All Posts By

iinamaija

Väikkärintekijän työpäivä, part 2

Aiemmin kirjoittelin päivästäni tunti tunnilta kuvatakseni hieman sitä, miltä ainakin tämän väikkärintekijän työpäivät näyttävät. Tuossa postauksessa mainitsinkin, että tuolloin oli aikataulu vielä melko rento, joten ajattelin jakaa samalla idealla tämänhetkistä aikataulua, sillä kiire alkaa tuppaamaan päälle joka suunnasta.

Tällä hetkellä työjuttujen to do-listalta löytyy seuraaviin hommiin liittyviä juttuja:

  • Kurssin opetus (6 harjoitusryhmää viikossa)
  • Ensimmäisen artikkelin kirjoittaminen
  • Meta-analyysin datasetin kerääminen (artikkelien koodaus)
  • Kolmeen konferenssiin valmistautuminen
  • Viiden maisteriopiskelijan graduohjaus

Tähän päälle tulevat tietty kaikki säännölliset ja epäsäännölliset oman osaston tapaamiset. Ensi viikolle kalenteri näyttääkin jo pelkästään tapaamisten ja opetuksen osalta tältä.

Tämän hässäkän ohella tavoitteenani on käydä läpi vähintään 6 artikkelia päivässä meta-analyysiani varten. Tämä tarkoittaa siis artikkelien yksityiskohtien koodaamista, mikä usein vie melkoisesti aikaa. Meta-analyysia tehdessä huomaa kyllä kuinka puutteellisesti artikkeleissa raportoidaan statistiikkaa liittyen esimerkiksi tilanteisiin, jossa tulokset eivät ole merkittäviä (mikä taas juuri meta-analyysin kannalta olisi erityisen mielenkiintoista).

Lisäksi opetusta on toki valmisteltava ja opiskelijoiden sähköposteihin vastattava. Tulevilla tunneilla käsiteltävät artikkelit on luettava – niin tarkkaan, että mahdollisiin kysymyksiin osaa vastata (tai ainakin tietää, mistä vastausta hakee). Graduopiskelijoiden töitä on luettava ja annettava mahdollisimman hyödyllistä palautetta. Joka toiseksi maanantaiksi on luettava artikkeli lukuryhmään, ja koitettava muodostaa siitä jonkinlainen mielipide.

Ja mainitsinko jo, että ensimmäinen artikkelikin pitäisi kirjoittaa? Se taitaa hetkelliseksi jäädä hieman sivuun, vaikka varmaan valmistumisen kannalta olisikin kaikkein tärkein prioriteetti.

Tämän hässäkän keskeltä on kuitenkin hyvä huikata, että hitsi, kun on kivaa! Päivät tuntuvat toki välillä melko raskailta ja pitkiltä, ja välillä opiskelijoiden puhuessa jatkuvasti oman höpinän päälle tekee mieli hakata päätä seinään. Ärräpäitä lentelee, kun artikkeleista ei löydy sitä tietoa, mitä etsii. Silti tuntuu, että se oma juttu on löytynyt, ja silloin ei täysi kalenteri haittaa (vaikka silloin tällöin loma tuleekin tarpeeseen). Onpas aika kiva fiilis. 🙂

Kiireisin terkuin,

Iina

Levi Lappi Suomi

Turistina kotiin Leville

Olen ottanut tavaksi aina silloin tällöin kiertää milloin mitäkin kotikaupunkiani turistimaisesti, kamera kädessä. Olen kyllä muutenkin aikamoinen kuvaaja-hirmu, ja kännykän muisti onkin vähän väliä täynnä, mutta näille retkille nappaan mukaan ihan oikean kameran ja kierrän katsastelemassa paikkoja sen linssin läpi.

Kuten Instagramini kautta joku saattoikin huomata, pari viikkoa sitten luvassa oli kuitenkin hieman erilainen näkemys turisteiluun kotona: suuntasimme isolla hollantilaisporukalla Leville, joka siis on syntymäpaikkani. Vaikken siellä kauaa elämäni alussa asunutkaan, tuli sinne palattua nuoruusvuosina kaikkien lomien aikana, niin kesällä kuin talvellakin. Nyt, kun sukulaiset ovat kaikki sieltä pois muuttaneet, en ollut palannut Suomen Lappiin yli kymmeneen vuoteen. Oli siis jo aikakin!

