saan pienen sysäyksen lukea tai tehdä vielä vähän jotain. Siinä vaiheessa, kun läppärin akku alkoi huudella tyhjyyttään oli aika lopettaa tältä päivältä.

23.00 Koiran lenkitys ja nukkumaan

Vielä viimeinen visiitti ulos, ja sen jälkeen on aika painua pehkuihin. Yritän aina mennä ajoissa nukkumaan, mutta todellisuudessa harvoin nukahdan ennen puoltayötä. R on erityinen yökukkuja, joten hän tuntuu keräävän energiaa koko päivän niin, että se purkautuu siinä 22-23 aikoihin illalla. Lisäksi en oikein osaa mennä suoraan nukkumaan, vaan luen tai täyttelen japanilaisia ristikoita vielä sängyssä ennen nukahtamista – vaikka lopulta usein nukahdankin niin että puhelin (josta siis luen) tipahtaa nenälle.

Tältä näyttää siis rauhallinen päiväni – palaan asiaan, kun kalenteri alkaa täyttyä tapaamisista. 🙂

Iina