Työelämää hollantilaisittain

Hei!

Nyt pääsi kyllä kulumaan vähän enemmän aikaa edellisestä postauksesta kuin oli tarkoitus. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällä kertaa oli jopa ihan hyvä selitys: aloitin siis työt viikko sitten, ja kaiken uuden tiedon ja puuhan keskellä ei mieleen ole mahtunut paljon muuta.

Valmistuin siis kesäkuussa, ja siitä lähtien olen periaattessa ollut täysin vapaalla aikataululla. Olen tehnyt Ruotsiin osa-aikaisesti töitä, mutta koska teen niitä kotoa, olen tehokkaasti ehtinyt opettaa itselleni epäsäännöllisen unirytmin, laiskuuden ihanuuden ja ylirennon elämäntavan. Koska tähän väliin tuli vielä muutto Hollantiin, kesti työnhaussa siis hieman pidempään kuin olin ajatellut. Ja voin kyllä myöntää, että leppoisan laiskasta elämäntavasta kokopäiväiseen työhön siirtyminen ei ole sujunut ihan sormia napsauttamalla.

Auringonnousu, aamu

Näin ennen auringonnousua herääminen, ja töiden tekeminen auringonlaskuun saakka tuntuu kyllä oudolta, mutta myös hyvältä – nyt pääsen käyttämään kaikkea sitä, mitä varten olen viime vuoden useamman eri oppilaitoksen penkkejä kuluttanut. Ja tulipahan nähtyä tämäkin hieno aamu! Mutta olen siis sellainen, että ollakseni tehokas tarvitsen mielummin liikaa tekemistä kuin liian vähän. Kun tehtävälistalla on vain yksi asia, tulee senkin hoitamista lykättyä eteenpäin aivan ilman syytä. Kun taas listalla on hommaa vaikka viikoksi eteenpäin, hoidan asiat helposti monta päivää ennen kuin olisi ihan pakko.

Mutta tarkoitus on siis valottaa hieman sitä, millaiseksi koen olla töissä juuri täällä Alankomaissa. Aloitin siis nyt erittäin pienessä start-up yrityksessä ensimmäisenä palkattuna työntekijänä, joten varmasti kokemukseni on enemmän värittynyt yrityksen luonteen perusteella kuin sen hollantilaisuuden myötä. Tämän sanottuani, huomaan kyllä päivittäin asioita, jotka varmasti kuuluvat hollantilaiseen yrityskulttuuriin ja elämään ylipäätään.

Näistä ehkä selvimmin esille nousee suorasanaisuus ja myös sen arvostus. Tämä ilmenee jatkuvasti ja monella tavalla sekä työhön liittyvissä että myös henkilökohtaisemmissa keskusteluissa. Jo ensimmäisenä päivänä kuulin asioita esimieheni perheestä, joita en varmasti Suomessa tai muissakaan maissa olisi koskaan kuullut välttämättä läheisemmiltä työkavereiltakaan. Täällä asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat, sekä hyvässä että pahassa, eikä vaikeistakaan asioista puhumista vältellä. Aika usein kuulen sanottavan ”it is what it is”, mikä ei tarkoita, että asioita ei yritettäisi parantaa tai käsitellä, mutta niistä ei myöskään tehdä isompia kuin ne ovat.

Myös työn osalta kaikki sanovat tarkalleen mitä mieltä ovat. Jos tilausta ei toimitettu niinkuin piti, sanotaan, että tämähän nyt meni aika persiilleen. Sitten homma korjataan, ja työt jatkuu ilman sen suurempaa märehtimistä. Yksi ensimmäisistä tehtävistäni oli antaa palautetta firmamme nettisivusta. Suunnittelin sivuston uuteen järjestykseen, ja rustailin pitkähkön listan asioita, jotka mielestäni pitäisi lisätä. Sen sijaan, että pomot olisivat loukkaantuneet, että kritisoin niin suorasti heidän luomaansa versiota, sain vielä kaksi päivää myöhemminkin kehuja siitä, että ilmaisen mielipiteeni kiertelemättä ja kaartelematta.

Vaikka tähän suorasanaisuuteen tottuminen varmasti vie aikansa, tuntuu jo nyt siltä, että tämä sopii kyllä minulle. Minulle sopii se selkeys, että tiedän voivani sanoa juuri mitä ajattelen, saavani varmasti tietää, mikäli joku meni hyvin tai huonosti. Varmasti kolahtaa kyllä, kun ensimmäisen kerran saan samalla suoruudella kuulla, että tein jotain väärin, mutta tiedän, että täällä niissä tilanteissa isku on kohdistettu virhettä kohtaan, ei henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Vaikka välillä hollantilaissuusta saattaakin kuulla jotain niin tökeröä, että tekisi mieli napata sanat ilmasta toisen puolesta pois, on tämän kansan rehellisyys kyllä virkistävää. Eikä varmasti tekisi pahaa kenellekään ottaa hieman oppia – sekä oman mielipiteen ilmaisemisen että loukkaantumattomuuden (siis ettei oteta kaikkea niin henkilökohtaisesti) kannalta.

Lisäksi, kuten ehkä kaikki täällä hetken aikaa viettäneet suomalaiset, hämmennyn yhä joka päivä, kun lounaspöytään katetaan aika tarkalleen samat tuotteet, jotka meillä esiintyvät aamiaispöydässä. Alankomaissa siis ihan perinteisesti syödään vain leipää lounaaksi – milloin kinkku- tai juustoviipaleen kera, milloin suklaaströsseleillä kuorrutettuna (kuten kuvassa – ja kyllä, myös aikuiset). Kävipä eräs päivä niinkin, että eräs henkilö ei halunnut mehua lounaalla, koska halusi syödä näin joulun ruokapinoa odotellessa terveellisesti, mutta seuraavaksi söi kyllä ilolla kaksi leipäpalaa margariinin (muuten ei strösselit kuulemma tartu kiinni) ja suklaaströsseleiden kera. 🙂

Näillä mietteillä tänään. Hauskaa iltaa!

Iina

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.