Olen ehtinyt kokea lähes kaikki mahdolliset turistiaktiviteetit Lapissa jo pienenä (ainakin ne, joihin lapsi pääsee mukaan): mummolani oli porotila, huskysafarilla käytiin välillä ihan vaikka ajankuluksi isän kanssa, poronkäristystä löytyi ruokapöydästä melko usein ja laskettelemassakin käytiin vähintään yksi tai kaksi päivää jokaisella lomalla. Onpas sitä tullut käyty koskenlaskussakin muutamaankin otteeseen. Koko muun matkaseurueen ollessa tällä kertaa Lappi-ensikertalaisia, löytyi ohjelmalistalta kuitenkin kaikkein perinteisimmät jutut – husky- ja poroajelut sekä hieman eksoottisempi jää-carting. Lisäksi olimme kolme päivää rinteessä.

Levi rinne

Täytyy myöntää, että pohdin kyllä hieman etukäteen poro- ja huskyajeluita erityisesti eläinten olojen kannalta. Olen itse viettänyt paljon aikaa isoäitini ja hänen miehensä porotilallaan, ja vieraillut monilla muillakin, ja aina tavannut vain ihmisiä, jotka pitävät hyvää huolta poroistaan niiden tarpeita kunnioittaen ja hyvinvoinnista välittäen. En kuitenkaan käynyt Lapissa vuosiin, ja Levin kasvun myötä on toki mahdollista, että joukkoon olisi löytynyt myös tapauksia, joissa rahan tuottaminen on eläimiä tärkeämpää.

Onneksemme emme mitään tällaista kohdanneet: poroajelu oli upea kokemus, ja sitä ohjannut poromies tunsi tuntevan poronsa ja niiden tarpeet täysin. Vierailemallamme huskytilalla omistajat tunsivat kaikki koirat nimeltä, ja kertoivat tarinoita niiden luonteista, hoidosta ja elämistä. Molemmista vierailuista jäi erittäin hyvä fiilis, ja tuntui, että palveluita todella tarjottiin eläinten ehdoilla. Tällaisissa tapauksissa on myös hienoa omalla vierailullaan tukea paikallisia elinkeinoja.

Porosafari Levi

Olinkin melkolailla järkyttynyt luettuani Vaihda Vapaalle-blogista tarinan lähes täysin päinvastaisesta kokemuksesta, mikä toimikin tärkeänä muistutuksena siitä, etteivät tällaisen palvelun järjestäjät Suomessakaan aina toimi, kuten omaa kokemustani kuvailin. Toivon, ja uskon kyllä, että tämä on onneksi harvinainen poikkeus, mutta etsitäänhän me matkaajat tietoa ennen varaamista niin Suomessa kuin muuallakin, jooko?

Kokonaisuudessaan viikkomme sujui loistavasti. Aktiviteetit olivat ihania, ice carting superhauskaa, ja laskettelukin kulki vuosien tauosta huolimatta melkein jopa rutiinilla. Sää suosi, ja jo ensimmäisenä iltana pääsimme ihailemaan revontulia, jotka jopa pariksi minuutiksi ryhtyivät violettiin ja vihreään tanssiin – Lappi-kokemuksestani huolimatta en muista vastaavaa nähneeni juuri koskaan.

Levi huippu

Rinnepäivillekin sattui pääosin mahtava sää. Levin huipulta pääsimme ihailemaan maisemia ties kuinka monien kilometrien päähän: aina uniikkia verrattuna Alppeihin, missä maisemien eteen hyppää aina vain seuraava vuori (hulppeita nekin maisemat toki, mutta aivan erilaisia siis). Toisena laskupäivänä tuuli yltyi melko kovaksi, ja yhdistettynä pilviseen säähän oli olematon näkyvyys taattu. Välillä, varsinkin ylempänä rinteessä olevilla osuuksilla, jouduin ottamaan laskettelulasit pois silmiltä nähdäkseni, missä se oikea rinne kulkee. Kaikki irtolumi kulkeutui tuulen mukana rinteisiin muodostaen pehmeitä lumikasoja sinne sun tänne, ja jalkalihakset saivat hieman ekstratöitä. Viimeiselle laskupäivälle pilvet onneksi taas väistyivät, ja pistävän kylmää tuulta lukuunottamatta olosuhteet olivat taas lähes täydelliset.

