Luzern Sveitsi

9 syytä rakastua Sveitsiin

Terkkuja Sveitsistä! Suuntasin tänne juuston ja Alppien täyttämiin maisemiin töiden merkeissä tutkimusmetodikurssille, mutta käytin tilaisuuden hyväksi ja nappasin R:n mukaan vierailemaan isäni luona Braunwaldissa kurssia edeltävänä viikonloppuna. Maagisesti aikaa viimeisestä vierailusta oli huomaamattani ehtinyt vierähtää lähes neljä vuotta, joten taisi olla jo aikakin käydä tarkistamassa vieläkö maisemat ovat kaiken hehkutuksensa arvoiset (katso esimerkiksi tämä postaus Braunwaldiin liittyen).

Jo heti lentokoneen renkaiden iskiessä Zürichin lentokentän pintaan nousi muistin perukoilta mieleen upeita muistikuvia Sveitsin maisemista ja ihanuudesta, joista tärkeimmät halusin jakaa täällä.

1.Sveitsi on keskellä kaikkea

Lentoaika Amsterdamista Zürichiin on noin 1,5 tuntia, Suomesta parin tunnin luokkaa. Autolla paikalle pääsee hujauksessa esimerkiksi Itävallasta, Italiasta, Saksasta ja Ranskasta, ainakin silloin kun lehmät sallivat. Kuulinpa myös, että esimerkiksi Serbiasta automatkan pystyisi taittamaan jopa yhdessä päivässä, vaikka toki maisemien ihasteluun suosittelisin varaamaan enemmän aikaa. Sveitsiin voi siis helposti suunnata mistä päin Eurooppaa tahansa pidennetylle viikonloppulomalle, kuten myös toki pidemmälle kesälomaretkelle.

2….mutta silti niin omanlaisensa

Sveitsi ei ole kuin pieni Saksa, tai Itävallan pikkuveli. Toki Sveitsin oma kieli, retoromaani, on pieni ja käyttökielet ovat naapurivaltioiden nimikkokieliä, mutta kulttuuri, tavat ja näkymät ovat kaikki erittäin sveitsiläisiä, eikä niitä muihin juurikaan voi verrata.

3.Sveitsissä voi herätä tällaisissa maisemissa

4….ja vain hetkeä myöhemmin lounastaa tällaisissa maisemissa

5.Ruoka on herkullista 

…vaikkei ehkä kaikkein terveellisintä olekaan. Kyllä ne kermaherkut saa helposti kulumaan patikoidessa!

6.Maan sisällä reissaaminen on helppoa

Junamatkailu on, kuten Sveitsiltä sopii odottaa, melko hintavaa, mutta junaverkosto on erittäin kattava ja junat kulkevat sekuntikellon tarkkuudella. Pienimpiinkin kyliin pääsee mukavilla junayhteyksillä, ja vaihtoajatkin on useimmiten suunniteltu mahdollisimman sujuviksi. Olen kyllä joskus nähnyt junataululla muutaman minuutin myöhästymisen, mutta verrattuna Alankomaihin, jossa ’lehdet radalla’ tai tuulinen sää tuntuvat olevan syy järjettömiin myöhästymisiin, on Sveitsin junasysteemi luotettavuudessaan huippuluokkaa.

7.Ihmiset ovat ystävällisiä

Kävin tänään kävelyllä ja jäin seisoskelemaan liikennevaloihin odottamaan vihreää valoa. Kadun toisella puolella ohikulkenut mies huomasi odotteluni, ja painoi puolestani nappia (siis sitä ’hei kävelijä täällä, voisiko valot joskus vaihtua’-näppäintä), jota en siis ollut ajatuksissani huomannut, vaikkei kyseinen mies siis katua halunnutkaan ylittää. Varsinkin pienemmissä paikoissa ohikulkijat tervehtivät kaikki toisiaan, ja kuulumisia kysellään puolitutuiltakin. Kävipä tällä reissulla niinkin, että ravintola, jossa ei käynyt luottokortti, ei halunnut päästää meitä janoisina jatkamaan pyöräretkeämme, joten ravintolanomistaja järjesteli niin, että voimme maksaa heidän laskunsa meidän omalla hotellillamme. Käytännössä siis hotellimme henkilökunta myöhemmin kantaisi maksumme käteisenä lähistöllä asuvalle omistajaperheelle – missä muualla nähdään tällainen vaiva vain parin juoman ja erittäin tyytyväisen asiakkaan takia?

8.Pilvistä säätä voi lähteä ihastelemaan yläpuolelta

9.Sveitsistä löytyy maailman kauneimpia kaupunkeja ja kyliä

Rauhaa ja rentoutumista koko maa täynnä siis!

Iina

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Paula maanantai, kesäkuu 12, 2017 at 20:59

    Olen samaa mieltä: Sveitsi on ihana! Olin siellä juuri toukokuussa viikon lomalla, ja aina välillä on ikävä sitä lehmänkellojen kilinään heräämistä ja upeita maisemia aina siitä lähtien kun silmät sängyssä avaa.

    • Reply iinamaija maanantai, kesäkuu 12, 2017 at 22:43

      Kiitos kommentista! Harvoissa paikoissa tosiaan pääsee heräämään noin ihanasti 🙂

  • Reply Sunna tiistai, kesäkuu 13, 2017 at 13:51

    Ihana ihana ihana Sveitsi ja oikeassa olet joka kohdassa! Muutan seuraavaksi vuodeksi Hollantiin, mutta sen jälkeen olisi parasta suuntautua takaisin Sveitsiin tai Itävaltaan. Alppimaat <3

    • Reply iinamaija torstai, kesäkuu 15, 2017 at 18:30

      Kyllä, Alppimaat<3 tosiaan! Mutta ei kyllä Alankomaatkaan huono vaihtoehto ole (ainakaan ei tarvitse kävellä ylämäkeä yliopistolle niinkuin olen tämän viikon Sveitsissä kurssilla tarponut, hah)! Tsemppiä muuttoon 🙂

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa keskiviikko, kesäkuu 14, 2017 at 05:24

    Mä oon parin viikon päästä Sveitsissä ekaa kertaa ja tää nosti matkakuumeen vielä kovempiin lukemiin.

    • Reply iinamaija torstai, kesäkuu 15, 2017 at 18:31

      Oi ihanaa, ensimmäinen reissu mihin tahansa maahan on aina erityinen. 🙂 Kivaa reissua!

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana perjantai, kesäkuu 16, 2017 at 10:48

    Mä olen käynyt vain Zürichissä, mutta jo siihen kaupunkiin rakastuin ihan päätä pahkaa. Joten just tällaiset postaukset on omiaan nostamaan mun Sveitsi-kuumeen ihan uusiin lukemiin. Näyttää niiiiiii-in kauniilta! Mun on pakko päästä noihin maisemiin.

    Jo joulukuinen Zürich järviristeilyineen oli upea! Eikä siellä nyt niin kallista ollut, mitä pelkäsin.

    • Reply iinamaija lauantai, kesäkuu 17, 2017 at 08:57

      Sehän onkin ehkä Sveitsin etu: kun kaikki puhuu, että on NIIN kallista, ei enää hämmästy kun pääsee paikalle ja hinnat jopa menettelee. Mutta Zürich-järvi on kyllä upea, varmaan talvella aivan oma tunnelmansa. Onhan täällä kyllä kaikki niiiiiin nättiä. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.