Golden Gate Bridge from Fort Point

USA roadtrip: Tarkka budjetti 23 päivän reissulle

Kuten blogista on aiemmin voinut lukea, vietimme toukokuussa 23 päivää Yhdysvalloissa ajellen ympäri Kaliforniaa, poiketen myös Arizonan ja Utah’n puolella. Paljonko tämä kaikki sitten maksoi? Päätin jo alusta lähtien, että haluan pitää tarkkaa kirjaa kuluista, sillä tämän matkan budjetti tulee varmasti auttamaan paljon tulevia matkoja ja niiden budjettia suunnitellessa. Vaikka laskelmien kanssa hieman kestikin, niin tässäpä selvitystä kuluistamme!

Kokonaisuudessaan käytimme matkaan 3636,54€ per henkilö, yhteensä siis 7273,08€. Jaottelen alla summat hieman tarkemmin.

USA Roadtrip budjetti koko matka

Suurimmat menoerät olivat siis, kuten arvata saattaa, matkat, majoitukset ja ruoka. Huomaathan, että kaikki mainitut summat ovat kokonaissummia kahdelle hengelle ellei erikseen muusta ole mainintaa.

1.Matkustus

Kulut yhteensä 2046,21€

USA Roadtrip budjetti matkustus

Matkustus-kategoria sisältää lentojen lisäksi auton vuokran ja parkkimaksuja. Lennot Amsterdam-Lontoo-Los Angeles löysimme alkukeväästä hintaan 525€ per henkilö (British Airways ja Virgin Atlantic). Autoksi valikoitui Buick Lacrosse tai vastaava Sixtiltä, jonka hinnan piti olla noin 570€. Auto vaihtuikin Jeep Cherokeehen, joka myöhemmin öljyongelmien takia vaihtui Cadillacin SRX (en ole täysin varma mallista) katumaasturiin. Kyseisten öljyongelmien seurauksena ja pienen taistelun jälkeen saimme autonvuokrasta 20% alennuksen, ja lopulta maksoimme 518,20€ 20 päivän vuokrasta. Tämä ei tosiaan ole tuo alkuperäinen summa -20%, sillä otimme varmuuden vuoksi myös road side assistance-palvelun, joka lisäsi hieman hintaa. Bensaan rahaa kului 277,76€, ajomatkaa kertyi vajaa 4000 km.

Parkkimaksuihin kului hieman alle 100€, josta suurin siivu meni San Franciscossa, jossa parkkipaikat ovat tähtitieteellisen hintaisia. Saimme hostelliltamme alennuskupongin, jolla parkkeerasimme  läheiseen parkkihalliin, joka toimi valet parking tyyliin. Hintaa tälle tuli kolmelta yöltä 70 dollaria, eli noin 62€.

Myös Los Angelesissa, San Diegossa ja San Franciscossa käyttämämme Uber- ja Lyft-kyydit ovat tässä kategoriassa. Kuten mainitsin LA-postauksessa käytössämme oli näihin palveluihin reilu määrä alennuskoodeja, joten näihin kului kaiken kaikkiaan alle 64€. Loput tämän kategorian kuluista muodostuvat ESTA-hakemusten kuluista, moottoriöljypullosta (jonka hinta on kyllä myös vähennetty auton vuokrahinnasta) sekä yhdestä sillanylitysmaksusta San Franciscossa. Tietulleihin emme tämän lisäksi törmänneet missään.

2.Majoitukset

Kulut yhteensä 1788,85€

USA Roadtrip budjetti majoitukset

Ylläoleva taulukko on melkoinen kaaos majoituspaikkojen määrän takia. Se näyttää kuitenkin selvästi, kuinka suuri ero majoitusten hinnassa oli kaupunkien ja kansallispuistojen välillä, mikä tietty selittyy sillä, että puistoissa majoituimme superedullisesti teltassa. Yhteensä yöpymisiä matkallamme kertyi 22 kappaletta, joten keskimäärin maksoimme majoituksistamme hieman yli 81€ per yö. Tämä oli varmasti positiivisin yllätys budjetissamme, sillä olimme pyrkineet maksimissaan 100€ per yö keskiarvoon. Hintataso kuitenkin vaihteli Grand Canyonin ja Zionin alle 20€/yö Las Vegasin 134€/yö (johon kyllä sisältyi all-you-can-eat buffet, joka olisi muuten maksanut 35€ henkilöltä). Mikäli Las Vegasin  buffet vähennetään majoituksen hinnasta, oli kallein kohteemme San Diego, jossa hinta pyöri 125€/yö paikkeilla. Majoituksia kertyi Los Angelesissa ja San Franciscossa neljä yötä, Fresnossa ja Lake Powellilla yhdet yöt kummassakin; muissa paikoissa majoituimme kaksi yötä.