Kelomökki Levi

Kaikenkaikkiaan tämä oli kyllä onnistunut ja ihana matka, ja olinkin kyllä jo loman tarpeessa. Hieman oli kyllä outoa mennä niin tuttuun paikkaan, joka kuitenkin oli niin outo: viimeksi vieraillessani ei Levillä (muistaakseni) ollut mistään alppitaloista tietoakaan ja ensimmäinen gondolihissi oli juuri rakennettu. Oli kuitenkin ihanaa päästä kokemaan oikeata talvea pitkästä aikaa, näyttämään R:lle paikkoja omasta lapsuudesta ja onhan Levi kaikenkaikkeaan melkolailla upea – jopa R mielellään haluaisi kuulemma palata takaisin. Menestyksekäs matka siis kokonaisuudessaan!

Iina

Ensimmäiset konferenssihylkäykset ja -hyväksynnät

Kesä on ainakin markkinoinnin puolella varsinaista konferenssiaikaa. Touko-kesäkuulle osuu omallekin kohdalle neljä mielenkiintoista konferenssia, ja yksi yhden päivän symposium. Se tarkoittaa siis sitä, että näin helmi-maaliskuu menee odotellessa uutisia siitä, että tuleeko kutsu konferenssiin vai ei.

Konferensseihin siis pyritään lähettämällä lyhyehkö tiivistelmä tutkimuksesta, jota siellä haluaisi muille esitellä. Kyseinen tiivistelmä lähetetään eteenpäin 2-3 tutkijalle, jotka usein työskentelevät samankaltaisten aiheiden parissa. He arvioivat tekstin, ja näiden palautteiden perusteella tutkijoille lähtee joko kutsu tulla esittelemään työtä, tai hylkäys. Riippuu paljon konferenssista, millainen todennäköisyys on tulla hyväksytyksi: Society of Consumer Research esimerkiksi tänä vuonna ilmoitti hyväksymisprosentin olleen noin 27% luokkaa, mutta kollegoiden mukaan tämä oli kyllä erityisen matala viime vuosiin nähden. Toisista kyseistä tietoa ei julkaista ollenkaan.

Näistä neljästä konferenssista hyväksymisprosentiksi muodostui 75% – saa kai olla aika tyytyväinen. Myönnettäköön, että kahdessa näistä en edes hakenut esittelemään omaa tutkimustani varsinaiseen konferenssiin, vaan pyrin konferenssin yhteydessä järjestettävään väitöskirjaopiskelijoille tarkoitettuun osuuteen. Näissäkin kyllä usein esitellään omaa työtä, mutta keskitytään myös esimerkiksi uusien tutkimussuunnitelmien kehittämiseen oman alan edistyneempien tutkijoiden johdolla, keskustellaan metodeihin liittyvistä aiheista ja esimerkiksi kuullaan enemmän siitä, kuinka työnhaku akatemiassa väitöskirjan tekemisen jälkeen toimii.

Hylättyyn konferenssiin pyrin esittelemään ensimmäistä artikkeliani, joten hylkäys oli toki erittäin harmillinen. Vertaisarvioinnista saamani palaute oli kuitenkin yleisesti ottaen melko hyvää: aihetta pidettiin mielenkiintoisena ja uutena, mikä on aina yksi isoimmista kynnyksistä alamme tutkimuksessa. Lisäksi kukaan ei huomauttanut mistään ongelmasta, johon emme olisi osanneet jo varautua, ja moni kriittisempi kommenttikin selviää jo tarkemmalla teoreettisen puolen selittämisellä. Suurempi ongelma olisi, jos kritiikki vaatisi suuren määrän uuden datan keräämistä. Harmi kyllä, että konferenssitiivistelmien arviointiin käytetään usein erittäin vähän aikaa, mikä kyllä ehdottomasti näkyy palautteen laadussa. Minun esimerkiksi ehdotettiin testaavan yhteyttä, jonka olin jo datassani raportoinut.

Vaikka hetken hylkäysviestin saaminen kirpaiseekin (ja pännii), onnekseni huomaan luonteeni auttavan pettymyksen yli melko nopeasti. Nyt kävi näin – mitä seuraavaksi? Vaikka toki toivon parasta kaikille kollegoille, oli kuitenkin pieni lohtu myös kuulla, että moni muukin oli saanut kyseiseen konferenssiin hylkäyksen. Ilmeisesti hyväksymisprosentti (jota ei siis kommunoitu) oli melko matala, mikä on ymmärrettävääkin, kun kyseessä on suhteellisen pieni konferenssi.

Tie vie siis Skotlantiin (vaikkei Edinburghiin kuitenkaan, vaikka se yllä kuvassa näkyykin) sekä Yhdysvaltojen puolelle. Luvassa on siis kuitenkin muutama jännittävä konferenssi, ja niiden myötä myös pientä ja isompaa reissailua!

