kolmikielinen kotielämä

Kolmikielistä kotielämää

Pasta
Paprika
Kurkku
Chicken
Boursin roomkaas
Kaas
Tomaatti
Bread
Olijfolie

Suunnilleen tältä näyttävät kauppalistani nykyään. Paperille ilmestyvä kieli tuntuu löytyvän aivan arpakaupalla, ja perustuu kai lähinnä siihen, millä kielellä oikean sanan ensimmäisenä keksin. Kun joku vielä sattumalta puhuu lähistöllä yhdellä näistä kolmesta kielestä; suomeksi, englanniksi tai hollanniksi siis, ei sekasopasta saa enää kukaan selvää. Samaa sorttia on kalenterinikin: yhtenä päivänä minun pitää ensin olla ’lenkillä’, jonka jälkeen on ’afspraak’ (tapaaminen), jonka jälkeen aikaa on varattu tekemään ’grading exams’.

Melko paljon näkyy ulkosuomalaisten blogeissa juttuja monikielisen elämän hankaluuksista ja tietty iloistakin, ja se onkin aihe, joka kyllä värittää päivittäistä elämää. Meidän kodissa elellään siis tavallaan kolmikielisesti hollanniksi, englanniksi ja suomeksi. Tavallaan siis siksi, että R:n suomen taidot rajoittuvat vielä lähinnä kiitokseen ja kippikseen, joten äidinkieltäni saan käyttää vielä omana salakielenäni.

Yhteiset keskustelut meillä käydään epämääräisellä hollannin ja englannin sekoituksella, josta en aina itsekään ota selvää, että missä kohtaa se kieli taas vaihtuikaan. Olen siis itse opetellut hollantia, ja olen päässyt vaiheeseen pääasiassa aloitan keskustelut (R:n kanssa) aina tällä paikallisella kurkkuäänteitä rakastavalla kielellä. Aiheesta riippuen loppuu sanavarastoni kuitenkin välillä hyvinkin äkkiä, ja yritän sitten paikkailla joko englannilla tai kehittelemällä omia sanojani, lähinnä saksan pohjalta muotoilemalla. Lauseista tulee sitten lopputuloksena jotain tämän tyylistä: ”Sowieso, ik weet niet waar die thingy is.”

Sowieso (=joka tapauksessa) tulee puheeseeni usein mukaan saksan tuntien oppien perusteella, vaikkakin kyllä ilmeisesti hollanniksikin on ihan hyväksytty. Ik weet niet waar die (=en tiedä missä se) on ihan nättiä hollantia, ja saa aikaiseksi jo melkein ylpeän olon. Hei, kyllähän mä tätä sittenkin osaan! Kunnes tajuan, että se kaikkein tärkein sana, tässä lauseessa esimerkiksi vipu, ruuvimeisseli tai paistinlasta – mikä nyt voisikaan olla hukassa – ei ole edes melkein omassa sanavarastossa. Pieni onnellisuuden tunne vaihtuu pohdintaan ja hiljaisuuteen, kunnes luovutan ja sanon englanniksi ”thingy”. Tiedän muuten kyllä, että kyseinen sana ei ole kunnollista englantiakaan, vaan hieno osoitus omasta luovuudestani sanojen keksimisen suhteen. (Thing kuulostaa niin viralliselta, thingy mielestäni kuvastaa paremmin ’juttua’.)

Japanilainen puutarha Amsterdam

Hollanniksi keskustelun aloittaminen ainakin tiettyjen ihmisten kanssa on muodostunut itselleni melkolailla automaatioksi, mutta se onkin juuri se satunnaisten hankaluuksien lähde. Jos kiireessä yritän selittää asiaa, johon sanavarastoni ei täysin riitä, turhaudun, ja niin turhautuu keskustelukumppanikin helposti. Ystävälliseenkin pyyntöön vaihtaa englanniksi on vaikea reagoida ilman lievää kiukkua (’yritä itse sitten suomeksi, jossei minun hollantini kelpaa’), mikä tietysti ei auta kummankaan turhautumista. Toisaalta näidenkin ärsytysten sieto on ainoa keino todella kehittää omaa kielitaitoa ja puheen sujuvuutta eteenpäin – olen ehdottomasti sitä mieltä, että puhumatta ei vierasta kieltä opi. Onneksi äidinkieleni ei ole englanti – se veisi viimeisenkin mahdollisuuden vedota siihen, ettei toinen puhu minunkaan kieltäni, joten on vain siedettävä minun satunnaisen säännöllistä takelteluani.

Kirjoittelinkin jo aiemmin siitä, että onkohan suomen kielen taitoni häviämässä, ja näinhän se siis ilmenee. On kai se kuitenkin aivan normaalia, että asiat, jotka eivät ole päivittäisessä käytössä, hieman muistista hämärtyvät – olikin se sitten se rakas äidinkieli.

Iina

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.