Yhdeltä yöltä maksoimme tuplasti. Yosemite-tekstin yhteydessä mainitsinkin, että lumen tukkiman tien takia jouduimme ajamaan kierroksen kyseisen kansallispuiston ympäri. Olimme aiemmin varanneet telttapaikan June Lakelta hieman ennen suljetun tien alkua, mutta suunnitelmien muututtua päädyimmekin ajamaan koko päivän, ja nukkumaan Fresnossa Motel 6:ssa, kun emme enää jaksaneet ajaa. Onneksi molemmat ratkaisut olivat edullisia, emmekä silti ylittäneet 100 euron tavoitetta tältä yöltä.

3.Ruoka

Kulut yhteensä 1700,64€

USA Roadtrip budjetti ruoka ja juoma

Kuten jo alussa mainitsin, olen jaotellut ruoka-kategorian kahteen osaan: ruoka sisältää ateriat juomineen sekä esimerkiksi matkalla ostetut snacksit, juomat-kategoria taas juomat, jotka on ostettu ”itsekseen” – ei ruokien yhteydessä. Jälkimmäisessä ovat mukana siis esimerkiksi Las Vegasin hintavat, mutta myös melko valtavat, cocktailit, joita lipiteltiin uima-altaalla, sekä San Franciscon Columbus Cafén kaksi-yhden-hinnalla Happy Hourista ostetut oluet.

Ruokaan ja juomiin kului siis kaikkiaan noin 74€ päivässä, mikä myöskin pysyi reilusti budjetissamme. Olimme varautuneet käyttämään noin 50€ per henkilö per päivä. Söimme kyllä useampanakin päivänä vain yhden lämpimän ruoan, sillä suurten annosten ansiosta myöhäisellä lounaalla pärjäsi helposti iltaan saakka, eikä toisaalta kuumina päivinä tehnyt juuri ruokaa mielikään. Emme toki nälässä olleet senttejä säästääksemme! Söimme niin pikaruokapaikoissa, kuten Chipotlessa ja Subwayssä, kuten myös ihan tavallisissa ravintoloissa. Mitään erityisen fiiniä paikkaa ei listalta löydy, ja kallein ateriamme olikin hieman yli 70€:n meksikolainen illallinen Cinco de Mayon kunniaksi Los Angelesissa.

4. Aktiviteetit

Kulut yhteensä 844,82€

USA Roadtrip budjetti aktiviteetit

Aktiviteettikustannuksista suurin erä meni siis Los Angelesissa, jossa ongelmaksi koitui päättämisen vaikeus: mennäkö Universal Studiosille vai Warner Bros Studio Tourille. Menimme molempiin, ja kyllä kannatti vaikka maksoikin! Eilen istuimme sohvalla katsomassa Bonesia TV:stä (kausi 5, jakso 15 tarkalleen). Eräässä kohtauksessa jakson alkupuolella yksi sarjan hahmoista istuu metrossa, kun maa alkaa järistä ja kaaos alkaa. Minä aloin hihkua ja osoitella telkkaria – me oltiin tuolla! Kyseinen kohtaus on kuvattu tunnelissa, joka on osa Universal Studiosin kierrosta. Ja olihan se siistiä tietää, miten koko homma toimii, ja tietää, että on istunut samalla paikalla kuin kyseinen näyttelijä. Ja Warnerilla taas pääsimme ottamaan kuvan Friendsin kuuluisassa Central Perk Caféssa ja istumaan Ellenin studiolla – ei epäilystäkään etteivätkö nämä olleet hintansa arvoisia kokemuksia ainakin näin kahdelle TV-sarjojen suurkuluttajalle.