Toukokuuta odotellessa,

Iina

Outo Hollanti

5 * hollantilainen outous

Olen viime päivien aikana taas useampaan kertaan ollut tilanteessa, jossa olen vain voinut pyöritellä päätäni ja huokaista: ”Hollantilaiset…” Jokaisella kansalla lienee omat outoutensa, niin siis tälläkin. Tässä mainittuna muutama.

1. Pihiys

Olen ehkä kyllä ennemminkin maininnut asiasta, mutta hollantilaiset ovat jännällä tavalla pihiä kansaa. Rahasta puhutaan hyvin avoimesti, ja moni hyvinkin tienaavaa kehuskelee säännöllisesti tekemillään ’hyvillä diileillä’. Muistan harjoittelupaikkani korkean pomon ostaneen uuden auton, ja maanantaina töihin tullessaan ensin hehkutti saamaansa alennusta, ennen kuin edes tarkemmin selitteli millaisen auton olikaan hankkinut. Pihiys kulkee usein käsi kädessä epäluuloisuuden kanssa: Viimeksi nykyisessä työpaikassani selvisi, että useampikin hollantilainen kollegani suhtautuu epäilevästi ’chef’s specials’-annoksiin ravintoloissa: ei sitä erikseen korostettaisi, jollei esimerkiksi jonkin raaka-aineen päiväys olisi lähestymässä. Syy ei kuitenkaan ainakaan voi olla se, että kyseinen annos olisi oikeasti suosittelun arvoinen.

2. Karvasmanteli

Tämä Suomessa niin harvinainen ”herkku” (tykkääkö tästä kukaan??) on täällä Alankomaissa harmillisen yleinen. Joulun aikaan lähes kaikkien leivosten sisältä löytyy yllätyksenä paksu kerros karvasmantelimöhnää, ja usein vanukasta tai jugurttia avatessa nenään leijailee karvasmantelin pistävä tuoksu. Kävi varmaan tästä kuvailusta jo selväksi, etten pahemmin kyseisestä ainesosasta välitä? Itse asiassa se haisee mielestäni migreenille. Olen jo tullut niin epäluuloiseksi, että luen ainesosaluettelon kaikista uusista tuotteista, joissa voisin karvasmantelia kuvitella löytäväni.

3. WC:n hanat

Ei ole ollenkaan tavatonta, että hollantilaisesta WC:stä puuttuu käsienpesuallas kokonaan. Jos sellainen löytyy, saa siitä hanasta usein vain ja ainoastaan kylmää vettä. Aiheeseen liittyvä ei-niin-ihastuttava tilasto kertoo myös, että hollantilaiset ovat eurooppalaisista huonoimpia pesemään kätensä WC-käynnin jälkeen (vain noin 50% tämän tilaston mukaan tekee niin). En kyllä tiedä, kumpi on seurausta kummasta.

4. Kesken kaiken päättyvät jalkakäytävät

Hollannissa tunnetusti kuljetaan pyörällä kaikkialle, mikä on kyllä mielestäni ihailtavaa. Pyöräteistä pidetään hyvää huolta, ja sellainen löytyy lähes jokaisen tien sivusta. Tämä on kuitenkin hoidettu jotenkin unohtaen, että jalankulkijoitakin silti teiltä löytyy. Alla (tyylikkäästi muokattu) esimerkkikuva: jalkakäytävä on aluksi vasemmalla, kävelijöiden tienylitys oikealla niin, että pyörätie pitää ylittää kahdesti, jonka jälkeen se taas siirtyy pyörätien vasemmalle puolelle.

5. Karavaanarilomailu

Luulitko, että suomalaiset ovat karavaanikansaa? Et ole varmaankaan kuullut hollantilaisista. Lähes jokainen tapaamani hollannikas on viettänyt lapsuutensa kesälomat karavaanarissa leirintäalueella. Asuntoauto tai -vaunu ajellaan loman alussa esimerkiksi reilu 20 tuntia Etelä-Ranskaan tai Pohjois-Italiaan, jossa loma vietetään usein yhdellä ja samalla leirintäalueella, mistä käsin tehdään päiväretkiä lähialueen kyliin ja kaupunkeihin. Lomien alkaessa valtatiet Alankomaista etelään ovat muuten aivan tukossa karavaanien aiheuttamien ruuhkien takia.

Näitähän riittää vaikka kuinka moneen postaukseen, mutta jaanpas kuitenkin pienempiin osioihin. Onko karvasmanteli (yök) muualla näin suosittua?

Iina