San Diegossa aktiviteettibudjettia kului vain valaidenkatseluristeilyyn, Antelope Canyonin kulut olivat itse kierros, pääsymaksu navajo-reservaattiin sekä tippi loistavalle oppaallemme. Vegasissa kävimme katsomassa upean Cirque du Soleilin KÁ-shown. Highway 1:n osalta tämä summa koostuu 17-mile roadin sisäänpääsy-/kauttakulkumaksusta sekä pääsymaksusta Pfeiffer State Beachille. San Franciscossa aktiviteetteihin kuuluivat Alcatraz Island sekä baseball-ottelu.

America the Beautiful Annual Pass kulki mukana koko matkan. Ostimme kortin Grand Canyonilta – hintaa kortilla oli 80 dollaria eli noin 71€. Tällä pääsimme Grand Canyonille, Zioniin, Death Valley’hin, Yosemiteen ja Muir Woodsiin. Sisäänpääsyt yhteensä näihin kohteisiin yksittäin olisivat olleet 130 dollaria, joten tämä kortti kannattaa kyllä heti, jos suunnitelmissa on esimerkiksi kolme isoa kansallispuistoa. Kaikista näistä kohteista saimme myös korttia heilauttamalla mukaan kartan ja info-lehtisen, joista oli paljon hyötyä!

5.Shoppailu

Kulut yhteensä 774,02€

USA Roadtrip budjetti shoppailu

Tästä kategoriasta on suhteellisen vähän sanottavaa. Suurin osa shoppailukuluista meni vaatteisiin, ”kun halvalla sai”. Tuliaisia emme pahemmin mukanamme muille tuoneet, vain T-paidan R:n veljelle. Lisäksi lähettelimme postikortteja, jotka siis laskin mukaan tähän kategoriaan. Kohdassa ”muut” on mukana esimerkiksi bluetooth-kaiutin, ilmapatja ja sen pumppu telttamajoituksia varten (olisi ehkä voinut mennä myös majoituskuluihin, mutta eivätpä kumpaakaa kategoriaa paljoa heilauta – yhteensä nämä maksoivat alle 20€). Tarkoituksella en erotellut R:n shoppailuita omistani, taitaa olla niin että oma lompakkoni tyhjeni hieman reippaammin shoppailun osalta.

6.Muut

Muut kulut yhteensä 118,54€

USA Roadtrip budjetti muut kulut

Tässä koottuna kaikki ne kulut, jotka eivät edellä listattuihin kategorioihin mahtuneet. Käteisen nostaminen maksaa aina hieman ekstraa. Yhteensä nostimme käteistä 640 dollaria 5 erässä, joten käytännössä maksoimme noin 5€ ylimääräistä per nosto. Sim-kortti oli melko hintava, mutta paikoittain erittäin hyödyllinen navigoinnin, Uberin tilailun ja AirBnb-hostien kanssa viestittelyn kannalta. Ennen matkaa kuluja tuli erinäisistä ostoksista: hankimme kunnollisen kartan, johon sai tussilla suunniteltua reittiä ja tarvittaessa pyyhkittyä puhtaaksi, otimme mukaamme särkylääkkeitä ja aurinkorasvaa ja muutamia muita pikkujuttuja.

Summa summarum: Vaikka kaikki nämä summat yhteensä ovatkin suht korkeita, pysyimme melko hyvin suunnitellussa budjetissa. Telttailemalla kansallispuistoissa säästimme paljon, mutta emme valinneet teltassa nukkumista rahan takia, vaan sen mukanaan tuoma kokemus houkutteli. Nautimme telttailusta muutenkin. Tarkoitus ei ollut pihistellä, mutta emme myöskään etsineet mitään luksuslomaa; emme halunneet palata takaisin niin, että heti pitäisi alkaa suunnitella paluureissua, että pääsisi tekemään ne jutut, jotka nyt jäivät välistä. Toki haluamme takaisin, mutta tällöin lähdemme etsimään uusia kokemuksia, emmekä seuraamaan vanhoja jalanjälkiämme.

Iina

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.